tiistai 20. elokuuta 2019

Vaalenevat vainiot


Kesän 2019 sato valmistuu myöhässä. Keskimääräinen lämpötila on ollut sen verran alle normaalin, että sadon vaatima lämpösumma ei ole täyttynyt normaaliaikaan. Tällä pellolla on puitu joskus jo heinäkuun viimeisenä päivänä, ja useimmiten elokuun ensimmäisellä viikolla. Nyt on jo elokuun 20. päivä. Puintikunto on lähellä, mutta reunamilla on vielä vihreitä jyviä. Ehkä puintiin päästään ensi viikon maanantaina.
 
 
 Viljelijän kesä on lukemattoman monien vaiheitten summa. Viljelytöissä on vähintään kymmenen eri työvaihetta maanmuokkauksesta lannoituksiin, kylvöön, sitten kasvinsuojelua; tuholaisten ja kasvitautien torjuntaa. Joskus laontorjunta on välttämätön ja jännittämistä riittää sateitten sattumisesta kasveille sopivaan aikaan. Tämän kesän sadosta voidaan kahden huonon satovuoden jälkeen odottaa kohtalaista työn palkkaa. Kun ei vain tulisi pahoja ukkoskuuroja tai raesadetta. Ne saattaisivat pahimmassa tapauksessa kaataa tämänkin hyvää satoa lupaavan kasvuston maan tasalle.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
.
Mieleeni on viime päivinä tullut viljelijän työstä kertovan laulun teksti.
Keväällä 1954 olin eräällä nuoriseuratyöhön liittyneellä kurssilla Helsingissä. Kurssin kuorona harjoittelimme silloin tuoreen kappaleen Maamiehen laulu. Ellen väärin muista, sen säveltäjä oli Ahti Sonninen. Kun itsellenikin ihmeeksi yhä muistan sen säkeistöt, palautan ne tekstinä tähän tarinaan:
 
Kun maamies lähtee kylvämään, niin laulaa leivonen
Se laulu saakoon rohkeaksi tehdä sydämen
Odottaa multa musta jo täynnä lupausta,
ja kuinka täynnä toivoa on siemen hiljainen.
 
Siis olkoon kylvö onnekas ja kasvu vammaton
ja sadetta ja poutaa tulkoon ylle vainion.
Ruis saakoon nostaa päänsä, ja kiittää kylväjäänsä,
vaan silti kaiken työmme yllä silmä taivaan on.
 
Oi riemullista päivää, jolloin ruista leikataan
Kun tähkä taipuu kruunupäinen runsaudessaan
Sidomme kaikki lyhteen, panemme työmme yhteen,
vaan kiitos kuuluu korkeimmalle antimista maan.
 
Ajattelen yhä, että tekstin runoilija on syvästi tajunnut sen, mistä viljelijän ammatissa todella on kysymys. Nöyryys on avainsana, jota ei saa unohtaa! Ehkä väkevä teksti lähelle tulevana jäikin viljelijänammattista jo silloin haaveilevan 15-vuotiaan pojan mieleen - kuten on jäänyt laulun kaunis sävelmäkin. (Selvitin asiaa nyt jutun kirjoittamisen jälkeen. Laulu on julkaistu vihkosessa Miesten Laululipas vuonna 1953. Sen on koonnut Ahti Sonninen ja Maamiehen laulua on esittänyt muun muassa Mieskuoro Sirkat Jyväskylästä).
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
Kesään on mahtunut monenlaisia asioita. Siksi otamme tähän tarinaan muutaman kuvan kesän viikoilta.
  

 
 
Pieni on mansikkamaa, vain sata neliötä. Satoa tuli silti, pakastin täyteen ja tuoreita mansikoita oli pöydässä päivittäin neljän viikon ajan. Kolme kuvaa ovat siitä aiheesta.
 

 
Tokihan ne "lörtsykahvit" Savonlinnan torilla piti käydä juomassa tänäkin kesänä. Kauniit kukka-asetelmat siellä ovat nekin jokakesäinen näky.
 
 
Heinääkin tehtiin. Ihan työhommissa mukaan pääsi myös papparaiseen harraste-Foordi.


Havukaisten sukukokous oli elokuun alussa. Nyt se pidettiin Puumalan Niinisaaressa. Kuvassa kokousväkeä juuri paikalle saapuneina.

 
Sukuseuran hallitukseen tuli kolme uutta jäsentä. Olin hallituksessa mukana viimeiset kymmenen vuotta, osan ajasta puheenjohtajana. Vastasin sukutiedotteen taitosta ja sivunvalmistuksesta kahdeksana vuotena. Nyt vapauduin siitäkin vastuusta. Kuuntelemme luopujalle osoitettua kiitospuhetta jonka ystävällisesti piti puheenjohtajamme Martti Havukainen.

 
Mieskuoron porukalla vierailimme Sortavalassa ja Valamossa heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena. Siltä matkalta ovat seuraavat neljä kuvaa. Ehkä ne kertovat oleellisen, joten selittävää tekstiä ei tarvita. 
  


 

Niikkananlahti on Valamon luostarisaaren toinen satama. Luonnollisena syväsatamana sinne voivat tulla kaikki Venäjän sisämaan kanavilla ja -järvillä liikkuvat isotkin risteilijät. Tässä niitä on siellä useita samaan aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti