tiistai 11. heinäkuuta 2017

Puhos-tapahtuma 2017 osui ruuhkaviikonloppuun


Maamoottorit puksuttivat Puhoksessa myös tänä kesänä. Kuva on lauantaipäivältä, joka yleisömäärältään olikin sunnuntaita parempi.

Suomen kesä on yleensäkin täytetty lukemattoman monilla tapahtumilla. Käytännössä niille on aikaa kesäkuun alusta tuonne syyskuun puoleen väliin. Se merkitsee, että viikonloppujen kokonaismäärä on noin viisitoista. Kun aktiviteetteja kuitenkin on puuhaamassa suuri määrä järjestöjä ja yhdistyksiä, päällekkäisyyksiä on mahdotonta välttää. Alueellisesti asian eteen jotakin toki voi tehdä ja joskus jopa Kiteellä ja Keski-Karjalassa se on onnistunut.
    Tämän kesän perinnepäivät Puhoksessa osuivat melkoiseen ruuhkaan. Saman viikonlopun aikana oli yhtenä kilpailijana Rääkkylän Kihaus ja toisena suuri muistomerkkijuhla sunnuntaina Kiteenlahden Mustalammilla. Kauempana oli valtakunnallista vetovoimaa edustava Wanhan Woiman perinnekonepäivät Oulaisissa. Kiteelle sen vaikutus ulottui siten, että Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta tänne joskus aikaisemmin saapunut yleisö varmasti nyt valitsi heitä lähempänä olevan kohteen.


Koneista kiinnostavimpiin kuului tämä Bolinder-Munktell BM10 traktori. 2-sylinterinen hehkukuulamoottori käynnistetään kaksihaaraisen puhalluslampun avulla. Kammen lisäksi sähkökäynnistin kuuluu varustukseen. Tämä traktori on monen keräilijän hankintalistalla, mutta tarjontaa on vähän ja hinnat ovat sen mukaiset. Ruotsista hankittuna sen toi Kiteelle Armas Hurskainen.
 

Tämä on sitä konekantaa jolla Suomen peltoja viljeltiin  maata muutenkin rakennettiin 1950- ja 1960-luvuilla. On hyvää historian tallentamista, että työkoneet ja traktorit pidetään esittelykunnossa ja tuodaan tapahtumiin nähtäviksi. 
 
    Säätiedot ennustivat lauantaille 8.7. sateista ja kylmää säätä. Tosin toteutunut sää oli ennusteita parempi, mutta saattoi aiheuttaa sen, että moni tulija suunnitteli lauantaille muuta ohjelmaa ja jätti Puhoksen väliin. Sunnuntain sääennusteet olivat kesäistä keliä lupaavat. Kuitenkin on ollut perinteistä, että suurin osa kävijöistä tulee paikalle lauantain tapahtumiin.
    Kaiken edellä sanotun jälkeen on myönteisenä uutisena se, että perinnepäivillä oli tänä vuotena jopa hieman viimekesäistä suurempi kävijämäärä. Kerrottu luku on reippaasti yli 4000 henkeä. Ihmisiä kiinnosti koneiden ja perinnetöiden lisäksi vanhan myllyn ympäristön tapahtumat. Kainuun Kyllöset ovat taituroineet tukkilaisosaamisellaan jo vuosien ajan. Eräs yleisömagneetti se oli tänäkin vuotena.

 
Käsityöperinne on osa Puhoksen luontaista nähtävää. Rompemyyjien joukossa oli kiteeläinen Martti Matikainen tuohitöineen ja erilaisine luonnon muotoilemine ovenripoineen. Kun tuollaisen oveensa asentaa, tuloksena on taatusti yksilöllinen vaikutelma kuka sitten ripaan tarttuukin.
 

Omana viemisenä Puhokseen oli tämä toukokuussa hankittu Ford 4100-traktori. Perässä oli omavalmisteinen pilkontakone. Veekmas-yrittäjä Esa Halttunen toi paikalle melkoisen kasan koivun tyvijärkäleitä. Työnäytösluontoisen puuhan tuloksena ne olivat jo iltapäivällä uuniin mahtuvina pilkkeinä.
 
 
Työn tulosta näkyy tässäkin otoksessa.
 

Kaksi traktoria tuovat nekin tuulahduksen menneestä ajasta. Zetor oli aikanaan hyvinkin yleinen näky Suomen pelloilla. Deutz oli harvinaisempi valuuttatilanteen ja korkean hintansa takia, mutta sen laatua arvostettiin.

 
Vakiokävijöitä ovat Esa Halttunen monine autoineen ja myös Luukkaisen Pena. Vasemmalta lähtien kuvassa ovat Luukkaisen Chevrolet, Esa Halttusen Ford sekä hänen Vanajansa. Sen lavalla fiilistelee pikku-Valmet traktori.

 
Kevyen ajoneuvokaluston  joukossa Puhoksessa olivat muun muassa nämä kuplavolkkarit ja niiden takana oleva Volvo Amazon takanaan punainen seniorimersu. Edelleen taakse päin mennen  muodostelmassa on muutama britti.  Tässä tapauksessa kuvan ulkopuolelle jääneisiin autoihin kuuluu myös paikalla ollut Esa Halttusen "britti-saloon", Standard Vanguard.
 
    Joillakin paikkakunnilla on ollut merkkejä yleisöväsymyksestä, joka karsii perinnekonetapahtumien kävijäjoukkoa pienemmäksi. Yksi esimerkki siitä oli Kuhmon Mobilistien Rompemyynti- ja Perinnekonetapahtuma kesällä 2016. Sateinen sää oli siihen yksi syy, mutta se ei ehkä selitä kaikkea. Kävijöitä kun oli noin parituhatta  edellisvuosia vähemmän. Asiaa koetetaan paikata vaikkapa sillä, että kuluneena kesänä kuhmolaiset toivat perinnekonepäivät Lieksaankin. Jo entuudestaan niitä on Kuhmon lisäksi pidetty myös Nurmeksessa.  Tänä kesänä Kuhmoon kokoonnutaan 14-16.7. Järjestäjät odottavat perinteisesti kolmipäiväiseen sessioonsa viimevuotista huomattavasti suurempaa kävijämäärää.

 
Nimensä mukaisesti Kuhmon Rompemyynti-ja perinnekonetapahtumassa on suuri joukko juuri rompemyyjiä. Kokonaismäärä on sadan paremmalla puolella. Tässä näkymässä on osa rompemyyntikenttää kesältä 2016.


Kuhmon tapahtuma siirrettiin muutamia vuosia sitten keskustasta väljempään ympäristöön. Nytse on urheilukeskuksen maastossa urheilukentän ja sen ympäristön alueella. Tilaa on nyt reilusti ja koneet pääsevät väljässä ympäristössä hyvin esille.

    Jos kävisi niin, että joku näistä Suomen kesään kuuluvista perinnetapahtumista päätettäisiin jonakin kesänä jättää pois, asia varmasti koettaisiin suurena menetyksenä ja puutteena. Siksi ne tilapäisistä takaiskuista huolimatta ansaitsevat paikkansa kiinnostavina käyntikohteina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti