Uutisissa kerrottiin sekin, että jopa kaksi ministeriä kävi tämän kevään valkoposkihanhi-armeijoita katsomassa, suuri joukko median edustajia mukanaan. Herrojen kiireet ovat tunnetusti kovat. Nytkin se tuli todistetuksi - hanhet ennättivät poistua "syönnöksiltään" paria vuorokautta aikaisemmin. Tuhojen jäljet sentään jäivät töllisteltäviksi. Ympäristöministeri joutui huokailemaan, ettei tälle kansallisesti mitään voida. EU-mörkö on esteenä päätösten tekemiselle. Hänen ideansa oli kouluttaa linnut hakeutumaan niille erikseen perustettaville ruokintapelloille. Se jäi vielä epäselväksi, tuleeko kyseinen koulutus kuulumaan kertaalleen jo kuopatun ammattikasvatushallituksen, vaiko ympäristöministeriön toimialaan. Mutta se asia selvinnee aikanaan.
Viljelijät ovat ihmeissään. Kohta pitäisi päästä korjaamaan ensimmäistä tuorerehusatoa. Se aikataulu saattaa pettää. Vielä kesäkuun alussa kylässä tehtiin tuhottujen nurmien uutta perustamista. Niiltä alueilta satoa pääsee hyvin onnistuessaan korjaamaan aikaisintaan heinäkuun puolen välin jälkeen. Viljelijän perusominaisuus on sitkeys - ja toivon säilyminen paremmasta huomisesta. Siihen viittasi Kiteenlahdessa maitotilaa isännöivä Mika Timonenkin ministerivierailun yhteydessä. Tosin hän joutui toteamaan, että hanhiongelma poikkeaa esimerkiksi epäsuotuisien säiden aiheuttamista menetyksistä. Hanhiparvet kun varmuudella vuodesta toiseen vain kasvavat.
Jotakin on pakko tehdä, mikäli maanviljelyä Keski-Karjalassa aiotaan edelleen jatkaa.
Tässähän näitä. Ylä- ja alapuolen kuvissa näkymiä Kiteenlahden nurmiviljelyksille.
Elämän täytyy jatkua. Seniori-ikäinen voi vain myötäelää noissa lintuharmeissakin. Muistettaviin realiteetteihin kuuluu varautuminen tässä vaiheessa vielä pitkän matkan päässä odottelevaan seuraavaan talveen. Siksi halkojakin on taas tehty. Kevään tuuliset säät kuivattavat puut nopeasti, jopa ensi talvena poltettavaan kuntoon. Nämä tosin saavat odottaa vuoroaan pressun alla vielä muutaman vuoden. Alakuvan saunapuut sen sijaan heitetään liiteriin syksyllä, kesän saunontakauden päätteeksi. Niidenkin päälle laitettiin peite ennen eilisiltana alkanutta sadetta.
Huomattava osa Kiteenlahden pelloista "Niemenpuolella" kuuluu Heinäpuro-Hiidenjoen kuivatusalueeseen. Vuonna 1935 ensi kerran peruskunnostettu ja oiottu uoma perattiin uudelleen vuonna 1987. Tänä kesänä siitäkin on aikaa kulunut jo 33 vuotta. Joki alkaa olla taas siinä kunnossa, että vedenläpäisy Kiteenjärveen on jo paljon hidastunut. Ehkä kymmenkunta vuotta vielä, mutta viimeistään sitten joen keskimääräsitä vesipintaa pitäisi saada alenemaan salaojien toiminnan kannaltakin.
Yksi Hiidenjoen silloista sijaitsee maantieltä Pukarin kyläosaan kulkevalla tieosuudella. Tämän kesän aikana silta on tarkoitus peruskorjata. Kuvassa näkyvät teräsrakenteet tunnetaan merirahtauksissa käytettyinä lauttavaunuina. Kylkeen maalattu teksti kertoo, että tämän kokoisten vaunujen päälle voidaan lastata enintään 30 tonnia rahtia. Vaunuissa on alla pyörät ja satamatraktorien avulla ne voidaan työntää laivojen rahtitilaan sellaisinaan. Luultavasti kaksi vaunua muodostavat riittävän lujan kuormaa kantavan rakenteen sillan kannen alle.
Tämä kuva tuo mieleen muistot pian 67 vuoden takaa. Heinätöitten aikaan kesällä 1953 olin ajamassa Fordson Majoriamme kohti kotipihaa. Kuskilla oli ikää vasta 14 vuotta. Sillasta katkesi yllättäen viisi vuoliaista sen vasemmalta puolelta. Traktori, niittokone ja kuski suistuivat jokeen traktorin kaatuessa ylösalaisin. On oikeastaan ihme että olen tätä vielä kertomassa. En onneksi jäänyt traktorin alle ja niittokoneen teräpalkki ei ihan yltänyt iskemään takaraivooni - vaikka läheltä pitikin!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Mutta katseet eteenpäin, entisenkin viljelijän luonteessa elää yhä sitä toiveikkuutta josta ministereitäkin muistutettiin:
Kevään 2020 toukotyöt käynnistyivät etuajassa. Lähes lumeton talvi sai aikaan sen, että pellot kuivuivat muokkauskuntoon aikaisin. Lietteenajo sujui suopelloillakin vaikeuksitta jo toukokuun 10. päivän tienoilla. Ensimmäiset kaurankylvöt tehtiin samoihin aikoihin. Muutamien päivien sadekausi ja kohtalaisen iso vesimäärä, 40 milliä, keskeyttivät sitten kylvöt yli viikon ajaksi. Tänä keväänä kosteusolot olivat jyvien itämistä ajatellen ihanteelliset. Harvoin näkee niin tasaisesti orastuneita kylvöksiä kuin nyt. Kuvassa on vasemmalla kauran oraspelto kevään aikaisemmasta kylvöstä. Suunnilleen kuvan keskellä kulkee raja, jonka oikealla puolella ovat ohran oraat. Orasvaiheessa viljalajit erottaakin siitä, että ohralla oras on vaaleanvihreä, kauralla se on tummempi.
Hyvin orastunutta kylvöstä maantieltä Hiidenjokea kohti. Näillä alueilla on osa kylän parhaista viljelysmaista.
Vielä vilkaisemme puutarhaa: Ainakin karviaisista on luvassa kunnon sato. Tarvitaan vain se, että pölytys vielä onnistuu. Pelasta pörriäinen-kampanjaa ei taida täällä enempää tarvita - pörinä ja surina pensaissa on melkoinen.
Viinimarjapensaissakin on kukkia. Viime syksyn reippaan leikkaamisen takia pensaat ovat nyt muutaman vuoden ajan huomattavasti aikaisempia pienemmät.
Entä sitten omenapuut? Ehkäpä omenoitakin saadaan omasta puutarhasta myös tämän kesän satona.
Hyötyajattelun vastapainoksi tarvitaan kauneuselämyksiäkin. Alkukesän tulppaanit kantavat siinä tarkoituksessa kortensa kekoon.
"Pöytä" on katettu. Tuoretta syömistä on pitkän talven jälkeen taas tarjolla. Kelpaa karjan sitä popsia. Laidunkausi alkoi keskimääräiseen aikaan, touko-kesäkuun vaihteessa.
Eri yhteyksissä on tullut kerrotuksi erityissuhteeni kuvassa näkyvään koristepuuhun nimeltä pilvikirsikka. Nyt se taas kukkii. Asia pitää huomata sillä puun keväinen kauneus kestää vain muutaman päivän - monien muiden kirsikkapuiden tapaan tämänkin kukinta on lyhyt. Mutta syksyisen ruskan aikaan puu tarjoaa vielä uuden kattauksen kauneutta.
Kun eksoottisiin puihin sorruttiin, pysytellään aiheessa vielä hetki. Kuvassa on douglaskuusi. Se on juronut ikkunamme alla viitisentoista vuotta. Komeantuuhea puu siitä on kehittynyt ja kasvuvauhti on nyt hyvä. Vahinko että muutamia vuosia sitten pakkanen puraisi latvasta viimeisen vuosikasvaimen ja se muuttui kolmihaaraiseksi.
Douglaskuusen kanssa samana keväänä mökkimme itäpuolelle istutettiin kolme vuorijalavaa. Alkuvuosina erityisesti jänikset vainosivat alkavaa kasvua. Kun asia muistettiin, taimien suojauksesta pidettiin huolta. Nyt kaarna on jo niin paksua etteivät jänikset enää tule puita jyrsimään. Tämä puu saattaa parhaimmillaan kasvaa 15-17 metrin pituiseksi. Nämä kolme puuta jatkavat nyt mittaansa pitkin harppauksin. Taitaa vain olla niin, että istuttajien ikä loppuu kesken ja täydessä korkeudessaan puitten latvoja ei ennätä nähdä.
Sitten heitetään vapaalle:
Vapaa-aikaa se tarvitsee eläkeläispariskuntakin. Rentoutumista helpottavaa saunomista voi tehdä lähellä. Mökki Hyypiinrannalla on vain reilun parin kilometrin päässä. Kun puhutaan kestokulutushyödykkeistä, kesämökki oikeastaan ansaitsee se nimen. Meillä ensimmäiset löylyt otettiin kesäkuun alussa 1981. Siitä on aikaa jo 39 vuotta. Toivottavasti tämä "onni" saa kohdallamme jatkua vielä kauan.
Kiteenjärvi ja etenkin Hyypii eivät ole mökkirantoina rankkausten kärjessä. Helppo saavutettavuus toki on mielessä pidettävä etu. Kun Kiteen Meijeri lopetti ympäristölupiinsa kuuluneet jätevesien keväiset ylijuoksutukset Hyypiiseen, sen vedenlaatu on huomattavasti kohentunut. Pieni järvihän tuo on jos sitä verrataan vaikka Pyhäjärveen tai Oriveteen. Mutta asia on vähän miten sen haluaa nähdä - ja kamerakin joskus narraa osaltaan. Kun yllä olevaa kuvaa katsoo, näkymä on miltei kuin Laatokalta!
Pajapellon ukon "kevätpäivitys" oli tällä kertaa tämän näköinen. Jos joku vielä muisti tänne vilkaista, saa siinä sivussa mitä parhaat toivotukset onnistuvalle kesälleen! Vaikka emme kultakaivosten reunalla asukaan, pieniä kultahippusia voimme löytää vaikka siitä, että pelätty "korona" ei ole tähän mennessä Keski-Karjalaa keksinyt - toivottavasti ei koskaan tänne osaakaan. Niin että mikäpä tässä oikeastaan on elellessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti