Pajapellon nurkan pihakukkina on muitten joukossa ruusupensas jonka punaisilla kukilla haluan tervehtiä blogini uskollisia lukijoita aurinkoisena juhannussunnuntaina 2018. Vielä tässä vaiheessa ajatukset kesän tuottaman sadon osalta ovat toivoa täynnä. Toivottavasti tuo ei häpeään joudu!
Niin entinen viljelijä kuin olenkin, seepra ei raidoistaan pääse!
Huusholli nykyisillä jatkajilla on kyllä ihan hyvissä käsissä ja huolekasta tilanpitoa on ollut näin ikäpapparaisena mukava seurailla. Uuden isäntäväen karja-aitoja muutellessani olen ollut huolissani laitumien ehtymisestä. Olen ollut viljelijänä "jonniinlaisessa" vastuussa ainakin talvesta 1957 kevääseen 1994. Vastaavaa yli kuukauden mittaista kuumaa ja sateetonta ajanjaksoa sille ajalle eikä pojan isännyyden ajan 24-vuotiselle kaudelle ole aiemmin sattunut.
Mansikkamaa tuvan nurkalla on vain aarin kokoinen. Silti satoa on ainakin neljänä kesänä tätä ennen saatu riittävästi niin tuoreina syötäviksi kuin säilöttäviksikin mansikoiksi. Ensimmäiset maistiaiset on jo saatu. Nyt pitää taas virittää verkkokatos suojaksi. Muuten rastaitten parvet napsivat kypsät marjat pois sikäli kun niitä joutuu.
Raakileita on todella paljon. Kahdesti mansikkamaa on sateita odotellessa jo kasteltu verkostovedellä. Pikku sadetin yltää kahdella siirrolla kastelemaan koko alueen ja vielä emännän salaatti- kesäkurpitsa- ja kurkkupenkit siinä ohessa.
Tuorerehusato oli suoraan sanoen
olematon. Kankaalassa käsiteltiin tuorerehunurmea 17,5 hehtaarin ala. Kertynyt
sato siilossa oli noin yksi kolmannes normaalista. Onneksi löytyi muutamia lisähehtaareita tutulta viljelijältä naapurikylästä.
Vanhaksi menossa jo, mutta kelpaa
ainakin nuoren karjan ja ummessa olevien lehmien eteen.
Laitumien mahdollista kasvua odotellessa lehmät on pidettävä öisin navetassa ja ruokittava niukkojen varastojen säilörehulla. Kiteenjärven ranta-alueiden tuntumassa olevia nurmia tuhosivat ainakin 30 hehtaarin alalta valtavat valkopostihanhien parvet. Ne suvaitsivat poistua viljelmiltä vasta toukokuun 25. päivän jälkeisellä viikolla.
Sunnuntai 24.6. Hyypii on rasvatyyni. Maisemassa henkii sydänsuven juhla.
Kiteeläiseen kulttuurimaisemaan kuuluu tämä suosittu kuvauskohde. Selkuenmäeltä Kiteenjärvelle avautuvassa näkymässä etualalla on Rannan Pietaristen pieteetillä varjeltu pihapiiri.
Mistähän tämä järvenrantanäkymä on löytynyt? Helpotetaan arvausta: kuva otettiin maantienvarresta Havolan mutkan takaa kohti Karppalan ranta-asutusta. Tämäkin juhannuksena 2018.
Jokainen ymmärtää, että taakse jääneen juhannusviikon puolessa välissä iltaan ja yöhön luvattu sade oli enemmän kuin toivottu. Menimme mökille saunanlämmitykseen vähän niin kuin sadetta vastaan. Niin kuin oli luvattu, ensimmäiset pisarat saatiin noin klo 16.00. Oli vahva toivomus siihen, että kun on luvattu "runsasta sadetta" klo 19.00-20.00 aikaan, tuo todella toteutuisi. Toteutuma oli reippaat kymmenen milliä. Pahimmassa hädässä silläkin on merkitystä. Oraat ottivat uutta vauhtia jo lähes pari viikkoa sitten saadusta noin 15 millin sateesta.
Sään ääri-ilmiöt ovat näköjään tulleet jäädäkseen. Kaksi edellistä kesää olivat niin runsassateisia, että iso osa sadosta jäi peltojen märkyyden takia monelta viljelijältä korjaamatta ja talven alle.
Hiidensaarentien suunnasta avautuu näkymä osuudelle josta Kiteenlahden maisemakylän ensimmäinen taloryhmä kohtaa kirkonkylän suunnasta tulijan. Vasemmalta lähtien talot tunnettiin aikaisemmin nimillä Kalmistolan Toropaiset, Järvelän Pekka Havukainen, sitten Juho Kohonen ja Kuusikkolan Arvo Hakulinen.
Sedällä ja sittemmin hänen pojallaan olleet Suopirtin tilan viljelykset ovat palanneet osaksi Kankaalan tilaa. Siitä ne erotettiin 1930-luvun puolessa välissä. Kuvan oikeassa reunassa kulkee tilan Notkolan puoleinen rajaoja. Kuva kertoo lahjomattomasti säilörehunurmien tämänhetkisen kunnon. Maapohja on tuskin sängen peitossa. Tältäkin alalta kuitenkin odotetaan kesän mittaan vähintään toinen, ehkä kolmaskin nurmisato. Paljon on edelleen vain hyvien toiveitten varassa.
.Vuodet eivät ole veljeksiä, sanoivat vanhan ajan miehet. Nurmiviljelyssä on yksi hyvä asia se, että kun parhaassa tapauksessa voi yrittää jopa kolmen sadon korjaamista, kesän myöhemmät kuukaudet saattavat pelastaa joskus huolestuttavistakin satonäkymistä. Siihen pitää taas kerran uskoa. Viljanoraat saivat pienen piristyksen, kuten aiemmin mainitsin. Edellisessä blogipäivityksessä olleesta kuvasta voi päätellä, että järvenrannan tasankopellolla oleva yli 4:n hehtaarin ohrakylvös oli vain osittain orastunut vielä kaksi viikkoa sitten.
Iso muutos kahden viikon aikana. Kesäkuun alussa tämä ohrakylvös näytti toivottoman huonolta. Kaikkiaan 30 milliä vettä pelasti orastumisen jatkon niin, että vaikka harvoja paikkoja edelleen on, yleisnäkymä on melko hyvä. Kasvuston väri kertoo ettei hiesupohjainen pelto ole kylvötöissä tiivistynyt liikaa, juuristo saa happea ja maan typpitasokin näyttää sopivalta.
Tuo kerrottu kesäkuun toisen viikon, kasvukauden ensimmäiset 15 milliä vettä, saivat
aikaan sen, että oras alkoi tasaantua merkittävästi. Jos kesän jatko on
suotuisa, saattaa olla että sekin pelto tuottaa vielä tuollaisen ainakin
2500-3000 kilon hehtaarisadon. Sekin on tyhjää parempi.
Ohralla on hyvä versontaominaisuus suotuisissa oloissa. Jos lämpöä ja kosteutta jatkossa on sopivasti, kohtalaista jyväsatoa voi odottaa myös kiteenlahtelaisisäntien kaurahalmeista.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Ensin laivalla Tallinnaan ja sitten saman päivän iltana bussilla Toilan kylpylämajoitukseen. Siitä se sukuseuran matka Itä-Viroon tulevan elokuun 6. päivänä alkaa.
Monia onnistuneita ja sellaisina muistoihin jääneitä matkoja etelän suunnan sukulaisvaltioon on vuosien mittaan tullut tehtyä. Tässäkin on eräs näkymä sieltä. Porukkamme kahvittelee kesäisessä ulkoilmaravintolassa.
Havukaisten sukuseuran matkaan on aikaa kuutisen viikkoa. Maanantaiaamun 6.8. lähtöä Kiteeltä jouduttiin aikaistamaan. Ajoreitti muuttui lähtijäjoukon kokoamisen takia kulkemaan Heinolan ja Lahden kautta. Siksi starttaamme Kiteen ABC:ltä jo klo 03.00 aikaan. Lähtijöitä on noin 50 ja kaikki matkaohjelmaan liittyvät varaukset etelänaapurissa on sähköpostein uudemman kerran vahvistettu.
Jokainen lähtijä tuo matkalle oman panoksensa myös onnistumisen hyväksi. Uskon, että kesäinen Itä-Viron retkemme antaa meille paljon uutta tietoa tuosta meille monille aikaisemmin vähemmän tutusta alueesta. Suuri anti on eri puolilta Suomea kokoontuvan joukon yhdessäolon kokemus. Se on tullut monilla aikaisemmilla matkoillamme todetuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti