perjantai 20. toukokuuta 2022

Nivelkirurgian pitemmät muistelmat

Monessa mukana - niin että hippulat vinkuivat!

Ihmiskeho on monimutkainen kokonaisuus. Monilla sen lukuisat systeemit ja toiminnot kestävät ainakin jonkinlaisessa kunnossa uskomattoman kauan, jopa 70-80  vuotta.  Toimivia mekanismeja vielä ikääntyneenkin ihmisen kehossa on miljoonia, mikä on sekin suuri ihme! Pajapellon ukon viimeaikaisen "kenttähiljaisuuden" eräitä syitä ovat olleet ikävuosien mukanaan tuomat ongelmat terveydessä. Vaikka monet kehon systeemit jotenkin toimivatkin, ainakin nivelet, sydän ja keuhkot muistuttelevat paremmistakin ajoista menneillä vuosikymmenillä.
 

Monella maaseudun nuorella työura alkoi vielä pitkälti 1960-lukua varsin nuorena. Peltotyöt ja työt kaikissa maaseudun askareissa olivat enimmäkseen omien lihasten varassa. Kun tiedetään, että kasvuikäisellä pituuskasvu, lihasten, rustojen ja luuston kehitys jatkuu tuonne parinkymmenen vuoden ikään, useimmilla sen ajan nuorilla raskas työ tuli kuvioihin monesti paljonkin liian aikaisin. Jos otamme otteen  esimerkiksi Pajapellon ukon niveliin, saamme havaintomateriaalia  riittävän läheltä  ja riittävän tutuista asioista. Kohteen valinta ei täytä kaikkia taiteen sääntöjä. Joudun siksi pyytämään anteeksi henkilökohtaisen aineiston liiallista esilläoloa. Puolustelen kuitenkin sillä, että ainakaan turhamaisuus ei ole ollut näitten valintojen taustalla. Oma harmini oli sattua syntymään ikäluokkaan  jolloin maatalouden mekanisoitumisen  aiheuttama töitten keveneminen ja ergonomia-näkökohdan yleinen tunnustaminen olivat vasta edessäpäin.

 

Kun jouduin ottamaan vastuun kotitilan töistä, olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Jo sitä ennen olin vuosia työskennellyt isäni ja äitini apuna tilalla. Isäni kuoli 53-vuotiaana joulunaikaan vuonna 1957. Onneksi armeija oli suoritettu vuotta aikaisemmin ja samalla kaikki haaveet koulunkäynnin jatkamisesta oli haudattu samalla sotasairaan isän avuntarpeella kotitilan töissä. Tosin tuo yhteinen talonpito kesti vain yhden kesän. Kun palasin armeijasta  9. 6. 1957, olimme kaksin äitini ja 7-vuotiaan sisareni kanssa jo vuoden 1958 alkaessa. Kylällä kansakoulun käyneet toverini jatkoivat muualla opintojaan, mutta katkeruutta asiasta nyt enää tuntematta totean, että oman kohtaloni ratkaisivat elämäni olosuhteet joihin en voinut vaikuttaa. Mutta töitä oli tiedossa, maatila ja sen rakennukset tarvitsivat nuoren miehen työpanosta. Tila oli onnettoman pieni, kolmen hehtaarin sammalsuo ja lisänä yhteensä vajaat 25 hehtaaria "kovaa maata", 15 hehtaaria peltoa ja kymmenen metsää. Rakennukset olivat lopussa ja suopellot huonoissa ojissa - mutta lisäksi töitä oli tarjolla naapureissakin - sikäli kun jaksoi niissä omien hommien lisäksi touhuta. Ja kun oma traktori oli saatu hankituksi, pientä ansionlisää voi hankkia senkin avulla.

 

Omalta tilalta kotikylän ja - pitäjän sivutoimiseksi yleismieheksi rakennuksille

 

Navetan rakentaminen oli nuoren isännän ensimmäinen merkittävä uudisrakennus Kankaalan tilalla. Kesä oli 1967, kun rakennus omana työnä kahden koulutoverin kanssa toteutettiin. Talon pellot oli salaojitettu kahtena edellisenä kesänä, kesinä 1964 ja 1965. Toinen rakentajistamme oli muurari ja koulutoverini Eero Matikainen Kankaanperältä. Hän se minut yllytteli putkitöihin, kun niitäkin olin sivuhomminani harrastanut. Silloin oli ilta jolloin Kiteenlahden seurantalolla syötiin kylän metsästäjien tarjoama hirvisoppa. Paikalla oli eräs kylän entisistä rakennusmiehistä, urakoitsijaveljesten vanhempi, Heikki Malinen.

 

  

 

Isännyyden alkuvuosilta: Isää ei enää ole, elonkorjuussa äitimuorin kanssa. Syksy oli ehkä 1958. 

 

 
Ensimmäinen omissa nimissä ollut traktori. Isän kanssa se noudettiin ajamalla Joensuusta kesällä 1955. Nyt elettiin lumista talvea 1955-1956.
 

 
Navetan rakennuksella kesällä 1967. Nuoruuden intoa, maahenkeä ja innostusta rakentamiseen, riitti. Perhettä oli vaimon lisänä jo kaksi lasta. Vesa-poika oli syntynyt muutama kuukausi sitten, maaliskuun lopulla 1967
Vanhat koneet ovat saaneet monesti sormet syyhyämään. Alemmassa kuvassa oleva David Brown löytyi heinäladon nurkasta Pyhäselästä. Pitihän se ostaa ja Helmisen Aarnen kanssa laitella työkuntoon. Kankaalan perheväkeä toukopellolla noin  keäällä 1975. Katri-tytär on kuvassa 10-vuotias.





Navettaa laajennettiin lisäelementeillä. Tässä on vuosi 1987. Isäntä ja putkimies Pekka toimii  hitsarina.

 


Aina ei saappaat olleet savessa: Myöhäissyksyllä 1977 itse UKK pistäytyi Kiteellä osana silloista presidentinvaalikampanjaansa. Oma roolini valtuuston puheenjohtajana oli isännöidä pressaa. Istun hänen oikealla puolellaan kuvan keskivaiheilla.

Malisen Heikki - hän se minut putkimiehen hanslankarikseen pestasi ja työt alkoivat jo "het muanantaina" lokakuun lopulla 1967. Yritys kehittyi yhden miehen voimin omalla toiminimelläni ja jatkoin urakointia maatilan sivuelinkeinona aina 1990-loppuvuosiin asti. Työtä oli paljon ja nuorella miehellä riitti intoa. Mutta ettei tarinan otsikko unohtuisi, keskenkasvuisena liikaa kuormittuneet nivelet alkoivat antaa oireita, sitten kun yli 25 vuotta noita urakoitsijan hommia olin paiskinut. Usein huonoissa olosuhteissa rakennuksilla - ergonomiasta ei niihin aikoihin juuri puhuttu. Polvet ensinnä alkoivat pettää, vaikka ensimmäinen leikkaus tehtiin lonkkanivelen uusintana tammikuussa 1998.

 

Leikkauskierteeseen, mutta onneksi ikä antoi mahdollisuuden jäädä työelämästä vähitellen pois.

Polvinivelten vuoro tuli marraskuussa 2002. Silloin molemmat polvet protetisoitiin samassa leikkauksessa. Vielä oli jäljellä oikea lonkkanivel. Sekin leikattiin Joensuussa Jarmo Kankaan sinne tuomalla uudella mini-incicio-tekniikalla lokakuun lopulla 2007. Uutta oli myös nivelen rakenne; se oli toteutettu metalli/metalli-nivelparilla. Se ratkaisu osoittautui huonoksi. Pian todettiin että nivelpari toisiinsa hankautuessaan irrotti metallipinnoista ioneja, jotka siirtyivät potilaan vereen aiheuttaen henkilöstä riippuen erilaisia ongelmia. Ionit olivat kahta metallia, kobolttia ja kromia. Niveliä ennätettiin asentaa Suomessakin tuhatmäärin. Iso osa niistä lienee tätä nykyä jo uusittu, mutta suuri harmi sekin asia oli niin sairaaloille kuin potilaillekin. Ja harmia piisaa edelleen.

