Laivalla Tallinnaan - ja tällä kertaa aluksena oli Viking XPRS.
Havukaisten sukukokous Heinävedellä kesällä 2017 päätti tulevan matkan suunnaksi Itä-Viron. Sekin lyötiin lukkoon, että majoituspaikkamme tulee olemaan Toilan Spa-kylpylä. Monenlaista matkaa koskevaa infoa on ollut tässä blogissakin. Matkaohjelma josta ennakkoon oli kerrottu, saatiin viedyksi kunnialla läpi. Alla on ensimmäinen "erä" kuvia ja tarinaa tuosta reissusta. Yhteenvetona on sanottava, että virolaiset yhteistyökumppanit osoittautuivat erittäin hyvin sanansa mittaisiksi. Paljon oli tehty sopimuksia majoituksen, oppaiden ja ruokailupaikkojen kanssa. Kaikki tapahtui siten kun oli puhuttu, aikataulut pitivät ja kustannusarviomme piti hienosti kutinsa.
Ensimmäinen matkapäivä, 6. elokuuta, Kiteeltä Toilaan
Havukaisten ryhmässä oli 49 lähtijää ja kuljettajamme "Metsäkosken" Pekka Havukainen täytti tasaluvun summaan 50. Tässä ensinäkymä majoitushotellistamme. (Uusia lukijoita ajatellen jälleen katseluohje: kun klikkaat hiirtä kuvan päällä, saat sen isossa koossa katseltavaksi. Samalla avautuvat kaikki kuvat näytön alareunan kuvapalkkiin jolloin ruudukkoa klikkaamalla voit katsella ne kaikki yhtäjaksoisena kavalkadina).
Perillä olimme noin klo 16.45. Majoittumisen jälkeen oli vuorossa hotellin esittelykierros. Sen suoritti Toila Spa:n myyntijohtaja Kärt Purga. Hänellä on hyvä suomenkielen taito ja pääosin hänen kanssaan kaikki matkaa koskevat neuvottelut oli käyty.
Kun matkaan oli lähdetty Kiteeltä jo aamukolmen aikaan, pitkä rupeama oli takana päivällispöytään kokoontuessamme. Maistuvaa ruokaa oli tarjolla, kuten kaikkina muinakin ateriointipäivinämme Toilassa. Erikoista oli, että aamiaiselle tulijoille oli matkamme jokaisena aamuna varattu myös samppanjatarjoilu.
Hotelli sijaitsee Suomenlahden rantaylängöllä, noin 55-60 metriä merenpinnan yläpuolella. Kyseessä on varsin pitkä rantaa seuraileva ylätasanko, josta voi etsiä tietoa vaikka internetistä. Vaakasuoraa matkaa hotellista merelle lienee vain parisataa metriä. Merenrantaan pääsee portaita pitkin. Tosin punnerrus rannasta ylös on melkoinen, kun portaita on kaikkiaan 168 kappaletta.
Portaan jyrkkyys vaihtelee rinteen muodon mukaan. Tämä kuva on otettu suunnassa rannasta ylöspäin.
Auringonlasku lähellä merta. Tämä kuva samoin kuin edellinen, portaista otettu kuva, ovat matkalla mukana olleen Seija Massisen ottamia.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Toinen matkapäivä, tiistai 7.8. Retki Tarttoon ja Peipsimaalle.
Tiistaina 7. elokuuta meillä oli ohjelmassa tutustumiset Tarttoon ja Peipsijärven rantojen kiinnostaviin kohteisiin. Olemme juuri saapuneet Tarttoon. Asukkaita täällä on noin satatuhatta.
Kaupunkinäkymää Tartosta. Kaikki eivät ajele loistoautoilla.
Tartossa on lukuisia upeita kirkkoja. Tämä bussin ikkunasta otettu kuva kertoo eräästä.
Ema-joki halkoo Tarttoa. Yksi komea kaari kannattelee sen ylittävää siltaa.
Monilla Tarton omakotialueilla vallitsee arkkitehtuuri joka on tuttua vaikkapa Pärnusta.
Neuvostoliiton aikana Tartto oli pitkään suljettu kaupunki ja sotilaskohde. Lähellä keskustaa oli hulppea lentokenttä lentokonehangaareineen. Pääkiitorata oli 3,5 kilometrin pituinen. Kuva kertoo, että nykyisin se on suljettu.
Tarton oppaamme Reet Kalamees sai paljon kehuja. Oppaan tuolilla istuessaan hänestä näkyy vain sivukuva.
Kaiken kaikkiaan Tartto on hieno kaupunki. On yliopistorakennuksia, kulttuurikohteita ja monta tyylisuuntaa edustavaa arkkitehtuuria. Tänne pitää tulla uudemman kerran ja varata perilläoloon paljon tätä reissua enemmän aikaa.
Kaupunkikierros on tehty ja olemme Hotelli Dorpatissa buffet-lounaalla. Siihen sisältyy neljä alkukeittovaihtoehtoa, useita pääruokia ja niin ikään monta vaihtoehtoa jälkiruoiksi. Nälkään täällä ei jää.
Hotelli Dorpatin eteislämpiössä oli vitriiniesineenä hellyttävän pieni Zaporozhest-henkilöauto. Näitä tuotiin aikoinaan Suomeenkin, mutta meillä se tunnettiin parhaiten Jalta-nimellä.
Olemme ajaneet Tartosta itään noin 40 kilometriä ja saapuneet Pepsijärven rannan maisemiin. Bussi parkkeerattiin Varnjan vanhauskoisten kirkon lähelle ja ryhmämme odottelee paikalle opastamme Zojaa. Iäkäs täti oli itsekin sanotun uskon tunnustaja.
Varnjan vanhauskoisten kirkon ikonostaasiseinä.
Varnja-Kolkja kylätietä. Nauhamainen asutus seurailee Peipsijärven rantaviivaa pitkälti yli kymmenen kilometriä.
Ajelemme edelleen samaa tietä kohti Kolkjaa.
Hauska erikoisuus Peipsijäven rantatiellä ovat saunamökit. Jokaisella mökillä on yhteys järveen sen kohdalle kaivetun kanavan kautta. Kanava on usein vain muutaman kymmenen metrin mittainen, mutta niin leveä, että oman saunan nurkalle pääsee veneelläkin. Saunapuita pitää olla jokaisen saunan seinustalla, tottakai!
Kodikkaanoloinen kylänraitti. Nyt olemme jo Kolkjassa.
Lähestymme vanhauskoisten museota Kolkjan kylässä.
Alueen väestö on pääosin ikääntynyttä. Täällä viljellään eri sipulilaatuja ja tähän aikaan sipulinmyyjiä oli tienvarrella paljon. Toinen hyödyke täällä on savukala. Tällä kertaa niitä myytiin vain isompien teiden varsilla.
Kolkjan vanhauskoisten museo oli seuraavana kohteena tutustuessamme Peipsin rantojen elämään.
Uutta toimintaa Kolkjassa on EU:n tukema alueen kehittämisohjelma. Sen hankkeen johtajaksi on valittu Heikki Pöldma, joka tässä kuvassa kertoo elämästä täällä ennen ja nyt.
Paikallinen kotiäiti tyttärineen otti meidät vastaan vanhauskoisten museolla. Tässä hän kertoo mitä kaikkea heillä on esiteltävänä.
Kuva yllä ja kaksi kuvaa alapuolella: Olimme tarkkaavaisia kuulijoita.
Kaikkiaan neljä kuvaa, kun olimme vanhauskoisten museoesittelyssä.
Kuvat ylä- ja alapuolella: museoesineistöä.
Käsitöitä, säilykkeitä, hunajaa, kasvisteetä ja muuta pientä hyödykettä oli tarjolla museon myymälässä.
Talonpoikaiskulttuuriin kuuluneita, meillekin tuttuja miesten nikkarityön välineitä.
Kulttuurinen taustamme on pitkälti yhteinen koko Itämeren itäosan asujaimistolle. Suomen Karjala, Inkerinmaa, Inkeroiset, Suomenlahden kaakkoisperukka jopa Petseriä myöten, ovat vuosisatoja olleet saman kulttuuriperinnön siirtäjiä. (Jälleen ylä- ja alapuolella olevat kuvat).
Olemme juuri saapuneet Heikki Pöldman "valtakuntaan". Siis Peipsimaan vierailukeskukseen Kolkjassa.
Vierailukeskuksen talo on kunnostettu EU-varoilla,
Vierailukeskuksen kahvilassa meitä odotti herkullinen kahvi- ja samovaaritee-tarjoilu.
Peipsimaan vierailukeskuksen opaskilpi.
Tienvarsiopastusta vierailukeskukseen ja sikurimuseoon.
Rakentamisesta ymmärtävät sukuseuran miehet kiittelivät kunnostetun rakennuksen huolellisesti tehtyjä katon tukirakenteita.
Vierailukeskuksessakin oli pieni matkamuistomyymälä.
Kohta jatkamme matkaa, mutta tarinoidaan hetki ennen sitä.
Kolkjasta on vain muutama kilometri komeaan Alatskiven linnaan. Sen rakennutti vuonna 1885 virolainen kreivi. Esikuvana on ollut Skotlannissa sijainnut Englannin kuningattaren kesäpalatsi, jonka lähes täydellinen kopio rakennus pienennettynä on. Nykyään siellä toimii museo, mutta osassa taloa on myös hotelli.
Kaksi kuvaa Alatskiven linnan pihalta.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Keskiviikko 8.8. Alamme uuden matkapäivän, nyt Narvaan ja sen lähikaupunkeihin.
Sillamäen kaupunki oli sekin neuvostaikana suljettu. Täällä rikastettiin uraania ja se haluttiin pitää tarkoin salassa länsimailta. Kaupungin infotaulu ja oppaamme Ivika Maidre sen yläportaalla.
Kaupungin kommunistiaikana hallintorakennus naamioitiin kirkoksi. Uskottiin että lännestä ilmateitse mahdollisesti hyökkäävä vihollinen sentään säästäisi kirkoksi luulemansa rakennuksen.
Sillamäen kaupunkikin on merellinen. Eräs sen johtajista neuvostovuosina halusi tehdä kaupungista "uuden Odessan" Suomenlahden rannalle. Siksi kaupungissa on nähtävissä samoja arkkitehtuurisia ratkaisuja kuin esikuvassaan. Tämä näkymä on Sillamäen "Potemkinin portailta" meren suuntaan.
Havukaisten ryhmä kuvattiin noilla Sillamäen portailla. Otoksia on mukana kaksi siltä varalta, että kaikki mukana olleet näkyisivät kuvissa.
.
Kauniit kukka-asetelmat Sillamäen kunnallishallinnon talon pihalla.
Sillamäen uraanirikastamon aikaa kuvaava patsas. Väkivahva neuvostoajan iskurityöläinen kannattelee atomin kuvitteelliseen rakenteeseen kuuluvia elektronikehiä. Sosialistisen voiman symbolikin tämä kuuluu olleen.
Opaskilvet Sillamäen keskustassa ohjaavat kulkijan oikeaan suuntaan.
Seuraava kohteemme oli Narva. Nyt saavumme sen keskustaan.
Kuten on jo tullut esiin, Narvan päivänä meitä opasti tehtävänsä hyvin hallinnut Ivika Maidre. Olemme Narvan keskustassa ja kuulemme häneltä tarinoita kaupungin menneisyydestä.
Narvan pääkadun vartta tässäkin.
Viron ja Venäjän välinen raja-asema on ihan keskustassa. Narvan ja Ivangorodin kaupungit erottaa vain niiden välissä virtaava Narvajoki.
Vielä hetki jaloitellaan keskustassa ja sitten suunnataan Narvan linnaan.
Narvajoki virtaa rauhallisesti. Pääosa siitä on valjastettu sähköntuotantoon, tosin Venäjän puolella.
Narvan linnan vitriineissä tulee esiin kaupungin sotainen historia. Kuva yllä ja kaksi kuvaa alapuolella.
Näin pitkällä piipulla varustettu "mutka" ei taida mahtua ihan povitaskuun. Narvan linnan vitriinit.
Viron ja Venäjän välinen "ystävyyden silta" Narvassa.
Näkymä Narvajoelle. Tämäkin kaupungin keskustan tuntumasta.
Olimme varanneet keskiviikon lounaspaikaksi Muna Kohvik-ravintolan Narvassa. Se on luokiteltu kaupungin tasokkaimmaksi ravintolaksi. Se on myös Tarton yliopiston Narvan toimipisteen ravintola.
Ryhmämme jäseniä lounaalla, kuva yllä ja neljä kuvaa alla.
Narvassa teimme ostoksia suuressa kauppakeskuksessa. Omat ostokset tulivat maksetuiksi ja ennätin palata jo bussille. Vasta sitten huomasin kameran jääneen ostoskärryn pohjalle. Oli paras ostosaika illansuussa ja kauppakeskuksessa satoja asiakkaita. Uskoin etten matkaseuralaistani enää koskaan näe. Matkan aikana otettuja kuviakin siinä oli noin kolmesataa. Menin sydän pamppaillen ostoskärryjen sijoituspaikalle. Kameraa ei siellä ollut. Kauppakeskuksen pääkäytävällä oli virkapukuinen poliisi. Kerroin harmini hänelle. Sain ohjauksen kauppakeskuksen infoon, jossa poliisi kertoi olevan myös löytötavarapisteen. Jälleen piti kertoa sama tarina; kamera kateissa. Ystävällinen neitonen avasi lukitun kaapin infon takaseinältä ja otti tutun kameran esiin, jopa onnitteli että tässä kävi näin hyvin. Taas tuli uusi todistus siitä, että ihmiset ovat yleensä rehellisiä - myös ehkä turhankin huonomaineisessa Narvan kaupungissa.
Narva-Joesuu on pieni kylpyläkaupunki muutama kymmen kilometriä kohti Tallinnaa. Oppaamme Ivika Maidre kertoo kaupungin historiaa kuvallisen opastaulun vieressä. Taustalla on rappioitunut hallintorakennus kommunismin ajalta.
Narva-Joesuun nykyaikaa: Tasokas kylpylä Meresuu ottaa vastaan myös suomalaisia asiakkaita.
Havukaisia Narva-Joesuun hiekkarannalla. Kuin Kanarialla oltaisiin! Alapuolen kuvassa vaalea hiekkaranta pääsee oikeuksiinsa.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ivika Maidren omistama sotahistoriallinen museo, Vaivara, Sinimäet.
Sinimäkien taistelualue oli sotanäyttämönä helmikuusta heinäkuuhun 1944. Kovia taisteluja on verrattu Kannaksen taisteluihin kesällä 1944 ja talvisodan Raatteentiehen. Soisessa maastossa kaatui yli 60.000 neuvostosotilasta. Saksalaiset olivat vastassa, mutta paljon pienemmin tappion. Ivika Maidre on koonnut taistelualueelta paljon sotamateriaalia ja toiminta sen talteenotossa jatkuu (yläkuva ja kolme kuvaa alapuolella).
Paluumatkamme torstaina 9.8.
Viimeinen matkapäivämme oli torstai 9. elokuuta. Lähdimme kotimatkalle aamuyhdeksältä. Miltei kodiksi tullut Toila Spa-kylpylä jäi tällä kertaa taakse. Mutta tänne palataan vielä, kuului monesta suusta.
Katselimme kuljettaja-Pekan kanssa karttaa ja valitsimme paluumatkan välietapiksi viehättävän Amblan kylän parin tunnin ajomatkan päässä kohti Tallinnaa. Otimme uuden paluuraitin hieman etelämpää kuin E20-tien linjaus. Ambla on Pärnun maantien varressa. Kohvik Kirsimari toivotti meidät tervetulleiksi ja lupasi varustaa kahvipöydän sinne tulomme ajan tienoissa.
Amblassa on komea kirkko vaikka kylä onkin pieni. (Kuva yllä ja opastustaulu alla).
Tässä sitä levähdetään Amblassa. Kahvi ja leivonnaiset maistuvat ja saimme kutsun tulla ensi kesänä uudestaan.
Yksi hujaus vielä ja ollaan Tallinnassa. Aikaa ostoksille jäi vielä kolmisen tuntia. Mutta pian sekin kului, tosin on jo ikävä kotiin.
Sama XPRS-laiva kuin tänne tullessamme. Kotiin lähdettiin kymmenen minuuttia etuajassa, klo 17.50. Alapuolen kuvassa luodaan viimeinen kaihonsilmäys kohti Tallinnaa. Sinne jäivät laululava ja komeat pilvenpiirtäjät, Viru-hotellikin mukaan luettuna! Sitten Helsinkiin ja alkoi pitkä köröttely bussissa kohti Itä-Suomea. Lopulta tuli jo aamu, sillä vasta viiden aikaan olimme kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti