tiistai 11. kesäkuuta 2019

Maaseudun väen äksiisi vaatii asentoa ja ojennusta.

Elämme "viimeisiä aikoja". Tuon nimikkeen takana oleva kirkkokunta on sentään toinen juttu ja sen oppeja ei tässä tarkastella. Kyseessä on yhteiskunnan asettama määräaika, joka dokumenttien mukaan päättyy 31.10.2019. Siihen mennessä pohjavesialueilla ja yleensä haja-asutusalueen asumuksissa pitäisi jätevesilaitosten olla säädetyssä kunnossa. Niitä joitten velvoitteena on vaativamman puhdistamon rakentaminen, on arvioitten mukaan noin satatuhatta kattilakuntaa. Asian vuosia kestänyt vatvominen on ollut osaltaan pitämässä yllä epätietoisuutta. Se taas on aiheuttanut hankkeitten siirtymistä ja moni "uhanalaiseksi" joutunut on perustellisesti tympääntynyt koko juttuun. Sekään ei ole edistänyt asian tilaa.

Laki oli useamman hallituksen työpöydillä. Kansan parista tullut ankara arvostelu pakotti päättäjiä tarkastelemaan myös vähemmän kalliita ja helpommin toteutettavia ratkaisuvaihtoehtoja. Myös  erilaisia "porsaanreikiä" tehtiin jopa eduskunnan päätöksillä. Eräs sellainen on, että jos ruokakunnan molemmat puolisot olivat tilanteessa 7.3.2011 vähintään 68-vuotiaita, jätevesijärjestelmän uusiminen kiinteistöllä ei näille asukkaille ole pakollinen. Siinä tapauksessa, että kiinteistö myöhemmin siirtyy uusille omistajille, rakentamisvelvoite astuu voimaan.

Kiteenlahdessa asian kanssa on painittu jo liki kymmenen vuotta. Paikallinen tahto jopa jätevesihuollosta vastaavan osuuskunnan perustamiseen oli olemassa. Tahto, eikä edes tiedossa oleva rahoituskaan riittäneet. Kapuloita rattaisiin kun aseteltiin ehkä kateustaustaisin perustein. Mutta nyt ollaan tosipaikan edessä. On alkanut tapahtua omatoimisia ratkaisuja, kun rakennetaan kiinteistökohtaisia puhdistamoja. Tässä on päivitystä alati muuttuvaan tilanteeseen ajankohtana viikko ennen juhannusta 2019:


Maisemakylän status jätevesiasioissa paranee
 
 
Tässä eräs kylän uusista jätevesipuhdistamoista. Pieni punainen koppero kätkee sisäänsä hienoa tekniikkaa. On sähkökeskus pumppujen ohjauslaitteineen, puhdistamokemikaalit ja niiden annostelijat. Myös ilmastuspumppu siellä on eräs osa prosessin hallintaa.

Kiteenlahden perinnemaisemakylä on kohdannut samat haasteet kuin lukemattomat muutkin maaseudun asuinseudut. Vuosia vatvottu jätevesiasia on tuonut kylien ihmiset määräajan päättymisen kynnykselle. Loppusyksystä 2019 jätevesien nykyaikainen puhdistamo pitäisi olla toiminnassa kymmenissä Kiteenlahdenkin asumuksissa.

Muutamia vuosia sitten oli tarjolla iso yhteiskunnan rahoituspaketti juuri tälle alueelle. Ne joille päätäntävalta rahoituksen vastaanottamisesta oli annettu, eivät nähneet suurta yhteistä etua, vaan asian annettiin päätöksiä vitkuttelemalla liukua käsistä ja rahat menivät muuanne, sinne missä tarjous paremmin oivallettiin.

Siihen aikaan Kiteenlahdesta löytyi yli 40 taloutta, jotka olivat valmiit lähtemään osuuskuntamuotoisen jätevesipuhdistamon osakkaiksi. Nyt sitten ollaan kiinteistökohtaisten laitosten rakentamisvelvoitteen viimeisten kuukausien puristuksessa. Kun jätevesilakia oli vuosikausia pyöritelty, siihen tarttui monenlaisia byrokraattisia tarkennuksia. Määräykset ovat määräyksiä. Kylässä on tapauksia, että jos jonkin talon emäntä olisi sattunut olemaan kolme kuukautta vanhempi, ikäperustainen rakentamisvelvoite olisi vapauttanut ruokakunnan isolta investoinnilta. Toisen perheen asuinmökki taas sattui nelisenkymmentä metriä pohjavesialueen puolelle, mikä merkitsi tavallista kalliimman puhdistamolaitoksen rakentamista.

Kuuliainen kansa maisemakylässä on nyt lähtenyt saattamaan yhteiskuntamme erästä kipukohtaa lakivelvoitteen tasolle. Niemenpuolen viisi pohjavesialueella sijaitsevaa naapurustaloutta teki kevättalvella 2019 erään laitetoimittajan kanssa sopimuksen panospuhdistamotyyppisten laitosten asentamisesta alkaneen kesän aikana.

 
 
 
Sähköjohto kohteessa saatiin vedetyksi maahan traktorin perään asennetulla "myyrä"-auralla, joten pihanurmikon vauriot jäivät vähäisiksi. Pientä tasoittelua ja paikkausta toki tarvitaan. Tämän puhdistamon rakentamistyö saatiin valmiiksi yhden kesäisen päivän kuluessa.

Ensimmäiset asennukset tehtiin kesäkuun toisella viikolla ja juhannukseen mennessä ainakin kolme uutta ruokakuntaa on saanut jätevesiasiansa  kuntoon. 1990-luvulla ja siitä eteenpäin kiinteistöjen likakaivot rakennettiin jo pohjallisilla renkailla ja saumat tiivistettiin asianmukaisin keinoin. Nyt siitä on hyötyä sikäli, että puhdistamotekniikka voidaan rakentaa entisiin kaivoihin. Kylän muillakin kulmilla asiaan on herätty. Arvion mukaan nykyaikaiset puhdistussysteemit on ottanut käyttöön jo kymmenkunta kiteenlahtelaista taloutta.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti