Oman lipun alla

 

Kotipihan lipputangossa liehuva lippu kertoo tässä kuvassa sydänsuven valoisimmista päivistä. Lippu liehuu tänäänkin, vaikka kaamos on lyhentänyt valoisan ajan muutamaan tuntiin.

 

Keväällä 2005 kirjoitin Kiteen mieskuoron satavuotis-historiakirjaa. Eräänä teemana siihen oli pieni artikkeli lippujen käytöstä. Tarinan loppupäässä tarkastelin asiaa järjestölippujen kannalta. Lainaan tähän jutun alkupäätä, joka on enemmän yleispätevä. Kun silloin lähetin tekstiluonnoksen ystäväni eversti Pekka Ripatin arvioitavaksi, hän palautti sen maininnalla: Noin minäkin sen olisin kirjoittanut! Siksi uskallan laittaa tämän uusinnan blogiin. 

 

Lippujen alkuperäisintä käyttöä on ollut merkinanto ja viestittäminen. Niinpä punaisella lipulla on varoitettu vaarasta ja valkoisen lipun nostajat ilmoittavat antautumisesta sodassa. Kielikuvana puhutaan ”liputtamisesta”, kun tarkoitetaan toimimista jonkin asian puolesta. Samoinhan järjestöliputkin, niihin liittyvine symboleineen, viestivät omien aatteidensa arvoja.

    Kun puhutaan meistä suomalaisista, muistamme, että omaan siniristilippuummekin sisältyy suuri määrä symboleita, vertauskuvia. Näemme siinä siniset järvemme, sinitaivaan, talviemme valkohanget, aatteemme puhtauden, sekä viestin siitä mihin uskomme, kun lipun hallitsevana kuviona on risti.    Hyvin monen kauan Kiteellä asuneen esi-isät ovat tulleet Savosta 1600-luvulla. Silloin siellä kannettiin monesti sotalippuja, oltiin usein kaukanakin kotimaasta. Ruotsin kuninkaan joukoissa taisteltiin Baltiassa, Puolassa, jopa eteläisessä Saksassa. Taisteltiin kuningaskunnan lipun alla. Pienet taisteluosastot olivat nimeltään lippueita. Nimityshän kertoo, että jo sellaisella oli aivan oma lippunsa. Oli eri asia taistella ”lipullisena”, kuin olla mukana epämääräisessä kapinallisjoukossa.
     Äärimmilleen vietynä lipunkäytön muotona voidaan pitää sitä, että tällaisen lippueen pitkäaikainen päällikkö saattoi saada viimeleponsa käärinliinaksi sen lipun, jonka puolesta oli taistellut elämänsä kunniakkaaseen loppuun asti. Symbolisesti osat siis vaihtuivat, suojattavasta tuli puolustajansa viimeinen suoja, peite. Tämän päivän sotilashautauksissa tämän perinteen muotona näkyy lipun käyttö viimeisellä matkallaan olevan, katafalkilla lepäävän sotilaan peittona.
     Vanhaa kulttuuria on myös lipun häpäisemättömyys. Viholliselta taistelussa valloitettunakin sen erilaista häpäisemistä pidettiin barbaarisena tekona. Voitoissa saatuja lippuja saatettiin säilyttää linnoituksissa, niiden asehuoneissa ja linnansaleissa, arvokkaina muistoina, samoin kuin intiaanien tunnetaan pitäneen skalpeerattujen päänahkoja tallessa samassa tarkoituksessa. Taistelukertomuksiinkin kirjattiin erikseen yhteenoton eräänä saavutuksena vastapuolelta saaliiksi saatujen sotalippujen määrä.
    Viime sotien ajalta tiedetään Viipurin linnan tornissa liehuneet liput. Talvisodan rauhassa Suomen lippu jouduttiin laskemaan alas, kun kaupunki piti luovuttaa viholliselle, tosin rauhan ehtona. Itse kaupunkiahan ei silloin sodalla vallattu. Tilalle nousi punalippu sirppeineen ja vasaroineen. Kun Viipuri jatkosodan ensimmäisenä syksynä 1941 oli jälleen hallussamme, siniristilippu hulmusi linnan tornissa kesäkuun 20. päivään saakka 1944, jolloin kaupunki jäi pysyvästi vihollisen haltuun. Suomen lippu otettiin taas alas, mutta tärkeää on että sen tekivät suomalaiset sotilaat, voittaja ei sitä repinyt ja se on kunniakasta.

    Myös juhlakulkueet järjestöjuhlissa toistavat sotilasperinteen voitonparaateja, lähes kaikki niissä esiin tulevat muodot ovat molemmille yhteisiä. Taiteen ja kulttuurin järjestöjen kulkueet tahtovat nekin olla voitonparaateja: silloin nostetaan esille hengen voittoja aineesta. Niissä paraateissa halutaan viestiä: Lippujemme alla teemme työtä materian, aineellistumisen, liian vahvoja voimia vastaan. Nostamme henkisillä, taiteen ja kulttuurin kehittämisen aseilla kunniaan sitä jaloa ja kaunista puolta, joka jokaisesta ihmisestä varmasti löytyy.
Hyvää itsenäisyyspäivää 2018!
 

 

Kankaalan taloa ovat Havukaiset isännöineet pian 200 vuotta. Maatilan pihapiirissä liehuva lippu juhlistaa perhejuhlaa keväällä 2016.