sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Muistoja kesästä 2019, matkailu tuo sykettä Sortavalan seudulle




Niikkananlahdessa on tilaa isoillekin aluksille.

Pitkäaikainen hiljaiselo lähellä rajaa sijaitsevassa Sortavalan pikkukaupungissa on vaihtunut isojen turistimäärien tuomaan vilkkauteen. Majoituspaikkoja on tullut lisää, mutta varsinkin kuumimman lomasesongin aikaan hotellit ovat buukattu täyteen. Hyvään kuntoon saatu luostari Valamon saarella on suurin vetovoimatekijä noin 30.000 asukkaan kaupungille.

RUSKEALAN entisen marmorilouhoksen alueesta on kehittynyt kiinnostava retkikohde, jonne tämän kesän aikana on päässyt myös höyryveturin vetämällä "retro"-junalla Sortavalasta. Sinne on kehitetty toistuva kesäinen musiikkitapahtuma, jossa esiintyvät Venäjällä maankuulut solistit, jopa upeat orkesterit. Alueelle on syntynyt palveluita, kuten viihtyisiä kahviloita ja matkamuistomyymälöitä. Vedellä täyttyneissä kaivoskuiluissa voi soudella veneillä tai meloa kanooteilla. Sukelluksen harrastajatkin ovat paikan löytäneet.

PIENI RYTYN kylä Sortavalaan vievän maantien varressa  on saanut osansa matkailurakentamisesta. Useita hotelleja Karjalassa omistava ketju rakensi sinne tasokkaan kokonaisuuden, johon kuuluu päätien varrella sijaitseva ravintola ja majoittujien vastaanottorakennus. Puolen kilometrin päässä tiestä lammen rannalla sijaitsevat rivitalotyyppiset majoitustilat. Nykyisellään puhutaan 60 huoneen kapasiteetista.

 
Oman ryhmämme oppaana oli neitonen, joka juuri tämän vuoden kesäkuussa oli saanut maisterinpaperit Petroskoin yliopistosta. Suomen- ja karjalankielten opiskelu kiinnostaa edelleen ja suunnitelmissa on päästä yliopistoon Joensuussa. Täällä on kuulemma ainoa hänen tarpeisiinsa sopiva ylempien jatko-opintojen ohjelma Euroopassa.
 
VALAMOON mennään kantosiipialuksilla. Sortavalasta lähtee joka toinen tunti kaksi alusta, jotka palaavat samalla rytmillä saarelta takaisin. Näin voidaan hallita turistivirtaa, joka näiden kahden aluksen kuljettamana on noin 1250 matkustajaa päivässä. Parhaan sesongin aikaan reitillä kulkee muitakin nopeita aluksia. Muutamia vuosia sitten saarella toimi siistiin kuntoon ehostettu entinen Talvihotelli. Valitettavasti se tuhoutui tulipalossa nelisen vuotta sitten. Nyt majoitustarvetta palvelee pääluostarin satamaan tuotu hotellilaiva, joka kaksikerroksisena pystyy tarjoamaan yösijan arviolta 300-400 matkustajalle.

NIIKKANANLAHDESSA on saaren toinen satama. Se on luonnon muovaama syväsatama, jonne mahtuu kerralla viisikin venäläistä kanavaristeilijää. Sitä kautta saarelle tuleva turistivirta on Sortavalan suuntaa suurempikin, sillä 125-metrisiin aluksiin mahtuu paljon väkeä. Heidän majoitusasiansa ovat kunnossa laivan tarjoamina. Jalankulkuetäisyydellä Niikkanan satamalaiturista on useita ortodoksiskiittoja, mikä sekin lisää rantautumispaikan käyttöarvoa.
 
HEINÄKUUN viimeisen viikonlopun tienoilla Keski-Karjalalla oli Valamossa vahva edustus. Samalla kantosiipialuksen vuorolla sinne matkusti ainakin kaksi toisistaan riippumatonta ryhmää. Ajankohtaan sattuivat kesän kuumimmat päivät, mutta hyvin siellä pärjättiin. Kesäisen hehkeä luonto oli parhaimmillaan. Luostarisaari sai monta uutta ystävää, jotka jo paluumatkalla puhuivat seuraavista retkistä tähän hienoon kohteeseen.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Lisäämme vielä tarinan loppuun muutaman kuvamuiston näistä kahdesta aurinkoisesta heinäkuun päivästä. Näkemistä oli paljon, mutta jo nämäkin otokset tuonevat pienen väläyksen reissussa koetusta:
 
 
Majoituimme Sortavalassa jo matkaa edeltäneen yön.
 Yhteinen illanvietto ystävyyskuoron kanssa pidettiin juuri avatussa ravintolassa lähellä satamaa. Kun Pajapellon ukkona olin täyttänyt sen 80 vuotta toukokuussa, sain Sortavalan naiskuorolta leikkimielisenä lahjana ihan Harrikan. Tosin se on valmistettu puusta.
 
 
Illanvieton tarjoilu oli järjestetty pitkiin pöytiin.

 
Valamossa saimme opastusta monessa pisteessä. Tämä paikka on ihan rantautumislaiturin lähellä.
 

Aika monta matkalaista meidänkin ryhmäämme kuului. Tästä kuvasta sen havaitsee.

 
Kuten pohjoisella Laatokalla yleensä, Valamossakin nähdään jylhiä vuonoja ja kalliorinteitä.


Pääluostarin kirkon tornit kohoavat kaikkien muitten alueen rakennusten yläpuolelle.
 

 
Eri puolille saarta on sijoitettu useita pienempiä kirkkoja, skiittoja. Nekin ovat nykyään varsin hyvässä kunnossa. 
 


 
Sinne jäi upea Valamonsaari tällä kertaa. Mutta emme hyvästele, sanomme näkemiin. "Jos ikää ja terveyttä riittää, tänne palataan vielä" - Näin kuulimme monilla suilla sanottavan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti