Muista Havukaisten sukukokous 3.8.2019 !!

 

Kokouskutsu

Havukaisten sukuseuran varsinainen sukukokous pidetään

lauantaina 3. päivänä elokuuta 2019 alkaen lounaalla klo 12.00

Kokouspaikka on Okkolan Lomamökit, Ravintola Niinipuu, osoite Puumala, Niinisaari. Postiosoite on Ylössaarentie 35, 52200 Puumala

Kokouksen alussa on yhteinen lounas, jonka jälkeen pidämme kokouksen samassa huonetilassa. Tapahtuma päättyy kakkukahveihin.

Omakustanteinen kokoustarjoilu, lounas ja kakkukahvit, maksavat
20 euroa/osallistuja. Kiteeltä lähtevä bussikuljetus ja kiertoajelu on
sukuseuran jäsenille maksuton.
Tarjoilun mitoitusta varten kokoukseen ja ruokailuun tulevilta pyydetään

ennakkoilmoittautumista 15.7.2019 mennessä.
Yhteyshenkilö on sukuseuran vpj. Leena Väistö p. 040-514 5926.

Kauempaa saapuvat voivat halutessaan tiedustella majoitusta Okkolan matkailutilan mökkitarjonnasta. Yhteystiedot löytyvät netistä.

Sukukokous alkaa noin klo 13.00 ja käsiteltävinä ovat säännöissä määrätyt asiat.
Niihin kuuluvat mm. hallituksen jäsenten vaali
(sääntöjen mukaan kaikki ovat samanaikaisesti erovuorossa),
tiliasiat sekä jäsenmaksun määrääminen seuraavalle tilikaudelle.
Hallitus odottaa jäseniltä vireää keskustelua ja ohjeita tulevan
2-vuotisjakson toiminnalle.

Tervetuloa kokoukseen!
Havukaisten sukuseura ry
 

Sukuseuralla olevia myyntiesineitä voi ostaa kokouspaikalla ja jos sukuseuran jäsenillä on sopivaa esineistöä näyttelyyn ja myyntiin, ne ovat tervetulleita. Kokoustilan yhteyteen järjestetään sopiva paikka niiden esillepanoon.
Sukuseuralla on myynnissä uusi sukutuote, laadukas T-paita Havukaisten vaakunapainatuksella, Näytepaidat ovat esiteltävinä kokouksessa, jolloin voi jättää myös tilauksen. Värivalikoimassa on useita vaihtoehtoja. Sovituspaitasarja on myös mukana oikean koon määrittelemistä varten. Hinnoittelu on maltillinen.

 

Kuvanäytteissä on valkoinen ja musta T-paita. Värit toistuvat aidoimmin valkoisesta paidasta otetussa kuvassa. Vaakuna on sopivan kokoinen ja paikka oletetun rintataskun kohdalla. Painatuksen laatu on hyvä.

 

 

Päivän muu ohjelma, menokuljetus Kiteeltä ja kiertoajelu kokouksen jälkeen:

Sukuseura järjestää kuljetuksen sukukokoukseen. Bussi lähtee Kiteen ABC:ltä 3.8. aamulla klo 8.30. Menomatkalla on tauko Savonlinnan ABC:llä noin klo 10.00 ja myös sieltä voi nousta bussiin.

Kokouksen päätyttyä lähdemme Puumala-kiertoajelulle, jossa meillä on paikallisena oppaana sukuseuramme jäsen Pertti Havukainen. Kohteena on ensin Puumalan saaristoreitti, joka jatkuu kokouspaikaltamme Lintusaloon, Nestori Miikkulaisen maisemiin.

Palaamme sitten Puumalan komean sillan yli kirkonkylään ja otamme kurssin Ristiinan suuntaan. Siellä ovat maisemiltaan kuuluisat Lietveden silta, tanssipaikka Pistohiekka ja harvinaisen kaunis järvikannaksilla kaarteleva Lietveden maisematie. Kaikkiaan kiertoajelu kestää noin puolitoista tuntia.

Sitten alkaa jo paluumatkamme kohti Savonlinnaa ja Kiteetä. Tavoitteena on ehtiä kotimaisemiin pian klo 18.00 jälkeen.

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Turvaohjaamopakko Suomessa 50 vuotta 1.7.2019

 Uusi tilanne asetti ison kehittämishaasteen niin traktorin kuin työkoneidenkin hallintalaitteille

Vuonna 1967 annetunvaltioneuvoston päätöksen mukainen turvaohjaamopakko astui Suomessa voimaan heinäkuun alusta 1969. Ainakaan heti se ei merkinnyt työergonomian paranemista. Suunnittelun painopiste oli kuljettajan turvaaminen traktorin kaatuessa. Ohjaamon melu, kuskin työskentelytilat ja eritoten työkoneiden kätevä hallinta ohjaamosta huolimatta, jäivät alussa vähemmälle huomiolle.

 

 

Ford 5000 mallia 1975. Tämän ajan Hara-ohjaamo edustaa jo kehittynyttä alihankkijan valmistetta.

Alkuongelmien jälkeen hyvät ohjaamot

Ongelmat olivat yhteisiä liki jokaiselle traktorimerkille. Turvaohjaamon tai -kehyksen valmistajat olivat tavallisimmin tehtaan tai maahantuojan alihankkijoita. Vasta Valmet 502-malli syksyllä 1971 ja sitten tehtaan isommat 02-versiot toivat uuden ergonomiakäsitteen alan keskusteluun. Kehitys eteni nopeasti tehdasasenteisiin, jopa traktorivalmistajan omaa tuotantoa oleviin ohjaamoihin. Ergonomia harppoi nyt pitkin askelin eteenpäin. Länsitraktoreista Fordin Q-ohjaamo, IH:n XL-ohjaamo sekä niin alihankkijatehdas Sekuran kaarevalasinen hytti, kuin Pininfarinan Fiatille muotoilema cabiini, jättivät Valmetin niin tiloissa kuin ääneneristyksessäkin useimmiten jälkisijoille.

Tuorerehunkorjuu oli luku sinänsä

Korjuumenelmien kehittyessä nautakarjan ruokinta muuttui tuorerehuvaltaiseksi. Turvaohjaamopakon kanssa samaan aikaan tuorerehun korjuu oli nopeasti siirtymässä kelasilppuri-yleisperävaunuyhdistelmille. Sen ajan kelasilppureiden rehusuihkua ohjattiin putkesta taivuttaen valmistetulla kääntövarrella. Kuski yritti tätä vartta käännellen saada mahdollisimman suuren osan rehuistaan osumaan kärrynlaitojen sisäpuolelle. Puuha ei onnistunut ilman hytin sivuikkunoiden poistamista. Joskus traktorimiehen käsi saattoi katketa tai kämmenen luut vaurioitua jäädessään ohjaamon sivun väliputken ja koukkumaisen säätövarren väliin. Silppuri kun keikkui pellon epätasaisuuksien takia joskus villistikin. Kuljettajan, traktorin ja työkoneen yhteistyö toimi huonosti.

Rehuhommissa, kesä 1994. Tehoa on, Fordin Q-ohjaamo, kun ilmastointia ei ole, kuski kärsii kuumuudesta.

Omaa luovuutta apulaitteissa

Monet sepäntaitoja omaavat viljelijät rakentelivat silppuriinsa hydrauliset ohjauslaitteet, jotka oli kytketty traktorin hydrauliikkaan, sen valmiina oleville käyttövivuille. Sopivankokoisia sylintereitä voi vaikka valmistuttaa ja jos traktorissa sattui olemaan yksi kaksitoiminen ja yksi yksitoiminen hydrauliikan ulosotto, homman sai onnistumaan. Virtauskuristimet toki tarvittiin jokaiseen letkuun, sillä pienten sylinterien tarvitsema öljymääräkin on pieni.

Silppurivalmistajat tulivat apuun sunnittelemalla kaapeliohjauslaitteita, mutta sekään ei ongelmaa täysin ratkaissut. Sitten kehitys toi tarjolle kevyen, kelassilppureita varten kehitetyn erillishydrauliikan, joka sai voimansa silppuriin lisätystä kiilahihnapyörästä. Torven liikkeitä voitiin nyt ohjata ohuitten nailonputkien mukana ohjaamoon tuotujen hallintavipujen avulla. Työnteon melukin väheni. Ikkunat voitiin pitää paikoillaan - ja jos kesän kuumuus ei haitannut - myös suljettuina. Moni ”kelasilppuriajan” viljelijä oli tähän torven ja lipan hallintatapaan tyytyväinen. Konekanta on järeytynyt, nyt hydrauliikka tai sähköiset karamoottorit ovat yleisimmin apuna kuormanteon ohjailussa.

Viimeistään siinä vaiheessa kun traktoreihin tuli hydraulinen nostolaite, aurojen kannatinpyörät vähenivät yhteen ja lopulta sekin saattoi jäädä pois. Säädöt tehtiin nyt traktorin ja työkoneen väliseen kytkentään kuuluvilla laitteilla. Tyypillisesti oikean vetovarren nostotankoon rakennettiin  laite, jolla tangon pituutta muuttamalla auran ja traktorin välistä kaltevuuseroa voitiin säätää, vaikkapa monisiipiauran viilujen kyntösyvyyttä aseteltaessa.

Vielä niinkin myöhään kuin lähelle 1980-luvun puolta väliä muun muassa Fordin ohjaamotarjonnassa oli Suomessa valmistettu T. Syväsen konepajan hytti. Silloin oli jo liki 10 vuotta ollut tarjolla Fordin omakin Q-ohjaamo. 4100-sarjaan  Syväsen ohjaamo valikoitui luultavasti siksi, että kun se asennettiin tehdasohjaamon asemasta sitä halvempana, saatiin edes jonkinlainen hintaporrastus 4100- ja 4600-mallien välille.

 

Ford 4100 vuosimallia 1981. Teuvo Syväseen ohjaamossa lämmityslaite ja radiokin ovat kattopaneelien etuosassa.

 

Edelleen Syväsen valmistama hytti. Ikkunapinta-alaa on paljon, mikä oikeuttaakin valmisteen kantamaan nimitykseen "panoraama-ohjaamo".

 

 

 Vielä vuonna 1984 kotimaisella Syväsen turvaohjaamolla varustetussa Fordissa säätö oli alkuperäistä tekniikkaa.
 

Ergonomian hengessä

Kun ergonomiaan oli herätty, tuo oikean vetovarren korkeussäätömekanismikin nousi esiin. Hieman insinööritaitoa uhraten työkoneen kaltevuussäätö tuotiin ohjaamon sisälle ja helposti toimivaksi. Alussa ratkaisuna oli sopivaan kohtaan rakennettu luukku. Siitä kurkotellen puuha jotenkuten onnistuikin. Valmetin 02-sarjan ohjaamollinen traktori oli kokonaisuutena samaan aikaan piirustuspöydällä. Siksi niissä ohjaamon ja itse traktorin yhteensopivuus oli aikansa mittareilla melko hyvin kunnossa.

 

Ford  ja Hara-ohjaamo. Säätölaitteena alkuperäinen kampi takalasin kautta kurkotellen.

 

 Ford-kymppisarjan MK2-versioissa nostotangon säätökampi oli tämän näköinen.

 

 

Järeä ja kunnollisilla lukkoventtiileillä varustettu hydraulisylinteri on vaivattomin tapa säätää traktorin ja työkoneen välisiä kaltevuuksia.
 

Kun Fordin 10-sarja esiteltiin vuonna 1981, niihin oli tehty tämäkin ergonominen parannus: Kaltevuussäätimen kampi oli korkeusasemaltaan hyvässä paikassa istuimen takakulman vieressä. Oikeassa nostovarressa olevan hammaspyörävälityksen lähdössä oli pieni nivelristikko ja teleskooppirakenteinen välitanko muodosti yhteyden säätökampeen. XL-ohjaamollisissa Natikoissa kaltevuussäädintä hallittiin niin ikään ohjaamosta.

Osa 1980-luvun hienouksista on karsiutunut pois

Hydraulinen sylinteri voi olla ratkaisu, jolla oikean vetovarren korkeusasemaa voidaan muutella. Sellainen löytyykin nykyään monen viljelijän uusimmasta traktorista. Tosin se on saattanut päätyä varaston hyllylle. Varsinkin isojen paluuaurojen käyttäjät eivät pidä sylinterin ohivirtauksista, jotka saattavat häiritä tarkan säädön pysymistä arvoissaan. Kunnollisilla lukkoventtiileillä varustettu riittävän kookas sylinteri on kuitenkin hyvä keino pitää vaikkapa auran ja traktorin välinen yhteistyö kunnossa. Silti jo vanhan kansan tuntema vanttiruuvi ei petä, sen muunnelmat nostovarreksi ovatkin yleisiä raskaissa traktoreissa.

Viisi vuosikymmentä ovat riittäneet poistamaan useimmat hytillisen traktorin ja kymmenien erilaisten työkoneiden kommunikaatio-ongelmat. On pitkälle kehittynyttä hydrauliikkaa ja viisaita sähköisiä järjestelmiä. Nykyään  jopa satelliitit saattavat ohjata traktorin, kuljettajan ja työvälineen hyvää yhteistyötä. Ja jos lopuksi yhden neuvon voisi antaa, se kuuluisi näin: Jos traktorissa ei ole ilmastointia, kahden hengen matka viikoksi Teneriffalle maksaa enemmän kuin laadukkaan ilmastoinnin rakentaminen isännän traktoriin. Iloa siitä sijoituksesta piisaa yhden viikon asemesta traktorin jäljellä olevaksi käyttöiän ajaksi!

 Historian siipien havinaa: vuoden 1960 mallia olevassa Fahrissa nostotangon säädössä olivat avoimet hammaspyörät.

 

 

Lukitusholkillinen vanttiruuvimuunnelma on nykyään yleisin ratkaisu nostotangon rakenteena. Valtran ratkaisu kuvattiin tammikuisena pakkasaamuna 2019.

 

Maaseudun väen äksiisi vaatii asentoa ja ojennusta.

Elämme "viimeisiä aikoja". Tuon nimikkeen takana oleva kirkkokunta on sentään toinen juttu ja sen oppeja ei tässä tarkastella. Kyseessä on yhteiskunnan asettama määräaika, joka dokumenttien mukaan päättyy 31.10.2019. Siihen mennessä pohjavesialueilla ja yleensä haja-asutusalueen asumuksissa pitäisi jätevesilaitosten olla säädetyssä kunnossa. Niitä joitten velvoitteena on vaativamman puhdistamon rakentaminen, on arvioitten mukaan noin satatuhatta kattilakuntaa. Asian vuosia kestänyt vatvominen on ollut osaltaan pitämässä yllä epätietoisuutta. Se taas on aiheuttanut hankkeitten siirtymistä ja moni "uhanalaiseksi" joutunut on perustellisesti tympääntynyt koko juttuun. Sekään ei ole edistänyt asian tilaa.

Laki oli useamman hallituksen työpöydillä. Kansan parista tullut ankara arvostelu pakotti päättäjiä tarkastelemaan myös vähemmän kalliita ja helpommin toteutettavia ratkaisuvaihtoehtoja. Myös  erilaisia "porsaanreikiä" tehtiin jopa eduskunnan päätöksillä. Eräs sellainen on, että jos ruokakunnan molemmat puolisot olivat tilanteessa 7.3.2011 vähintään 68-vuotiaita, jätevesijärjestelmän uusiminen kiinteistöllä ei näille asukkaille ole pakollinen. Siinä tapauksessa, että kiinteistö myöhemmin siirtyy uusille omistajille, rakentamisvelvoite astuu voimaan.

Kiteenlahdessa asian kanssa on painittu jo liki kymmenen vuotta. Paikallinen tahto jopa jätevesihuollosta vastaavan osuuskunnan perustamiseen oli olemassa. Tahto, eikä edes tiedossa oleva rahoituskaan riittäneet. Kapuloita rattaisiin kun aseteltiin ehkä kateustaustaisin perustein. Mutta nyt ollaan tosipaikan edessä. On alkanut tapahtua omatoimisia ratkaisuja, kun rakennetaan kiinteistökohtaisia puhdistamoja. Tässä on päivitystä alati muuttuvaan tilanteeseen ajankohtana viikko ennen juhannusta 2019:

Maisemakylän status jätevesiasioissa paranee

 

 

Tässä eräs kylän uusista jätevesipuhdistamoista. Pieni punainen koppero kätkee sisäänsä hienoa tekniikkaa. On sähkökeskus pumppujen ohjauslaitteineen, puhdistamokemikaalit ja niiden annostelijat. Myös ilmastuspumppu siellä on eräs osa prosessin hallintaa.

Kiteenlahden perinnemaisemakylä on kohdannut samat haasteet kuin lukemattomat muutkin maaseudun asuinseudut. Vuosia vatvottu jätevesiasia on tuonut kylien ihmiset määräajan päättymisen kynnykselle. Loppusyksystä 2019 jätevesien nykyaikainen puhdistamo pitäisi olla toiminnassa kymmenissä Kiteenlahdenkin asumuksissa.

Muutamia vuosia sitten oli tarjolla iso yhteiskunnan rahoituspaketti juuri tälle alueelle. Ne joille päätäntävalta rahoituksen vastaanottamisesta oli annettu, eivät nähneet suurta yhteistä etua, vaan asian annettiin päätöksiä vitkuttelemalla liukua käsistä ja rahat menivät muuanne, sinne missä tarjous paremmin oivallettiin.

Siihen aikaan Kiteenlahdesta löytyi yli 40 taloutta, jotka olivat valmiit lähtemään osuuskuntamuotoisen jätevesipuhdistamon osakkaiksi. Nyt sitten ollaan kiinteistökohtaisten laitosten rakentamisvelvoitteen viimeisten kuukausien puristuksessa. Kun jätevesilakia oli vuosikausia pyöritelty, siihen tarttui monenlaisia byrokraattisia tarkennuksia. Määräykset ovat määräyksiä. Kylässä on tapauksia, että jos jonkin talon emäntä olisi sattunut olemaan kolme kuukautta vanhempi, ikäperustainen rakentamisvelvoite olisi vapauttanut ruokakunnan isolta investoinnilta. Toisen perheen asuinmökki taas sattui nelisenkymmentä metriä pohjavesialueen puolelle, mikä merkitsi tavallista kalliimman puhdistamolaitoksen rakentamista.

Kuuliainen kansa maisemakylässä on nyt lähtenyt saattamaan yhteiskuntamme erästä kipukohtaa lakivelvoitteen tasolle. Niemenpuolen viisi pohjavesialueella sijaitsevaa naapurustaloutta teki kevättalvella 2019 erään laitetoimittajan kanssa sopimuksen panospuhdistamotyyppisten laitosten asentamisesta alkaneen kesän aikana.

 

 

 

Sähköjohto kohteessa saatiin vedetyksi maahan traktorin perään asennetulla "myyrä"-auralla, joten pihanurmikon vauriot jäivät vähäisiksi. Pientä tasoittelua ja paikkausta toki tarvitaan. Tämän puhdistamon rakentamistyö saatiin valmiiksi yhden kesäisen päivän kuluessa.

Ensimmäiset asennukset tehtiin kesäkuun toisella viikolla ja juhannukseen mennessä ainakin kolme uutta ruokakuntaa on saanut jätevesiasiansa  kuntoon. 1990-luvulla ja siitä eteenpäin kiinteistöjen likakaivot rakennettiin jo pohjallisilla renkailla ja saumat tiivistettiin asianmukaisin keinoin. Nyt siitä on hyötyä sikäli, että puhdistamotekniikka voidaan rakentaa entisiin kaivoihin. Kylän muillakin kulmilla asiaan on herätty. Arvion mukaan nykyaikaiset puhdistussysteemit on ottanut käyttöön jo kymmenkunta kiteenlahtelaista taloutta.

 

 

Lähes täystuhon toukokuu

Kevään tulo muuttaa perusteellisesti seniori-ikään ehtineenkin päiväohjelmaa. Talviajan verkkainen meno, tosin monine rutiineineen, on jokseenkin rauhallista ajankulua. Toki leivinuunia pitää lämmittää vahintään joka toinen päivä, pakkasten aikaan päivittäinkin. Mutta kevät tuo uutta säpinää, siitä ei mihinkään pääse. Huhtikuu 2019 oli poikkeuksellinen sikäli, että loppukuusta saatiin nauttia kesäisistä lämpötiloista. Useana päivänä sää oli aurinkoinen ja mittarinäytöt jopa yli 20 astetta plussan puolella. Sellaista ei läheskään jokaisena keväänä koeta. Tosin vappuviikon päätteeksi ehti vielä takatalvikin. Paikoin lunta kertyi parikymmentä senttiä. Onneksi se vaihe oli lyhyt.

Yksityisyydensuoja on asia jota ei sovi tänä päivänä unohtaa. Senkin uhalla tämä pieneksi rajattu otos kun Pajapellon ukon synttärimaljoja nostettiin. 




Toukokuun lapsi kun olen, sekin oli todettava, että jälleen ikävuosissa täyttyi uusi vuosikymmen. Ei se pelkästään myönteistä ole, että yhdeksäs vuosikymmen pyörähti alkuun 10.toukokuuta. Mutta sekin on eräs elämänlaki, ettemme ajan kululle mitään voi. Kaikella on aikansa, niin myös meidän jokaisen elämässä. Ystäviä oli läsnä merkkipäivänä, nyt vain omasta perhepiiristä ja lähisuvusta. Iso joukko muisti silti monin tavoin. Oma harrastusryhmä, Kiteen mieskuoro, muisti ukkoa mojovalla tavallaan. Kiitos teille siitä!
HYVIN PALJON tuli onnitteluja postin kautta ja henkilökohtaisia onnitteluja sain monissa kohtaamisissa, puhelinsoitoilla ja sähköposteilla. Oli herkistävää kokea se, ettei ikäpapparainen ole vielä täysin unhoon tovereilta ja ystäviltä jäänyt. Pitkäaikainen toveri, entinen Koti-Karjalan päätoimittaja Jouko Väistö halusi välttämättä tehdä haastattelun omaan paikallislehteemme. Jonkin verran nikottelin vastaan, mutta Jouko sai tällä kertaa todellakin ukon "ylipuhutuksi". Kiitos siitäkin vielä näin jälkikäteen! Tekstistä huokuu Joukon lämminhenkinen ja kohtelias ystävän asenne, kun hän vuosikymmenten tuttuna ukkoa luonnehti.

 

Veli Levän pihapiirin näkymät muuttuivat totaalisesti. Lisäksi tuli iso määrä puunkorjuuta aikaan jolloin siihen ei tiedetty varautua.

 

 

Kaksi kuvaa Kari Mikkosen talon ympäriltä. Alemmassa kuvassa näkyy osa siitä "kaskesta", joka tukki Joentauksen tien.

 

Seurojentalon ympäristö oli saanut osansa tuhosta. Näissä kuvissa on  niistä osanen näkyvissä.

 

 

 

Omakotitalon tontille vähän ennen entisiä kylän kauppoja on tullut myös aihetta halkosavottaan. Onneksi rakennukset säästyivät.

TUSKIN VIERAAT lauantaina 11. toukokuuta olivat lähteneet, viimeisiä veimme juuri etelän junaan, kun oikein kunnolla rysähti. Palatessamme Kiteenlahteen oli parhaassa vauhdissa vain muutamia kymmeniä sekunteja kestänyt myrskynpuuska. Pieniä oksia, käpyjä, ja muuta rojua tosin oli tiellä, mutta kotiin pääsimme ilman vaikeuksia. Sen sijaan meiltä eteenpäin tie oli monesta kohtaa poikki.
NAAPURIMME Veli Levän tontilta oli kaatunut lukuisia isoja kuusia, osa Korkeakankaan suuntaan menevän maantien ylikin. Joentauksen tien suunnassa tuhot sen kuin pahenivat. Kari Mikkosen uuden talon ympäriltä oli kaatunut useita kymmeniä isoja ja pienempiä puita. Seurojentalon seudulla rytö jatkui niin, että seurantalon katon nurkkaan kaatunut puu oli rikkonut kattoa ja vaurioittanut lämpökeskuksen piippua. Liikenneyhteydet olivat moniin suuntiin poikki ja osalla alueen talouksista sähkökatkot jatkuivat jopa yli vuorokauden mittaisina.

 

Lintujen armeijaa parhaissa syöntipuuhissaan Kiteenlahden rantapelloilla,

 

Kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia majailee täälläkin. Kuvan ulkopuolelle jäi vähintään toinen mokoma.

 

Niin on kuin Israelin lasten peltoa heinäsirkkatuhon jäljiltä. Kasvamaan ovat jääneet vain nokkoset ja voikukanlehdet. Kiteenlahdessa tunnetaan veljeyttä tuohon kansaan tuhansien vuosien takaa. Puuttuu vain Egyptin orjuus, mutta ei täysin; suomalaista viljelijää kahlehtivat lähes yhtä suurella teholla yhdessä rakennetut EU:n byrokraattiset direktiivit.

MAISEMAKYLÄN toukokuu eteni kalenterin mukaan myös siinä, että varsinkin Niemenpuolen pellot täyttyivät määrältään kymmeniin tuhansiin nousseilla lintuparvilla, jotka jälleen olivat valkoposkihanhia. Sen sijaan tavanomaiset suuret joutsenlaumat eivät tällä kertaa kylän pelloille asettuneet. Noin kolmen viikon ateriointijakso alkaa olla nyt päätöksessä. Enää muutama pienehkö parvi on lauantaina 25. ja sunnuntaina 26. päivänä toukokuuta pelloilla asustanut. Ei tosin ole enää mitään syötävääkään. Pellot on kynitty maanpintaa myöten. Tämän keväinen tuhoalue on varovasti arvioiden nelisenkymmentä hehtaaria. Vajaan kolmen viikon kuluttua pitäisi päästä tuorerehun korjuutöihin. Ei tarvita ennustajanlahjoja, jos sanoo, ettei hanhien turmelemilta pelloilta mitään korjattavaa vielä silloin löydy.

VIELÄ YKSI  muukin vitsaus perustuu jo edelliseen kesään. Kun lintujen aiheuttamat tuhot ja hyvin kuiva alkukesä kuristivat ensimmäisen tuorerehusadon monilla tiloilla vain yhteen kolmannekseen, neljännekseenkin normaalista, viljelijät yrittivät hakea lisää tuorerehua lannoittamalla nurmet kolmatta korjuukertaa varten, satoa, joka normaalivuosina jätetään yrittämättä. Syksypuolen paremmat kosteusolot toivatkin joillakin tiloilla kohtalaisen määrän korjattavaa vielä syyskuun lopulla.
PERINTEISESTI kasvien talvilepoon asettumista ja juuristoon kertyvien ravinteitten talvehtimista parantavien vaikutusten takia kasvin annetaan rauhoittua mieluiten vähintään neljän viikon ajaksi ennen kasvukauden päättymistä. Viime syksynä myöhään korjatuilla peltokuvioilla tuota lepoaikaa ei jäänyt juuri ollenkaan. Ikävänä seurauksena on isot talvehtimistuhot niillä pelloilla. Osa tämän kesän tulossa olevasta kadosta on siis pohjustettu jo menneenä kesänä. Mutta elämän täytyy jatkua, keinoista alkaa vain olla pulaa!
KAIKEN TÄMÄN keskellä on entisen viljelijän mieleen tullut vanhan testamentin kertomus, kun valtavat heinäsirkkalaumat tuhosivat viimeistä jyvää myöten Israelin lasten viljasadon. Jos heinäsirkat alkaisivat vallata tämän päivän suomalaisia viljapeltoja, ne todennäköisesti otettaisiin haaviarmeijojen voimin vastaan ja pantaisiin soppakattilaan. Hanhien ja joutsenten kanssa asia on paljon hankalampi: yhteiskunnallinen näkemys on, että näitä eläimiä pitää vahingoista huolimatta suojella. Ampuminen on jyrkästi kielletty siinäkin tapauksessa, että viljelijällä ei kohta ole enää muutakaan pataan pantavaa.

 

Uusi kevät on aina uusi mahdollisuus. Touoille päästiin tänä vuotena hyvissä ajoin ja muokkaus- ja kylvötyöt sujuivat suotuisissa oloissa joutuisasti. Toki tehokkaat koneet ovat suurena apuna, kun pellolle moneltakin tilalta lähtee vain yksi mies, talon isäntä. Tässä muokkausta tehdään kuusimetrisellä äkeellä. Hehtaaria kohti ei näin mene paljonkaan aikaa.

 

Orastuvat pellot ovat nekin lupaus uudesta sadosta. Se antaa toivoa monien harmien rasittamalle viljelijällekin.

 

Jäät ovat olleet Kiteenjärvestä ja Hyypiistä pois jo pian kuukauden. Vesille venosen mieli - vaikka näinkin pienen!

 

Tuomi on jo pääosin kukkinut, mutta kuinkas laulussa sanotaankaan: "Siellä kauan on kukkineet omenapuut". Niin se on nytkin parhaimmillaan.

Oma lemmikkini koristepuista on pilvikirsikka. Sitä voi verrata ihmisen lyhyeen elonpyrähdykseen. Tosin tämän kukinta on vielä paljonkin lyhempi. Lämpimän kevään oloissa se saattaa mennä ohi kolmessa - neljässä päivässä. Tämän hetken viileä sääjakso on antanut kukinnalle muutaman lisäpäivän. Kaunis puu vaatii huolellista vaalintaa. Erikoisen herkkä se on torjunta-aineille. Meillä oli kesällä 2012 jo nelisen metriä korkea pilvikirsikka. Kun naapurin pellolla torjuttiin rikkaruohoja, pellolta tullut tuulenhenkäys toi mukanaan sen verran kemikaaleja, että komea puu pudotti lehtensä eikä seuraavana keväänä osoittanut enää minkäänlaisia elonmerkkejä. Hyvä tietää sekin, kun suunnittelee puun sijoittamista pihapiiriinsä.

Mutta nyt mennään kuitenkin toiveikkaasti kohti kesää. Ihminen on optimisti ja uskomme kaikesta huolimatta hyvään tulokseen.  Toivottavasti toiveista tulee edes osittain tottakin!

 

Haapsalun pikkukaupungilla on paljon historiaa

Vuodesta 2009 lähtien Haapsalun kylpyläkaupunki on ollut usean käynnin kohde. Ne kaikki ovat eri tarinoina luettavissa täältä Pajapellon nurkasta. Tähän asti matkat on tehty matkanjärjestäjien ryhmissä. Nyt keväällä 2019 ratkaisu oli toinen; omatoimimatka ja tarpeelliset järjestelyt tehtiin nettiä apuna käyttäen.

Kylpylän edessä on merestä erilliseksi sisäjärveksi pengerryksillä muodostettu entinen merenlahti. Sen ympäri kiertää kävelypolku, jonka pituus on 2,2 kilometriä. 



HOTELLI oli nyt jo tutuksi tullut Laine Spa, joka toimii myös kylpylänä. Viiden vuorokauden täyshoitopaketti kylpylästä suoraan ostettuna maksoi 235 euroa/hlö. Bussiliput Tallinnasta Haapsaluun virolaisella Lux Expressin bussilla maksoivat kuukausi ennen matkaa netistä ostettuina menomatkalla 2 euroa henkilöltä ja vastaavasti paluumatka maksoi viitosen hengeltä. Edestakaiset laivaliput kahdelle maksoivat Megastarilla satasen ja junaliput Kiteeltä Helsinkiin ja takaisin kaikkiaan liki toisen satasen verran. Yhteydet toimivat hienosti. Kun menomatkalla nousimme Kiteeltä junaan aamulla klo 5.45, nostelimme laukkujamme Laine Spa:n respan portaille jo kello 15.20 samana päivänä.

 

Etualalla on eräs keskustan tavarataloista. Taaempana on korkea rakennus, kaupungin vesitorni, jossa paikallisena ratkaisuna on huomattavan paljon asuntojakin.

 

Piispanlinnan yhteydessä on toimiva protestanttinen temppeli. Muistin mukaan se on nykyiseltä nimeltään Haapsalun Tuomiokirkko.

 

Piispanlinnan sisäpihalla on lasten leikkipaikka, jossa on keinuja ja muita leikkipuistoihin kuuluvia laitteita.

 

Kävelypolulta lahden takaa otetussa kuvassa näkyvät Laine-kylpylän rakennukset.

Kaupunkia ehostetaan kesää varten. Kukkalaatikoihin laitetaan kukkivia kasveja. Vesisäiliötraktori on mukana varmistamassa hyvää kasvuun lähtöä.

 



Yhden neitosen ylläpitämässä kahvilassa on tarjolla myös jäätelöä ja karamellejakin, kuten kuva kertoo.

 

Samassa kahvilassa edelleen. Kahvi ja muffinsi maistuivat kaupungilla tehdyn kävelykierroksen päätteeksi. Sattumanvaraisesti aromeiltaan hyvinkin monenlaista kahvia ulkomailla on tarjolla, mutta tällä kertaa se oli parasta suomalaislaatua. 





 

Laine-kylpylän ravintola on tunnetusti hyväntasoinen. Ruoka on hyvää ja eritoten aamiaispöytä on saanut paljon kehumisia.

 

 

Tässä istumme päiväkahveilla kaupungin keskustan ison marketin kahvilassa. Kahvi ei ollut kauheissa hinnoissa: 90 senttiä annos!

REISSU OSUI pääsiäisviikolle. Se ei kuitenkaan vaikuttanut kylpylän toimintoihin. Kaikki ohjelmanmukaiset hoidot annettiin jopa pitkäperjantaina, jota päivää Suomessa on totuttu pitämään ehdottomana vapaapäivänä. Kevät oli 15.4. alkaneella viikolla Haapsalussa paljon suomalaista kevättä pitemmällä. Aurinkoiset päivät saivat kevään ensimmäiset kukat kukkimaan. Niin scillat, krookukset, kuin sini- ja valkovuokotkin availivat terälehtiään vanhalla hautausmaalla, talojen seinustoilla ja pihanurmikoilla.

Yksi kohde Haapsalussa on jokaisella matkalla käynti tutuksi tulleen upseerin, Olaf Tarun haudalla.

KAUPUNKI elää hiljaiseloaan eikä siellä juuri rakenneta uusia taloja. Sen sijaan vanhojen rakennusten kunnostaminen ja niiden meneillään olevat isotkin peruskorjaukset kuuluvat Haapsalun nykyiseen ilmeeseen. Kauppakeskukset ovat pikkukaupungin väkilukuun nähden hulppean kokoisia. Päivittäistavaroiden hyllyillä on tavaraa vähintään suomalaisten markettien tarjoamat määrät. Niin ovat myös hinnat: tosin hedelmät, kuten veriappelsiinit ja mandariinit olivat jonkin verran meikäläisiä hintoja halvempia.

Tunnettu säveltäjä Pjotr Tsaikovski vietti aikoinaan kesiä Haapsalussa. Sen muistoksi siellä on merenlahden rannalla  levähdyspaikka nimeltä Tsaikovskin penkki. Kesäiseen aikaan siellä soi kaiken aikaa Tsaikovskin musiikki. Kauniit ruususistutukset ympäroivät muistomerkkiä.

 



 

Laine-kylpylä edustalla on erikoinen patsas. Sen nimi on paikallisella kielellä Kepimurdja, suomeksi Kepinkatkaisija. Hoito täällä on niin tehokasta, että jos tänne on tullut kävelykepin auttamana, pois lähtiessä sen voi tarpeettomana vaikka katkaista.

HAAPSALULLA ON paljon  meiltä suomalaisilta kätköön jäänyttä historiaa. Kun se oli neuvostoaikoina huomattava sotilastukikohta isoine lentokenttineen, siltä osin historia on avautunut turisteillekin vasta Viron itsenäistymisen jälkeen. Ihan kaupungin kupeessa sijainnut Kiltsin sotilaslentokenttä on mielenkiintoinen tutustumiskohde. Kiitorata on lähes ennallaan ja isot hangaarit, lentokonehallit, ovat yhä paikoillaan. Niitäkin oli ja on 28 kappaletta ja paljon muita lentotoiminnan tukirakenteita on yhä paikoillaan.
MAANALAISET polttoainesäiliöt ovat purkamatta ja lähellä kenttää on myös historiallinen kohde, Ungrun linnan rauniot. Se jäi aikoinaan kohtalon kourissa keskeneräiseksi, mutta erään sen torneista kerrotaan palvelleen sotilaslentokentän  lennonjohtorakennuksena. Sellaistakin kerrotaan, että linnan raunioitumista olisi jouduttanut sekin, kun juovuksissa ollut punalentäjä teki laskeutumisessa ohjausvirheen ja MIG-hävittäjä törmäsi tuhoisin seurauksin linnan torniin.

 

Kiltsin sotilaslentokentän kiitorata Haapsalussa  on hulppean pitkä ja päällystettyjä vierialueitakin on paljon.

Lentokoneita säilytettiin näissä halleissa. Jo 1970-luvulla olivat käytössä MIG 23-hävittäjät. Niiden rakenne oli taittuvasiipinen varastointitilan pienentämisen takia. Siten yhteen halliin saatiin mahtumaan kerrallaan kaksi hävittäjää. Kaikkiaan kentän alueella on 28 tällaista "hangaaria".

 





 

Kun venäläiset jättivät kentän 1990-luvun alussa, niiden ovet poistettiin. Luultavasti ne vietiin Venäjälle. Ovien rakenne oli järeä. Molemmat pinnat olivat paksua teräslevyä ja niiden välissä oli täytteenä 70 sentin paksuinen hiekkakerros. Tarkoitus oli näin varmistaa ovien kestäminen mahdollisissa viholliskoneiden pommituksissa. Jo yhden oven paino oli 17 tonnia ja ne avattiin sähkömoottorien käyttämillä koneistoilla.

KIITORATA on meille kerrotun mukaan pituudeltaan 2500 metriä. Kun ajoimme sen päästä päähän, mieli tekee arvioida se huomattavasti kerrottua pitemmäksi, ehkä kolmen kilometrin mittaiseksi. Radan pinta on betonivalua. Betonikerroksen paksuus on Haapsalun kentällä kaksi metriä. Asia on tarkistettu äskettäisillä mittauksilla. Kerrotaan että Baltiskissa ja ehkä Tarton neuvostoaikaisella suurella sotilaslentokentällä betonivalut olisivat olleet jopa kahdeksan metrin paksuisia. Luku  tuntuu hurjalta, mutta on kuulemma totta.

Tässäkin vielä kuva kahdesta konehangaarista. Haapsalun kenttä oli käytössä jo talvisodan sytyttyä. Huomattavan monet Helsinkiin suunnatut pommikoneet pommilasteineen nousivat ilmaan Haapsalusta. Asiasta kertoo mm. Baltic Guide-matkailulehti helmikuussa 2010 näin:

"Talvisodassa Neuvostoliiton ilmavoimat toimivat Virossa olevien tukikohtiensa kentiltä. Suuret lentokentät olivat Hiidenmaalla, Paldiskissa ja Haapsalussa. Lentoaika Turkuun tai Helsinkiin oli alle tunti, ja tätä etua hyödynnettiin tehokkaasti. Virossa oli sekä Neuvostoliiton varsinaisten ilmavoimien tukikohtia, kuten Haapsalu ja Hiidenmaa että Punalippuisen Itämerenlaivaston ilmavoimien tukikohta Paldiskissa. Juuri laivaston ilmavoimat olivat ne, jotka pommittivat Länsi-Suomea, etenkin Turun, Rauman ja Porin satamia".

 

Tässä on kuva Ungrun linnan raunioista. Kentän vierellä sijainneena sen tiedetään olleen myös lennonjohtokäytössä. Haapsalussa kerrotaan totena, että muuan neuvostolentäjä  törmäsi laskeutuessaan erääseen linnan torneista. Syyksi sanotaan pilotin vahva humalatila. Sellainenkin tarina kuultiin, että kylmän sodan vuosina Haapsalun kentältä piti määräysten mukaan tehdä 14 valvontalentoa päivässä. Silloin kun sattui olemaan juhlapäiviä, lentäjien huono lentokunto sai aikaan paljon lentojen peruuntumisia. Silti lennot kirjattiin lennetyiksi ja vastaava määrä kerosiinia kuskattiin koneitten tankkien asemesta kentän vierellä  kasvavaan metsikköön. Näin mahdollinen muualta tullut tarkastaja tuli harhautetuksi, kun polttoainetta oli kirjausten mukaan kulunut asianmukainen määrä. Asia on todettu tutkittaessa ympäristön pahaa saastumistilannetta, jollainen oli varsin pahana ongelmana myös Paldiskissa neuvostojoukkojen poistumisen jälkeen.

 

TÄLLÄ KERTAA varsinainen kerronta kylpylämatkan perinteisestä sisällöstä jää vähemmälle. Se tulee kuitenkin jossain määrin esille matkalta tähän tarinaan talletetuista kuvista niiden teksteineen. Toivottavasti tämä reissu ei jäänyt osaltamme viimeiseksi. Paljon kiinnostavia asioita Haapsalussa on vielä näkemättä, vaikka se pikkukaupunki onkin. Paras vuodenaika tännekin tulemiselle on kesä. Silloin kaupunki on kauneimmillaan ja sen kulttuuritarjontakin elää vilkkainta sesonkiaan. Se pitää vielä tulla kokemaan!

Vuokko ei pienistä säikähdä

 

Aurinkosähkö on nykyaikaa. Vuokko esittelee työpaikallaan aurinkokennolaitoksen sähkökeskusta.

 

Tarinamme päähenkilö, tyttönimeltään Vuokko Lavikainen, on syntynyt Joensuussa vuonna 1956. Koulunkäynnin jälkeen hän ennätti olla vuoden verran kukkakaupan lähettityttönä. Seuraava työ oli aikanaan muodikas, sillä Vuokko pestattiin bingoemännäksi, jossa menikin sitten pari vuotta. Tulevaa ammattia suunniteltaessa työvoimaviranomaiset ohjasivat tammikuussa 1976 silloin 19-vuotiaan neitosen Lieksassa alkavalle teollisuussähköasentajan kurssille. Se koulutus kesti noin 14 kuukautta.

OPISKELUUN kuulunut harjoitteluosuus tuli tehdyksi Pankakosken tehtailla, jonne olisi järjestynyt pysyväkin työpaikka. Mutta kun oma koti ja kaverit olivat Joensuussa, mieli teki etsiä töitä sieltä. Toimialallisesti lähellä sähköalaa oli Perloksen Joensuun tehdas. Sinne Vuokko lähtikin kokeilemaan uutta työtä. Kun tehtävänä oli tuotannosta tulevien moninaisten liittimien lajittelu, tuntui ettei moinen puuha antanut riittävästi ammatillista haastetta.

Sähkö ja jotenkin siihen liittyvä ammatti kiinnostivat Lieksassa saadun alkuopin jälkeen. Kun Raahessa käynnistyi kodinkoneasentajan ammattikurssi helmikuussa 1978, Vuokko hakeutui sinne. Olemassa oleva pohjakoulutus joudutti opintoja niin, että kurssin päästötodistus ojennettiin jo marraskuussa 1978.

PITEMPIAIKAINEN asentajan työpaikka löytyi Sähkö-Räsäseltä Joensuusta. Kun kyseessä oli pääasiassa sähköverkon sisäasennuksiin  keskittynyt yritys, Vuokko joutui monenlaisiin remonttihommiin usein yksinkin, kuten miespuoliset työkaverit firmassa. Työsuhteen alkukuukausilta on jäänyt mieleen työkeikka Penttilässä, jossa Lihakunnalla oli silloin teurastamo. Ehkä työnantaja halusi kokeilla tytön "luontoa" määräämällä tämän asennusremontille teurastamosaliin. Vuokko muistaa höyryävän salin, jossa teurastetut sianruhot lilluivat kiehuvassa vedessä kalttauskoneelle mennessään. Ympäriinsä roikkuivat kattokiskoille nostetut jo suolistetut teuraat. Suolia oli lattialla niin, että asentajan piti katsoa mihin jalkansa asettaa. Vuokko kertoo joutuneensa hieman henkeä nostattaen karaisemaan itseään parilla ääneen lausumattomalla miehekkäällä voimasanalla. - Takaisin en apumiehiä kyselemään lähde, jos suinkin osaamisen puolesta tästä selviän, hän muistaa tuumanneensa. Eikä firman miesten apua silloin tarvittu.

KITEELLÄ toimivan Kylmä-Karjalan omistaja Erkki Bolenz asioi usein myös Sähkö-Räsäsellä. Syksyllä 1981 Erkki kysäisi häntä myyntitiskillä palvelleelta Vuokolta, haluaisiko tämä tulla töihin joulun alla Kiteellä avattavaan uuteen liikkeeseen. Vuokko tuli siinä tokaisseeksi: - Mitä sinun työnantajasi sanoo, kun täällä kyselet työntekijöitä? Räsäsen myymälänhoitaja taas ihmetteli: - Kuinka sinä sillä tavalla sanoit Kylmä-Karjalan johtajalle. Eihän Vuokko miestä silloin johtajaksi arvannut, eikä Erkki sitä puolta milloinkaan liiemmälti korostanut.

Oli 12. päivä joulukuuta vuonna 1981, kun Vuokko aloitti työt Kiteellä. Ensimmäisiä puuhia oli tavaroiden siirto entisestä toimipaikasta ja hyllyjen täyttely Kylmä-Karjalan uudessa kiinteistössä. Työhistoriaa ja kokemusta sähköasennus- ja laitekorjausalalta oli kertynyt niin paljon, että kiteeläiset saivat pian hyvän käsityksen hänen pätevästä toiminnastaan ammatissa. Tilatut varaosat  tulivat sellaisina kuin tarvittiin, luvatut korjausaikataulut pitivät ja monesti vikakin tuli diagnostisoiduksi jo "tiskillä" asiakkaan kertoman perusteella.

KUN ERKKI myöhemmin myi yrityksen, Vuokko jatkoi tehtävissään uusien isäntien kanssa aina tammikuun puoleen väliin vuonna 2001. Huhtikuun alussa samana vuotena hän siirtyi Kytänniemeen EV-Sähkön palvelukseen. Erkki Vuorikarin pestissä täyttyy siis 18 vuoden työrupeama huhtikuussa 2019. Täälläkin hän on jatkanut asiantuntevaa ja kohteliasta toimintaansa asiakaspalvelutyössä. Se ei ole jäänyt yrityksessä asioivilta huomaamatta.

 

 

Samoiluretkillä pitää olla varusteita. Rinkalla on kokoa.

 

 Luontoretkellä voi vilvoitella näinkin. Jalat saavat lepoa veden kosketuksesta.

 

NELJÄKYMMENTÄ vuotta "tiskin takana" on kunnioitettava ajanjakso. Vielä yksi vuosi pitää sinnitellä ja sitten Vuokolla täyttyy nykyisten säännösten mukainen eläkeikä 63,5 vuotta. Nuoruusajan tapahtumiin kuuluu avioituminen heinoniemeläisen Teijo Käyhkön kanssa. Perheen koti on Sepänniemessä ja liitosta on kaksi nyt jo aikuista poikaa. Toinen pojista on kauppatieteen maisteri ja toinen on fyysikko, joka väitteli tohtoriksi vuosi sitten.

Kaveripiireissä Vuokko Käyhkö tunnetaan reippaana luontoihmisenä. Peruskuntoa tulee hoidetuksi lähes päivittäisillä kävelylenkeillä.  Lisää yhteyttä luontoon luovat syksyiset vaellukset vaikkapa kansallispuistoissa. Myös kalastus kuuluu harrastuksiin. Vuokko sanoo, että hän tuntee olevansa etuoikeutettu, kun on saanut palvella miellyttäväksi kokemaansa keskikarjalaista asiakaskuntaa lähes koko työuran ajan. Asiakas on tärkeä. Jo ensimmäisessä kohtaamisessa rakentuu monesti hyvän yhteistyön pohja. Siksi on tärkeää luoda luottamukseen perustuva kontakti asiakkaan ja häntä palvelevan myyjän välille, Vuokko pohtii.