Perinteet ovat osa joulua

                                              

Hyvä ruoka on yksi osa perinteistä jouluamme. Kun vielä 1940-luvun vuosina kaikesta oli  pulaa, ainakin jouluna piti olla runsaasti pöytään pantavaa.

Suomalaisen joulunvieton perinteet tulevat isolta osalta vuosisatojen takaa. Kirjassa Seitsemän veljestä Aleksis Kivi kuvaa vanhaa joulunviettoa lattialle levitettyine olkineen. Se joulunvietto tosin päättyi katastrofiin. Periaatteessa joulumme on rauhan, perhekeskeisyyden ja hiljaisuuden juhla.

KUN KYSEESSÄ on eräs vuoden tärkeimmistä juhla-ajoista, siihen on aina varauduttu ennakkoon. Jo se, että kesällä lähes mökissä kuin mökissä laitettiin jouluporsas kasvamaan, oli osa tuota varautumista. Jouluna ei saanut olla puutetta ruoasta ja sanottiin, että jouluna sai syödä yölläkin. Sellaiset ruokalajit jotka yleensä kuuluivat suomalaiseen pitopöytätarjoiluun, saivat paikkansa jouluaaton aterialla. Niihin kuuluivat esimerkiksi rosollit, maksa- ja lanttulaatikot, tietenkin kinkku, täyteläinen kotikalja, karjalanpaisti sekä -piirakat. Ulkomaantuontina riisi korvasi osittain jo 1930-luvulla ohraryynit joulupuurossa ja jälkiruokaherkku, luumuista keitetty "väskynäsoppa", usein rusinoilla höystettynä, oli sekin ulkomaan herkkua.

VIELÄ  1930-LUVULLA joululahjoja saivat useimmiten vain lapset. Ne olivat tavallisimmin kotona tehtyjä. Tytöt saattoivat saada "molla-maijan", äidin tekemän räsynuken, ja pojille  pukin kontissa voi olla kotona nikkaroitu kelkka mäenlaskuun. Varakkaissa virkamiesperheissä aikuisten  välisinä lahjoina saattoi olla arvokkaita korujakin, mutta  vasta sotien jälkeen yhteisen kansan pukinkontteihin ilmaantuivat esimerkiksi kirjauutuudet. Kustantajat tähtäsivät niiden julkaisun joulun alle ja sen ajan muistoina monissa kirjahyllyissä onkin vaikkapa Mika Waltarin ja Lempi Jääskeläisen teoksia.

KANSAKOULUT Suomessa ovat olleet osa yhteistä perintöämme 1800-luvun loppuvuosista asti. Koulun joulujuhla oli eräs tärkeä tapahtuma kun alettiin valmistautua jouluun. Vielä 1950-luvulla hevoskyyti oli maaseudulla tavallisin tapa liikkumiseen. Koulujen pihoissa oli harvoin riittävästi puomeja hevosten kiinnittämiseen, joten tilapäisenä apuna joutuivat toimimaan jopa pihapuut. Sota-ajoilta periytynyt elintarvikepula alkoi hellittää. Jo vuonna 1948 osa hyödykkeistä vapautettiin korttisäännöstelystä. Asia näkyi myös koulun joulujuhlan pienessä lahjapussissa. Kun aikaisemmin siinä oli ollut voipullan ja piparkakun lisäksi pari paperikaramellia, nyt siellä oli mukana iso tanskalainen omena.

Väskynäsoppa on edelleen yksi tavallisimpia joulupöydän jälkiruokia.

SUOMESSA TOIMI kylissäkin aina 1960-luvun vuosiin asti lukuisia seuroja ja järjestöjä. Myös niiden piirissä järjestettiin pikkujouluja. Eräs tapa siellä oli, että pukinkonttiin voi laittaa joulukortteja paikalla oleville tovereille. Jaettavia kortteja saattoi kertyä jopa satoja kappaleita. Oli pientä jännitystä katsella keneltä oli kortteja saanut. Kortin lähettäminen oli hienovarainen tapa ja mahdollisuus vaikkapa ottaa yhteyttä kiinnostuksen kohteeseen, kasvojaan menettämättä. Ujous oli siihen aikaan ainakin naisen kaunistus. Kerrotaankin usean seurustelusuhteen alkaneen juuri pikkujoulussa saadusta kortista. Unohtunut ilmiö on myös koululaisten  puuha, joulukorttien kauppaaminen. Lehti-ilmoituksissa sellaisia tarjottiin monenkokoisina ja -asuisina tilattaviksi. Lapset saattoivat kulkea talosta taloon niitä myymässä ja näin saivat pientä joulurahaa omiin tarpeisiin. Suurin näiden korttien käyttökohde olivat sen ajan monet pikkujoulutapahtumat.

KOMEAA PERINNETTÄ oli joulukirkkoon meneminen hevoskyydissä ajoreellä. Paluumatkasta saattoi tulla hyvien hevosten keskeinen kilpa-ajo. Tapaninpäivän aamun saunanlämmitys on sekin vanha tapa. Alkuun siihen kuului, että lämmitettävänä oli naapurin sauna ja puuhaan mentiin varhain aamulla ja salaa, talonväen vielä nukkuessa. Sittemmin asumisen muodot ovat muuttuneet ja useimmat ulkosaunat kadonneet, mutta edelleen elää Keski-Karjalassakin tuo perinne. Nykyisin tosin saunotaan vain perheen tai lähiystävien kesken.

Tapoja on unohtunut, mutta paljon säilyttämisen arvoista perinnettä jouluihimme edelleen kuuluu.

Nyt jo 86-vuotias Annikki on Totkunniemen Pölläsiä

On joulukuun kolmas päivä. Annalakodin päätyhuoneessa on kaksi ikkunaa, toinen kohti kirkonkylää ja toinen antaa näkymän Sarvisalon tielle. Vaikka on kaamos, Annikki Töttermanin huone on ihmeen valoisa, vaaleat seinät ovat siihen yksi syy.

ANNIKIN TYTTÖNIMI on Pöllänen. Ruotsalaisperäinen sukunimi tuli aviomieheltä, joka oli häntä huomattavasti vanhempi. Viimeinen iltahuuto kohtasi miehen vuonna 1996. Annikilla on takanaan 40-vuotinen työura suurkeittiöalan vastuutehtävissä. Kun Lotta Svärd tuli kielletyksi rauhansopimuksen ehdoissa, toiminta jatkui Suomen Naisten Huoltosäätiö-nimen alla. Sen eräs tehtävä oli toimia ravintola-alalla Työmaahuolto Oy:n nimissä. Ravintolat työllistivät paljon varsinkin entisiä rintamalottia, silloin Lapin jälleenrakennustyössä. Myöhemmin organisaatio sai todella vaativan tehtävän vastatessaan Helsingin olympialaisten ruokailujen järjestämisestä.

Annikki viettää iltapäivää Annalakodin huoneessaan.

HUOLTOSÄÄTIÖ rakennutti Helsinkiin asuintaloja ja sen varallisuus karttui Lotta-Svärdin perinnön lisäksi lukuisilla lahjoituksilla. Annikki muistaa, että Elisabet Rehn oli asialla kun sanat Lotta Svärd palautettiin säätiön nimeen vuonna 2004. Nykyään säätiön varallisuudeksi lasketaan 65-80 milj. euroa ja se jakaa vuosittain kymmenien miljoonien suuruiset avustukset lähinnä sosiaalisin perustein valituille kohteille. Lotta Svärd -säätiön varallisuus koostuu pääosin sadoista Helsingissä sijaitsevista asuinhuoneistoista. Lottajärjestö täyttää sata vuotta maaliskuussa 2021.

ANNIKKI TÖTTERMANIN työ oli pitkään juuri lottajärjestön perinteenjatkajien omistamien ravintoloiden piirissä. Työmaahuolto Oy:n ylläpitämät ravintolat myytiin vuonna 1978 monitoimialayritys Fazerille. Jatkossa ravintolatoimiala sai siellä nimet Fazer Catering ja sittemmin Amica, joka noin 50% markkinaosuudellaan on tätä nykyä suurin lounasravintolaketju Suomessa. Yrityskaupasta huolimatta Annikki sai edelleen asua Huoltosäätiön 1950-luvulla rakennuttamassa asuntoyhteistalo Naistentalossa Mannerheimintiellä. Kollektiivissa on peräti 279 huoneistoa. Helsingissä olon viimeisinä aikoina asuntona oli 17 vuoden ajan oma osake hienoa jugend-arkkitehtuuria edustavassa punatiilitalossa Pohjoisella rautatiekadulla. Työnantaja oli Fazer-yhtymä aina vuonna 1999 tapahtuneeseen eläkkeelle jääntiin asti.

Leikkimieliset karikatyyripiirrokset Annikista ja hänen aviomiehestään.

Annikki asui tässä upeassa jugend-talossa lähes parikymmentä Helsingin vuottaan.

Helsingin vuosista muistuttavia esineitä mahtuu Annikin pieneen kotiin. Nämä kaksi taulua  maalattiin ikkunanäkyminä hänen asunnostaan.

TOTKUNNIEMESSÄ on kesämökki kotitilasta aikoinaan lohkaistulla tontilla, puhdasvetisen Pyhäjärven rannalla. Se oli yksi syy vanhuusvuosien asuinpaikan valinnalle. Jo Helsingistä käsin mökillä oli vietetty aikaa monesti talvellakin, kun rakennus on talvilämmin ja sähköistetty.
- Monesti hiihtelimme aviomiehen kanssa jäätä pitkin Uukuniemelle asti, Annikki muisteleee. Yksin jäänelle ihmiselle paluu synnyinpitäjään tuntui hyvältä. Kaksi sisarta on Ruotsissa, mutta yksi sisar ja veli asuvat Kesälahdella. Hyvin Annikkikin on täällä viihtynyt, tätä jaksoa alkaen vuodesta 2003. Kaksi vuotta sitten yllätti sairaus, joka vei entisen liikuntakyvyn ja pyörätuolista tuli päivittäinen seuralainen. Se on harmillista siinäkin suhteessa, että kesämökkiä ei enää voi entiseen tapaan käyttää virkistäytymispaikkana.

MITÄ AJATTELET vanhustenhoidon tilasta Suomessa, kysyn. - Sen kokemuksen perusteella mikä itselläni asiasta on pitää sanoa, että kansainvälisessä vertailussa nämä asiat täällä on hoidettu todella hyvin, 86-vuotias haastateltava vastaa. Hyvä näin, kaikki eivät sano samaa, joten Annikin näkemys on sitäkin arvokkaampi - myös Annalan henkilökunnan näkökulmasta.

Kesälahden Annala-kodit valmistautuvat jouluun

Annalan uudempi rakennus valmistui jouluksi 2010.

Kolmisen kilometriä Kesälahden keskustasta Sarvisalon suuntaan on tienvarsiopaste Annala-kodit. Lähellä olevassa pihapiirissä toimii kaksi tehostetun palvelun asumismuotoa tarjoavaa hoitokotia, Hoitokoti Annala ja Annalakodit Oy. Yhteensä tilaa on yli kolmellekymmenelle asukkaalle.

MENOSSA onyrityksen juhlavuosi. Keski-Suomesta Kesälahdelle muuttanut Mirja Uutela aloitti toiminnan maatilan päärakennukseen muokatussa Hoitokoti Annalassa vuonna 2000. Kymmenen vuotta myöhemmin rakennettiin samalle piha-alueella uusi talo, Annalakodit, johon päästiin muuttamaan 27. joulukuuta 2010. Tässä omistajana on Mirjan lisäksi hänen tyttärensä Marika Lampinen. On siis kaksinkertainen merkkivuosi. Juhlittukin olisi,  mutta vaikkapa avointen ovien päivä piti unohtaa"korona-sordiinon" takia.

                                     

Annala-kotien toiminta alkoi tässä rakennuksessa vuonna 2010.

KODINOMAISUUS on tärkeä tavoite, Marika kertoo. Jouluun valmistaudutaan yhteisin voimin. Leivonnan osaamista talon asukkaista löytyy, joten piparkakut, joulutortut, jopa karjalan piirakat syntyvät porukkatyönä. Aatoksi joulukuusi tuodaan sisälle, koristellaan yhdessä ja muutenkin itse joulu vietetään oikealla ajallaan. Joulupukki tulee aattoiltana ja ateriaan kuuluvat kaikki tutut joulun herkut. Tutustuimme tarkemmin uudempaan yksikköön. Huoneet ovat valoisia ja viihtyisiä. Ympäristönä rauhallinen maalaismaisema muistuttaa sitä, joka useimmilla asukkailla oli vielä omassa kodissa ollessaan.

ALUEELLA JOSSA yleensä uusia työpaikkoja syntyy vähän, Annala-talojen tapaiset yritykset ansaitsevat huomion myös työnantajina. Täällä kahdessa yksikössä työntekijöitä on noin 25. Nykyään valtakunnan tasolla väännetään kättä hoitajamäärän mitoituksista. Tässä Annalat voivat laittaa pöytään kelpo luvun. Kun johtamistyö ja keittiön väki eivät ole mukana mitoituksessa, varsinaista hoitotyöpanosta on käytettävissä 0,6 henkeä asukasta kohti. Tällä hetkellä vaadittu luku on 0,5. Tavoiteluku 0,7 joka tulee voimaan muutamien vuosien kuluttua, onkin melko kaavamainen, sillä täälläkin on kunnoltaan erilaisia ihmisiä. Muutamalla muuten virkeällä henkilöllä suurimpana ongelmana ovat liikkumisen vaikeudet.

Marika Lampisen asussa näkyy jo lähestyvä joulu. Lähihoitajaharjoittelussa oleva Joona Tammentie ajaa työmatkaansa Parikkalasta. Tonttuhattu on hänelläkin.

VIIME VUOSINA kehitys on mennyt siihen suuntaan, että yksityisesti omistettuja hoitoyksiköitä on kymmenittäin siirtynyt suurille valtakunnallisille tai ylikansallisille yrityksille. Äidin ja tyttären omistamat Annala-hoitokodit sinnittelevät valtavirtaa vastaan. Omistus ei ole kasvotonta, päinvastoin; asukkaat ovat päivittäisessä kosketuksessa niihin joilla on asioita koskeva päätäntävalta. Mikäli tarvitaan, palaute ei tule mutkien takaa, ja se on hyvä asia. 

Vanhusten asia ei ole pikkujuttu tämän päivän Suomessa

                                      

Entinen Kesälahden kunnan virastotalo sai uuden käytön hoitokotina. Kun saneeraus  tuli valmiiksi, kyseessä on varsin hieno ja nykyaikainen kokonaisuus tähän todelliseen tarpeeseen.

Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta oli olemassa näkemys, että suurta tarvetta yhteisesti järjestettyyn vanhusten asumiseen ei ole. Kiteen vanhainkodinkin hoitopaikkoja vähennettiin tuntuvasti. Ihanteena pidettiin, että vanhus asuu omassa kodissaan elämän kalkkiviivoille asti. 

YHTÄLÖ EI TOIMI, niin ihanteellinen kuin se tavoitteiltaan onkin. Jos nuorempi polvi on muuttanut töiden perässä muualle, syrjäkylässä yksin mökkiään asuva vanhus on monessa mielessä turvaton. Ateriapalvelut voidaan järjestää keskitetyn systeemin kautta, mutta turvallisuuden tunnetta ei voida kuljettaa paketissa. Äkillinen voinnin heikentyminen on enemmän kuin mahdollista. Kiireellisen avun saanti, edes sellaisen onnistunut tilaaminen, ei ole itsestäänselvyys etenkin jos toimintakyky alentui pahasti.

Vanhusten omaisilla on tarve, perinteisen ajattelun mukaan velvollisuuskin,  huolehtia läheisen ihmisen turvallisesta elosta. Yhteiskunnan peruspalvelujen tueksi ovat viime aikoina tulleet hoitoalan valtakunnalliset yritykset. Lukuisille paikkakunnille on noussut hoitokoteja, joissa vanhuksille tarjotaan kodinomaisessa yksikössä mahdollisuus lähes itsenäisen asumisen kokemiseen. Lisäksi turvallisuutta lisäämässä on aina lähellä oleva ammattitaitoinen hoitoon ja hoivaan koulutettu henkilöstö.

OLI VUOSI 2010 kun Carema Oy, monikansallisesti omistetun Mehiläisen tytäryhtiö, purki yhden viikonlopun aikana Kiteelle vuonna 1978 valmistuneen kaupungin omistaman vanhainkodin. Ja samaan sysyyn polkaisi hetkessä tontille uuden 42-paikkaisen hoivayksikön. Nelisen vuotta myöhemmin sopimukset olivat katkolla, jolloin osoittautui että nyt Mehiläisen tekemä jatkotarjous oli hinnaltaan ylivoimaisesti kallein muihin tarjouksin verrattuna. Väännön tuloksena kaupunki otti toiminnan hoitoonsa jatkaen sitä vuokralaisena tuossa valmiissa kiinteistössä.

Vanhusten hoivan asia on edelleen ajankohtainen. Kaksi vuotta sitten toinen valtakunnallinen toimija, Attendo Oy, rakensi sekin oman yksikkönsä Kiteelle. Tämäkin tuli terveyskeskuksen viereen, tilaa on 41 henkilölle. Tässä tehostetun hoidon asumispalvelua tarjoavassa hoivakoti Esterissä on vaaditun mukaisesti ympäri vuorokauden paikalla olevaa terveydenhoidon henkilökuntaa.

VASTAAVASTI tehostetun hoidon asumispalvelua tarjoavia paikkoja on vielä Rantapiha Haka-alueena tunnetussa suunnassa. Paikkoja on kaiketi yli 40. Siellä on lisäksi 8-paikkainen kaksiosastoinen ryhmäkotisysteemi. Unohtaa ei sovi myöskään Harjulaa Selkuella; onhan siellä kymmeniä eri tasoista tukea ja -hoitoa tarvitsevia asukkaita.

Kesälahti-talo kuuluu Siunsoten piiriin, sielläkin tehostetun palveluasumisen paikkoja on kolmisenkymmentä. Yksityisenä palveluntarjoajana samalla konseptilla on vielä Annala-hoitokodit Kesälahdella noin 35-paikkaisena kokonaisuutena. Vielä on muistettava nykyisen Kiteen kaupungin alueen useat perheryhmäkodit. Asiaa en tunne, mutta varovainen arvio on että niihin on sijoitettu yli kaksikymmentä ihmistä. Kokonaisuudessaan ollaan todella isojen lukujen kanssa tekemisissä. 

LISÄKSI KITEELLÄ on muutamia vuosia sitten yhteiskunnan rahoitustuella aloittanut ikäihmisten vuokratalo Kotkontu. Sen noin 35-neliöisiin yksiöihin mahtuu yli 30 suhteellisen omatoimisesti selviytyvää senioria. Asukkaitten kertoman mukaan talon tarjoamaan asumismuotoon ollaan tyytyväisiä. Monien alueella toimivien hoitokotien ratkaisumallia Kotkontu ei valinnut. Yksi tae kaiken toimivuudelle lienee hoivatarpeen etukäteismäärittelyyn perustuvissa asukasvalinnoissa. Kaikkiaan Kiteellä Kesälahden alue mukaan luettuna on pitkälti yli 250 vanhusta, jotka ovat kerrotuntyyppisten asumis- ja hoivaratkaisujen piirissä. Asiaa tuntevat sanovat, että lähes puolet tässä kerrotusta vanhusjoukosta on muistisairauksista johtuneita sijoittamisia tehostetun hoidon palvelukoteihin. 

SEN LISÄKSI alueella toimivat erityisryhmille tarkoitetut kaksi hoivakotia, Pihlajaharju Selkuella ja Kanervikkola Ruppovaarassa. Kokonaisuutena lähellä laitosmuotoista hoitoa olevan tehostetun hoidon asumispalvelujen piirissä on merkittävän suuri ihmisjoukko. Unohtaa ei sovi sitäkään, että alaa tuntevat henkilöt arvioivat järjestetyn kotihoidon piirissä olevan siinäkin 300 henkeä. Ja  vielä senkin päälle omaishoitajina työskentelevät perheenjäsenet, hoitajastatuksen saaneina tai ilman sitä. Summaten: tässä esille nostettu asia tarjoaa melkoisen paljon ajattelemisen aihetta. 

ON PAKKO  myöntää, että menneeseen aikaan verrattuna vanhusten hoitaminen perheissä on vaikeutunut. Taajama-asumisessa neliöitä yleensä on vähemmän kuin kylien isoissa tuvissa aikoinaan, mutta syitä pitää etsiä myös muualta. Niin sanottu terve itsekkyys on iso tekijä ja tässä ajassa hyväksytty ajatusmalli. Ikääntynyt ja sairasteleva omainen kodissa on ilman muuta epämukavuustekijä. Työelämän muutokset, lisääntyneet avioerot ja uusperheet eivät ongelmaa ainakaan helpota. Kun sosiaalisia palveluja tuottavalla yhteiskunnalla näkyy olevan rahaa asian ratkaisemiseen nykyisellä mallilla, lukuisat vanhukset ovat "siististi" poissa silmistä.  Muutakaan viisasten kiveä ei helposti löydy, joten näillä mennään.

Se ainakin on varmaa, että ennen vuosituhannen vaihdetta laaditut arviot kiteeläisestä vanhushoidon tarpeesta menivät  perusteellisesti pieleen.