Muistojen äärellä

Kesä on kääntymässä syksyä kohti. Yöt alkavat olla yhä pitempiä, jos sitä mitataan pimeyden ajalla. Viljapellot vaalenevat, ohran puinnit alkavat tänä kesänä tuossa elokuun puolessa välissä. Se ei ole mitenkään poikkeuksellisen aikaista. Kuuma ja sateeton kesä saattaisi johtaa arvaukset aikaisen korjuun suuntaan. Monesti ylävillä vaarapelloilla ohraa on puitu jopa heinäkuun viimeisinä päivinä.

 

Putikossa oli täysinpalvelleena jo töistään vapautettu puimuri Massey-Ferguson 31. Seitsemän jalan työleveys, säiliö ja levikepyörät - siinä eväät joilla puinneille 1960-luvun alussa lähdettiin.

Pari aikaisempaa sadetta paransi nurmien satonäkymiä. Yli viikko sitten sunnuntaina saatiin vielä ravakan ukkoskuuron antamat 25 milliä vettä. Tuorerehun toinen sato on parhaillaan korjattavana. Satoa näyttää kertyvän niin, että karjanrehun perustana olevien nurmien tuotto turvaa eläinten ruokinnan yli talven. Etenkin, kun tarvittaessa voi yrittää vielä kolmatta korjuukertaa. Siihen tarvitaan kuuden viikon kasvatusaika, mutta aika riittää kyllä. Kolmas sato on korjattavissa syyskuun puolessa välissä.

 

 

Valmet 15, sitten "tehokkaampi" Valmet 20. Tämä oli monen tilan ensimmäinen traktori.

 

Massey Ferguson 25 merkitsi uutta askelta tilan traktoriksi. Dieselmoottorikin!

 

Ensimmäinen kotimainen dieseltraktori oli Valmet 33. Tässä on malli 565, joka oli jo neljäs kehittelyversio siitä lähtien.

 

 

Länsivaluutan puutteessa Zetor 25-mallit olivat 1950- ja 1960-luvuilla eräitä Suomen yleisimpiä traktoreita.

Viime viikonvaihteessa kävimme  kahdessa pienessä perinnetapahtumassa. Vanhat koneet olivat luonnollisesti niissäkin esillä. Yhden kyläkunnan voimin aikaan saaduissa perinnepäivissä on jotenkin läheiseltä tuntuva henki. Kävijäkunta on yleensä toisilleen entuudestaan  tuttua. Siksi paikalla olevaan kalustoonkin liittyy paljon yhteisiä muistoja ja kokemuksia. Noissa kahdessa "näyttelyssä", Putikossa ja Riihijärvellä, oli työvehkeitä hevoskaudelta lähtien. Kyntöaurat, äkeet,. kokka-aatra, risukarhi, separaattori ja kampikirnu eräinä esimerkkeinä palauttivat ainakin oman ikäisteni ihmisten mieliin paljon muistoja lapsuuden ja varhaisnuoruuden ajoilta.

 

Tässäkin helmiä muistojen kultanauhaan: Hevosvetoisia koneita seuranaan traktorikauden alun työkoneita - sulassa sovussa kaikki. 



 

Sitten traktoreihin vaadittiin jo ohjaamotkin. Turvallisuus oli siinä taustalla. Yli 50 vuotta sitten hankittu heilurilevitin Fordin perässä oli tehokas työkone. Lannoitteitten lisäksi sillä kylvettiin vielä 1960-luvulla niin ohrat kuin kauratkin peltoon. Kun aikaisemmin käsin vakasta siemenet peltoon kylvänyt isäntä käveli hetken  tuollaisen levittimen perässä, hän pystyi silmämäärällä arvioimaan koneelle sopivan kylvöasetuksen. Ja jos talossa silloin oli vielä risukarhi, parempaa multauslaitetta ei ollut helppo löytää.

Useampi kuin yksi paikalla ollut löysi kentältä kotitilansa ensimmäisen traktorimallin. Se oli pikku- Valmet. Sitä seurasi monesti ranskalainen MF-malli, Massey Ferguson 25. Edelleen pieni kone. Sitten saattoi taloon tulla isompia diesel-Valmeteja, Fordeja ja muita tehokkaita koneita. Niiden hankkiminen pienille tiloille merkitsi melkoista ponnistusta, suurta urakkaa säästää tarvittava rahasumma kokoon. Sitkeydellä niistäkin haasteista selvittiin.

 

Huimia kehityskulkuja edellä ja alla sanotuista nostalgisista mietteistä huolimatta kylissä kuitenkin "kurjuuden" vastapainoksi tapahtuu. Tämä Riihijärven maamiesseuran mammuttikokoinen puimuri kertoo, että täällä yhä uskotaan maatalouteen. Kun tämä Claas ajetaan pellon laitaan, alkaa tapahtua!

Tämän päivän tilanteessa suurin osa noista Riihijärvenkin pikkutiloista on lopettanut toiminnan aktiivisina viljely- ja karjatiloina. Omassa kotikylässä Kiteenlahdessa tilanne on sama. Kun kävelin tuttujen miesten kanssa Riihijärven entisen kyläkoulun pihalle koottujen koneiden ympärillä, mieleen tuli, että monet ikäiseni käyvät näissä tapahtumissa tekemässä omaa surutyötään. Se on surua kylien idyllin menettämisestä, surua sen lämpimän yhteisöllisyyden menettämisestä mitä kaikkea kylien hiljeneminen väistämättä on merkinnyt. Riihijärven koulu valmistui kesällä 1964. Satuin itsekin traktoreineni olemaan mukana loppuvaiheessa, kun koulun urheilukenttää rakennettiin. Kouluna se hiljeni parikymmentä vuotta sitten. Niistäkin muistojen tähän päivään asti kantamista syistä tunsin surua. Tosin koululla onneksi on edelleen elämää, mutta jonkinlainen hiipuneen maalaiskylän monumentti tuo rakennus silti on.