perjantai 20. toukokuuta 2022

Nivelkirurgian pitemmät muistelmat

Monessa mukana - niin että hippulat vinkuivat!

Ihmiskeho on monimutkainen kokonaisuus. Monilla sen lukuisat systeemit ja toiminnot kestävät ainakin jonkinlaisessa kunnossa uskomattoman kauan, jopa 70-80  vuotta.  Toimivia mekanismeja vielä ikääntyneenkin ihmisen kehossa on miljoonia, mikä on sekin suuri ihme! Pajapellon ukon viimeaikaisen "kenttähiljaisuuden" eräitä syitä ovat olleet ikävuosien mukanaan tuomat ongelmat terveydessä. Vaikka monet kehon systeemit jotenkin toimivatkin, ainakin nivelet, sydän ja keuhkot muistuttelevat paremmistakin ajoista menneillä vuosikymmenillä.
 

Monella maaseudun nuorella työura alkoi vielä pitkälti 1960-lukua varsin nuorena. Peltotyöt ja työt kaikissa maaseudun askareissa olivat enimmäkseen omien lihasten varassa. Kun tiedetään, että kasvuikäisellä pituuskasvu, lihasten, rustojen ja luuston kehitys jatkuu tuonne parinkymmenen vuoden ikään, useimmilla sen ajan nuorilla raskas työ tuli kuvioihin monesti paljonkin liian aikaisin. Jos otamme otteen  esimerkiksi Pajapellon ukon niveliin, saamme havaintomateriaalia  riittävän läheltä  ja riittävän tutuista asioista. Kohteen valinta ei täytä kaikkia taiteen sääntöjä. Joudun siksi pyytämään anteeksi henkilökohtaisen aineiston liiallista esilläoloa. Puolustelen kuitenkin sillä, että ainakaan turhamaisuus ei ole ollut näitten valintojen taustalla. Oma harmini oli sattua syntymään ikäluokkaan  jolloin maatalouden mekanisoitumisen  aiheuttama töitten keveneminen ja ergonomia-näkökohdan yleinen tunnustaminen olivat vasta edessäpäin.

 

Kun jouduin ottamaan vastuun kotitilan töistä, olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Jo sitä ennen olin vuosia työskennellyt isäni ja äitini apuna tilalla. Isäni kuoli 53-vuotiaana joulunaikaan vuonna 1957. Onneksi armeija oli suoritettu vuotta aikaisemmin ja samalla kaikki haaveet koulunkäynnin jatkamisesta oli haudattu samalla sotasairaan isän avuntarpeella kotitilan töissä. Tosin tuo yhteinen talonpito kesti vain yhden kesän. Kun palasin armeijasta  9. 6. 1957, olimme kaksin äitini ja 7-vuotiaan sisareni kanssa jo vuoden 1958 alkaessa. Kylällä kansakoulun käyneet toverini jatkoivat muualla opintojaan, mutta katkeruutta asiasta nyt enää tuntematta totean, että oman kohtaloni ratkaisivat elämäni olosuhteet joihin en voinut vaikuttaa. Mutta töitä oli tiedossa, maatila ja sen rakennukset tarvitsivat nuoren miehen työpanosta. Tila oli onnettoman pieni, kolmen hehtaarin sammalsuo ja lisänä yhteensä vajaat 25 hehtaaria "kovaa maata", 15 hehtaaria peltoa ja kymmenen metsää. Rakennukset olivat lopussa ja suopellot huonoissa ojissa - mutta lisäksi töitä oli tarjolla naapureissakin - sikäli kun jaksoi niissä omien hommien lisäksi touhuta. Ja kun oma traktori oli saatu hankituksi, pientä ansionlisää voi hankkia senkin avulla.

 

Omalta tilalta kotikylän ja - pitäjän sivutoimiseksi yleismieheksi rakennuksille

 

Navetan rakentaminen oli nuoren isännän ensimmäinen merkittävä uudisrakennus Kankaalan tilalla. Kesä oli 1967, kun rakennus omana työnä kahden koulutoverin kanssa toteutettiin. Talon pellot oli salaojitettu kahtena edellisenä kesänä, kesinä 1964 ja 1965. Toinen rakentajistamme oli muurari ja koulutoverini Eero Matikainen Kankaanperältä. Hän se minut yllytteli putkitöihin, kun niitäkin olin sivuhomminani harrastanut. Silloin oli ilta jolloin Kiteenlahden seurantalolla syötiin kylän metsästäjien tarjoama hirvisoppa. Paikalla oli eräs kylän entisistä rakennusmiehistä, urakoitsijaveljesten vanhempi, Heikki Malinen.

 

  

 

Isännyyden alkuvuosilta: Isää ei enää ole, elonkorjuussa äitimuorin kanssa. Syksy oli ehkä 1958. 

 

 
Ensimmäinen omissa nimissä ollut traktori. Isän kanssa se noudettiin ajamalla Joensuusta kesällä 1955. Nyt elettiin lumista talvea 1955-1956.
 

 
Navetan rakennuksella kesällä 1967. Nuoruuden intoa, maahenkeä ja innostusta rakentamiseen, riitti. Perhettä oli vaimon lisänä jo kaksi lasta. Vesa-poika oli syntynyt muutama kuukausi sitten, maaliskuun lopulla 1967
Vanhat koneet ovat saaneet monesti sormet syyhyämään. Alemmassa kuvassa oleva David Brown löytyi heinäladon nurkasta Pyhäselästä. Pitihän se ostaa ja Helmisen Aarnen kanssa laitella työkuntoon. Kankaalan perheväkeä toukopellolla noin  keäällä 1975. Katri-tytär on kuvassa 10-vuotias.





Navettaa laajennettiin lisäelementeillä. Tässä on vuosi 1987. Isäntä ja putkimies Pekka toimii  hitsarina.

 


Aina ei saappaat olleet savessa: Myöhäissyksyllä 1977 itse UKK pistäytyi Kiteellä osana silloista presidentinvaalikampanjaansa. Oma roolini valtuuston puheenjohtajana oli isännöidä pressaa. Istun hänen oikealla puolellaan kuvan keskivaiheilla.

Malisen Heikki - hän se minut putkimiehen hanslankarikseen pestasi ja työt alkoivat jo "het muanantaina" lokakuun lopulla 1967. Yritys kehittyi yhden miehen voimin omalla toiminimelläni ja jatkoin urakointia maatilan sivuelinkeinona aina 1990-loppuvuosiin asti. Työtä oli paljon ja nuorella miehellä riitti intoa. Mutta ettei tarinan otsikko unohtuisi, keskenkasvuisena liikaa kuormittuneet nivelet alkoivat antaa oireita, sitten kun yli 25 vuotta noita urakoitsijan hommia olin paiskinut. Usein huonoissa olosuhteissa rakennuksilla - ergonomiasta ei niihin aikoihin juuri puhuttu. Polvet ensinnä alkoivat pettää, vaikka ensimmäinen leikkaus tehtiin lonkkanivelen uusintana tammikuussa 1998.

 

Leikkauskierteeseen, mutta onneksi ikä antoi mahdollisuuden jäädä työelämästä vähitellen pois.

Polvinivelten vuoro tuli marraskuussa 2002. Silloin molemmat polvet protetisoitiin samassa leikkauksessa. Vielä oli jäljellä oikea lonkkanivel. Sekin leikattiin Joensuussa Jarmo Kankaan sinne tuomalla uudella mini-incicio-tekniikalla lokakuun lopulla 2007. Uutta oli myös nivelen rakenne; se oli toteutettu metalli/metalli-nivelparilla. Se ratkaisu osoittautui huonoksi. Pian todettiin että nivelpari toisiinsa hankautuessaan irrotti metallipinnoista ioneja, jotka siirtyivät potilaan vereen aiheuttaen henkilöstä riippuen erilaisia ongelmia. Ionit olivat kahta metallia, kobolttia ja kromia. Niveliä ennätettiin asentaa Suomessakin tuhatmäärin. Iso osa niistä lienee tätä nykyä jo uusittu, mutta suuri harmi sekin asia oli niin sairaaloille kuin potilaillekin. Ja harmia piisaa edelleen.

 

Minulla tuo ongelmarakenteinen nivel toimi kohtuullisen vähillä oireilla toistakymmentä vuotta. Se oli PKKS:n seurannassa vuoden - kahden välein. Viimeisen kerran nivel tutkittiin syyskuussa 2021. Säännöllinen seuranta lopetettiin silloin. Pyydettiin potilasta olemaan omalta puoleltaan yhteydessä tarpeen tullen. Nivelen todettiin olevan huonossa kunnossa ja erilaisia rappeutumiskomplikaatioita  niin nivelessä kuin sitä ympäröivissä luissa ja -kudoksissa havaittiin runsaasti. Lisäksi todettiin reisiluun keskellä olevan metallitangon irronneen luudutteestaan ja itse tanko liikkui väljähkösti luun sisälle sille poratussa reiässä. Nivelen vaihtoleikkaus laitettiin kiireisenä keskussairaalan listoille. Tuskallisten kipujen saattelema odotus alkoi joulukuun lopulla 2021.

 

Uusia haasteita ja lisää kipujen kestämistä

Oli korona-aika, oli tulossa hoitoalan lakkoja, oli jos jotakin, kuten keskussairaalan remontin aiheuttamaa viivästystä - ja kipujen täyttämä odotus vain jatkui. Lukuisten labra-kokeiden ja sairaalakäyntien tuloksena jalostui lopulta toimenpidepäivä: Leikkaus tehdään 13. huhtikuuta 2022. Niin tapahtui, mutta jo huomisaamuna potilas sai uuden tiedon: leikkaus epäonnistui. Reisiluuhun tuli uusi halkeama sen sisään laitettavaa metallitankoa asennettaessa. Lisäksi, kun tuo metallitanko oli repäissyt halkeaman itse luuhun ja tanko siitä halkeamasta tunkeutunut ulos luusta sen vieressä olevaan lihakseen, tuli uusi kipujen lähde. Harmin paikka - kun eivät nuo  kivut taaskaan vähentyneet - päinvastoin! Joensuussa todettiin jatkon haaste niin isoksi, että uusi leikkaus siirrettiin Kuopioon, yliopistolliselle sairaalalle.

 

Jälleen alkoi uusi odottelujakso. Muutosta tuli edelliseen se, että nyt se vähä liikkumisen mahdollisuus, joka ennen joulua alkoi kyynärsauvoin, oli tyystin menetetty. Jälleen kolme viikkoa, jokainen yö ja päivä eteenpäin laskien samaa kipua. Vapun alla perjantaina kivut yltyivät niin, että oli pakko tilata paariambulanssi kotiin ja minut siirrettiin Kuopioon kiireellisesti leikattavaksi, taisi olla kolmas päivä toukokuuta, kun ylilääkäri ja ortopedi Miettinen leikkasi isotöisenä hommana nivelen uuteen uskoon. Myös tämä toinen operaatio kesti reippaasti yli neljä tuntia!

 

Toipuminen on alkanut hyvin. Tarvitaan vähintään kahdeksan viikon aika, kunnes luutuminen on kehittynyt riittävästi ja niveltä voi alkaa kuormittaa normaalisti. Silloin kesä on jo pitkällä. 

 

Lukijalle tämä tarina on lähes uuvuttavan massiivinen. Monet ovat voineet seurata tätä sairasteluani Facebook-sivuillani tai jossain määrin vuosien mittaan blogijutuissani Pajapellon nurkasta. Laitan tämänpäiväisen päivityksen nyt blogiini. Saatan palata jutun loppuosaan vielä myöhemmin. Voin nostaa siihen muutamia leikkausten jälkeisiä asioita ja myös toivon mukaan valoisia näkyjä ukkelin uudesta kesästä, joka toivottavasi alkaa noin juhannuksena 2022!


perjantai 19. marraskuuta 2021

Yhden vuoden litviikki

 
 
 
 
Vuosi on vierähtänyt. Marraskuussa 2020 aloin todenteolla puuhata kirjaa Brittien dieselit ja Charles Chapman.
Vaiheita on täälläkin kerrottu, joten siitä ei enempää. Kiitoksia on annettu monelle puuhassa auttaneelle. Dieselit-kirja oli kolmas tietoteos myös Pajapellon ukko-nimeä käyttävälle harraste-freelancerille.
Tässä ensimmäisessä kuvassa ovat kaikki koviin kansiin päätyneet kirjani. 2005 marraskuussa ilmestyi Kiteen Mieskuoron 100v.- historiikki. 2012 tuli painosta 350-sivuinen Kiteenlahti-kyläkirja. Huhtikuun alussa 2021 alettiin myydä tätä viimeistä - Dieselit- teosta. Nyt senkin painos alkaa olla lopussa - vain muutamia kymmeniä kirjoja on enää myymättä. Alemmassa kuvassa on tämä viimeinen aikaansaannos.
 
 
 
 

 
Blogejani seuraaville on tuttu asia, että eräs lemmikkikasveistani on keväällä  lyhyen ajan kukkija, pilvikirsikka. Pitihän sitä menneenä keväänäkin seurata. Nopeakasvuista puuta ovat kohdanneet myös vastoinkäymiset, mutta nyt ollaan taas tässä vaiheessa.

 

 
 Toukotyöt eivät jää entiseltä viljelijältä unohduksiin - mukana pitää olla - vaikkapa katseella seuraten. Tässä perustetaan kotitilan pellolla nurmea toukokuun alussa 2021.
 
 
 

Dieselit-kirja tuli kesän mittaan huomioiduksi monissa maatalous- ja konealan lehdissä. Paikallislehti Kuhmossa julkaisi tämän arvioinnin 2.7.2021.
 
 
 
 
 Toukokuuta 2021. Tässä kolme kuvaa omavalmisteisen pilkekoneen kanssa tehdyistä polttopuuhommista. Pöllit olivat järeitä. Läpimittaa oli jopa yli 60 senttiä Hyvin ne halkesivat naapurikylässä asuvan kaverin "rantteella". 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 Ensimmäiset mansikat kypsyivät juhannuksen tienoilla. Oma mansikkamaa on tuottanut satoa jo kymmenkunta vuotta. Ensi kesänä täältä vielä poimitaan näitä herkkuja, mutta sitten pitää etsiä uusi paikka pienelle viljelmälle. 
 
 

 
Jokakesäinen matka Savonlinnan torille on välttämätön ohjelmanumero. Lörtsykahvien juonti ja torin muu tunnelma on aina uudelleen koettava. Näin tapahtui menneenä kesänäkin.
 



 
 
Sadonkorjuuta on monenlaista. Kaksi kuvaa luonnontuotteista. Puolukkavuosi tämä taakse jäänyt kesä oli aivan uskomaton - jo toista kertaa peräkkäin.
 

                                           
                                            
Sieniäkin saatiin vähintään omaan tarpeeseen. Ikävää vain, että muutama vuosi sitten saatu kihti rajoittaa sienten käyttöä ruokapöydän herkkuina.
 
 

 


 
 Puinnit joutuivat ajallaan. Hellekesä tyrehdytti viljojen kasvun. Arvioitten mukaan satotaso jäi laajoilla alueilla noin puoleen normaalivuosista. Niin oli asia Kiteelläkin. Näillä eväillä täytyy kuitenkin seuraavaan satokauteen sinnitellä, toivottavasti sitten saadaan taas normaalit tulokset.


 
 
Siinäpä katsausta menneestä kesästä tulikin "piisalle" asti. Nyt elämme jo kaamosta ja ajatukset joulun odotuksesta täyttävät mielen.
 
Mutta omana viestinäni  vielä pieni asia: Erittäin hyvä joululahja perheen miesväelle tämä jutun alussa kerrottu monipuolinen Dieselit- kirja todellakin on. Painos on jo hyvin vähissä, mutta kiireisimmät ostajat ehtivät vielä kirjan saada. Postimaksut ovat syyskuun alussa taas nousseet, silti toimitan viimeiset kirjat helposti-paketteina tilaajan kirjelaatikkoon tai kirjeluukkuun entisellä hinnalla. Paketti on pehmustesuojattu, joten lähetys tulee ehjänä perille. Uutta painosta ei oteta, siksi uskon että kiiteltyä kirjaa pidetään pian arvoteoksena.

tiistai 2. marraskuuta 2021

tiistai 19. lokakuuta 2021

Kauko Päiväkumpu oli "Päitsin" pitkaikainen ratamestari ja kilpailujen johtaja



Kaukon merkkipaalulla 80v. - muistelua

Nuoruusvuosien monet sattumat johdattivat Kauko Päiväkummun Karjalan maisemiin. Vuonna 1934 syntynyt velipoika Pentti tuli Helsingissä asuvan naapurinsa kanssa käymään Kiteenlahdessa ja kaikki sai alkunsa siitä. Multmäen Havukaisia ollut Heikki oli muuttanut Helsinkiin ja naapuriksi omakotialueella sattuivat juuri Päiväkummut. Molemmilla miehilla oli poika, keskenään lähes samanikäiset. Poikia yhdisti iän lisäksi moottoripyöräily. Isot brittipyörät molemmilla, Ariel ja Royal Enfield. Taisi olla kesä 1954 tai 1955, kun pojat päättivät lähteä moottoripyörillään Kiteelle ja "sukuloimaan" Kiteenlahteen. 

Pentti Päiväkumpu tapasi silloin ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa, Multmäen Antin Eila-tyttären. Se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Häät olivat kesäkuun alussa 1957. Yksi häävieraista oli Pentin nuorempi veli, lokakuussa 1941 syntynyt Kauko, silloin vasta 15-vuotiaana. Yhteydet Kiteenlahteen olivat tiiviit etenkin Pentillä perheineen, Kaukokin ihastui maisemiin ja kun myöhemmin Heinäjärven rannalta tuli myyntiin tontteja, Pentti, Kauko ja näiden sisar, ostivat tarjolla olleet kolme rantapaikkaa samalla kertaa.

Elämänkulku toi tullessaan paljon kiinnostavia juttuja. Niistä pitää jatkossa kirjoittaa oma tarinansa. Yksi asia on tarpeen kertoa jo tässä. Kun Kauko muutti Uuteen Värtsilään eläkkeelle siirryttyään, ihmeet eivät tähän loppuneet. Perheen poika Esa  tuli käymään isänsä uutta elinpaikkaa katsomaan. Viimeistään silloin Esa tuli siihen päätelmään että Helsinkiin hän ei enää lähde, niin miellyttävä kuva hänelle oli Keski-Karjalasta tullut. Näkemystä hänellekin oli karttunut jo aikaisemmin, Heinäjärven kesämökillä lomia vietettäessä. Toki yksi muukin asia siihen varmaan vaikutti: Minna-puoliso oli kiteeläinen, jo aikaisemmin Esan löytämä Närsäkkälän tyttö. 

Mutta palataan näihin kuvioihin joskus myöhemmin. Keskitymme 80v-merkkipäiväänsä juuri juhlineeseen Kauko Päiväkumpuun:

 


  Kaukon suunnittelema Päitsi-mitali on pronssivalua.

 

Merkkivuottaan juhliva mies ei varsinkaan motoristiporukoissa esittelyjä kaipaa. Erityiset ansiot hänellä ovat enduropiireissä Päijänteen Ympäriajojen pitkäaikaisena ratamestarina ja kilpailujen johtajana. Tämän talvella järjestettävän tapahtuman historia alkaa jo 1920-luvulta. Kauko ennätti toimia "Päitsin" ratamestarina peräti 25 vuoden ajan. Siinä ohessa hän järjesteli useita ralleja ja kilpailuita muun muassa valtakunnallisen AKK:n toimeksiannosta. Järjestö ojensikin Kaukolle kultaisen ansiomerkkinsä vuonna 2014.

 

Nyt jo typistetty Päijänteen ympäriajo oli täydessä mitassaan melkoinen ponnistus. Kolmelle päivälle sijoitetussa kisassa ajoa kertyi pisimmillään 1160 km. Kilpailu sai ainakin takavuosina runsaasti julkisuutta. Perjantai-illalle sijoitetun lähdön paikkana oli usein Malmin lentokentän alue. Ensimmäinen yö levättiin Järvenpään Hotelli Rivolissa. Seuraava, täyden ajopäivän jälkeinen väliyöpyminen, oli  Keski-Suomessa, monesti Joutsenlammella tai Vierumäellä. Päijänne-ajon läpäisseet saivat kukin pronssista valetun mitalin. Sen suunnittelija on Kauko Päiväkumpu.  Päijänne-ajojen yksi perinne on kiertopalkinto, jonka kolme kiinnitystä saanut kilpailija saa omakseen. Kyseessä on kookas kuparilevytaulu, johon on kiinnitetty vastaava Päijänteen Ympäriajo-mitali. Tämäkin on Kaukon käsien taidokasta työtä.

