sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kiteenlahti tutummaksi-tapahtuma 11.8.2013


Kiteenlahti-kyläkirjan lukijat ovat toivoneet, että järjestettäisiin tapahtuma, jonka puitteissa voisi tutustua kylän eri kulmakuntiin ja nähtävyyksiin. Haasteeseen vastataan sunnuntaina 11.8. Bussikuljetus lähtee Kiteen osuuspankin kulmilta klo 11.30. Kierroksella kuljetaan alkumatka Selkuella, Kiteenjärven ja Hyypiin rantateillä sekä niiden lähialueilla, tutustuen mm. alueen paikannimistöön, kuten Elkonsärkkä, Pienisalmi, "Rutjanmeri" ja Hännisenlampi.
 
 Rieskankivi on melko lähellä maantietä Kalmistolan Toropaisesta hieman itään. Sen lähellä länteen päin on Rieskanlampi, lempinimellä "Rutjanmeri". Yllä oleva kuva on Rieskankivirykelmään kuuluvista siirtolohkareista.

Metsäkosken entisen myllyn paikalla on nykyaikainen turbiini joka kolmivaihegeneraattoriin kytkettynä jauhaa sähköä noin 75 kW:n teholla.

Järvienlaskun vaikutukset tulevat esille, kun ajamme läpi maisemakylän ja poikkeamme tutustumassa Hiidenjokilaakson alueelle muodostuneeseen laajaan peltoaukeaan. Käymme  Pukarissa, jolloin hahmottuu missä sijaitsevat esimerkiksi Hiidenjoenkalliot ja Rosvokallio. Metsäkoskentien varrelle  kierroksella sijoittuvat Kiteenjoen Markanlampi, Kalteri ja Tuomas Holopaisen lapsuusvuosien kotipaikka, Pirttilä. Mielenkiintoinen kohde on alueen ainoa toiminnassa oleva turbiini ja sähkövoimalaitos Metsäkoskella. Laitoksen omistaja Esko Tiainen on paikalla esittelemässä ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua jopa voimalaitoksen turbiinisaliin.

Käymme myös Välivaarassa ja Mustanlammen tienhaarassa. Molemmissa paikoissa on jatkosodan taistelujen muistomerkki. Kierroksella ajamme kylään aikanaan perustettujen rintamamiestilojen vieritse. Matkan varteen jää Kattilakoski, johon avautuu näkymää rajatiellä olevalta Kiteenjoen sillalta. Loppumatkaan tulee pistäytyminen  kylän koulun pihapiirissä, samoin kuin sen vieressä olevalla Havukais-suvun muistomerkillä. Kiertoajelu päättyy entiselle Partasensaarelle, joka nykyään tunnetaan Partala-nimellä. Muholankosken keittokatoksella tarjotaan retkelle osallistuneille nokipannukahvit kiteenlahtelaisleivonnaisilla höystettyinä.

Matkan aikana ja loppukahveilla on aikaa tarkentaville kysymyksille. Oppaiksi kierrokselle tulevat ainakin Kiteenlahti-kirjan koonnut Pekka Havukainen, alueen sotahistoriaan perehtynyt Veikko Vasarainen ja "Törsävän Teuvo" Havukainen, joka hyvämuistisena ikämiehenä voi pitkältä ajanjaksolta kertoa omina kokemuksinaan elämästä Kiteenlahdessa. Kiertoajelulle on vapaaehtoinen maksu, jolla pyritään kattamaan kuljetuksen ja tarjoilun kustannuksia. Toinen osoite mahdolliselle tuotolle on Kiteenlahden kyläyhdistyksen kassa, jonne sinnekään muutamat eurot eivät ole pahitteeksi.

                                            
Kalterinkoski poistui, kun jälkimmäisesä järvienlaskussa uomaa syvennettiin huomattavan paljon kalliota räjäyttämällä. Samalla meni myös myllynpaikka. Se siirrettiin Kiteenjoen virtaussunnassa alemmaksi, lähelle Lautakkojärveä. Kuvassa on silta, jota myöten Tuomas Holopainen kulki koulumatkaansa kohti Kiteenlahdesta nyt jo lakkautettua opinahjoa.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Havukaisten 30-vuotis-sukujuhla Juvalla






 Kokosimme sukukokousväen yhteiseen potrettiin. Yli 50 henkilöä on tässä joukossa mukana. Tietenkin tarvittiin kuville ottajia ja tällä kertaa siinä puuhassa oli pari miestä. Toki teimme niitäkin otoksia, joissa hekin vuorostaan pääsivät ikuistettaviksi.

Havukaisten sukuseura perustettiin Kiteellä helmikuussa 1983. Suuri saavutus oli sukukirjan valmistuminen kesän 2004 kokoukseen. 1040-sivuisen teoksen kokosi ja toimitti kiteeläinen sukututkija Ahti Kopperi. Kiteenlahden Havukkalanmäelle pystytettiin suvun muistokivi kesällä  2005. Muistomerkki sijaitsee lähes samalla paikalla, johon Säämingin Laukansaaresta kylään muuttanut Juho Havukainen asettui pysyvästi asumaan vuonna 1685.

