Kiteen kirkkopitäjällä on historiaa pian 400 vuotta

 

Viimeinen puukirkko ikuistettiin vesiväripiirrokseen vuonna 1867. Pieni taulu on siis tehty kymmenisen vuotta ennen tulipaloa.

Keski-Karjala kuului historiansa alkuaikoina kahden uskon mielenkiintoiseen vaihtumisalueeseen. Ortodoksisuus oli ulottanut läntisimmät kouransa tänne viimeistään 1400-luvulla. Itäinen veronkantaja sai otteen alueesta vuonna 1500, jolloin tunnettu Vatjan viidenneksen veroluettelo tehtiin. Idän suunnasta katsoen Kitee kuului Sortavalan pogostaan ja täällä oli ainakin ortodoksinen tsasouna ja papinvirkakin täytetty diakonin tasoisella kirkonmiehellä.

ORTODOKSISEN tsasounan kerrotaan sijainneen Selkuella suunnilleen nykyisten isojen teollisuushallien tienoilla, paikalla josta oli hieno näkymä Kiteenjärvelle. Säilyneiden historialähteiden mukaan ortodoksiväestö Kiteellä oli 1500-luvun puolen välin tienoilla suurimmillaan. Erään lähteen kertomana lukumääränä se on 3200 henkeä. Tilanne muuttui ratkaisevasti 1580-luvulta lähtien. "Ruotsinuskon" paine alkoi vaikuttaa vallanpitäjän vaihtuessa ja vuoden 1617 rauhassa Käkisalmen lääni jäi Ruotsin puolelle. Ortodoksiväki lähti tunnetusti Moskovan suuntaan ja Tverin Karjalaan. Erityisesti Ruptuurisotana tunnettu vaihe 1650-luvun loppupuolella kiihdytti muuton äärimmilleen. Tuttua on sekin, että tyhjentyneisiin kyliin tulivat uudet asukkaat, pääasiassa Pien-Savon suunnasta. Tsasouna, ehkä kirkoksi luonnehdittava, oli pystyssä vielä ainakin 1650-luvulla ja historiamaininnoissa sanotaan jopa että se "hallitsi kylää". Rakennus ei siis ollut vähäpätöinen.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Paljonko heitä todella oli?

Ehkä ei kovin paljon, mutta asia tarvitsee pohdintaa: Kiteen kirkkopitäjästä tehdyssä jutussa kerrottiin ortodokseja olleen täällä enimmin tuossa 1550-luvun paikkeilla. Sille antaa perusteen tieto, että suuri muuttoliike ei ollut vielä vaikuttanut ortodoksien ja "ruotsinuskoisten" keskinäiseen asemaan. Lehtijutun erään lähteen perusteella luvuksi oletettiin noin 3200. Ilmeisesti se on liian suuri.

Professori Heikki Kirkinen on jo vuonna 1970 tehnyt ansiokkaan tutkimuksen, joka on julkaistu myös kirjana "Karjala idän ja lännen välissä" osa 1. Alaotsikko on Venäjän Karjala renessanssiajalla (1478-1617). Hänen arvionsa mukaan Käkisalmen läänissä olisi ollut vuonna 1570 kaikkiaan noin 37000 henkeä. Läänin pohjoiset pogostat Kurkijoki, Sortavala, Ilomantsi ja Salmi olivat elinvoimaisimmat alueet ja niissä asui 2/3 koko läänin asukkaista. Siitä saisimme neljän pohjoisen pogostan yhteiseksi asukasluvuksi noin 24000 henkeä. Siihen aikaan ortodoksisuus oli alueella vallitseva uskonto. Kiteen seutu oli idän verotusalueenakin 1600-luvulle asti ollut rajoiltaan vaihteleva, mikä osaltaan vaikeuttaa asujaimiston määrän arvioita.

 Käkisalmen läänin pohjoiset alueet kehittyivät sen eteläiseen osaan verrattuna hyvin ripeästi 1500-luvun alkupuoliskolla. Osaksi läntisen muuton ansiosta väestön määrä Pohjois-Laatokan rannoilla ja myös Keski-Karjalassa olevien järvien läheisyydessä suunnilleen kaksinkertaistui 50 vuoden kuluessa. Kiteen seutu siihen silloin laskettuine ympäristöineen sai  tietenkin osansa. Jos ihan hatusta jonkin luvun ottaisi, melkein uskaltaa arvella tuon luvun 3200 tilalle realistisen "joustavan" määrän: yli 2000 ortodoksia. Kirkinen kertoo Kiteen alueelle vuoden 1637 lukuna 2800-3200 asukasta. Se on paljon, kun tiedetään suuren poismuuton itään siinä vaiheessa olleen jo käynnissä ja korvaavaa asutusta ei vielä ennättänyt tulla tilalle.
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

RUOTSINUSKO tarvitsi oman kirkkonsa Kiteelläkin. Kun ruotsalaiseen hallintoon perustuva pitäjä oli perustettu 1630-luvun alussa, se toi pitäjän ensimmäisen kirkon Suorlahdelle, kerrotusti niemenkärkeen. Jokunen kymmenen vuotta myöhemmin se siirrettiin niemen tyviosaan. Vaikka alueella vallitsikin periaatteessa rauhantila, sotaiset ryöstelyretket olivat kuitenkin käynnissä. Eräässä ruptuurin kahakassa silloinen luterilainen kirkkokin poltettiin. Siinä vaiheessa kirkon paikka tuli uuteen harkintaan ja se suunniteltiin rakennettavaksi lähelle nykyisen kivikirkon paikkaa.

YLEMMÄN kirkollishallinnon taholta kiteeläisiä kovisteltiin pikaisesti rakentamaan uusi kirkko. Noin vuonna 1670 valmistuneen kirkon kokonaisuuteen kuului myöhemmin myös tapuli, kellotorniosa. Vajaat sata vuotta myöhemmin kirkon todettiin tulleen huonokuntoiseksi ja jälleen oli esillä uuden kirkon rakentaminen. Töihin päästiin vuonna 1757 ja kirkko valmistui vuonna 1760. Uusi tapuli tosin oli jouduttu rakentaman jo kirkkoa aikaisemmin, vuonna 1748.

ULRIIKA ELEONORA-nimen saaneessa uudessa kirkossa oli 950 istuinpaikkaa ja kaikkiaan tilaa noin 1400 hengelle. Lisäksi sakaristossa oli kokoustila, jonka istuimille mahtui vaikkapa pitäjänkokouksissa 100 ihmistä. Komea puurakenteinen kirkko ennätti palvella seurakuntaa noin 115 vuotta. Oli suuri onnettomuus, kun se juhannusyönä vuonna 1876 tuhoutui rajussa tulipalossa. Syttymissyy jäi hämärän peittoon. Todennäköisesti palon aiheutti "pohu", joka noitamenojen avulla yritti parantaa sairasta tyttöä. Kuolinvuoteella kerrotun tunnustuksen mukaan hän vei tytön sakariston alle mukanaan palava kynttilä. Parhaan kesän aikaan ruutikuivat rakenteet jalustassa saivat kirkon syttymään miltei räjähdysmäisesti. Vain pieni määrä esineistöä ennätettiin saada talteen. Kiteeläisten maine kirkonpolttajina oli kovassa nosteessa.

AJAN MITTAAN monia harmeja ja kustannuksia aiheuttanut vanha tapuli saatiin monivaiheisen remontin jälkeen kuntoon vuonna 1819. Sitten salamanisku vaurioitti sitä jo vuonna 1824, jonka jälkeen tehtiin tilapäiskorjaus. Tapuli kunnostettiin perusteellisesti vuonna 1826. Siitä alkaen kivikirkon rakentamiseen asti ulottuneella ajanjaksolla se ei maalikerrosten sivelyn lisäksi enää
aiheuttanut ongelmia.

 

 

 F.A. Sjöströmin alkuperäispiirustuksesta otettu valokuva ei ole teknisesti täydellinen, mutta antaa kuvan arkkitehdin näkemyksestä.

 

SILLOIN MAANTIE Kiteen kirkolle kulki suunnilleen samaa linjaa kuin nykyinen kirkkoaidan sisällä oleva polku ison pappilan suunnasta kirkonkylän puoleiselle portille. Kirkonmäen aluekin oli huomattavasti nykyistä leveämpi. Onnea oli siinä, että aikoinaan hyvin peruskorjattu tapuli säilyi tulipalossa ehjänä. Kirkko oli sijainnut kivikirkkoomme verraten suunnilleen nykyisen pysäköintialueen paikkeilla. Tapulikin oli lähellä sitä. Kiteeläisiä talonpoikia kirkon palaminen pahimmin rasitti. Uutta puista kirkkoa ei enää hyväksynyt senaattikaan, jolla asiasta oli lopullinen päätäntävalta. Vääntöä käytiin vuosia, mutta velvoite kivikirkosta pysyi.

 

Alkuperäispiirustuksen kopio, poikkileikkauksia.

 

Alkuperäispiirustuksista on tämäkin kuva. Frans Anatolius Sjöströmin suunnitelmat ovat detaljeja myöten tarkkoja.

 

SEKIN PITÄÄ muistaa, että Kiteen seurakunnalla oli rasitteinaan tai tulonlähteinään useita kappeleita. Rääkkylä ja Ruskeala kuuluivat niihin, kuten noin 150 vuotta myös Savonranta. Kun Uudenkaupungin rauha vuonna 1721 halkoi Itä-Suomea, Kerimäki jäi Venäjän puolelle mutta sen kappeli Savonranta Ruotsille. Siksi se alistetiin Kiteen kappeliksi ja vaikka vuonna 1809 raja taas muuttui ja Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta, Savonranta jäi "roikkumaan" kiisteltynä Kiteen kappelina aina 1880-luvulle asti.

 

 

Kivikirkon porrasrakenteita.

 

Pääsisäänkäynnin eteisestä parvekkeelle menevä kiertoporras.

 

Osa Toivo Tuomelan vuonna 1909 piirtämästä kartasta, kirkonkylän keskusta. Maantie on siirretty huomattavan kauas kirkosta.

 

KIVIKIRKON rakentaminen 1880-luvun lopulla on jo miltei lähihistoriaa. Se oli kova ponnistus, etenkin kun vajaa vuosi kirkon vihkimisen jälkeen, joka juhla oli joulun alla 1886, puiset rakenteet syksyllä 1887 tuhoutuivat tulipalossa. Takuuajan korjausta tehneitten katonpaikkaajien hiilipata kuumensi peltikaton alusrakenteena ollutta lautaista kattopohjaa niin, että katto ja samalla koko kirkko leimahtivat liekkeihin seuraavana yönä. Tuho tuntui maksajista lähes musertavalta. Asiasta käytiin oikeutta käräjillä ja valituksia jatkettiin ylimpiin oikeusasteisiin asti. Syttymissyyn näyttöä moitittiin puutteelliseksi, samoin palon jälkeen tuoreeltaan tehtyä poliisitutkintaa. Lopulta urakoitsijat vapautuivat vastuusta ja uuden rakennustyön maksajaksi jäi jälleen kiteeläinen rahvas, lähinnä talonpojat. Kivuliaasti uudelleen rakennettu kirkko vihittiin käyttöönsä syyskuussa 1890.

