Syksyn merkit

 

 

Syksy on tullut. Yöpakkaset nopeuttavat luonnon asettumista talvenodotukseen. Takana on monenlaista puuhaa itse kullekin tuonut kesä. Nyt viimeistään marjat ja sienet on saatu talteen. Kiteenlahden maisemakylän syksyyn kuuluvat valkoposkihanhet ovat hetkeksi valloittaneet peltoaukeat. Joutsenet ja kurjet ovat jo kaukana matkalla talvehtimisalueilleen. Täällä niitä nähtiin laajempina parvina viikkoja sitten.

 

 

Syyslepoon hiljenneellä luonnolla on ihmeellinen voima. Tuuli on tyyntynyt ja silmäys Hyypiille kohti länttä ja Savikon seutua henkii hiljaisuutta ja rauhaa. Tämä oman saunamökin rannasta avautuva näkymä on ehtinyt tulla hyvinkin tutuksi niiden kolmenkymmenenviiden vuoden aikana, jotka olemme siellä kesäisiä iltoja viettäneet.

 

 

Mökin ympärille on kahdessakymmenessä vuodessa ennättänyt kasvaa isoja puita ja pensaita. Nopeakasvuisimpia ovat Terijoen salavat. Niitä on pitänyt jo useaan kertaan leikata ja "toppuutella".

 

Maantiellä pyyhältävät kiireisten kulkijoiden autot. Kohti Pöllälänmäkeä otetussa kuvassa on kuitenkin aineksia idylliin. Ainakin kellastuneet puut ja niiden lomasta pilkottavat kodikkaanpunaiset rakennukset.
 

 

Syyskuun puolenvälin puuhiin kuuluu perunannosto. Tässä siihen ollaan juuri ryhtymässä. Kuva kertoo  myös traktorien koossa tapahtuneen muutoksen. Taustalla on suurempi valmiste, vuosituhannen vaihteesta mallia 1999. Etualalla oleva pienempi taas edustaa näkemystä vuodelta 1960. Kyseessä on siis neljän vuosikymmenen aikana tapahtunut kehitys.

 

 

Vaikka oli sadekesä, perunapelto oli sopivassa kunnossa nostotöille. Moreenipohja läpäisee paljon vettä ja vieressä kasvavat puutkin tarvitsevat osansa kosteudesta. Perunannostokoneen edessä oleva "Faari" on tämän mökin perunapellolla ensimmäistä kertaa. 

 

 

Syyskuun kolmas täysi viikko kului Huhmarin lomakeskuksessa. Sydänliittolaisia kun ollaan jäsenyyden kautta ja vähän muutenkin, sydänteema sopi loman aiheeksi hyvin. Lomakeskuksen päärakennus on tällä kertaa varjoisana näkymänä, kun valon suunta on talon takaa.

Jos kapuaa vajaan kilometrin mittaisen mäen Huhmarisvaaralle, avautuvat komeat näköalat Höytiäiselle. Sotamuistomerkkinä vaaran laella on 152-millinen Canet-tykki. Vuonna 1944 rakennetussa patterissa oli kaksi saman kaliiberin tykkiä. Tosin ne olivat lyhytpiippuisempaa mallia. Taisteluissa Huhmarisvaaran tykkejä ei käytetty ja muistomerkkinä olevakin tuotiin sinne vasta hyvän aikaa sotien jälkeen muualta.

 

Opastaulu kertoo Huhmarisvaaran tykkiaseman historiaa. Kaksi kappaletta pitkäpiippuisia Canet-tykkejä oli muun muassa Laatokalla Mantsinsaaressa. Kantavuutensa ansiosta niillä pystyttiin tulittamaan talvisodan aikana muun muassa vihollisen taisteluasemia mantereella ja häiritsemään huoltoliikennettä Salmi-Pitkäranta-Sortavala-tiellä.

Muistomerkkinä olevan tykin jalusta on kovin pieni. Alkuperäiseen taistelutarkoitukseen perustettu tykki tarvitsi läpimitaltaan noin kymmenmetrisen ja osaksi teräsrakenteisen jalustan. Tässä otoksessa näkyvät hyvin tykin lukko ja lavetissa olevat piipun perääntymisen mahdollistavat liuku- ja joustolaitteet. Ne olivat välttämättömät, kun  näin järeästä tykistä lähtevän ammuksen rekyyli olisi muuten suistanut tykin paikoiltaan ja saattanut jopa saattanut rikkoa aseen. Kuusituumaisen kranaatin, siis räjähtävän ammuksen, painon kerrottiin olevan lähes 50 kiloa. Tässä tykissä piipun nousukulmaa hallitaan hammaspyörä- ja hammastankomekanismilla, kuvasta päätellen osaksi  myös hydraulisylinterillä.

 



 

Lomalla tehtiin kuntoharjoituksia kävelylenkkeinäkin. Tässä on tauon aika ja kodalla polun varressa porukka sai vaihteeksi "vanhan ajan" nokipannukahvit.

 

Ryhmä kuuntelee liikunnanohjaaja Voitto Parikan tarinaa Höytiäisen laskusta 1800-luvulla. Kaikkiaan vedenpinta aleni niissä toimenpiteissä hulppeat 9,5 metriä.

 

 

Välillä kuunneltiin luentoja sydänterveydestä ja muutakin ohjelmaa oli. Yksi kohokohta oli omatoimiohjelmalla tehdyt iltamat. Hyvin nekin onnistuivat, kun joukossa oli monenlaista osaajaa.

Kaksi kuvaa Huhmarista ja suunta on kohti Höytiäistä. Syksyn värit alkoivat vallata tienoita, kun menossa olivat jo syyskuun loppupäivät.

 

 

Omat moottoripyöräajelut ovat aikaisempiin kesiin verrattuna huomattavasti vähentyneet. Kaverit suuntasivat yhden reissuistaan Itä-Viroon, Narvaan ja sieltä Viljandin kautta takaisin Tallinnaan. Itse olin mukana muutamilla kotimaan ajeluilla, joissa kilometrejä kertyi kaikkiaan vain vähän yli 4000. Viimeisin yhteinen pyöräytys tehtiin viikko sitten sunnuntaina. Ajelimme Tohmajärven kautta Huhtilammille, edelleen Koveroon, Enoon ja sitten Kunnasniementietä Onttolaan. Jatkoimme Liperin Mattisenlahdelle, josta suuntasimme Arvinsalmen lossille ja sitten enää Rääkkylän kautta kotiin. Matkaa kertyi hieman vaille 260 kilometriä. Kuvassa odottelemme lossia Arvinsalmessa.

  

 

Mennyt kesä oli ainakin Keski-Karjalassa varsin hyvä puolukkasadoltaan. Jokaiselle riitti, kunhan vain viitsi vähänkin männikkökankaille poiketa. Omana saavutuksena näitä aromikkaita marjoja tuli poimittua niin paljon, ettei sitä viitsi määrinä kehua. Kuvassa on erään aamupäivän "saalis". Jäkäläkankailta poimituissa marjoissa on harvinaisen vähän roskia ja marjat olivat tämän satokauden suotuisissa oloissa kasvaneina harvinaisen suuria.