Havukaisia oli nähty täällä jo aikaisemminkin, kuten esimerkiksi jo vuosina 1589 ja 1618. Silloin käytössä oli sukunimen alkumuoto Haukkanen. Niin ikään Savosta muuttanut Israel Juhonpoika Havukainen kirjattiin Kiteelle paljon myöhemmin, vuonna 1674. Muutama vuosi tämän jälkeen Havukais-sukua oli myös Kiteen Satulavaarassa. Havukkalanmäelle 1685 asettuneen Juho-kantaisän perillisistä kasvoi Kiteenlahteen niin suuri  joukko, että parhaimmillaan valtaosa kylän maatiloista oli Havukaisten omistuksessa. Tämän päivän Suomessa sukunimeä Havukainen kantaa yli 800 henkilöä ja lisäksi noin kolmellasadalla on entisenä sukunimenä Havukainen-nimi.

Havukaisten sukuseuran 30v. juhlakokouksen paikka lauantaina 20.7.2013 oli Rapionmylly Juvalla. Tapahtumaa juhlistettiin yhteisellä lounaalla ja kesäteatterilla. Tämän kesän esityksenä Rapiolla nähtiin fantasianäytelmä Kerran vielä.  Paikalle oli saapunut 54 suvun edustajaa. Tätä nykyä seuralla on noin 170 maksavaa jäsentä. Sukuseura julkaisee vuosittain tiedotetta, jonka ulkoasua ja sisältöä on viime vuosina kehitetty. Jokaiseen vihkoseen on pyritty saamaan muutama tarina tai esittely jostakin suvun jäsenestä. Lisäksi värien käyttö on elävöittänyt kuva-aineistoa. Tiedote saikin sukukokouksessa kiitosta.

Kokouksen henkilövalinnat sujuivat sopuisasti. Sukuseuraa viime vuodet johtanut Pekka Havukainen sai ikäänsä vedoten eron tehtävästään, mutta hallituksesta häntä ei vapautettu. Uusi puheenjohtaja on Martti Havukainen Joensuusta ja varapuheenjohtajaksi valittiin Arvo Havukainen Kiteeltä. Aikaisempina hallituksen jäseninä jatkavat nykyinen sihteeri Liisa Pirhonen ja Kari Havukainen Kiteeltä. Jatkopestin sai myös kesälahtelainen Heini Ketolainen, joka on toiminut sukuseuran rahastonhoitajana. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Jaana Hukka ja Maija Kaalimaa Kiteeltä sekä Jouko Peri, jonka kotipaikka on Kouvola.

Eräs viime vuosien toimintamuoto on ollut yhteisten matkojen järjestäminen. Vuosien 2010 ja 2011 kesämatkat suuntautuivat Baltiaan. Molemmilla kerroilla mukaan saatiin täysinäinen bussi sukuseuraväkeä. Jälkimmäisellä matkalla oli mukana myös Matikaisten ja Väistöjen sukua. Ensi kesän matka tuli uuden hallituksen lähimmäksi haasteeksi. Sen onnistumista varten kokous antoikin hyviä evästeitä. Seuraava sukukokous pidetään Kiteellä vuoden 2015 heinäkuussa. Kokousväki esitti toivomuksen, että siitä muodostettaisiin kaksipäiväinen tapahtuma.

 Rapionmyllyllä on jauhettu jyviä ainakin tsaarinvallan ajalta 1812 saakka, jolloin edelleenkin voimassa oleva koskioikeus perustettiin. Perimätietona kerrotaan myllyn olleen siellä jo aikaisemminkin, mutta luvista ei ole tarkempaa tietoa. Koski kohisee edelleen ja osa sen voimasta on ohjattu turbiiniin ja siihen kytkettyyn sähkögeneraattoriin.

 Sukukokouksen jälkeen kokoonnuttiin yhteiselle lounaalle. Menyyssä oli kermainen lohikeitto siihen kuuluvine lisäkkeineen. Jälkiruoan raaka-aine taisi olla peräisin Rapionmyllyn omasta puutarhasta, kun tarjottiin raparperikiisseliä. Taloa emännöivä Pia  Härkönen saikin ansaitut kiitokset maukkaasta ateriasta.

  Tämä kuva on teatterinäytöksen väliajalta. Nyt Rapionmylly tarjosi Havukais-suvulle kahvit mustikkaleivoksen kera. Ajankohtaan sopiva sekin, etenkin kun muistetaan että olimme vieraina luomupitäjä-Juvalla!

Nyt olemme myllyteatterin näytöstä odottelemassa. Otokseen valikoitui pääasiassa sukuun kuuluvia. Taitaakin olla niin, että vain lähellä kuvan vasenta reunaa  punaraitapaidassa oleva isäntämies ei kuulu Havukaisten joukkoon. Kuljetuksen  matkalla hoiti bussinkuljettajana toiminut Opottalan Pekka Havukainen. Hänkin on nykyään sukuseuramme jäsen. Kiitokset turvallisesta kyydistä! Ja Linja-Karjala ansaitsee omat kiitoksensa, kun järjesti käyttöömme siistin ja nykyaikaisen ajokin.

Vielä muistinvirkistykseksi ohje kuvien katseluun: klikkaa hiirellä blogin ykköskuvaa, niin saat kaikki kuvat yhteen riviin näytön alareunaan. Näin kuvat avautuvat isossa koossa ja voit katsella ne diaesityksenä.