Jo yli vuoden kestänyt korona-pandemian aiheuttama muutos ihmisten elämään on opettanut meille ainakin sen, kuinka haavoittuva tämä ihmisten luoma ja niin varmalta tuntunut sivilisaatio lopulta on. Koko maailma on joutunut taipumaan sen edessä. Monet pettämättöminä pidetyt rakenteet ovat silti pettäneet. Jos jotakin hyvää tästä haluaisi löytää, sellainen asia voisi olla, että maailmanlaajuinen toisiimme turvautuminen on nyt totta, ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Edellä sanotun kääntöpuolella; olemme myös oppineet uudelleen huomaamaan lähellä olevien asioiden arvon ja merkityksen. Se on oivalluksena iso seikka meille, jotka olimme niin pahasti hurahtaneet kaikkivoipaisen globalisaation huumaan.
Viime keväänä koronaan vasta opeteltiin. Tiedettiin toki, että ainakin polttopuita tullaan tarvitsemaan - kävi miten kävi.
Pieni voi olla kaunista, kotimaa tarjoaa lähes loputtoman määrän matkailullisiakin elämyksiä ja on monta asiaa, jotka voivat tuoda meille nautintoa jopa paljon pienemmällä rahalla kuin mihin jo olimme tottuneet. Vaikka emme elä lintukodossa, senkin olemme oppineet, että meillä on silti lupa uskoa suomalaiseen lintukotoon, olla jokainen sitä osaltamme rakentamassa. On hyvä olla maailmankansalainen, suvaitseva kaikille ihonväreille ja ojentaa auttava käsi valtamerien taakse, mutta saamme siitä huolimatta vaalia sitä, jonka jo lapsuudesta asti olemme tienneet olevan osa arvossa pidettävää suomalaista perintöämme.
Tämä taakse jäänyt korona-vuosi on suuressa määrin vähentänyt oman sosiaalisen turvaverkkomme fyysistä kokonaisuutta. "Nenästä nenään"-kohtaamiset ovat todella paljon vähentyneet. Eritoten meillä, jotka luokitellaan riskiryhmiin kuuluviksi. Onneksi on muita välineitä; älypuhelimella voi puheluiden soittelun lisäksi tehdä muutakin. Voimme lähetellä valokuvia ja kirjoitella sähköposteja. Korona on edesauttanut seniorikansan digiloikkaa enemmän kuin normaalisti yhdessä vuodessa muuten olisi tapahtunut.
Nurmes otettiin suunnaksi, kun siellä olivat kesän ainoat rompepäivät. Hyvin nätti Farmall Cup tarttui kameran linssiin.
Tämän aloituksen jälkeen lukija saattaa kysellä
syytä Pajapellon ukon tuumailuille. Mihin tämä tähtää, kun viisaampiakin
pohdiskelijoita meillä on pilvin pimein?
Minäpä kerron:
Jo viime kesä oli sellainen, ettei perinnekoneita harrastava väki voinut järjestää tapahtumiaan. Yksi poikkeus siihen saatiin, kun Kuhmon Mobilistit saivat ajoiksi Perinnekone- ja Rompemyyntitapahtuman Nurmekseen loppukesästä. Olihan se sentään yksi mahdollisuus samanhenkisten kohtaamiselle ja tietenkin tuo mahdollisuus piti hyödyntää.
Talvea kohti mentäessä aloin ajatella voisiko Pajapellon ukko jotenkin kantaa kortensa kekoon. Voisiko omalla panoksella tuoda edes pieniä ilonpipanoita koneita ja moottoreita harrastavan joukon korona-arkeen? Sen pohdinnan tuloksena aloitin marraskuun lopulla taustatyöt uuden konehenkisen kirjan tekemiselle. Materiaalia oli valmiina: valokuvia, omaa tekstiä, lisäksi sitä oli jopa englanninkielisenä aiheeseen liittyvänä pienenä kirjana. Kyllä siitä aineistosta yhden konemiesten kirjan saisi koottua, ajattelin. Vieraskieliselle osalle olin jo saanut lupautumaan asiasta innostuneen kääntäjän. Sille puuhalle tarvittiin nyt uutta potkua, aikataulun takaraja piti asettaa.
Painatustarjouksia kyselin, ja kun tavoitteena oli lukijaa miellyttävä fyysinen muoto, teoksen ulkoasu kansista alkaen, taittoon tarvittiin yhteistyökykyinen ammattilainen. Melkoisen puurtamisen jälkeen kaikki tässä lueteltu oli kunnossa helmikuun alkuun mennessä. Varsinainen ponnistus ajoittui helmi-maaliskuulle. Kaikki mitä tarvittiin, piti saada toimimaan yhteisen tavoitteen puolesta. Viimeisten oikolukujen aikaan olivat kyseessä kirjanteon hektisimmät hetket. Vähän ennen maaliskuun puolta väliä saavutettiin tilanne, että painatusmateriaali lähti Tarttoon, josta jo aikaisemmin olin saanut hyvää palvelua Kiteenlahti-kirjan toista painosta otettaessa.
Nurmeksen tapahtumassa oli myös tämä Porcshe Standard. Nostalgiaa 1960-luvun taitteesta.
Kustannukset ovat olleet huomattavan suuret. Uskon kuitenkin, että puuhan tuloksena voidaan nähdä lukijalleen monella tavalla hyvää mieltä tuottava nostaginen teos. Sellainen, joka palauttaa mieliin suomalaista elämää koneitten kanssa 1950-luvun vuosista aina vuosituhannen vaihteeseen. Se on myös mainio katselukirja kaikkiaan 180 kuvan kuvituksellaan. Kirjan upea väriosio, yli 80 kuvaa, tuo mieliimme muistoja mustavalkokuvia paljon näyttävämmin. Koviin kansiin sidottu kirja ei ole liian massiivinen, alle kilon painoisena sitä jaksaa kannatella käsissä vaikka sohvalla loikoillen. Toisaalta kirjassa on riittävästi sisältöä. Isohko sivukoko ja noin 240 sivua riittävät sisällöllisen tavoitteen toteutumiselle.
Nyt kun vielä jaksetaan odotella pääsiäisen jälkeiselle viikolle, kirja on saatavissa. Pajapellon nurkan ukon mökissä voi pistäytyä ostoksilla ja Kiteellä kirjakauppa on valmis palvelemaan samassa tarkoituksessa. Hyvältä tuntuu se, että jo nyt kirjan ovat ottaneet ennakkomyyntiinsä muun muassa Alfamer, Suomen Kirjastopalvelu Oy ja verkkokirjakauppa Booky.fi
Hyvää pääsisäisaikaa kaikille lukijoilleen toivottaa ukko Pajapellon nurkasta!
(Kirja, Brittien Dieselit ja Charles W. Chapman, ISBN 978-952-94-4469-4)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti