Elämää poikkeusoloissa Sortavalan seudulla - paluuta normaaliin odotetaan

Kokoontumisrajoitukset ovat koskeneet myös hengellistä toimintaa. Tällä kertaa talvisessa ympäristössä kuvattu Sortavalan ortodoksikirkkokin hiljeni korona-pandemian takia. 

 

Ruskealassa sijaitsevan marmoripuiston palveluille on ollut vähän kysyntää kesällä 2020
(kuvat ylä- ja alapuolella).


 

Koronaepidemia vaikutti lähialuematkailuun ja asiointiliikenteeseen rajan yli puolin ja toisin. Liikemies Aleksandr "Sasha" Artemjev työllistää yrityksissään kaikkiaan noin 300 henkilöä. Meillä tunnettuja ovat varsinkin Hotelli Piipunpiha, Jänisjärven lomakylä, Ruskealan marmoripuisto ja Ravintola Relax Sortavalan keskustassa. Korona sulki rajan, mutta vielä huhtikuun alussa Artemjev kertoi medialle, että aikoo maksaa työntekijöilleen palkkaa koronakauden yli, "ketään ei irtisanota".
 

 

Gornyj park Ruskeala, marmoripuiston vastaanottorakennus korona-talvena.

TIEDON KULKU vaikkapa Sortavalasta Suomeen on ollut poikkeustilan aikana niukkaa. Yhteydenotto pariin  tuttuun Sortavalan kaupunginhallinnossa toi päivitystietoa tilanteessa 14. heinäkuuta 2020. Pahin vaihe pandemiassa on ohitettu ja nyt tähytään rajan avautumiseen ja matkailualan yleiseen viriämiseen niin maansisäisen, kuin Suomesta tulevan kysynnän kautta.

Tiistaina 14.7. sieltä kerrottiin, että Sortavalan kaupungissa lähes kaikki on OK: kulttuuri- ja urheilutoimen alueella tosin eletään hiljaiseloa, mutta viranhaltijat ovat silti työpaikoillaan. Tilanne ei ole masentanut ihmisiä, karjalainen ilo on säilynyt. Kaupungilla liikutaan vapaasti ja joukkoliikennevälineet ovat käytössä. Kaupoissa, virastoissa ja pienissä tilaisuuksissa kasvoilla on maskit. Korona-pandemiasta kerrotaan ajantasaisesti niin kaupungin ja kuin Karjalan tasavallankin virallisilla nettisivuilla.

KOKO VENÄJÄÄ koskevat luvut ovat Suomessa tiedossa, mutta Karjalan tasavallan nykyisen päämiehen, Artur Parfenchikovin, sivuilla on tietoa tasavallan luvuista. Kaikkiaan tartunnan saaneita oli 29.6. tilanteessa 1747, täysin parantuneita 990, silloin viimeisen vuorokauden kuluessa kuolleita oli 11. Kaikkiaan oli testattuja henkilöitä kesäkuun lopussa pyöreästi 93.000. Silloin oli sairaaloissa vain 15 potilasta ja omaehtoisessa karanteenissa 883 henkilön joukko.

 

Juuri ennen rajan sulkeutumista otettu kuva Matkaselän uudesta asemarakennuksesta. 1900-luvun alkukymmenten koristeelliseen tyyliin rakennettu entinen rakennus on tullut tiensä päähän ja korvattu viipaleratkaisulla, joka varmaan pystytettiin parissa viikossa.

Tuoreimman 14.7 tehdyn päivityksen mukaan Karjalassa vahvistettiin 45 uutta korona-tapausta. Petroskoissa näistä oli 24 ihmistä. Yleensä eri alueilla oli yksittäistapauksia, vain Prionezhkyssä, Kostamuksessa ja Karhumäessä uusia tapauksia oli jokaisessa neljä.

