lauantai 8. lokakuuta 2016

Nostalgiaa: BSA C15 - brittihelmi 1960-luvulta

Keväällä 2009 olimme kaverini Teppo Mikkosen kanssa pienellä reissulla, kun teimme matkan entisen Saaren kunnan Tarnalan kylään. Asianamme oli tutustuminen veteraanikuorma-autoilija Pertti Siitosen edustavaan autokokoelmaan. Hänellä ja pojillaan oli useita vanhoja Vanaja-kuorma-autoja. Kokoelmiin kuuluivat myös hienossa kunnossa ollut sota-Gemsu ja vuoden 1940-mallinen Mercedes Benz D3000-kuormuri. Kevyempääkin kalustoa harrastajilta löytyi. Oli henkilöautoja ja useampi moottoripyörä. Itse olin ihaillut nuoruudessani brittien upeita luomuksia ajalta ennen kuin japanilaiset jyräsivät lopulta maailmanlaajuisesti moottoripyörämarkkinat. 
     Käyntimme yhteydessä sain kuvatuksi aineiston myös tähän tarinaan. Kyseessä oli eräs kaksipyöräinen "brittihelmi" -  tarkemmin BSA, mallina C15.

Englannin moottoripyöräteollisuus oli melkoisissa vaikeuksissa 1950-luvun puolivälissä: Japanilaisvalmistajat olivat alkuaan kopioineet brittipyöriä. Nyt ne alkoivat jo rynniä markkinoille uusilla, omaperäisillä malleillaan. Manner-Euroopassa oli pahoja kilpailijoita. Saksalainen NSU-tehdas ylpeili äskeisillä MM- mitaleillaan. Suurten pyörien suosio alkoi hiipua, kun 250-kuutioiset kevyet mallit olivat varsin suorituskykyisiä. Tässä luokassa ostajista kilpailivat mm. saksalainen nelitahti-NSU ja kaksitahtisista itävaltalainen Puch, useat saksalaiset valmistajat, kuten DKW, Zündapp ja myös tsekkien hinnaltaan edulliset Jawa- mallit.
     Maineikas britti-insinööri Edward Turner oli 1950-luvun alussa suunnitellut iskutilavuudeltaan 150 kuutiosenttimetrin nelitahtimoottorin kevyttä moottoripyörää varten. Erikoista siinä oli, että myös vaihteisto oli samassa valukotelossa moottorin kanssa. Silti vaihteiston öljytila oli vielä erillinen. Aikaisemmin yhdysrakenteista vaihteistoa ei nelitahtisissa englantilaispyörissä ollut. Ensimmäisenä moottorin otti käyttöönsä Triumph-tehdas, tosin 200 sm³ kokoiseksi suurennettuna. Alkuperäinen pystysylinterirakenne oli Tiger Cup-versiossa kolmekymmentä astetta kallistettuna.


 
Tämä räjäytyskuva esittää myöhemmän, B40-mallin konetta. C15 oli rakenteeltaan lähes sama.

BSA-tehdas esitteli vuodeksi 1958 moottorista uuden kehitelmän: Palattiin jälleen pystykoneeseen ja iskutilavuus nostettiin suosittuun 250-luokkaan. Koneen ulkonäköön kiinnitettiin erityistä huomiota. Vaikka kyseessä oli työntötankokone, tangot sijoitettiin kromattuun putkeen. Ratkaisu oli komea ja ulkonäkö muistutti arvostettua kuningasakselimoottoria. Sellainen oli ollut aikaisemmin, myös saman Turnerin suunnittelemissa Norton-pyörissä, joissa oli kannen yläpuolinen nokka-akseli. Muutenkin viimeistelyn laatuun panostettiin. Ensiversioissa tehoksi ilmoitettiin 15 hevosvoimaa. Toistakymmentä vuotta jatkuneen tuotannon loppumalleissa teholukema oli jo 24.  Sen ajan runkorakenteet olivat hyvin kevyitä. Siksi tämä mallinimeä C15 Star kantanut ajopeli painoi vain rapiat 120 kiloa.
 
                                
Saarella, tosin nykyään jo Parikkalan kuntaa, on tämä hienossa kunnossa oleva vuoden 1962-mallinen BSA C15 moottoripyörä. Omistaja on Kari Siitonen.
 
Brittipyörien perinteisiin ratkaisuihin verrattuna tähän BSA C15-pyörään tuli muitakin uutuuksia: Magneetto-laturipaketti jäi pois. Tilalla oli nykyiseen tapaankin yleinen kampiakselin päässä oleva vaihtovirtalaturi, tosin teholtaan vain 60 wattia. Magneeton korvasi puolan ja virranjakajan yhdistelmä. Istuimena palveli ”urheilumallinen”, kahden istuttava pitkä satula.
 
 
   Siviilimallit varustettiin täysnapajarruin.

 
Moottorin on ulkoasultaankin hyvin viimeistelty. Venttiilikoneiston työntötangot ovat putkessa, joka tuo mieleen kuningasakselirakenteen.
 
 
Moottorin vasen sivu on tämännäköinen.
 
Myöhemmin peruspyörästä tehtiin useita versioita, kuten custom- ja scrambler- mallit. Moottorista tuli C15-perusmallin rinnalle urheilullinen SS80- kone. Viimeisin oli sotilaskäyttömuunnos, B40 AW- tai AWD. Sen iskutilavuus oli 350 kuutiota. Jäähdytysripoja suurennettiin hidasta maastoajoa ajatellen. Myöskään venttiilinnostajien kaunista suojaputkea ei ollut, kun tangot jäivät osittain ripojen kätköön. Brittiaselajien lisäksi ostajia löytyi ulkomailtakin. Pyörää myytiin huomattavia määriä Australiaan, sekä myös Tanskaan ja Jordaniaan.  
      Alkuaan C15-pyörästä 1958 alkanut valmistus päättyi B40 AWD- malliin vuonna 1972. Jo vuonna 1961 Triumph, BSA, Royal Enfield ja Norton olivat tehneet yritysfuusion. Brittien loistokausi oli ohi! Japanilaispyörien invaasio saavutti lopullisesti saarivaltion. Nähtiin sekin, että brittien oman, pitkälle kehitetyn sotilaspyörän korvaajaksi tuli Suzukin 2-sylinterinen GS400- malli.
 

 Tämä pyörä on BSA B40 AWD- sotilasmalli. Sylinteritilavuus oli 350 sm³.

Suomen teillä liikkuu edelleen BSA C15- ja B40-mallisia pyöriä. Kantaa lienee ainakin 60- 70 kappaletta. Ajokkeja on museorekisterissä, normaalikilpisinä, tai harrastajilla kunnostettavina.                                       

Faktaa, C15 alkuversiot:
 
Moottori:
1-sylinterinen nelitahtinen kansiventtiilikone työntötangoin.
Sylinterin läpimitta 67, iskunpituus 70 mm.
Iskutilavuus 249 sm³, puristussuhde 8:1.
Lucas- vaihtovirtalaturi, teho 60W, akkusytytys, akku 6V/13A.
 
Voimansiirto ja suoritusarvot:
Monilevykytkin, ensiöveto ketjulla, öljykylpyvoitelu.
4 vaihdetta, jalkavipu oikealla, toisiovälityksenä ketjuveto.
Rengaskoko 3.25- 17. Voimansiirron kokonaisvälityssuhde 4. vaihteella 5.98:1
Teoreettinen huippunopeus ~ 112 km/t (4.vaihde, 1000 r/min = 18,75 km/t ).

Muita tietoja:
Akseliväli 131,5 sm. Joustovara edessä 127 mm, takana 60 mm.
Istuinkorkeus 76 sm. Kuivapaino 125 kg. Ohjausakselin kulma 25 astetta.
Tilavuuksia: Polttoainesäiliö 13,6 l. Moottoriöljy 2,25 l. Ensiövedon kotelo 0,14 l.
Vaihteisto 0,22 l       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti