Roudarin roolissa

Siitä on aikaa tasan 45 vuotta kun Heinolassa toiminut Olli Heikinheimon insinööritoimisto ja konepajayritys sai ison sahojen koneistotilauksen Neuvostoliittoon. Kaupan arvo oli 311 miljoonaa markkaa ja sillä summalla luvattiin toimittaa avainkoneistus kaikkiaan 55:lle sinne suunnitellulle uudelle sahalaitokselle. Heinolan yksikkö ei siihen pystynyt ja  siksi lähelle valtakunnanrajaa, Kiteelle, rakennettiin pitkälti tuon itänaapurin kanssa solmitun kaupan ansiosta rahoituksensa saanut iso Plan-Sellin konepaja Tolosenmäkeen.

 Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1977, Olli Heikinheimo oli jo rakentamassa isoa sahalaitosta Kiteen Suorlahdelle. Asia on liian laaja tässä kerrottavaksi, mutta lopulta lupa-asiat saatiin kuntoon ja syksyllä 1978 voitiin jo juhlia uuden sahan vihkiäisiä. Tehokasta sahaamista oli jatkunut sen jälkeen kolmisen vuotta. Olli Heikinheimo kuitenkin etsi sahalleen ostajaa. Miehellä oli silloin ikää jo 65 vuotta, joten pyrkimys oli luonnollinen.

Heikinheimo oli vuonna 1981 neuvotellut valtio-omisteisen Oy Enso Gutzeit Ab:n kanssa lähes valmiin sopimuksen sahan siirtymisestä kaupan kautta uudelle omistajalle. Kauppasumma olisi taannut Ollille jollakin tavalla arvioituna kohtuullisen korvauksen arvokkaasta laitoksesta, ehkä jonkin verran vanhuudenturvaakin. Asia kaatui, kun ennen aikojaan vuotanut suunnitelma pääsi härskiyteen asti räväkän toimittaja Anna-Kaisa Hermusen ruodittavaksi tv:n ajankohtaisohjelmassa parhaaseen katseluaikaan. Hän äimisteli kuinka tässä nyt ollaan tekemässä kauppaa veronmaksajien rahoilla ja suunnitellaan maksettavaksi susirajan pinnassa olevasta laitoksesta "uhmakallista" hintaa.

Näinhän asia ei ollut, mutta väite nosti ison äläkän niin mediassa kuin politiikkojen piirissä. Enso Gutzeit perui tarjouksensa ja asia hautautui viideksi vuodeksi. Plan-Sell, sen sahalaitos ja konepaja, ajautuivat suoritustilaan. Enso palasi ostajaksi konkurssihallinnon käsissä olleelle sahalaitokselle. Omistus siirtyi vuonna 1986. Kaikesta tästä koitui se, että mittavan elämäntyön tehnyt DI Olli Heikinheimo oli loppuelämänsä rutiköyhä mies. Ellen väärin muista hänen syntymävuotensa oli 1914.

 

Nyt jo edesmenneen vuorineuvos Pentti Salmen ilmeissä oli ripaus vekkulipoikaa.

 

Siihen aikaan Enso Gutzeit-yritystä johti vuorineuvos Pentti Salmi. Ajan 1975-1988 hän oli toimitusjohtajana ja vuodesta 1983 alkaen aina vuoteen 1992 myös firman hallituksen puheenjohtaja. Valtionyhtiöissä oli vallalla käytäntö, että niiden hallintoneuvostot oli koottu pääosin kansanedustajista. Oli myös tapana, että hallinto tutustui yhtiönsä toimintaan, usein niinkin, että matkustettiin kokouksenpitoon tehtaan sijaintipaikkakunnalle. Näin saa selityksensä se, että Enso Gutzeitin hallintoneuvosto "rantautui" Kiteelle Suorlahden sahaan tutustumista varten.

Tämä tapahtui eräänä kesänä 1980-luvun lopulla. Virallinen kokous oli ollut omalla ajallaan. Sää oli ihana, aurinko paistoi ja Puhoksen syväsataman alueella oli hieno ulkoilmatapahtuma vieraita viihdyttävine ohjelmanumeroineen. Musiikkiesityksinä kuultiin kahden kiteeläisneitosen, Sirpa ja Sari Matikaisen, harmonikkaesityksiä. En liene ihan pielessä, kun muistelen sisarusten olleen silloin iältään 15- ja 13-vuotiaat.

Olin kaupunkia edustaneessa "isäntien" joukossa. Silloin ei asioita voinut katsella googlesta, mutta olin ottanut hieman selvää vuorineuvos Pentti Salmesta. Tiedossani oli, että hänkin oli harmonikansoiton harrastaja, jopa kehittynyt sellainen. Auringonpaisteisella satama-aukiolla kävin "smooltolk" hengessä tarinoimaan pääjohtajan kanssa. Tyttöjen soitellessa jutut lipsahtivat myös hanurinsoittoa koskeviksi. Salmi sanoi opiskeluvuosinaan olleen erään yhtyeen hanuristi; osa opiskelurahoistani on tienattu tuolla "pirunkeuhkolla", hän sanoi.

 

 

Kuvassa näkyviä tuttuja demarien sen aikaisesta johdosta ovat ainakin Niilo Hämäläinen, toinen vasemmalta, Anna-Liisa Piipari keskellä, lähes selin istuva Kalevi Sorsa on kuvan oikeassa reunassa. 
 

Hallintoneuvoston kansanedustajajäseniin kuului myös silloinen kulttuuriministeri Anna-Liisa Piipari, sittemmin Kasurinen. Piipari oli hänellä aikaisemman avioliiton kautta saatu nimi, joten tyttönimi se ei ollut. Rennon tunnelman olosuhteissa mieleeni pälkähti hurja tuuma, mutta sitä varten piti käydä neuvottelut kolmen henkilön kanssa. Ensiksi lyöttäydyin kulttuuriministerin kylkeen ja kysyin, voisiko hän "Kotkan tyttönä" tulkita juhlavieraille laulun Kotkan ruusu. Myönteinen vastaus tuli ehdolla: jos saat kunnon säestäjän. Lupasin kysyä hommaan itseään vuorineuvos Salmea.

 

 

Silloin 15-vuotias Sirpa Matikainen on nykyään aviomieheltä saadulla sukunimellään Kainulainen. Hän on toiminut kauan harmonikansoiton opettajana Keski-Karjalan- ja Joensuun ympäristön musiikkiopistoissa. Perinteiseksi kehittynyt hieno harmonikansoittajien vuotuinen tapahtuma "Harmonikan monet kasvot" on eräs hänen ideoimistaan aktiviteeteista. Taidelajinsa opettajana hän on kouluttanut monta nuorta varsin pitkälle, jopa Kultainen Harmonikka-kisan voittoon. Kuva on otettu eräässä perhejuhlassa kymmenisen vuotta sitten.

Pentti Salmi otti hänkin asian huumorin kannalta ja suostui. Sitten vain Sirpa Matikaisen luvalla haitari uudelle soittajalle. Remmit olivat hennon tyttösen jäljiltä säädöiltään melko lyhyellä. Olin intoa täynnä, kun sain säädellä soljet oikeisiin reikiin ja sittenhän performanssin taustatyöt olivatkin valmiit. Solisti otti hyvän esiintymisasennon ja ulkomuistista pisti tulemaan Kotkan ruusun "kaikilla mausteilla". Hanurisäestys soi Salmen otteilla komeasti ja välisoitotkin tulivat kuin mestarilta kuunaan.Volyymissä ei ollut moittimista, mutta en olisi rehellinen jos tässä alkaisin kehua laulajan aikaansaamaa taiteellista vaikutelmaa. Silti; "keikka" heitettiin!

Miksipä tuota moittisin; itsehän olin niin solistin kuin säestäjänkin valinnut. Daamin kunniaksi on sanottava, että hän oli sankarillinen heittäytyjä, niin kulttuuriministeri kuin olikin. Hän oli 2. opetusministerin/kulttuuriministerin tehtävässä Harri Holkerin hallituksessa ajanjakson 1987-91.  Anna-Liisa Kasurinen täytti toukokuun alussa 2020 jo 80 vuotta. Ymmärrettävästi aika alkaa kullata meidän, lähes ikätoverien, muistoja.