SORTAVALASSA sairaalan tilastoissa on nyt yhteensä 74 sairastumistapausta. Pääosa joukosta, 50 potilasta, tuli keväällä Matkaselkä-Puikkola alueella työskennelleistä Sortavala-Värtsilä maantien rakentajista. Eri puolilta Venäjää kootussa joukossa pääsi kehittymään kohtalaisen iso tartuntarypäs. Moskovan suunnasta tulleiden muiden  henkilöiden mukana tuli 23 sairastapausta. Kokonaismäärä 73 oli jo kesäkuun lopun luku. Nyt on tullut lisää yksi sairastapaus, jonka alkuperä on vielä jäljittämättä. Maailmanlaajuisen pandemian oloissa tilastointitavat eri maissa vaihtelevat. Monia perussairauksia jo aikaisemmin sairastanut koronapotilas saattaa kuolinsyyltään tilastoitua jonkin muun sairauden uhriksi, vaikka lopullinen lähtö tuli koronatartunnan kautta.  Lännessä on epäilty venäläisiä tilastoja tahallaan alakanttiin manipuloiduiksi, mutta meille ne ovat kuitenkin ainoa tietolähde sikäläisiä koronauhreja laskettaessa.
 

 

Tartuntatilasto 15.7.2020, Karjalan tasavallan virallinen COVID-19 -sivusto. Sortavalan kaupungin antamasta luvusta 74 poiketen määrässä 94 saattavat näkyä esim. rajavartiolaitoksen ja tullin sairastuneet, jotka eivät kuulu kaupunginsairaalan hoidettaviin potilaisiin. Suurena väestökeskittymänä Petroskoi erottuu isoilla luvuillaan. Kun lasketaan että nykyään alueella on noin 300.000 henkeä, ilmoitettu tartuntojen määrä 887 ei enää kovin suuri olekaan.

MATKAILUSSA ensimmäiset helpotukset tulivat kesäkuun puolessa välissä. Silloin avattiin tietyin ehdoin Ruskealan marmoripuisto, matkat Valamon luostarisaarelle ja Kizhin ulkoilmamuseoon Äänisellä. Omalta puoleltaan sellaiset maat kuin Turkki, Kuuba, Dominikaaninen tasavalta, Meksiko, Malediivit, Kroatia, Egypti ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ovat äskettäin ilmoittaneet avaavansa rajat venäläisille matkailijoille. Muitakin maita on tulossa listalle. Venäjällä ei vielä ole tehty päätöksiä lentoliikenteen laajasta aloittamisesta kohteisiin.

YKSI UUSI uutinen on Suomea koskeva: Sikäläisen Visit Finland-organisaation erikoisasiantuntija Aleksander Shakhnovich arvioi tämän viikon alussa että Suomi saattaa avata rajansa, kun koronan esiintyvyys Venäjällä ei enää ylitä kahdeksaa sairastapausta sataatuhatta asukasta kohti, laskettuina kahden viikon jaksoissa. Viime aikoina tuo uusien tapausten luku on ollut alle seitsemän. Siksi monet alan toimijat uskovat, että Suomi voisi liittää Venäjän jo elokuun puolessa välissä niiden valtioiden joukkoon, joista turistit voivat jälleen tulla Suomeen. "Tähän on hyvät mahdollisuudet", naapurimaassa uskotaan.

P.S. Lukijoilleni: tämä sattui olemaan blogikirjoitus jolla täyttyi tarinoiden lukumäärä 300 maaliskuussa 2009 alkaneessa Pajapellon nurkasta-blogissa. Ei tuo suurensuuri juhlimisen aihe ole, mutta lisätään silti tähän alle, tosin vain kuvana, koristeeksi yksi herkullinen mansikkaerä, jonka muutama päivä sitten kotipuutarhasta poimimme.

 

 

Maankäyttölaki 75v. Haavena oma tupa - ja omaa maata

 

Nyt jo seuraavaa sukupolvea edustavien Terhi ja Jarkko Makkosen tilan pihapiiri Sikosuolla kertoo toimivasta maatilasta. Omaa peltoa on useitten kauppojen ansiosta yli 70 hehtaaria ja kaikkiaan viljelyssä on likipitäen 85 hehtaarin ala. Keskimääräinen lypsylehmien määrä on viime vuosina ollut noin 45. Navetan viimeinen laajennus on vuodelta 2012.

 

 

Makkosten asuintalo on pääosin saman näköinen millaiseksi se aikanaan rakennettiin. Seinä- ja kattopinnoitteita toki on uusittu.

 

Talon navettarakennuskin on useaan kertaan laajennettu. Sikosuo-kuvat ovat Makkosten omista kokoelmista.

 

Suomeen muodostunut torpparilaitos alkoi kehittyä jo 1600-luvulla. Isojako toi mukanaan suuret tilusjärjestelyt, mutta myös vahvisti torppien asemaa. Itsenäistymisen vuosina lainsäädännöllä tehty torpparivapautus antoi omistusoikeuden noin sadalletuhannelle torpparille, mäkitupalaiselle tai vieläkin pienempää aluetta lampuotina hallinneelle. Väinö Linnan kuvaus Koskelan perheen torpparikohtaloista on kärjistetty. Suurimmalla osalla torppareita suhteet kartanonisäntään olivat kunnossa, vaikka toive "omasta maasta" olikin vahvasti odotuksissa.

VAPAUSSODAN jälkeisinä vuosina asutustoiminta oli edelleen käynnissä ja taas lohkottiin uusia tiloja. Nyt tavoitteena oli maaseudun tilattoman väen työllistäminen ja asuttaminen oman maatilan avulla. Talvisodan syttyminen keskeytti tämän kehityksen, mutta päätyttyään asetti uudet ja suuret haasteet toiminnan tehostamiselle.

Kiireessä säädetty pika-asutuslaki tavoitteli siirtolaisväestön asuttamista läntisemmälle alueelle. Osalle joukosta pyrittiin hankkimaan tiluksia joilla oli valmista peltoa, mutta myös niin sanottuja kylmiä tiloja perustettiin. Välirauha kesti vain runsaan vuoden, mutta lyhyessä ajassa ennätti syntyä noin 8000 uutta maatilaa, joista osa jo sai asukkaat ennen jatkosodan alkua.

 

 

Kiteenlahden kylään kuuluva viimeinen asuinpaikka Säynejärven rajalla on vuonna 1952 Oskari Pulkkiselle muodostettu kylmä tila. Oli vuosi 1964, kun se siirtyi Alpo ja Impi Timosen omistukseen. Loppuosa asutuslainoista kuoletettiin presidentti Kekkosen antamalla yleisellä "armahduksella" 1973. Kuva otettiin 1960-luvulla jolloin talo oli jo vuorattu, mutta muuten alkuperäisenä.
 

 

Alkuaan Oskari Pulkkisen rakentamaa taloa asuu tätä nykyä Impi Timonen yksin. Kuva otettiin viikkoa ennen juhannusta, 13.6.2020.

 

JATKOSODAN aikana rintama siirtyi nopeasti niin, että "entinen" Suomi oli kokonaan valloitettu takaisin  ja rintamakin siirtynyt matkojen päähän Neuvostoliiton alueelle. Suurin osa Karjalan evakoista muutti takaisin entisille elomailleen. Pika-asutuksella muodostetut tilat palautuivat suurimmaksi osaksi valtiolle. Sanotaan että vain kolmisensataa perhettä jäi silloin pysyvästi asumaan Kanta-Suomen alueella sijaitsevalle uudistilalleen.

Pitkä sota päättyi syyskuun alussa 1944. Jälleen sama siirtolaisjoukko kuin talvisodan jälkeenkin, joutui palaamaan luovutettavalta alueelta. Ne 400.000 ihmistä olivat noin kymmenen prosenttia suomalaisten kokonaismäärästä. Uudelleen käynnistettävä asutustoiminta, samoin kuin ihmisten sijoittaminen taajamaympäristöihin, antoivat hallinnolle valtavan haasteen. Tarvittiin taas uusi laki. Nimellä "maanhankintalaki" tunnettu lakikokonaisuus säädettiin vuonna 1945, joten nyt sen voimaantulosta on kulunut aikaa 75 vuotta.

ASUTUSTOIMINTA vaati melkoisen organisaation maan hankinnan järjestelyihin; alueitten osoittamiselle maansaantiin oikeutetuille, sekä sopimusten laatimiselle ja toteutumisen valvonnalle. Alkuun tilat luovutettiin koeajalle ja vasta kun viranomaiset olivat vakuuttuneet viljelijäkokelaan selviytymisestä, voitiin tehdä lopullinen hallintasopimus ja kauppa, jolla tila siirtyi asutustilalliselle perheineen.

 

 Saunamökki oli parin ensimmäisen vuoden asuntona monella uudistilalla.

 

Asutustilojen navetoita muurattiin tavallisimmin rakennuspaikalla itse lyödyistä sementtitiilistä tai tehtiin liukuvalumuotin avulla. Oskari Pulkkisen rakentama navetta on liukuvalettu. Noin 25 sentin korkuisella ja metrin pituisella muotilla saatiin valetuksi aina yksi uusi kerros navetan seinää päivässä. Siten kaksi riuskaa miestä sai sen ajan mitoilla kohtalaisen navetan seinät pystyyn kahdessa viikossa. 

Osa tiloista oli sijoitettu pakkolunastuksella hankitulle entiselle viljelyalueelle, mutta varsin paljon perustettiin "kylmiä tiloja" koskemattomaan korpeen. Tilakoko oli vaihteleva. Toteutuneet pinta-alat olivat esimerkiksi Keski-Karjalan alueella paristakymmenestä hehtaarista yli sataan hehtaariin. Yksi pyrkimys oli, että voitaisiin saada ajoiksi noin 15 peltohehtaarin viljelmä, jolla oli riittävän iso tukimetsä rakentamis- ja maksamisvelvoitteiden onnistumista takaamassa. Pienet tilat saivat joskus osuuden yhteismetsään. Eräänä muistona sellaisesta ratkaisusta on asutustilojen perustamisen aikoihin luotu Onkamon yhteismetsä. Kaksikymmentä Kitee-Tohmajärvi-alueen alkuaan asutustilallisista koostunutta osakasta omistavat hoitokunnan hallinnoimat hieman yli tuhat hehtaaria metsää. Asialla on merkitystä nykypolvenkin osakkaitten toimeentulon tukijana.

MAANHANKINTALAKI sai tavoitteensa kohtuullisen hyvin hoidetuksi. Viimeiset tilat muodostettiin niinkin myöhään kuin 1950-luvun lopulla. Keski-Karjalassa iso asutustilojen rypäs on Tohmajärvellä, Sikosuolla, jonne tuli 34 tilaa. Lähes jokaiseen kylään näillä main syntyi ainakin eräitä asutustiloja. Niinikummun kylään kuuluva Lohela on eräs kiteeläisen asutustoiminnan merkittävä kohde. Kiteen kunnalta pakkolunastetulle alueelle tehtiin kahdeksan uutta maatilaa, kaikki maaperältään sopivaksi katsottuun "kunnankorpeen". Seitsemän tilallista tuli siirtolaisväestä ja yksi sai tilan rintamamies- perusteella.

 

 

Osa karttapohjaa, jossa näkyvät sen alueelle osuneet Lohelan asutustilat. Musta pallo lähellä kuvan alareunaa osoittaa asutuksen muistomerkin paikan.

 

Matkaselästä Kiteelle siirtoon joutunut Heikki Matikaisen perhe sai pienen asutustilan Lohelasta.  Alkuperäinen talo oli hirsipinnalla, mutta on ollut suurimman osan iästään vuorattu. Vaikka talossa ei enää asuta, kaunis  pihapiiri on eräänlainen museo niiltä ajoilta. Kulmala-tilan nykyinen omistaja on Heikin nyt jo 82-vuotias poika Martti Matikainen.

MIESTEN TAISTELUTAHTOA sodassa oli pidetty yllä lupaamalla, että jokainen maata puolustanut saisi rauhan tultua palasen omaa maata tai vähintäänkin asuintontin, jos soturi sattui olemaan kaupungin kasvatti. Maanhankintalain tavoitteena olikin ollut antaa etusija siirtolaisväestölle ja rintamamiehille.

VUOSIKYMMENTEN kuluessa yhteiskunnan rakennekehitys on muuttanut asioita. Iso osa asutustiloista on lakannut olemasta itsenäinen viljelmä. Alueita on siirtynyt lisämaiksi viljelyä edelleen jatkaville naapureille. Aikansa palvelleita peltoja on myös metsitetty. Silti vaikkapa Sikosuolla elää edelleen vahva kyläyhteisö. Sitä voidaankin pitää eräänä 75 vuotta sitten säädetyn maanhankintalain onnistuneista tuloksista.

 

Kesällä 1995 pidettiin sodanjälkeisen asutuksen valtakunnalliset 50-vuotisjuhlat Kiteellä Kiteenlahden Partalassa. Samassa yhteydessä Lohelantien varteen paljastettiin asiaan liittyvä muistomerkki.

 

Muistomerkki sijaitsee pienellä kukkulalla asutustilojen vieressä.

 

Karjalan Liiton kunniapuheenjohtaja vuodesta 2011, entinen kansanedustaja  Markku Laukkanen totesi erässä juhlapuheessaan maanhankintalakia koskien muun muassa  näin:

"Asutustoimintaan tarvittiin 2,8 miljoonaa ha maata, josta noin puolet oli valtionomistuksessa ja loput lunastettiin yhtiöiltä, seurakunnilta, kunnilta, yhteisöiltä, ja osin toimivista suuremmista tiloista. On selvää, että lunastukset aiheuttivat tyytymättömyyttä ja napinaa, jopa vihamielisyyttä siirtoväkeä kohtaan, mutta ajan myötä asutustoiminnan välttämättömyys suurena kansallisena yhteisenä voimanponnistuksena alettiin ymmärtää. Kaiken kaikkiaan maanhankintalain nojalla perustettiin 101 327 maatilaa.

Asutustoiminta oli oman aikansa ratkaisu, jolla turvattiin sekä siirtoväen että rintamamiesten “maan nälkä”, joka merkitsi sodan jälkeen mahdollisuutta uuteen elämään, kiinnittymistä uudelleen työhön, elämään, perheen perustamiseen ja talonpoikaisen elämänmuodon jatkamiseen. Asutustilojen merkitys oli suuri myös sodan jälkeisen ruokahuollon turvaajana, peloteltua nälänhätää ei Suomeen syntynyt."  Ajatuksiin on yhtyminen; näin oli!

Kesän kuuma jakso huipentui hienosti

 

Ainakin tässä vaiheessa ohrapelto lupaa hyvää satoa. Toivottavasti loppukesäkin on suotuisa.

 

Kuumia aikoja on ollut: Suomessa mitattiin juhannuksen kahta puolen monia aikaisempia ennätyksiä hipovia päivälämpötiloja. Pajapellon nurkan mittarikin kapusi useana päivänä yli kolmenkymmenen plusasteen lukemiin. Säilörehut saatiin talteen ihannekeleissä juuri juhannuksen aikaan. Nekin jotka tekivät kuivaa heinää, ennättivät saada sadon talteen viikkoa myöhemmin.

 

 

 

Tiistaiaamuna 5. heinäkuuta piti rastaitten varalle edellispäivänä tehty rakennelma pystyttää uudestaan. Pari tuntia siinä taas kului.

 

 

"Ilmavoimien" hyökkäykset eivät onnistu, verkkoseinä on este. Raakileita on paljon, joten nyt kun vielä saatiin sadetta, kypsiä marjoja alkaa kehittyä kiihtyvään tahtiin. Kolmeen kertaan mansikkamaa ennätettiin jo sadettaakin, mutta nyt se ei ole muutamaan päivään tarpeen.

 

 

Satoa on päästy korjaamaan jo kahtena päivänä. Jatkossa määrät tulevat kasvamaan, kun kypsyminen pääsee täyteen vauhtiin.  

 

 

 

Yksi hyvä asia vanhenemisessa on; oppii iloitsemaan pienistäkin asioista. Kuten vaikkapa näistä isosta mansikoista.

 

Maanantaina 29. kesäkuuta oli lämmin ja aurinkoinen sää. Tiistaiaamuna alkoi tuuli puhallella siihen malliin, että kohta tapahtuu. Illan koittaessa kehittyi sade ja myrsky, joka teki tuhojaan monessa paikassa. Olimme juuri edellisenä päivänä saaneet valmiiksi jokakesäisen rakennelman, mansikkamaata rastailta suojelevan verkoilla  päällystetyn kehikon. Tiistai-illan lopputunteina sekin oli kokenut täystuhon. Vettä oli sademittariin kertynyt kymmenisen milliä ja seuraavina päivinä sitä tuli vielä viitisen yksikköä lisää. Ankara kuumuus ja pitkä pouta oli kuitenkin  jo saanut aikaan vahinkoa laidunmailla ja tuorerehunurmien sängetkään eivät kyenneet alkamaan uutta kasvua. Pieni sademäärä ei jaksanut ponnistaa nurmen kehittymistä käyntiin.

Kesäinen sää on siis suosinut meitä ainakin lämmöllä. Kuitenkin lähes jokainen alkoi jo toivoa kunnon sateita, kun pihanurmikotkin alkoivat ruskistua poudan kynsissä. Siksi oli hyvä uutinen, kun säätiedoissa alettiin heinäkuun ensimmäisen viikonvaihteen lähestyessä lupailla säätyypin muutosta. Viljelijängeeneihin edelleen addiktoituneena seurailin pilvien kulkua ja tuulen tohinaa varsinkin sunnuntain vastaisen yön aamupuolella. Noin kello 6.30 sunnuntaiaamuna alkoi hyvää ennustava ropina. Iltaan mennessä sademittariin oli kertynyt vesimäärä 18 mm. Se oli hyvä alku. Lisää oli luvassa. Nyt sateen ääniä alkoi kuulua jo puolilta öin, heti vuorokauden vaihduttua maanantaiksi. Hyvää sadetta jatkui tuntien ajan. Ei liian rankkana, joka olisi saattanut vahingoittaa jo pitkiksi kehittyneitä viljakasvustoja.

 

Hulppeat 32 milliä on yhden vuorokauden sadeannokseksi melkoinen määrä.

Vielä aamukahvin aikaan ropsahti jokunen sadekuuro. Piti ihan ottaa kamera matkaan ja käydä katsomassa mittarin tilanne. Jokseenkin tasan vuorokausi oli kulunut sunnuntaiaamusta. Vettä saatiin siinä ajassa täydet 32 milliä. Saattaa olla että kuluvan maanantain mittaan tulee vielä muutama ropsaus lisää.Viljelijän on syytä olla tyytyväinen, ottaa miltei hattu kouraan. Tällä vesimäärällä kasvustot pärjäävät seuraavat kaksi viikkoa. Viimeistään sitten saisi sataa jälleen. Kaura- ja ohrakasvustot ovat kriittisessä vaiheessa, molemmat lajit röyhylle tai tähkälle tulossa. Peltonäkymä muuttuu nyt nopeasti, viikon kuluttua monet pellot näyttävät jo valmistumista odottavalta viljalta.

 

Ohran tähkälle tulo on suunnilleen normaalissa aikataulussa.

 

 

Vanha kansa puhui kauran tulosta "ripselle". Nykyään kehitysvaihe tunnetaan röyhylle tulona. Tähän peltoon kaura kylvettiin jo 10. toukokuuta, mikä selittää aikaisen kehityksen. Siihen aikaan kun heinät laitettiin vielä seipäille, isännät puhuivat kauran muuttuvan orasvaiheesta röyhylle juuri niitten viikkojen aikana kun seiväsheinät kuivuivat. Normaalisti se tapahtui heinäkuun 15. päivän tienoilla. Tällä pellolla ollaan siis hyvinkin aikaisessa (kuvat ylä- ja alapuolella).

On kulunut vasta muutama päivä kun ensimmäiset sateet pitkään aikaan saatiin. Se alkaa  näkyä jo tuorerehunurmien toisen sadon kasvuun lähtönä.