lauantai 22. joulukuuta 2018

Ajat muuttuvat - joulu säilyttää asemansa



 
Kivikirkko uhmaa aikaa ja kutsuu taas joulunajan tapahtumiin.

Suomalaista kansanperinnettä tutkinut Kustaa Vilkuna on teoksissaan kertonut satoja vuosia jatkuneista jouluperinteistä varsinkin talonpoikaisen väen piirissä. Siihen on liittynyt riehakkaitakin muotoja, kuten tapaninajelut joihin saattoi liittyä ilkivaltaakin. Sellaisena ei voitane pitää naapurin saunan omavaltaista lämmittämistä aamuhämärässä kylpemistä varten. Silloinhan saunomisessa mukaan tuli tavallisesti talon omakin väki. Tuo tapaninaamun saunaperinne oli kauan osa oman sukumme joulunviettoa. Naapuruksina Kiteenlahdessa asuneet kolme veljestä lämmittivät kukin vuorollaan tapanina tuon joulusaunan ja sinne tultiin veljesperheitten voimin. Se perinne alkoi hiipua setieni poistuessa joukosta. Viimeisiä kertoja niissä merkeissä kokoonnuttiin kolmisenkymmentä vuotta sitten.
 
 
Pajapellon nurkan mökki on hiljentynyt joulurauhaan.

Oman ikäpolveni ihmiset eivät aina tule ajatelleeksi, kuinka lähellä takana olivat sotavuodet, kun aloimme oman koulutiemme. Me vuonna 1939 syntyneet kiteenlahtelaiset lapset aloitimme alakoulussa Piiroomäen kamarissa syksyllä 1946, vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun pitkään jatkunut sota oli päättynyt. Lapsen aikamitassa se saattoi olla pitkäkin aika, mutta voi ymmärtää kuinka lähellä sotavuodet silloin olivat omien isiemme mielissä. Mutta katseet oli suunnattava eteenpäin ja vaikka sota olikin miehiä traumatisoinut, uskon valoisempien ajatusten hiljalleen täyttäneen isien ja äitien mielet.

Se että perheet olivat jälleen koossa, merkitsi enemmän kuin se aineellinen niukkuus, jonka keskellä elettiin. Toisin oli niissä perheissä, joitten isä ei koskaan palannut kotitanhuvilleen. Omassa kotikylässämme tämän kohtalon jakoi parikymmentä perhettä. Aika parantaa pahatkin haavat, ainakin osittain. Lapset kasvoivat, alkoivat tulla osaksi työvoimaa talon pelloille. Joissakin tapauksissa nuoreksi leskeksi jäänyt äiti solmi uuden parisuhteen ja tuo kumppani otti parhaassa tapauksessa puuttuneen isän roolin. Perheyhteys rakentui niinkin - vaikka äidin uutta valintaa lapset useimmiten kutsuivat nimellä setä.

Piiroomäen kamarissa oli syksyllä kahden ensimmäisen luokan oppilaita. Kamari ei suuren suuri ollut, mutta silti meitä mahtui sinne 33 oppilasta. Kiteenlahden koulussa kerrottiin silloin olleen kaikkiaan 108 lasta. Piiroomäessä olisi heitä ollut enemmän kuin luokkaan kerta kaikkiaan mahtui. Siitä aiheutui se, että osa toiselle luokalle tulleista oppilaista siirrettiin yläkoulun puolelle ja suoraan kolmannelle luokalle. Omalla opintiellä Piiroomäessä ensimmäinen opettaja oli Maire Moilanen, nuori ja työhönsä innostunut ihminen. Mieleen on jäänyt, että hän halusi tutustua lasten perheisiin vierailemalla kodeissa. Kankaalassakin hän oli jopa yökunnissa.
    Kun äitimuori lämmitti saunan, samoihin löylyihin menimme joukolla, äiti, opettaja, silloin 5-vuotias sisareni ja minä, "Kankaalan pieni-Pekka". Nimitarkenne tarvittiin, kun setääni, myös Pekka, oli perinteisesti puhuteltu Kankaalan Pekkana. Sen ajan tapa oli, että tuonne kymmenvuotiaiksi lapset saunoivat äitinsä, yleensä naisten kanssa. Äidit eivät luottaneet isän huolekkuuteen esimerkiksi tukanpesussa. Vielä 1940-luvun lopulle asti oli tavallista, että koululaisten hiuksista saattoi löytyä sellainenkin luvaton kumppani kuin täi. Tosin meillä noita otuksia ei pojan "hiustuurikassa" ollut.

'
 
Kauneimmat joululaulut ja joulukirkko kokoavat ihmiset joulun sanoman äärelle.

Joulusta puhuttaessa juhlan yhteisöllisyys tuli lapselle ensimmäisenä vastaan koulun joulujuhlassa, "joulukuusella", kuten tuota tapahtumaa siihen aikaan kutsuttiin. Yhteisöllisyys oli vahvasti mukana joulukirkossakin. Kirkko oli ääriään myöten täynnä, vaikka menot alkoivat silloin jo aamukuudelta. Pitkistä matkoista hevosilla tulleet eivät jouluyönä ennättäneet unista paljonkaan nauttia. Muistan koulun joulujuhlasta erään pikkumökissä asuneen koulupojan, joka tuli kysymään isältäni saisiko hän tulla kyytiimme joulukirkkoon pääsemistä varten. Toki isä sen lupasi. Yöllä oli melkoinen pakkanen, mutta tuo koulukaveri parin kilometrin päästä oli jo ennen viittä oven takana - ettei vain myöhästyisi matkasta. Reen takalaudalle mukaan päässyt miehenalku sai näin kokemuksen juhlavasta jouluaamusta kivikirkossa.

Kun oma ikä on taittunut elämän lopputaipaleelle, joulumuistoja on mielessä paljon. Niitä on oman elämän nuoruus- ja aikuistumisvuosilta. Paljon muistoja on omien lapsien kanssa vietetyistä jouluista silloin kun he olivat vielä kodin turvallisessa huomassa. Lähimpinä muistoina ovat ne ajat, jolloin jouluja on vietetty pojan perheessä heidän tyttäriensä kanssa. Vielä kymmenisen vuotta sitten omana perinteenä oli kokoontua tähän Pajapellon nurkan mökkiin jokunen viikko ennen joulua, mutta joulun merkeissä silti. Silloin mukana olivat sisareni perhe Etelä-Karjalasta, tyttäremme perhe Etelä-Suomesta ja poikamme perhe tuosta lähinaapurista. Pieni tupa oli silloin täynnä vieraita.

 
Douglaskuusi ei ole kaikkein perisuomalaisin joulupuu. Tässä se on juhlavalaistuna noin viisi vuotta sitten. Niin se on nytkin, mutta jo huomattavasti korkeampana.

Meillä jouluaaton ohjelma alkaa nykyään kahden hengen voimin. Joulusaunan ja -aterian jälkeen suunnataan naapuriin, Kankaalan pirttiin. Siellä joulunviettoon kuuluvat tyttöjen pianolla säestämät joululaulut perheen voimin. Kuulemme jouluevankeliumin ja laulamme jouluvirren. Pian on vuorossa joulupakettien jako. Ketään ei joulupukki unohda. Sen hetken olemme kuin entisajan suurperhe, onhan meitä koolla sentään seitsemän joulunviettäjää. Aamulla sitten joulukirkkoon, osa perinnettä sekin.

On hyvä olla suomalainen - joulun turvallisessa "syleilyssä" sekin ajatus ennättää tuikahtaa mieleen. Toivotan vielä tässäkin teille kaikille rauhaisaa ja tunnelmaltaan lämmintä joulua!

2 kommenttia:


  1. Pekka,

    pitää ja on ilo käyvvä täällä Pajapellon nurkilla moikkaamassa Sinua ja kahtelemassa mitä sitä kauniiseen Kitteenlahteen kuuluu; hyvä muistoja sieltä jäi ja ne vähät huonot ovat aikojen myötä häipyneet unholaan.

    Hyvää joulua Pekka ja koti- sekä kylänväki!
    t:
    ex-ope

    ps
    katohan miten somasisältöinen kortti tulla tupsahti viikolla pottuuni:
    http://hikkaj.blogspot.com/2018/12/valtasi-joulumieli.html

    VastaaPoista
  2. Jukka-ope!
    Kiitos toivotuksista! Nyt ennätti jo vuosikin vaihtua, mutta eipä hätiä! Molemminpuolisia nämä blogivierailut, ei vain kovin usein tule ryhdyttyä kommentoimaan. Ylen on terävä kynäsi, säihkyvää sanontasi, hienoa! Mitä parhainta tulevaa vuotta sinulle ja kattilakunnallesi!
    Pajapellon ukko.

    VastaaPoista