 


                Valtakunnallisen tason tunnustus on tämä Kaukolle vuonna 2014 ojennettu Autoliiton   kultainen ansiomerkki.

 

Miehellä on ammattikoulutausta, joka saattoi johtaa harrastuksissa moottorien pariin. Varsinainen työura oli kuitenkin Helsingin kaupungin nuoriso-osaston tehtävissä, jota puuhaa kesti kaikkiaan 32 vuotta. Moottoripyörillä Kauko ei kilpaillut. Sen sijaan hänellä oli jo nuoruuden vuosina Land Rover-maastoauto, jota tuli hyödynnettyä muun muassa Autoliiton tiepalvelun piirissä. Päiväkumpu toimikin tuon järjestön puheenjohtajana monia vuosia. Helsingin suhteittensa tuloksena hän sai sovituksi Päitsin käyttöön Helsingin taksien käy Valtakunnallisen tason tunnustus: AKK:n kultainen ansiomerkkitöstä silloin vanhentuneina poistuvat radiopuhelinyhteydet ja lisäksi paljon laitteistoa. Ne viriteltiin uusiin tehtäviin ja vapautuneita aallonpituuksia voitiin käyttää jo kisan ratakarttojen teossa ja eritoten kilpailujen aikana. On tunnettu asia, että Päitsin kisojen tulospalvelu olikin aikansa nopein, jopa useat ulkomaat mukaan lukien. Puhutaan siitä, kun ajoja järjestettiin 1950- ja 1970-lukujen aikaan.

 


Autoliiton liikenneturvallisuustyötä, Kauko vasemmalla. AL:n johtoa vastaanottamassa ensiaputyynyjen lahjoitusta.

                                      

 


                    

 

 

 

 Muistoihin kuuluu kuuluu suuri määrä toimitsijakortteja eri tehtävistä.

 

 

 

Sturenkadun ja Mäkelänkadun kulmilla Helsingin Vallilassa lapsuus- ja nuoruusvuotensa viettänyt  Kauko Päiväkumpu lopetteli vähitellen myös kerrotun Päijänne-uransa siirryttyään eläkevuosikseen Pohjois-Karjalaan. Perhe asuu nykyisin Uusi-Värtsilässä. Vielä yksi uusi harrastus täältä löytyi: Keski-Karjalassa toimii aktiivinen Kyläparin Myllyteatteri, jonka näyttelijäjoukossa hän ennätti toimia  viitisentoista vuotta. Kiteellä kymmenen vuotta sitten alkanut paikallinen endurotoiminta  ja kilpailujen järjestäminen on sekin saanut miehestä jämäkän ja asiantuntevan taustavoiman, sillä hänen endurohenkinen työnsä MC-Kiteen piirissä jatkuu.  Monet pitävät Kaukon ansiona, kun Suomen Moottoriliitto hyväksyi jo kymmenkunta vuotta sitten "Karjalan Kankailla" Cross Country-tapahtuman SM-osakilpailuksi.  Yhtenä kunnianosoituksena voidaankin pitää sitä, että lauantaina 16.10. 2021 Kiteen Aimossa järjestettävän kisan johtajana toimii merkkivuosia täyttävä ystävämme.

 


 Kaukon töitä on tämän Päitsi-kiertopalkinnon suunnittelu. Vuonna 2020 siihen kiinnityksen saanut voittaja esittelee.

 


 Myllyteatterin Kivenpyörittäjän kylä, vuosi 2007. Kauko seisoo takana vasemmalla


  

 

"Kaken silta" Hutsiin siirrettynä muistuttaa ensimmäisitä endurokisoista Kiteellä. 


Kiteen kaupungin myötävaikutuksella lauantain kisa oli katsottavissa myös TV:ssä.

Laaja ystäväjoukko ja Koti-Karjala-lehti lukijoineen toivottavat mitä parhainta onnea 18. lokakuuta 2021 80 vuotta täyttävälle miehelle!


perjantai 6. elokuuta 2021

Kun punertaa pihlajanmarjat - ja puolukatkin

Kuuma kesä alkaa kääntyä syksyyn. Hiljaisuus on vallinnut täällä Pajapellon nurkan vaiheilla. Kesän alkukuukausina yhtään uutta kirjoitusta ei ole tänne ilmaantunut. Toki mökillä on jotakin puuhattukin, mutta pääosin ukko on ottanut "lukua" edellisen talven kirjaponnistuksesta toipuakseen. Ehkä nyt on jo sen verran tullut voimia takaisin, että jaksaa silloin tällöin tännekin jotakin kirjoitella. Dieselit-kirja oli tarkoitettu myyntiin. Ilo on ollut, että sinänsä pienehkö painos alkaa olla markkinoilla, mutta ilman työtä se ei ole tapahtunut. Kiitokseni ystäville jotka teosta ostivat!

Nyt on aika ajatella muuta - vaikkapa sadonkorjuuta pelloilta ja metsistä:

 

 

Pihlajanmarjat kertovat syksyn tulleen.

 

 

 

 Monikohan metsässä liikkunut lienee löytänyt tältä syksyltä kuvassa näkyvää puolukoiden paljoutta. Pouta on monin paikoin kurittanut pensaita, mutta tämä tekee poikkeuksen. Kun vielä kuukauden verran odotellaan.....


 
 Saman metsikön toinen puolukkapaikka.

i

 

Viljapelloilla näkymät ovat kirjavia. Osa kylvöksistä hukkui kevään sateissa niin, että maa kuorettui pilalle ja kylvöjä jouduttiin paikkailemaan tai kokonaan uusimaan. Siksi tuleentuminen on harvinaisen epätasaista. Tässä pellossa on ohraa, joka kylvettiin jo 9. päivänä toukokuuta. Moreenimaassa olevat oraat eivät menneet pilalle sateissa, vaan puinti on nyt käsillä. Yleistä tällä kasvukaudella on tuo jo kerrottu kasvustojen epätasainen tuleentuminen, josta aiheutuu vähintään laatutappioita ja suurtakin puintien viivästymistä.

 

 

Kauraa on viereisessä lohkossa, kylvös niin ikään toukokuun alusta. Tämäkin pelto on valmistunut puintikuntoon.

 


Yleisnäkymä samalta peltoalueelta. Vilja on valmista, mutta satotasoa ei vielä tiedetä. Se on varmaa, että pitkät ja kuumat poutajaksot ovat sitä osaltaan pienentäneet - ehkä paljonkin.


 

Täälläkin leijuu alkavan syksy tuntu. Hyypiinrantaa lauantaina 7. elokuuta.



 

Kesäinen retki Kuhmoon oli eräs mieleen jäänyt kohokohta. Kuvassa on pirtti, jonka saimme upeaksi majapaikaksemme.


 

Näkymä pirtin sisältä.


 

Ja sauna...

.


 

Savonlinnan torille ennätettiin jopa kahteen kertaan. Hyvät lörtsyt ja kahvit siellä oli nytkin.


 

 

Tässä näkyy asia, joka on ainakin papparaisen ajatukset pitänyt ympärillään. Kirjan myyntiä yritettiin vauhdittaa jopa bannerin avulla. Tulosta se ei paljon tuonut, näkyvyyttä kyllä. Projekti on loppusuoralla. Rikastuttanut tuo ei, mutta omilleen sentään päästiin. Kiitos teille kaikille siitä!

Kesä jatkuu vielä, ehkäpä tässä vielä toisistamme kuullaan!





maanantai 19. huhtikuuta 2021

Arvo Taskinen ei haasteita pelännyt

 

Kiteen kehittyminen puutalovaltaisesta kirkonkylästä nykyaikaiseen kaupunki-ilmeeseensä kesti oikeastaan vain reilut kaksi vuosikymmentä. Vielä vuonna 1950 täällä oli vain kivikirkko ja kivinen meijeri. Kivitaloja olivat "naiskoulu", kunnantoimisto Selkuella, osuuskassa, osuuskauppa ja säästöpankki, viimeisimpänä oli juuri valmistunut postin talo.

Kirkonkylän kansakoulu valmistui vuonna 1954 ja Puhoksen iso koulu vuonna 1957. Vuonna 1950 valmistuneen postitalon oli rakentanut Tauno Huhtilaisen Kiteen Rakennus Oy. Koulurakennusten urakoitsijoina toimivat Etelä-Karjalan rakennusliikkeet.

MALISEN VELJEKSET Kiteenlahden Palo-ojalta olivat paikkakunnan omana voimana. Heidän jäljiltään on Kiteentien varrella pystyssä vielä Simo Saukkosen talona tunnettu liiketalo. Malisten rakentamia ovat myös kelloseppä Ruotsalaisen talo, nyt jo purettu kirjakaupan talo, kansanopiston kivirakenteinen päärakennus juhlasaleineen ja viimeisimpänä vuonna 1966 valmistunut Kannisen huonekaluliikkeen talo, tämä yhteistyössä urakoitsija Ilmari Pantsarin kanssa.

 


 
 . Firman työväkeä palkittiin 25-vuotisjuhlassa kunniamerkein. Joulukuu 1984.
 

VUONNA 1933 syntynyt Arvo Taskinen oli jatkosodan sotaorpo. Isä kaatui elokuussa 1941. Perheessä oli kolme lasta, Maire, Teuvo ja Arvo, joka siis oli nuorin. Valtiovalta halusi siloittaa sotaorpojen tietä tarjoamalla heille osittain maksuttoman ammattikoulutuksen. Se asia saattoi olla taustalla, kun Arvo hakeutui tekniseen kouluun rakennusmestarin opintoihin.

Oli vuosi 1957 kun Kiteellä kunnan omana työnä oli rakenteilla nykyinen virastotalo. Siellä Arvo Taskinen, "Taskisen Arssi", jolla nimellä hänet parhaiten tunnettiin, oli silloin vielä opiskelunsa harjoittelijana töissä. Hän valmistui Lappeenrannasta vuonna 1958  ja pian sen jälkeen jo valmisteli oman firman perustamista. Kunnan töissä tutuksi tullut keskusvaraston hoitaja Uuno Murtonen tuntui sopivalta kumppanilta. Uunolla oli ikää ja kokemusta enemmän ja hänellä oli hyvää osaamista rakennustarvikkeiden hankintamiehenä. Sopimus yhteistyöstä syntyi ja uusi kiteeläinen yritys starttasi nimellä Rakennusliike Taskinen & Murtonen. Ensimmäinen suuri urakka oli Kiteen Osuuskassan uusi toimitalo, jonka rakennusvuodet olivat 1960-1961.

JATKOSSA urakoitiin säästöpankin pankkitalo Tuupovaaraan vuonna 1962, sitten TVH:n tukikohtia, kuten Rääkkylään ja Kesälahdelle, sekä osuuskassan konttori Enoon. Riihijärven koulu oli ohjelmassa vuosina 1963-1964, Salokylän koulu Kesälahdelle valmistui 1965. Sitten alkoi Kiteen keskustassa tapahtua. Muutaman vuoden kuluessa rakennettiin Yhdyspankin ja Keski-Karjalan Säästöpankin uudet konttorirakennukset. Valitettavaksi takaiskuksi Arssi koki talvikaudella 1965-1966 kansalaiskoulun urakan menemisen Etelä-Karjalan Konttinen & Kervolalle. Urakoitsija ajautui konkurssiin ja työn vei loppuun samasta suunnasta Kuusankoskelta tullut T. Potinkara Oy. Sen talven rakennustyöksi saatiin onneksi Onkamon metsäkoulun uudisrakennusten urakka.

 

 

Arvo Taskinen työmaalla, tässä jo Mersu-kantaan siirtyneenä. Lindankujan työmaa vuonna 2000.

 

 

 Johtajan 50v. syntymäpäivät, lokakuu 1983.

 

ERÄS SYY SIIHEN, että työ joutui ja laatu oli sitä mitä toivottiin, olivat firman avainpaikoilla olleet luottomiehet. Silloin kun joukko oli vielä vain muutamia kymmeniä, siihen kuului oma veli Teuvo, useita Arssin serkkuja ja muita nuoruudentuttuja hänen kotikylästään Puhossalosta. Kun itsekin palvelin rakennusliikettä useana vuotena alkaen kesästä 1964, aistin porukassa vallinneen hyvän fiiliksen. Tuntui kuin olisi ollut töissä omassa yrityksessään. Sellainen vaikuttaa onnistumisiin. Niinä vuosina luotiin Taskisen rakennusliikkeen hyvä maine.

Lukuisia liikekiinteistöjä rakennettiin. Niitä olivat Rääkkylän S-Market, E-liikkeen tilat Kiteelle, samoin laajennus osuuskaupalle ja lisää tilaa Kupiaisten käyttöön. Vielä uudistettiin kivikirkon lämmitys kuumailmalaitteille maanalaisine lämpökeskuksineen. Rakennusliikkeen suurimpia töitä vuosikymmenen lopussa oli Kiteelle rakennettava ammattikoulun uusi rakennus Selkuelle. "Tämä on ensimmäinen rakentamamme rakennus, jossa huonetilavuus ylittää 9000 kuutiometrin rajan", totesi Arssi silloin. Firma oli tässä vaiheessa tukevasti jaloillaan ja ansainnut arvostetun asemansa koko Keski-Karjalan rakentajana. Silloin ei tiedetty, että varsinainen rakentamisen "buumi" oli vielä edessä.

MERKITTÄVÄ ASIA koko Keski-Karjalan kehittymiselle oli 18.12.1968 saatu valtioneuvoston päätös, joka mahdollisti ns. kehitysaluelakien mukaiset avustukset Kiteelle rakennettavaa lastulevytehdasta varten. Paitsi että se antoi uudet tulevaisuuden näkymät koko paikkakunnalle, myös Taskisen rakennusliikkeelle se oli suurin yksittäinen tekijä yrityksen kasvuun. Tosin tehtaan rakentamisen ensivaiheen toteutti Palkki Oy, joka oli tulevan tehtaan omistajan oma rakennusyhtiö. Sen toimesta rakennettiin myös Puhoksen ensimmäiset vuokrakerrostalot ja muutamia rivitaloja, kaikki tehtaalle tulevan työvoiman tarpeisiin. Se oli alku, mutta jatkossa Puhoksen alueen teollisuusrakentaminenkin oli Rakennusliike A. Taskisen työtä. Uuno Murtonen oli jo eläkkeellä.

UUDET NÄKYMÄT työpaikkojen syntymisestä olivat peruste laajalle vuokrakerrostalojen rakentamiselle, alkuun Rantalan alueella. Ensimmäiset talot valmistuivat vuonna 1971 ja toimintaa jatkettiin useina seuraavinakin vuosina. Syntyi satoja uusia asuntoja ja niiden määrää lisäsi omistusasuntotyyppisten kerros- ja rivitalohuoneistojen rakentaminen. Se laajeni Hutsiin ja myöhemmin Peltolaan. Uudet alueet Sepänniemessä ja Kytänniemessä olivat kaavoitettu rivi- ja omakotitaloalueiksi. Suurin osa kerros- ja rivitalorakentamisesta oli nytkin Taskisen rakennusliikkeen töitä. Parhaimmillaan yrityksen palkkalistoilla oli yli 300-päinen työntekijäjoukko. Muutos asumisen muodoissa oli nopeaa. Kovin paljon liioittelematta voi sanoa, että suunnilleen yhdessä vuosikymmenessä puolet kiteeläisistä oli valinnut asumispaikakseen taajamat. Sellainen taajama-aste oli yksi mittapuu sille, että Kitee sai kaupunkinimityksen 1.1.1992. 

 


        Rauni ja Arssi firman entisen traktorikuskin 50-vuotispäivillä. Vuosi 1989.

 

AINA EI VOI voittaa, vastoinkäymisiäkin sattui. Pahimmat olivat talvella 1981 sattuneet suuren lumikuorman aiheuttamat kattosortumat kahdessa Taskisen firman aikaisemmassa rakennuskohteessa. Karhun suksitehtaan liimapalkkirakenteiset katon pääkannattajat repesivät ja osa hallin kattoa romahti alas. Toinen juttu oli vielä suurempi: Plan-Sellin sahan hitsaamalla koottujen teräsristikkorakenteisten kattotuolien liitospultit pettivät ja katto kaikkine lumineen rysähti sahaushalliin. Vaikka myöhemmissä selvityksissä syylliset löytyivät muualta kuin rakennusliikkeen vastuualueelta, tapahtumat toivat rakentajille melkoisen henkisen paineen. Onnea oli siinä, että ihmisiä ei kumpaisessakaan tapauksessa jäänyt sortuvien massojen alle. Materiaalivahingot saatiin korjattua ja kustannuksetkin siirtyivät ainakin osittain vakuutusyhtiöiden maksettaviksi.

RAKENNUSLIIKE otti käyttöön uusia rakennustapoja. Ensimmäinen uudistus oli nopeasti koottavien suurmuottien käyttö rakennusten runkovaluissa. Seuraavana vaiheena oli oman elementtitehtaan rakentaminen. Tarvittavat betonirakenteet tehtiin mittatyönä kohteisiin ja osa rakennuspaikalla tarvittavasta työvoimasta siirtyi elementtituotantoon. Yleisesti ottaen isoja rakennusväen joukkoja uudella tekniikalla rakennettaessa ei työmailla enää ollut. Elementtitehtaan tuotteet olivat hyvässä  maineessa. Erityisesti Kiteellä tehdyt valkobetonielementit olivat kysyttyjä. Pääkaupunkiseudulla "Taskisen valkoisia" elementtejä on muun muassa Tiedekeskus Heurekan seinissä ja Vantaan lentokenttähotellin julkisivuina. 

 

 

 Erikoisvaluja, lastulevytehtaan viimeisin laajennusvaihe.

 


 

  Joskus rakennustelineitä jouduttiin improvisoimaan. Tässä alustana on kuorma-auto.

 

FIRMAN MYÖHEMPÄÄN kehitykseen kuului laajeneminen ensin Joensuun, sitten pääkaupunkiseudun suuntaan. Yritysjärjestelyissä Taskisen rakennusliike sulautettiin suurempiinsa. Elementtitehdasta isännöi nykyään Rudus Oy. "Arssin firman" taakse jäänyt olemassaolo näkyy Keski-Karjalassa vielä pitkään. Ainakin taajamissa on vaikeaa löytää katseelle suuntaa, johon Rakennusliike Taskisen kädenjälkeä ei osuisi.

Yrityksen viimeisimpiä rakennuksia Kiteellä on vuodelta 2000 oleva Lindankujan pienkerrostalo. Kilpailijoista Kesälahden Rakennus Oy, Rakennusliike Eero Reijonen Liperistä ja paikkakunnan oma Tehotuuma ovat rakentaneet muutamia kerros- ja rivitaloja Kiteelle. Kiteen ensimmäiset kerrostalot muuten rakensi jo 1960-luvun puolessa välissä joensuulainen rakennusliike S.A.Tervo. Tornitaloina tunnetut luomukset ovat Olkonkallion suunnassa kivikirkosta Kiteenjärveä kohti. 

 


Kolme pitkäaikaista rakentajaa, putkiasentaja Esko Pasanen sekä timpurit Aulis Pirhonen ja Martti Väistö täyttivät iän 60v. samoihin aikoihin vuonna 2007.

 


  
Hutsin ensimmäisen hyppyrimäen lopputarkastus, Taskisen ensimmäisiä töitä Kiteellä. Reino Alhainen ylinnä ja Arssi hänen edessään vasemmalla. Kuva, Maija Hakulinen.
 

TASKISELLE riitti työtä oman liikkeen johdossa yli 40 vuotta. Oloneuvoksen päiville siirtyminen tapahtui vuonna 2002. Sen jälkeen oli entistä enemmän aikaa vaikkapa kiteeläiselle mestaruussarjan pesäpallojoukkueelle. Hän oli pitkään eräs sen vahvoista tukijoista. Vapaaherrana Arssi vietti usein aikaa kesäpaikalla Puhossalossa, Oriveden rantamaisemissa. Siellä toimen mies kohtasi matkansa pään, kun menehtyi sairauskohtaukseen 12. lokakuuta 2005. Jäljelle jäivät puoliso Rauni ja vuonna 1967 syntynyt poika Janne Taskinen. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Kuvat ovat Martti Väistön arkistoista, siitä hänelle lämmin kiitos.