SEURAKUNTAA oli palvellut puukirkon palamisesta lähtien silloin hätäisesti kyhätty pahainen "lautakirkko" tapulin vieressä. Sekin tuhoutui kivikirkon palossa. Väliaikaiseksi kirkoksi kunnostettiin isonpappilan sali. Kun kivikirkko otettiin uudelleenrakennettuna käyttöön, tapulikin viimein purettiin. Ensi syksynä tulee täyteen 130 vuotta, kun arkkitehti F.A.Sjöströmin piirtämä temppeli on yhtäjaksoisesti kaunistanut Kiteen kirkonkylää. Kaksi muutakin kirkkoa on hänen arkkitehtitöitään. Lapinlahden puinen kirkko on yhä pystyssä, mutta rajan taakse jäänyt Kurkijoen puukirkko tuhoutui kesken jo aloitettujen kunnostustöiden 1990-luvun alussa. Mies ei ennättänyt nähdä Kiteen kirkkoa valmiina. Hän kuoli noin vuosi ennen sen ensimmäistä valmistumista vuonna 1885.

Muutamia vuosia sitten kirjoitin blogikirjoituksen, jonka teemana oli F.A.Sjöströmin elämä ja arkkitehtityöt. Tämän linkin takaa se löytyy luettavaksi nytkin, mikäli asia kiinnostaa:  http://kankaalanpekalta.blogspot.com/2014/12/fasjostrom-nuorena-nukkunut-muotojen.html

Kivikirkon "kotimaisuusaste" on huomattavan korkea
 Kiteelle rakennettava kivikirkko oli paikkakunnalla ensimmäinen suurikokoinen kivirakennus. Materiaalia tarvittiin paljon eikä kivirakentamisen osaamistakaan näin vaativaa kohdetta ajatellen ollut omasta takaa. Rakennustyön urakoitsijoiksi valikoituivat eri vaiheitten jälkeen Matkaselän maakauppias Tuomas Laurikainen ja hänen valitsemanaan kumppanina alkuaan erillisenä tarjoajana ollut rakennusmestari Anders Viklund. Laurikaisen nimiin tehty sopimus oli summaltaan noin 220.000 markkaa.

OMALTA paikkakunnalta saatiin rakennusmateriaalia ja vieläpä lyhyitten matkojen takaa. Kiteenkylässä Savikon Kankkusen mailla sijaitsivat Komolin kalliot. Seinäkivien louhinta aloitettiin siellä porapoikien, meisseli- ja kiilamiesten voimin. Vajaan viiden kilometrin siirtomatka ei ollut kovin pitkä, mutta silti haaste hevoskuljetuksille, kun suurimmat järkäleet painoivat noin tonnin. Kirkon pielikoristelut ja ulkoseinien holvikaaret oli suunniteltu tehtäviksi poltetuista tiilistä. Kiteenlahdessa Kiteenjärven rannalla oli oivallista savea. Tiilet lyötiin ja poltettiin savipaikan vieressä. Tie kirkonkylään oli huonossa kunnossa. Siksi suurin osa tiilistä kuljetettiin talvista jäätietä myöten kirkkorakennukselle. Nytkin matkaa oli vain se viitisen kilometriä. Tiilimestari Halttunen lienee ollut kylässä edelleen asuvien ja samaa nimeä kantavien ihmisten esi-isä.

HARVINAISTA siihen aikaan oli sekin, että paikkakunnalla toimi niin monipuolinen konepaja kuin oli Puhoksessa. Siellä taottiin tulipalosta johtuen kahteenkin kertaan kaikki rakentamisessa tarvitut naulat. Määrä ei ollut vähäinen. Niin ikään kiviseinien sitomiseen tarvitut teräshaat valmistettiin Puhoksessa, samoin kuin saranat ja monet valamalla valmistetut erikoisosat. Puhoksen konepajan taidevalua on vielä nykyään nähtävissä kirkon vieressä olevina hautaristeinä ja -aitauksina. Ilmolan hautausmaalla niitä on vielä lisää.

Arkkitehti Sjöströmin valinnoista voi ajatella, että harmaa graniitti edustaa ikuisuutta. Kauneuselementti tuodaan pielirakenteiden värityksenä sekä niiden koristelussa olevina hienoina yksityiskohtina (kuvat ylä- ja alapuolella).

RAKENTAMISEN lieveilmiöinä työmaa houkutteli paikalle viinantrokaajia ja ajan termein muitakin irtolaisuuteen liittyviä puuhaajia. Juopottelu alkoi haitata työn edistymistä. Pitkäksi venähtäneen viikonlopun jälkeen vasta tiistaina työmaalle sonnustautunut rakentaja saattoi olla edelleen huonossa kunnossa. Pahimmat häiriköt jouduttiin sanomaan irti ja joskus uusien miehien löytyminen ei ainakaan ammattityöhön ollut kädenkäänteen juttu. Vaikeudet ovat tarkoitetut voitettaviksi ja onkin sanottava, että Tuomas Laurikainen kumppaneineen sai rakennetuksi kiteeläisille kelpo kirkon, vieläpä kohtuullisen lyhyessä ajassa.

KIRKKOA lämmitettiin suurilla valurautakamiinoilla, joita kirkkosalissa oli muistin mukaan neljä tai viisi ja sakaristossa vielä omansa. Niitatut peltihormit menivät ullakkotilan läpi katolle ja saivat tukea parvekkeen reunasta tulevilla teräksisillä sangoilla. Ymmärrettävästi savuhormi ullakkotilassa oli merkittävä paloturvallisuusriski. Pyöreistä valurautaelementeistä kootut kamiinat olivat varustettu korkeilla pystysuuntaisilla rivoituksilla joiden päällä oli pienillä ristinmuotoisilla lävistyksillä koristeltu pelti. Reikäkuosi auttoi myös lämmön säteilyä ympäristöön ja pakkasaikaan kamiinoitten lähellä olevat istuinpaikat täyttyivätkin ensimmäisinä.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Konepaja Weljekset Friis Kokkolassa oli 1880-luvulta yli vuosisadan vaihteen Suomen luterilaisten kirkkojen hovihankkija lämmityslaitteissa. Todennäköisesti se oli alalla vahva markkinajohtaja. Ruotsalaisperäinen sukunimi oli vaikea taivuttaa ja puhuttiinkin Weljekset Friisein kamiinoista. Punaisena hehkuva kamiina oli tuttu näky jouluaamuisin Kiteen kirkossakin.

 

OLIN MUKANA vuonna 1967 kun kivikirkkoon rakennettiin nykyaikainen ilmalämmitys. Kirkkotarhassa maan alle sijoitettu lämpökeskus tuottaa nykyäänkin tarpeellisen lämmön. Kun lämmityskanavat rakennettiin lämpökeskuksesta kirkkoon, piti muun muassa saada viedyksi kaksi päällekkäin asennettua ja noin 1,5 metrin levyistä lämmön meno- ja paluuilmakanavaa kirkon ulkoseinän alitse sisälle. Vaikka seinänalitus oli suunniteltu huolella, kyseessä oli ison riskin sisältänyt työ. Olihan kymmeniä tonneja painavan seinän alle tehtävä tuentaa varten noin 2,5 metrin levyinen aukko. Käytössä oli järein mahdollinen välineistö ja seinän alle laitettiin erittäin suurella seinämävahvuudella olevat korkeat I-palkit. Nekin kiilattiin teräskiiloilla todella tiukkaan ennen kuin väliaikainen kannatuslaitteisto purettiin. Rakennusliike A.Taskisen kirkkotyömaasta vastannut rakennusmestari voi katsoa voitokseen, kun pienintäkään hiushalkeamaa seinäkivien saumoihin ei ilmaantunut kun rakennuksen paino oli laskettu uuden teräsperustuksen varaan.

KIRKKO ON pysynyt kiteeläisenä maamerkkinä uudelleenrakennuksenkin jälkeen jo 130 vuotta. Se alkaa olla paikkakunnan vanhin rakennus ja etumatka ikäkisassa edelleen jatkuu.

Alkuperäinen artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran Koti-Karjala-lehdessä perjantaina 6. maaliskuuta. Lisävärillä tehostetut kappaleet on otettu uusina tähän blogitekstiin.