Sota-ajan joulukuu Rajajoella 1941

Jatkosodan alkukuukaudet olivat sisältäneet kovia taisteluita ja miestappiot olivat suuret. Näin etenkin välirauhan rajalta Kiteeltä alkaneena ja elokuussa Sortavalan takaisinvaltaukseen jatkuneena sotana. Iso voitto oli saavutettu myös, kun vihollinen saatiin ahdistetuksi Rautalahden mottiin Sortavalan eteläpuolella Laatokan rannassa. Syksyn mittaan Kannaksen rintama oli edennyt jo "vanhalle rajalle" Rajajoella. Toisen divisioonan joukoissa taisteli paljon kiteeläisiä ja lainattu teksti kertoo joulukuun tapahtumista juuri Rajajoella, jonne kuulaassa säässä iltaisin näkyivät Leningradin valot.
     Alun erillistä taistelukertomusta lukuun ottamatta alle otetut otteet ovat Varkaudessa kesällä 1941 perustetun Kenttätykistörykmentti 15:n toisen patteriston ( II/KTR15 ), sotapäiväkirjasta.

 Kenttätykistörykmentti 15. II patteriston miehiä kesällä 1941 otetussa kuvassa. Kankaalan Taavetti Havukainen oli suuntaajana 4. patterissa ja seisoo takarivissä kolmantena vasemmalta.

Erään joulun lapsen elämä
Heinäkuun alussa, kun jatkosodan taistelujen ensimmäinen viikko oli menossa, Taavetti kunnostautui niin, että sai sukunimensä kahteen toisen divisioonan tykistöstä tehtyyn kirjaan. Uudempi niistä on Pekka Hintikan teos "Kannaksen murtumaton lukko, toisen divisioonan veteraanit muistelevat jatkosotaa" (WSOY, 2005, s.38.).. Siellä on muutamalla sanalla kerrottu tapahtuma, kun tykin  miehistö joutui avoimella pellolla vihollisen kanssa vastatusten. Ensimmäinen silmästä silmään-taistelu sai muut sen tykin miehet paniikkiin ja pakoon.
     Suuntaaja jatkoi ammuntaa yksin. Kireässä tilanteessa optiset apuvälineet piti unohtaa ja jatkaa tulitusta vain tykinpiipusta suunnaten, kohti lähietäisyydellä olevaa vihollista. "Yhden miehen sodan" tulos oli kirjassa kerrotun mukaan sanatarkasti tämä: "Tykkimies Havukainen, joka kuului vanhimpiin ikäluokkiin, kunnostautui tässä taistelussa aiheuttaen tykillään viholliselle tuntuvia vahinkoja". Tulos oli Holger Maurian keväällä 2006 puhelimessa kertoman mukaan niin hyvä, että hyökkäys kohti suomalaisasemia sillä kertaa pysähtyi. Sama asia on kerrottu jo aiemmin, vuonna 1994, painetussa ja myös WSOY:n kustantamassa Matti Koskimaan kirjassa Murtajan tykistö s.46.
     Kuten jo edellä viitattiin, olin (7.4.2006) puhelinyhteydessä kirjoissa esiintyneisiin Taavetin patteriston tykistöjohtajiin Holger Mauriaan ja Eero Tuuteriin. Vaikka miehet olivat jo 88- ja 86-vuotiaita, he muistivat tuon tykkimies Havukaisen taistelutapahtuman hyvin. Siksi tässä edellä kerrotut yksityiskohdat ovatkin heidän muistamiaan asioita. Kiteenlahti-kyläkirjassa tuo jatkosodan alkuun sijoittunut tykistötaistelu on esillä tarkemmin.
     Tässä yhteydessä on syytä tehdä jo aikaisemmin kirjoitettuun blogitekstiin tuore päivitys: Olin 31.12.2014 puhelinyhteydessä Eero Tuuteriin. Hänellä on nyt ikää jo 93 vuotta. Silti mies sanoi muistavansa erityisen hyvin juuri jatkosodan alkukuukaudet. Hän palautti mieleen sen, että oli alkuun Er.Ptri 14. tykistöupseerina, joka oli samoissa taisteluissa, mutta tuli joulukuussa 1941 tykinjohtajaksi samaan 4. patteriin, joka oli Taavetti-isäni taistelupaikka. Edellisessä yhteydenotossani keväällä 2006 keskusteluissa mukana ollut Holger Mauria sen sijaan oli kuollut jo kuusi vuotta sitten ja Tuuteri sanoi, että hän itsekin on niitä viimeisiä elossa olevia, jotka jatkosodan alussa vuonna 1941 taistelivat II/KTR15 tykistössä. Lopuksi Eero Tuuteri sanoi: kiitos että soitit, oli mukava palauttaa mieleen noita vanhoja tapahtumia. Toivottelimme toisillemme onnellista ja hyvää uutta vuotta!
     Kankaalan Taavetti sai mainetta myös tykistön tarvitseman optiikan korjaajana. Tykin kannus pomppasi ammunnassa jalalle ja sitä sairastellessa oli muutama päivä aikaa perehtyä korjaukseen lähdössä olleisiin laitteisiin. Parin kaukoputken purkaminen ja takaisin kasaaminen antoi kotikylän seppänäkin olleelle pätevyyttä niin, ettei kaikkia toisen patteriston vioittuneita haarakaukoputkia, kiertokaukoputkia tai kiikareita enää tarvinnut lähettää rintaman taakse erikoisliikkeen korjattaviksi.
     Joulukuussa miehelle myönnettiin toisen luokan vapaudenmitali ja vuodenvaihteessa saadulla ylennyksellä sotilaspuvun olka-epoletteihin piti ommella korpraalin "natsat". Jatkosodan sotilasura loppui kuitenkin helmikuun lopulla 1942, kun rajuna puhjennut diabetes vei miehen ensin kenttäsairaalaan ja edelleen kevään sairaalakierrosten jälkeen kotiutukseen.
     Sota jatkui kotirintamalla: kotitilalla Hiidenjoen rantasuolla oli viiden hehtaarin kannokko  odottamassa. Haaste oli kova sairaalle miehelle, mutta kun sota lopulta päättyi syksyllä 1944, raivio oli peltona. Seuraavana keväänä Suomi oli viimein rauhanajassa. Uuteen peltoon kylvettiin paremman ajan toiveitten tunnelmissa ensimmäiset sodanjälkeiset touot, kotoiset kauranjyvät.
     Taavetti Havukainen oli joulun lapsi. Syntymäpäivä oli jouluaatto, 24.12.1904. Kaksi veljeä ja heidän perhettään oli Kankaalassa tapaninpäivänä 1957. Kahviteltiin isännän muutaman päivän takaista 53-vuotis-syntymäpäivää. Seuraava päivä, 27. joulukuuta, jäi hänen viimeisekseen. Äkillinen aivoinfarkti lopetti elämän työaskareissa, kun mies oli ruokkimassa kotieläimiä. Viimeisenä vuoteena kotitilalla olivat ladon hyväntuoksuiset heinät. Niin tämäkin joulun lapsi sai nukkua "heinille härkien kaukalon".
     Olin 18-vuotias, sisarilla oli ikää 7- ja 16 vuotta. Silloin 49-vuotias äiti sai elää vielä lähes 40 vuotta, korkeaan ikään, 89-vuotiaaksi. Hänen vuoronsa lähtöön tuli marraskuussa 1997. Entisen tykinsuuntaajan, ahkeran maamiehen ja ennen kaikkea isämme elämä päättyi liian varhain. Aikaa siitä on pian 60 vuotta. Silti hänen kohtalonsa puhuttelee meitä jäljellejääneitä vielä tänäkin jouluna.

Kotoa saatuja joulupaketteja availlaan osin haikeissakin tunnelmissa.

 

Nyt sotapäiväkirjan kerrontaan:
Joulukuun alun viikot olivat suhteellisen rauhallisia. Molemminpuolinen tykistötuli jatkui verkkaisena, tosin yöllä 4.12. vihollinen onnistui anastamaan jalkaväeltä konekiväärin. Rykmentinkomentaja everstiluutnatti Perttu Heimolainen kävi tarkastamassa Patteriston (Psto) eversti Sippolan kanssa. 5.12. oli varsin kaunis sää. Vihollinen yritti läpimurtoa. Psto antoi palautetta 168:n laukauksen voimalla.

Johdossa tapahtui vaihdoksia. Itsenäisyyspäivänä myös Pston huoltojoukot ja levossa olevat tulenjohtueet kokoontuivat. Entinen Pston komentaja kapteeni Torttila hyvästeltiin ja uusi otettiin vastaan. Sen jälkeen pastori Lakio piti itsenäisyyspäivän puheen. Rykmentin päiväkäskyllä numero 19/41 palkittiin patteriston miehiä (Usealle kiteeläistaistelijallekin ojennettiin II lk:n vapaudenmitali).

7. päivänä joulukuuta oli pakkasta yli 20 astetta. Nyt tapahtui muutaman viikon aikana jo kolmas onnistunut konekiväärin sieppaus vihollispartion työnä. Sen onnistui ottaa mukaansa myös pesäkkeessä ollut patteriston puhelin. Partiossa oli peräti 50 neuvostosotilasta. Patteristo antoi huomautuksen ampumalla naapurin asemiin 58 kranaattia.

Lähipäivinä jatkui pakkassää ja uusi komentaja, kapteeni Setälä, tutustui patteristoon vieraillen useana päivänä myös etulinjassa. 13.12 hän kävi rykmentin komentaja everstiluutnantti Heimolaisen luona. Myös kaksi ruotsalaislottaa oli patteriston vieraina. Seuraavana päivänä, 14.12. oli yhteinen jumalanpalvelus, johon osallistuivat nyt myös tulipatterit ja toimitusjoukkueet. Yhteishengessä tehtiin päätös korsutallien rakentamisesta patteriston hevosille.

15.12. kenraaliluutnantti Blick kävi pikakäynnillä patteristossa ja miehiltä saadun palautteen seurauksena 16. joulukuuta rykmentinkomentaja Heimolainen tuli Pston esikuntaan aamulla ja lähti kapteenimme kanssa etulinjaan. Tilaisuutta juhlistettiin ampumalla yhteensä 84 kranaattia. Kun rykmentinkomentaja oli saanut Päämajasta lupauksen uuden, kaliiberiltaan 155-millisen raskaan kanuunan saamisesta patteristolle, oli tarkoituksena tutkia maastokohtia sen sijoittamiseksi suorasuuntausammuntoja varten.

 

Tiernapojat esiintyvät siellä jossakin Uhtuan suunnassa.

 

17.12. Psto ampui 89 kranaattia, aloitettiin tallien rakentaminen, avattiin esikunnan latu ja tiedusteltiin vapaaehtoisia tuleviin tehtäviin uudella kanuunalla.

18.12. Patteristoon tuli äänitysauto, kun TK- (tilannekatsaus-) miehet olisivat tehneet ohjelmaa. Kalusto oli kuitenkin jäätynyt seuraavana aamuna, vaikka pakkasta oli vain 10-15 astetta, joten hanketta piti siirtää. TK- miehet saivat tehtyä ohjelmansa vasta 21.12. Kanttiinissa nauhoitettiin laulu- ja soitto-ohjelmaa sekä äänitettiin ammuntaa 5. patterissa.

Joulun aatonaattona sotapäiväkirja kertoo patteriston pastorin olleen kiireisen. Hän touhusi lahjapakettien ja juhlien järjestämisen parissa. Aattona patteriston komentaja kiersi yksiköt, jaettiin paketit ja vietettiin joulujuhlia. Joulurauhan takia oma tykistö ei toiminut.

 

 Tutut laulut kaikuivat myös korsujen joulussa.

 

Jouluaamun valjettua pakkasta oli kaksikymmentä astetta. Aamulla iso osa joukoista lähti joulukirkkoon taaempana olevalle aukiolle. Patteristo ampui kunnialaukauksina neljätoista kranaattia.

Tapaninpäivän iltana mittarit näyttivät 30 asteen pakkasta, paikoin ylikin. Kylmää oli myös jatkossa. Patterit aloittivat toiminnan, nyt 47 laukauksen voimalla. Kun nyt jo päästiin kokeilemaan uutta järeää kanuunaa (43-kiloisine ammuksineen), tykin johtajana oli vänrikki Tuuteri. Hevoskorsujen rakennustyö jatkui, samoin ammunta 29.12. pyrypäivää lukuun ottamatta kaikilla patteriston tykeillä vuoden loppuun. Yhteensä ammuttiin toistasataa laukausta. Rykmentissä vieraili joulun välipäivinä sen perustamispaikkakuntana olleen Varkauden edustajia.

Vuoden 1942 ensimmäinen päivä oli kirkas ja pakkasta 25 astetta. Pattereissa ja jaoksissa oli jumalanpalvelukset päivällä. Uudenvuodenyönä pidettiin hiljaisuutta, joten yhtään laukausta ei ammuttu.
 

 

Kuten sotapäiväkirja kertoo, II/KTR15 sai käyttöönsä tehokkaan aseen. Kuvassa on tuo 155-millinen kanuuna ja patteriston miehiä hirsillä katetussa ampumakorsussa. Joulukuun loppu 1941.
 

Arkeen päästyä alettiin todenteolla pehmittää naapurin korsuja, tuliasemia ja bunkkereita. Saatiin lukuisia täysosumia tähystysaukkoihin ja tulikorsujen ampuma-aukkoihin sekä katettuihin tykistöasemiin ja vielä suorasuuntaustulen piirissä oleviin kasarmeihin. Toiminnassa käytettiin taas apuna raskasta kanuunaa, jolla ammuttiin näinä päivinä yhteensä kuutisenkymmentä laukausta. Silloin kokeiltiin myös iskusrapnelleja, joilla niilläkin saatiin täysosumia mm. ns. Hiekkasärkän bunkkerin tähystysaukkoon.

Sotapäiväkirjaa selasi Pajapellon ukko, samalla lisäten kursivoidut huomautukset.

     Kiteen miehiä oli II/KTR15 patteristossa useita. Nimistä muistetaan Matti Murtonen Suorlahdelta, Tauno Malinen Papinniemeltä, Eino Hakulinen Loukunvaarasta ja Taavetti Havukainen Kiteenlahdesta. Niin kuin lukija varmaan totesikin, kerrotuista tapahtumista on aikaa 73 vuotta.
Ensimmäistä lukuun ottamatta otokset ovat joulunajalta 1941 ja kolme niistä on poimintoja SA-kuva-arkistosta. Haupitsikuva taas on kenttätykistörykmentti 15:n omasta perinnealbumista.

 

Rauhaa päälle maan

 

Lapsen joulusaarna

Kun Suomen kansa taas on juhlan kynnyksellä, olemme perhepiirissä muistelleet joulua vuosia sitten. Meillä on lämmin muisto Kauneimmat joululaulut-tapahtumasta kivikirkossa. Istuimme saarnastuolin lähellä olevissa sivupenkeissä ja takanamme oli nuori perhe, jossa oli noin 5-vuotias kirkassilmäinen poika. Kun vuoroon tuli meille miltei tuntematon silloin uusi joululaulu "Taivas sylissäni", pikkupoika jäi omalla esiintymisellään lähtemättömästi mieliimme.
     Oli kaiketi niin, että joko päiväkodissa tai jossakin kerhossa lapsille oli opetettu tuo ihmeen ihana laulu. Kun kirkkokansa alkoi tapailla sävelmää, takaamme alkoi kuulua laulaminen heleän kirkkaalla lapsenäänellä. Se tuli täysin sävelpuhtaasti ja sanatkin ulkomuistista, sillä tuskinpa sen ikäinen kirkonkävijä vielä omasi lukutaidon. Lapsen mukana aloimme mekin tapailla, alkuun kertosäettä: - ”Olet toisten kaltainen? Lapsi lupauksien? Tuotko, lapseni, nyt toivon maailmaan? - Olet aarre sydänten? Miten sinut suojelen? Helmassani kantaa itse taivastako saan?”
     Kun tulimme kirkosta ulos pimeään iltaan, kauniisti juhlavalaistulle kirkkopihalle, tunsimme saaneemme sen joulun arvokkaimman lahjan. Saimme sen viattoman lapsen tiedostamattomana "joulusaarnana". Mielessä oli pitkään ajatus ja toive: Saisipa tämä lapsi säilyä kauan aidossa viattomuudessaan ja saisimmepa me muutkin kirkkovieraat sen ensimmäisen joulun tunnun, josta laulussa Taivas sylissäni kerrotaan!
 

 

  Kauneimmat joululaulut 2014.

Taivas sylissäni

Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?

Kuka poisti synkeyden
yöstä paimenten?
Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi?
Viisaat, kuka johti luokse rakkaan lapseni?
Olet toisten kaltainen? Lapsi lupauksien? Tuotko, lapseni, nyt
toivon maailmaan?
Olet aarre sydänten? Miten sinut suojelen?
Helmassani kantaa itse taivastako saan?

Ken toi kyyneleitä jo silmiin pienokaisen?
Miksi äitiin tarraudut
nyt niin vavisten?
Varjot toistaa sen nyt, enkeli on mennyt.
Kaiken kauniin muistan,
vaikka en voi ymmärtää.

Olet toisten kaltainen ...

Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen,
lempeyttä, rakkautta
silmiin ihmisten.
Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan.
Vaikka mitä tulkoon,
niistä aina voimaa saan.

Olet toisten kaltainen ....

Keneltä sai tähden,
tuo katse pienokaisen?
Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen.

Tässä on linkki tallenteelle Joulu Mielelle 2014 konsertista.
Näin Suvi Teräsniska tulkitsee laulun Taivas sylissäni:
  https://www.youtube.com/watch?v=P75RQ4HZcrU
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ja tässä vuoden 2000 tangoprinsessa Jaana Pölläsen esittämänä:

              https://www.youtube.com/watch?v=u2eVAELi9FE
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 

Kiteen kirkossa 14.12.2014.

Säveltäjän aihe "Marian kysymykset" jalostui lauluksi Taivas sylissäni Laulun säveltäjä, Carola Häggkvist, vuonna 1966 syntynyt ruotsalainen laulaja, kertoo joululevynsä Jul i Betlehem kansilehdessä: ”Minulla oli melodia, joka etsi oikeaa paikkaansa. Tiesin, että se kertoo Mariasta ja sanoin Erikille (levyn tuottaja Erik Hillestad), että ehkä se on Marian kehtolaulu Jeesukselle. Erik muotoili tekstin kaikista Marian kysymyksistä - nuoren nasaretilaisen tytön, joka joutui yllättäen keskelle mysteeriä ja tapahtumia joiden laajuudesta hän saattoi vain aavistella.” Laulun käänsi suomeksi Pia Perkiö ja Taivas sylissäni julkaistiin Suomen Lähetysseuran saman nimisellä joululevyllä vuonna 2001. Sen herkästä tulkinnasta vastaa Maria Laakso. Sittemmin Carolan laulu tuli tunnetuksi suurelle yleisölle Katri Helenan esittämänä, eri sanoituksella. Myöhemmin laulusta on tehty useitten artistien tuottamia levytyksiä. Carola Häggkvist itse tulkitsee laulun näin: https://www.youtube.com/watch?v=SE-bDIYlDXo

Vanhan maamiehen joulu Pajapellon nurkassa

On jälleen tullut jouluaaton rauha.

Ei ikää katso, meidät kaikki löytää

Kuin juhannuksen tuuli, lämmin, lauha,

ympäröi pirttiä ja pientä joulupöytää.

 

 Vain ikää seitsemän ja siskon viisi,

jo yksi koulutodistuskin kotiin tuotu.

Mitenkä mietteet tuonne kauas kiisi,

kun jouluntuntu taas on tupaan luotu?

 

Nyt vuosia on lisää kymmenmäärin,

vaan silti oppinut en ehkä mitään?

Niin paljon, paljon, lienen tehnyt väärin,

katsoinpa länteen, pohjoiseen tai itään.

 

 Kun aikaa miettii, yhä muistaa tarmon

ja riuskan miehen, joka sarkaa kuokki.

Tuo jyvät peitti varaan suuren armon,

taas täyttyi aitta, pelto perheen ruokki.

 

 Edelleen viljaa kasvaa tutut pellot,

kun jälleen uusi polvi tarttuu vakkaan.

Taas vielä kerran kuulen joulunkellot,

ja katse kohtaa kotikonnun rakkaan.

 

 Vuorollaan unhoon peittyy joka miesi,

se elon järjestys on ollut kautta ajan:

Kun työnsä alkoi, silloin sen jo tiesi,

on kerran ikilähtö taakse suuren rajan.

Pieni runo on  lämmin joulutervehdys

blogia "Pajapellon nurkasta" vuoden

2014 kuukausina seuranneille.

Haluan näillä sunnuntaina 14.12.
syntyneillä säkeillä toivottaa teille kaikille
Rauhallista Joulua

ja Onnellista Uutta Vuotta!
Pajapellon ukko.

Olen ollut laulajana Kiteen mieskuorossa jo 52 vuotta, siksi liitän tämän joulutervehdyksen alle erään suosituimmista kappaleistamme, slaavilaisen Kuljen yksin autiolla tiellä. Solisti on Esa A. Luukkainen ja taustana Kiteen mieskuoro. Taustayhtyeen viulisti on Vasile Pantir, harmonikkataiteilijana Arto Tarkkonen ja pianistina Tuula Tiainen. Kuoroa johti Eija Muinonen.
https://www.youtube.com/watch?v=UgY4aNnsKIs
 

 

Frans Anatolius Sjöström, kolmen kirkon mies

 

Kuurainen talvikuva Kiteen kirkonmäeltä. Kiteen kivikirkko on kaunis ja arvokas rakennus omassa tehtävässään, mutta se on myös hieno suomalaisarkkitehtuurin monumentti. Arvoa nostaa erityisesti se, että kirkon piirsi F.A. Sjöström, jota pidetään kansallisen arkkitehtuurimme isänä. Hänen piirtämistään kirkoista ovat jäljellä enää Lapinlahden ja Kiteen kirkot. Kurkijoen kirkkokin säilyi sotien ja sen jälkeisen neuvostoajan yli. Kurkijoen evakot aloittivat vuonna 1990 kunnostaa entisen kotiseutunsa temppeliä. Rakennustyöt olivat vielä kesken, kun kirkko tuhoutui tulipalossa. Syttymissyy jäi epäselväksi, eikä tuhopolttoakaan pystytty sulkemaan pois. Alempana olevissa kuvissa ovat mukana kaikki neljä Sjöströmin Itä-Suomeen aikanaan suunnittelemaa rakennusta.

 

Vuonna 1886 valmistunut Kiteen kirkko kesäisessä ympäristössä. Luonnonkivi ja poltettu tiili ovat aikaa uhmaavia materiaaleja. Uusi kirkko koki tulipalon 1887, mutta sen jälkiä ei enää ole helppo löytää.

 

Lapinlahden kirkko on puurakenteinen. Arkkitehti Sjöströmin mieltyminen seinäpintojen jakamisella tehtyyn koristeluun näkyy tässäkin työssä. Sortavalan raatihuoneen ulkoasusta voi löytää yhteneviä piirteitä tämän rakennuksen kanssa. Lapinlahden kirkko valmistui vuonna 1880 ja palvelee edelleen savolaista seurakuntaansa. Kuva on Esa Heikkisen kamerasta.

 

Kun Kiteen kirkko kuvattiin talvisessa asussa, tässä Lapinlahden kirkkoa ympäröi samanlainen kuurapeite. Oikeastaan tämä voisi olla joulutervehdys suuriruhtinaskunta-Suomesta. Vuonna 1880 Jean Sibeliuskin oli vasta 15-vuotias. 

 

Kurkijoen kirkko rakennettiin vuosina 1878-1880. Sjöströmin suunnitelman mukainen rakennus kuvattiin pahoin rappeutuneena kesällä 1989.

Tämäkin otos Kurkijoen kirkosta on neuvostoajalta 1980-luvun lopulla. Kuvaussuunta on kohti Laatokkaa ja kirkon takana virtaavaa Kurkijokea. Torialueella näkyy arkipäivään liittyvää elämää, ihmisineen ja ajoneuvoineen. Kuormaa puretaan ja tavaraa siirretään entiseen kirkkosaliin. Neuvostovuosina tämäkin kirkko sai kokea kovia vaiheita. Eräs käyttö sille oli palvella ympäristöään viljavarastona ja myllynä. Lähes uskomaton nöyryytys kirkolle oli, että se lopulta muutettiin teurastamoksi. Ihmeeksi rakennus tuon kaiken kesti. Sitten tuli uusi aika ja sen mukanaan tuoma toivokin. Ikävää vain, että onnistumisen kalkkiviivoilla kaikki unelmat uudesta noususta tuhottiin. 

Tämä on enää jäljellä, surujen muistomerkki Kurkijoen kirkon raunioilla. Ristin pystyttivät entisen Kurkijoen kotiseutuihmiset muutama vuosi tuhon jälkeen.
 

Tarinan alussa oli kuvissa kolme kirkkoa, mutta millainen mies oli tämän kaiken takana? Hän oli nuorena kuollut Frans Anatolius Sjöström (1840 - 1885): arkkitehti, Polyteknillisen Opiston arkkitehtuurin opettaja ja alan uranuurtaja Suomessa:
Tähän alle olen pariin alkukappaleeseen koonnut tietoa F.A.Sjöströmistä. Mies eli vain 45-vuotiaaksi, joten työkausi ei ollut täysimittainen. Hänen suunnitelmistaan mm. Kiteen kirkko rakennettiin vasta miehen kuoleman jälkeen. Sortavalan 1882 suunniteltu raatihuone valmistui hänen kuolinvuotenaan 1885.
     F.A. Sjöström (1840–1885) lukeutuu Suomen merkittävimpiin uusrenessanssia edustaneisiin arkkitehteihin. Hän opiskeli Tukholman taideakatemian arkkitehtikoulussa, minkä jälkeen hän oleskeli kaksi vuotta Saksassa ja Italiassa. Helsingissä Sjöström toimi ensimmäisessä yksityisessä arkkitehtitoimistossa ja hänellä oli arkkitehtuurin opettajan virka Helsingin Polyteknillisessä opistossa.
     Sjöströmin muusta tuotannosta tiedetään Kuopion ja Turun kaupungintalot, Polyteknillinen opisto Helsingissä sekä Malmgårdin kartano Pernajassa. Sjöström suunnitteli  myös kolme kirkkoa: Kurkijoelle, Lapinlahdelle ja Kiteelle. Turun kaupungintalo suunniteltiin isona arkkitehtuurisena saneerauskohteena. Alkuaan kiinteistö oli Turun Seurahuone.
     Sortavalan seminaari aloitti vuonna 1881 ja raatihuoneen piirustukset ovat seuraavalta vuodelta. Sortavalan raatihuone lieneekin ollut nykyaikaistuvan koulukaupungin ensimmäinen rakennus, jonka oli suunnitellut nimekäs arkkitehti. Seminaarirakennuksetkaan eivät alkuun kovin vaikuttavia olleet.
     Kivitaloja alkoi nousta 1900-luvun ensimmäinä vuosina. Silloinhan rakennettiin mm. Sortavalan Lyseon ja tyttökoulun komeat kivitalot. Sitten tuli upeita pankkirakennuksia, Leanderin talo, Sisälähetysseuran kirjapaino, osuustoiminnallisia ja yksityisiä liikerakennuksia ja niin edelleen.     
     Pienen "puuseurahuoneen" jälkeen rakennettu toinen Seurahuonerakennus oli Pekka Tarjanteen ukin Onni Tarjanteen piirtämä ja Seurahuoneen kolmas "versio", kuten tunnettua, on SOK:takin palvelleen ja myöhemmin rakennushallituksen pääjohtajana toimineen Erkki Huttusen funkkiskäsialaaa. Siitoinin talona tunnettu kiinteistö on aikanaan ollut todella vaikuttava rakennus ja on se sitä nykyäänkin. Edelleen käytössä olevana se toimii Sortavalan kaupungintalona, siis hallintorakennuksena.

Sortavalan raatihuone on esiintynyt syksyn mittaan Pajapellon nurkan blogeissa ennenkin. Väistämätön asia on, että se nostetaan esille vielä kerran. Onhan se Kiteen kivikirkon eräänlainen sisar tai veli - samoin kuin Lapinlahden kirkko.

 
     Sortavala oli 1930-luvulle tultaessa jo saavuttanut hienon karjalaisen kulttuurikaupungin aseman niin ihmisten mielikuvissa, kuin tosiasiallisilla mittareilla. Sortavalan raatihuone oli uraa uurtava rakennus karjalaisessa pikkukaupungissa. Sen tilaaja ajatteli varmasti pitkälle tulevaisuuteen.  
    Uusrenessanssi-tyylisessä puurakennuksessa rakennuttajakaupungin varallisuus näkyy koristelun runsaudessa. Ikkunavuorilaudoissa toistuu arkkitehdin ote. Ikkunat olivat aluksi ristikarmilliset, mutta myöhemmin ne muuttuivat venäläistyyliä muistuttaviksi T-ikkunoiksi. Seinäpinnat jaettiin komeromaisilla kehyskoristelulla osiin. Myös palkistovyöhyke oli koristeltu "komeroiden" avulla. Sisäpuolella seinäpinnan jakajina toimivat myös sirot koristellut pilasterit, joita edelleen voi ihailla vaikkapa talon isossa salissa.
    Kaiken kaikkiaan on sanottava, että Sortavala, professori Reijo Pajamon ilmaisuin "Laatokan laulava kaupunki", sai 1880-luvulla upean maamerkin arkkitehti F.A.Sjöströmin piirtämästä talosta!


.



 

Mummoille kyytiä!

 

   Kiteen vanhuksille on luvassa uutta kotiseutuoppia, ehkä tyyliin sopien vieläpä veteraanibussilla?

Tuloshakuinen kiteeläinen kunnallishallinto on saanut uuden haasteen: Rääkkylässä ja Tohmajärvellä toimiva Attendo Oy aikoo kaapata kaikki Mehiläiselle jo annetut mummit ja ukkelit itselleen. Siitä vain mummot kyytiin ja kohti uusia näköaloja Tohmajärven vaaroille ja Rääkkylän saaristokunnan maisemiin! Jääköhän Mehiläisen uudenkarhea Arppentien vanhustenkoti peräti tyhjilleen? Niinhän siinä käy, mikäli muistetaan vanhaa talousohjetta: "markka on paras konsulentti"!

      Ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun Mehiläisen silloinen tytäryhtiö Carema Oy teki euroopanennätyksen isokokoisen hoitoyksikön panemisesta maantasalle perjantai-illasta sunnuntai-iltaan kestäneellä ajanjaksolla. Arppen vanhainkodin paikka oli seuraavana maanantaina kuin luomispäivän aamuna, vailla ristissä olevaa tikkuakaan! Hädintuskin ennätti tohmajärveläisen rakennusliikkeen entinen mestari vilkaisten todeta, ettei ennen ole noin kovaa ja hulppeaa rakennusta sileäksi pantu. Mutta senhän me kiteeläisinä "tiedämme", ettei Tohmajärven mies oikeasti millään pystynyt tuota arviota tekemään.
     Siitäkään ei ole puolta vuotta, kun omat asiantuntijamme todistivat juuri poispuretun terveysaseman olleen täysin toivoton kohde minkäänlaiseen remonttiin. Olihan sinne puolentoista metrin syvyyteen anturankupeelle unohtunut moniakin betonilaudoituksesta peräisin olleita puunkappaleita. Tokihan sen uskoimme! Jos niin oli vanhainkodinkin osalta, sen puretuista perustuksista ei kuitenkaan liene löytynyt metallilieriötä, jossa määrättiin uuden rakennuksen toteuttajaksi monikansallisesti omistettu pörssiyhtiö?
     Attendo lupaa ottaa kaikki Kiteeltä liikenevät vanhukset hoiviinsa ja tekee sen 25 euroa päätä kohti halvemmalla vuorokausimaksulla, kuin on aikaisemmin sovittu Mehiläinen-konsernin kanssa. Vajaan kansakoulun opinnoilla saavutettu laskutaito antaa 90:n hoidettavan pohjalta räknäten summittaisena tuloksena reilusti yli 800.000 euron vuosisäästön, siis jos luovutamme seniorikiteeläiset Attendon hoivan piiriin. Onhan se miltei pieni lottovoitto talousahdingossa olevalle kaupungille.
     Kaiketi tästä kaikesta, lähivuosien jokseenkin varmana uutena hoidokkina, pitäisi osata itsekin iloita. Johan Rääkkylä taidettiin palkitakin mummokunta-imagostaan ja Tohmajärvellä on meille ikävieraille varmasti paljonkin sellaista tarjottavaa, jota näiltä kotikunnailta ei löydy. Ei kuulu Attendolla olevan vielä tarpeellisia hoitopaikkoja kaikille kiteeläisasiakkaille, mutta Mehiläisen antaman referenssin perusteella hyvin uskomme, että kyllä hekin muutamassa kuukaudessa puhaltavat upeat vanhustentilat pystyyn!
     Kiteen nykyiset päättäjät saavat nyt kunnolla kynsiä korvallisiaan. Sellainenkin saattaa pukkautua mieleen, että jos entinen vanhainkoti olikin purettava, uuden olisi voinut rakentaa ihan omiin nimiin. Olisi siinä tapauksessa ollut hyvä käydä näitä kilpailutuksia: Puhtaalle pöydälle voisi aina sopimusjakson päättyessä pyytää uudet tarjoukset ja sille joka parhaan paketin tarjosi, voisi antaa avaimet ja sanoa: siinähän ne on tilat, hoidelkaa homma! Vai pitäisikö Attendon nyt  ensihätään "tekeytyä" ostajaksi ja mennä ison rahatullon kanssa Mehiläisen konttuuriin?
     Vieraan ”vyötettäviksi” joutuneille ihmisille meillä olivat pitkään toimintamallina pahamaineiset ihmisauksuunit. 2000-luvun avainsana on tehokkuus: Kiteelläkin neuvotellaan ”erästä”, jonka samanaikaiseen siirtämiseen tarvittaisiin kaksi kohtalaisen suurta bussia.

 

 

Sortavala-teemassa edelleen: Kauppoja ei tehty

 

Sortavalan raatihuone syysruskassa 2014. Kuva otettiin lokakuun lopun kauniina auringonpaisteisena päivänä. Kuvaussuunta on Karjalansillalta Gagarininkadun yli.

 

Määräaikaan 27.10. 2014 mennessä ei saatu tarjouksia, joten huutokauppa peruuntui. Epäonnistuminen oli jo toinen kuluvana vuotena, sillä helmikuussa ollut edellinen yritys koki saman kohtalon. Jatkossa, mikäli neuvotteluja edelleen käydään, ne tapahtuvat suorina yhteydenottoina Sortavalan aluehallinnon suuntaan. Kurssimuutokset ovat vaikuttaneet niin, että pyydetty pohjahinta oli noin 88.000 euroa. Tulevissa mahdollisissa  neuvotteluissa määräytyvä lopullinen kauppasumma voi olla huomattavasti pyyntöä alempi. Kauppahintaan vaikuttava seikka on sekin, että rakennus sijaitsee vuokratontilla, joka kerrotun mukaan tuo omistajalle yli tuhannen euron kuukausikustannuksen.

Raatihuoneen kiinteistöä on pidetty eräänä kauneimmista suomalaisarkkitehtuurin luomuksista luovutetulla alueella. Siksi olisi vahinko, jos sen annetaan rapistua korjauskelvottomaksi. Villit huhut talon kunnosta ovat monessa suhteessa vailla ammattimiesten sanaa. Olisiko mahdollista käyttää suomalaista "homekiinteistö"-osaamista luotettavan kuntoarvion laatimiseen? Mikäli tulos osoittaisi peruskorjauksen järkeväksi, seuraava askel on tulevan omistuspohjan selvittäminen ja remontin rahoituksen järjestäminen.

Viipurin kirjaston peruskorjaus sai taannoin huomattavan rahoituksen Suomesta. Laatokan pohjois- ja koillisrannikon alueen mahdollisista kulttuurirakennuskohteista Sortavalan raatihuone  taitaa arvoltaan sijoittua kärkeen. Suomen karjalaiset tarvitsisivat hekin oman tukikohtansa "laulavassa kaupungissa". Ehkä Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto voisivat ottaa tarjolla olevan kohteen siipiensä alle? Tunnustetulla arvovallallaan nämä taustayhteisöt olisivat jämerä selkänoja myös omistusjärjestelyjä pohdittaessa.

Henkisenä taustana ei sovi unohtaa omaa yhteisöämme Karjalan Liittoa. Silläkin voisi olla sanansa sanottavana, vaikka se ei asiassa taloudellisena voimana esiintyisikään. Uskon monen toivovan, että myös Karjala-lehti toimisi keskustelufoorumina Sortavalan raatihuoneen nyt tultua kohtalonhetkiinsä.

 

Monet Sortavalan raatihuoneeseen liittyvät muistot sitovat kiteeläisiä ja etenkin mieskuorolaisia tuohon hienoon kiinteistöön. Talvella 2006 olimme viemässä  kunniataulua raatihuone-talossa silloin sijainneeseen kirjastoon. Taulun teksti kertoo, että Kiteen mieskuoro oli sata vuotta aikaisemmin mukana Sortavalan laulujuhlilla, siis kesällä 1906. Henkilöt vasemmalta alkaen: Kirjaston johtaja Tatjana Antonova, tulkkina toiminut Ivan Gyttyjev, varapuheenjohtaja Pekka Havukainen ja puheenjohtaja Teppo Mikkonen, viimemainitut  Kiteen mieskuorosta.

 

Sortavalan kirjaston johtajat, lainausosaston johtaja Natalia Zaitseva vasemmalla, vieressään johtaja Tatjana Antonova. "Kolmatta valtiomahtia", lehdistöä, kuvassa edustaa  sanomalehti Karjalaisen silloinen Keski-Karjalan aluetoimittaja Anja Itkonen.

 

 

Lämminhenkistä osaa muistojen helminauhasta tuo mieleen tämä tilanne. Nyt jo edesmennyt pidetty varajohtajamme Seppo Havukainen johtaa Kiteen mieskuoron ryhmää raatihuoneen lukusalissa pidetyssä ystävyystapaamisessa. Johtajan edessä lähinnä oleva laulaja on kuoron sen aikainen puheenjohtajaTeppo Mikkonen, joka hänkään ei enää ole joukossamme.

 

 

Kirjaston päälainaussali on tässä otoksessa kuvattu hieman yläsektorista. Kirjahyllyt ovat näin alempana ja niiden takaa näkyy hyvin monia raatihuoneen talon arkkitehtuurisesti kauniita detaljeja, kuten ikkunoiden koristeristikot, katon kulmassa olevat kipsiornamentit ja niitä kannattelevat pylväät.

Suomenpuoleinen naapuritalousalue Keski-Karjala on ollut mukana pelastamassa Sortavalan vanhaa ja arvokasta puutalokantaa. Reilu kymmenen vuotta sitten Keski-Karjalan aluearkkitehtikokeilun sivujuonteena kunnostettiin Sortavalassa eräs keskustan kiinteistö kaupungin vanhusten sosiaalipalvelukeskukseksi. Myös vesilaitoksen toimiston käytössä oleva idyllinen puutalo peruskorjattiin suomalaista osaamista hyödyntäen.

Oman haasteensa asiaan tuo Sortavalan sijainti Venäjän Federaation tätä nykyä suhteellisen leveällä rajavyöhykekaistalla. Suora suomalaisomistus ei siksi onnistune, mutta erilaiset yhteisyritysmallit saattaisivat luovasti käytettyinä tuoda ratkaisun siihenkin pulmaan. Mutta ensin on selvitettävä arvokiinteistön tämänhetkinen kunto.

On itsenäisyyspäivän ilta 2014. Mieskuoro oli mukana jumalanpalveluksessa ja sankarihaudoilla. Itsenäisyyspäivän juhlien paikka oli nyt Kiteesali. Sielläkin kuoro oli mukana. Juhlapuhuja, Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltonen sanoi kohteliaasti: Kiteen mieskuoro on varmasti Suomen paras esiintyjä tämän vuotisissa itsenäisyysjuhlissa. Itselleni tämä oli 52. kerta olla näissä juhlissa paikalla. Yksi juhla jäi väliin; se oli vuoden 2000 tapahtuma, jolloin sairauden takia olin estynyt pääsemästä mukaan. 

 

Yllä oleva kuva tahtoo kunnioittaa pitkäaikaisen ystävän muistoa. Sekin sopii hyvin itsenäisyyspäivän teemaan. Tilanne on lounashetki Sortavalan Relax-ravintolassa. Teppo Mikkonen on kuvassa takana. Bloginpitäjä istuu äärimmäisenä vasemmalla vieressään Sortavalan Akateemisen naiskuoron johtaja Valentina Voronetskaja. Naiskuoron laulajiin kuulunut Galina Uzli, erityisopettaja ja englanninkielen lehtori, on kuvassa oikealla.

 

Tämäkin kuva muistuttaa Teppo-puheenjohtajasta: kahden kuoron yhteinen konsertti Sortavalassa 28.2.2009. Lukuisia kertoja kuulimme duettoja Valentinan ja Tepon esittäminä. Vakio-ohjelmistossa oli puhutteleva Eino Leinon runoon sävelletty "Oi kiitos sa Luojani armollinen". Se, kuten Merikannon muukin iki-ihana tuotanto, tuli Valentinalle tutuksi juuri Teppo Mikkosen ansiosta. Esiintymispaikkana oli tällä kertaa Sortavalan kulttuuritalon juhlasali. Säestäjä on Ludmila Novikova, Sortavalan Akateemisen naiskuoron pianisti.