Koronakesän antia: tutustuttiinpa vaihteeksi Itä-Suomeen

Monella asialla on huonot ja hyvät puolensa. Kuluneen kesän aikana mahdollisuudet matkustella vaikkapa Baltiassa tai Venäjällä olivat jäissä. Se avasi monelle silmät siten, että kotimaan tarjonta sai uutta arvoa. Näin kävi meillekin. Kesän mittaan teimme kolme matkaa lähellä ja vähän kauempanakin oleviin kohteisiin. Kaikki ne ovat lähellä itärajaa ja kaksi niistä liittyi juuri rajaseutuun tai sen historiaan.

Kesäkuun lopulla ajelimme Ilomantsin Hattuvaaraan katsomaan EU:n itäisintä rajapistettä.

                                       

EU:n itäisin piste sijaitsee Ilomantsin Hattuvaaran Virmajärvellä. Päätieltä sinne on matkaa liki 20 kilometriä. Tie on hyväkuntoista soratietä.

Opastaulu kertoo niin paikasta, kuin itse itäisen pisteen matkailijoita palvelevien rakenteiden puuhaajista.

Lisää infoa löytyy toteemista.

Olihan siellä muitakin. Satunnaisia kohtaamisia Virmajärvellä.

Sen verran saimme "virka-apua", että oma porukka tuli samaan kuvaan.

Tarkka rajan paikka on noin 150 metrin päässä katselutasanteelta olevassa pikkusaaressa. Kuvat ylä- ja alapuolella.

Eräässä vaiheessa uskottiin kovasti matkailun kehittymisen hyviin näkymiin  Pohjois-Karjalassakin. Kuten tiedetään, lukuisia hirsilinnoja karjalaiseen rakennustapaan pystytettiin eri paikkakunnille. Monet ovat joutuneet talousvaikeuksiin, yhtenä tämä Taistelijan talo Hattuvaarassa. Onneksi toimintaa kesäaikana edelleen on ja tilauksesta siellä voi saada jopa pitopalveluruokailun. Meille riitti kahvit, jotka kesäkuun lopun sunnuntaina tarjoili nuori paikallinen mies, nimeltään Puruskainen. Hattuvaara tunnetaankin Puruskaisten kylänä.

Yllä ja alapuolella olevat kaksi kuvaa riittävät vakuuksiksi Ilomansin Parppeinpirtin mäeltä avautuvista hulppeista näkymistä.

Jälleen kaksi kuvaa, nyt Parppeinpirtin ravintolasta lounasaikaan. Monet pitävät tätä yhtenä maakunnan parhaista ruokapaikoista. Siksi kesäaikaan täällä riittää väkeä.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kesän perinnekonetapahtumat olivat menneenä kesänä isolta osalta poissa. Kuhmon Mobilistit joutui jättämään Kuhmon tapahtuman pitämättä, mutta porukkaan kuuluvan Nurmeksessa toimivan joukon puuhaamana pienempi harrastekone- ja rompemyyntitapahtuma saatiin ajoiksi. Siellä piti käydä ja olla ihan yökunnissa. Muutamia otoksia sieltä:

Nurmeksen tapahtuma on kävijämäärältään suunnilleen samaa luokkaa kuin Puhoksen perinnepäivät.Tänä kesänä sinne odotettiin noin 5000 vieraan joukkoa.

Tämä ja kaksi seuraavaa kuvaa on otettu rompetorilta. Aika moneen lähtöön ja -tarpeeseen täältä saattaa löytääkin ihan kelpo tavaraa.

Vanhoja ajoneuvoja tapahtumassa oli aika paljon. Tässä komeilee kaksi brittiä, molemmat  suosituiksi harrasteajoneuvoiksi tulleita Land Rovereita.

Volvo Duett, taaimpana, ja Toyota Corona edessä tuovat tuulahduksen 1960-luvun puolesta välistä.

Lähimpänä "piikkinokka"-Skoda ja sen  takana Peugeot 404.

Tämä pieni Goggomobil T400 on Saksan kilvissä. Lieneekö kääpiöauto Nurmekseen ihan ajamalla tuotu? Se on tiedossa, että saksalaiset mobilistitoverit ovat perinteisesti olleet ainakin Kuhmon tapahtumissa mukana.

Hieno englantilainen auto on myös tämä Jaguar, joita Nurmeksessa oli parikin kappaletta.

Edelleen brittejä: Kaksi Triumph Heraldia 1960-luvulta.

Avo-Mersun pellin alla hyrrää iso V8-kone. Kuvat ylä- ja alapuolella.

Taaempana kentällä oli tilaa ja väljyyttä vanhojen traktorien kavalkadille. Ferkku oli yleisin merkki tässä tapahtumassa.

Herttaisen hellyttävä Farmall Cub on jenkkien pieni traktori, jonka alkutuotanto ulottuu 1930-luvulle, tosin valmistusta jatkettiin pitkään sotien jälkeen.Tämän traktorimallin kerrotaan olleen esikuvana, kun pikku-Valmet oli suunnittelussa 1950-luvun alussa.

Tuontisäännöstelyn vuosina etenkin Länsi-Saksan ja amerikkalaisten traktorien lisenssit olivat tiukassa. Suomella oli hyvät kauppasuhteet Englantiin, joten kahdenvälisessä vaihtokaupassa saatiin tuotua aika paljon brittien tekemiä traktoreita. Erityisesti näin oli Fordson- ja Ferguson- (myohemmin Massey-Ferguson) merkkien osalta.  Hankkijalla ei alkuun ollut varteenotettavaa edustusta Englannin koneille. Korvaajaksi tuli tsekkien valmistama Zetor, jota myytiinkin 1950-luvulla tuhansia kappaleita vuodessa. Kun tuonti alkoi vapautua joskus 1950-luvun puolen välin maissa, Hankkija sai hyvän edustuksen saksalaisesta Porschesta. Kuvassa on siihen aikaan suosittua teholuokkaa edustanut Porsche Standart.

Fiat on merkkinä italialainen ja etualan Porsche taas Saksasta. Molemmat ovat tuotantoa yli 50:n vuoden takaa.

Allis-Chalmers B oli sekin alkuun jenkeissä valmistettu traktori. Joskus 1950-luvun taitteessa sitä alettiin tehdä myös Englannissa. Kuvan yksilö lienee tullut rapakon takaa, sillä siinä on kaareva etuakseli, jollaista Englannin malleissa ei ollut.

Jämerää Suomi-rautaa edustaa tämä puutavaranajovarusteissa oleva Kontio-Sisu.

Aika monen kuorma-autoilijan toimeentulo oli 1960-luvulla tällaisen Bedford J6-auton varassa. "Petteri" oli paha kilpailija bulldogg-nokkaiselle Ford Traderille. Molemmissa oli valmistajansa oma dieselmoottori. Moottorien kokokin  oli melko tarkasti yhteinen. Bedfordin kuutosdieselissä iskutilavuus oli pyöreästi 5,4 litraa.

Loppusilmäyksiä rompetorille, Jos Husqvarna miellyttää, täältä niitäkin löytyy moneen lähtöön - ja sopuhinnalla. Homma alkaa olla nähty. Nyt vain majoitukseen Aronsalmen lomakylään. Siellä meitä odotti sadan neliön hirsimökki kaikkine nykyajan varusteineen. Kelpasi siellä panna päivällispöytä nyyttiperiaatteella pystyyn ja sitten sauna lämpiämään. Hyvin viihdyttiin ja saunassa oli makoisat löylyt.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Vielä se oli näkemättä Raatteentie Pajapellon nurkan väeltä. Oppaana oli kaveripariskunta, joille paikka oli entuudestaan tuttu:

Raatteentien matkalla otettuja kuvia ja siitä reissusta kertovaa tekstiä oli jo muutama viikko sitten tehdyssä blogijutussa, jonka tein kokeillessani Googlen uutta blogipohjaa. Osa kuvistakin oli jo siinä postauksessa. Ajattelen kuitenkin, että menneen kesän kolme reissua saavat olla saman kirjoituksen sisällä. Tässä alla Raatteentie-teemaa on käsitelty laajemmin ja kuvia on enemmän. Toivon ettei näin syntynyt toisto lukijaa pahemmin häiritse.

Raatteenportti on nimenä ravintolan ja museon käsittävälle tukikohdalle. Sen vieressä on Talvisodan muistomerkkinä tunnettu masiivinen kivitaideteos, jonka vaikuttavana lukuna ovat kentälle sijoitetut 17.000 kivilohkaretta. Se on yksi lohkare jokaista Raatteentien kaatunutta kohti. Heitä oli Ukrainasta, Neuvostoliitosta ja myös Suomesta. 

Sisäänkäynnissä on valokuvanäyttely jossa on kuvasuurennuksia sota-ajan kuvista Raatteentien suunnassa.

Tienviitassa on kilometrimääriä kaukaisiinkin kohteisiin. Opel Kadett oli pohjana, kun Moskwitsh-henkilöautoa alettiin valmistaa Neuvostoliitossa 1940-luvun lopulla. Kuvassa oleva 2-ovinen auto on varmaan saksalaista Opel-tuotantoa, sillä tätä korimallia ei mossessa nähty.

Räjähtävän kranaatin tuhovoima tulee esille tässä kuvassa. Noin 6 millin paksuinen teräslevy on täynnä reikiä, jotka ovat syntyneet kranaatin sirpaleitten iskeytyessä panssariin.

Talvisodan muistomerkin suunnitteli suomussalmelainen Erkki Pullinen. Tämän päivän tulkinta on, että kivilohkareet edustavat kaikkia talvisodassa kaatuneita suomalaissotilaita.

Valtava määrä sotakalustoa ja muuta materiaalia jäi suomalaisille sotasaaliiksi Raatteessa Tässä on luetteloa niistä.

Muistomerkin kivilohkareitten määrä on vaikuttavan suuri.

Tämä tykki, kaliiberiltaan 102 mm, on kerrotun mukaan ollut mukana Raatteentien taisteluissa.

Raatteenportissa on Raattteentien taistelujen pienoismalli. Rakennelma on yli 10 metrin mittainen ja siinä on kuvattu jokainen kaatunut taistelija ja paikalle jäänyt sotamateriaali. Tässä on pieni osakuva siitä.

Venäläinen hävittäjälentokone putosi Kiantajärveen talvisodan alussa, joulukuun 3. päivänä 1939. Kone upposi jäihin, mutta lentokapteeni pelastui. Sen ajan kulttuurissa paikallisväestö oli hyvissä suhteissa neuvostoväkeen rajan yli ennen sotia. Asia koitui lentäjän eduksi. Hän sai eräästä talosta sukset ja kuivia vaatteita, etenkin kun lupasi huolehtivansa, että talon väki saa niistä maksun. Kerrotun mukaan Neuvostoliitto kohtapuoliin maksoikin talon isännälle kapteenin lupaaman korvauksen.

Kaksi kuvaa ylä- ja alapuolella ovat sanotun koneen moottorista, joka nostettiin järvestä vasta kesällä 2018. Kuten näkyy, se oli oli säilynyt yllättävän hyvin. Koneen runko saatiin nostetuksi vuonna 1972. Yrityksiä tosin oli tehty jo kohta sodan päättymisen jälkeen.

Raatteenportin vitriineissä on museoesineitä, jotka liittyvät talvisotaan.

Jälleen kaksi kuvaa. Yläkuvassa on nyt jo rappeutuneen bunkkerin rakenteita ja alakuvassa kunnostettua juoksuhautaa.

Hienon sotahistoriapäivän upea päätös, hyvin varustettu mökki lähellä kohdettamme. Rantaan oli vain parikymmentä metriä ja sauna kaikkine tilpehööreineen siinä vieressä

Tässä on yösijamme. Taisi olla tasoltaan parempi kuin tämä oma kotimajoitus, johon olemme tottuneet.

Rantasaunan seinällä on pelastusrengas. Onneksi sitä ei tarvittu, kun vain yksi meistä innostui uimaan ja hänellä taito oli opittu ennen näitä päiviä.

Grillipaikka jäi meiltä kokeilematta.

Jammu oli veneen perässä. Ja katiskoita sekä verkkoja seinustalla. Nekin kokeilut jäivät myöhemmälle reissulle.

Mutta sauna sai kiitoksia. Oli muuten kokoa sen verran, etttä löylyt olivat ilmavia ja niitä riitti.

Saunakamarissa saattoi vilvoitella, miksipä ei myös särpäistä kylmät oluet, jos sellaista juomaa olisi matkaan lähtenyt.

Kaksi otosta lähtöaamulta. Kainuussa alkoi olla jo ruskaa, vaikka nämä kuvat otettiin jo perjantaina 11.syyskuuta (yllä ja alapuolella).

Auton keula osoittaa jo kotia kohti. Elämysmatka Kainuuseen ei ollut pettymys. Pikemmin päinvastoin. Tarkoitus on palata maisemiin vielä toistekin, mikäli terveyttä ja ikää riittää. Maatilamatkailumökkien taso osoittautui hyväksi. Vaikka kuukaisuvuokraksi laskien 80 euroa yöltä tulee 2400 euroa, harva niin kauan reissullaan viipyy. Jos asiaa taas katsoo yhden yön yöpyjän näkökulmasta, hinta ei ole paha. Kun summan jakaa neljälle, yösijan hinnaksi henkeä kohti jää pari kymppiä. Sitä ei voi kalliina pitää.