 

Minulla tuo ongelmarakenteinen nivel toimi kohtuullisen vähillä oireilla toistakymmentä vuotta. Se oli PKKS:n seurannassa vuoden - kahden välein. Viimeisen kerran nivel tutkittiin syyskuussa 2021. Säännöllinen seuranta lopetettiin silloin. Pyydettiin potilasta olemaan omalta puoleltaan yhteydessä tarpeen tullen. Nivelen todettiin olevan huonossa kunnossa ja erilaisia rappeutumiskomplikaatioita  niin nivelessä kuin sitä ympäröivissä luissa ja -kudoksissa havaittiin runsaasti. Lisäksi todettiin reisiluun keskellä olevan metallitangon irronneen luudutteestaan ja itse tanko liikkui väljähkösti luun sisälle sille poratussa reiässä. Nivelen vaihtoleikkaus laitettiin kiireisenä keskussairaalan listoille. Tuskallisten kipujen saattelema odotus alkoi joulukuun lopulla 2021.

 

Uusia haasteita ja lisää kipujen kestämistä

Oli korona-aika, oli tulossa hoitoalan lakkoja, oli jos jotakin, kuten keskussairaalan remontin aiheuttamaa viivästystä - ja kipujen täyttämä odotus vain jatkui. Lukuisten labra-kokeiden ja sairaalakäyntien tuloksena jalostui lopulta toimenpidepäivä: Leikkaus tehdään 13. huhtikuuta 2022. Niin tapahtui, mutta jo huomisaamuna potilas sai uuden tiedon: leikkaus epäonnistui. Reisiluuhun tuli uusi halkeama sen sisään laitettavaa metallitankoa asennettaessa. Lisäksi, kun tuo metallitanko oli repäissyt halkeaman itse luuhun ja tanko siitä halkeamasta tunkeutunut ulos luusta sen vieressä olevaan lihakseen, tuli uusi kipujen lähde. Harmin paikka - kun eivät nuo  kivut taaskaan vähentyneet - päinvastoin! Joensuussa todettiin jatkon haaste niin isoksi, että uusi leikkaus siirrettiin Kuopioon, yliopistolliselle sairaalalle.

 

Jälleen alkoi uusi odottelujakso. Muutosta tuli edelliseen se, että nyt se vähä liikkumisen mahdollisuus, joka ennen joulua alkoi kyynärsauvoin, oli tyystin menetetty. Jälleen kolme viikkoa, jokainen yö ja päivä eteenpäin laskien samaa kipua. Vapun alla perjantaina kivut yltyivät niin, että oli pakko tilata paariambulanssi kotiin ja minut siirrettiin Kuopioon kiireellisesti leikattavaksi, taisi olla kolmas päivä toukokuuta, kun ylilääkäri ja ortopedi Miettinen leikkasi isotöisenä hommana nivelen uuteen uskoon. Myös tämä toinen operaatio kesti reippaasti yli neljä tuntia!

 

Toipuminen on alkanut hyvin. Tarvitaan vähintään kuuden viikon aika kunnes luutuminen on kehittynyt riittävästi ja niveltä voi alkaa kuormittaa normaalisti. Silloin kesä on jo pitkällä. 

 

Lukijalle tämä tarina on lähes uuvuttavan massiivinen. Monet ovat voineet seurata tätä sairasteluani Facebook-sivuillani tai jossain määrin vuosien mittaan blogijutuissani Pajapellon nurkasta. Laitan tämänpäiväisen päivityksen nyt blogiini. Saatan palata jutun loppuosaan vielä myöhemmin. Voin nostaa siihen muutamia leikkausten jälkeisiä asioita ja myös toivon mukaan valoisia näkyjä ukkelin uudesta kesästä, joka toivottavasi alkaa noin juhannuksena 2022!


1 kommentti:

  1. Pekka
    "Joudun siksi pyytämään anteeksi henkilökohtaisen aineiston liiallista esilläoloa."

    Turhaanpa anteeksi tuota pyytelet, Iso Persoona, taitava mies.
    Tulee mieleen toinen iso persoona, Tarmo Manni, joka jossain hastattelussa heti alussa ilmoitti, ilkikurisesti, samoin: - Anteeksi sana 'minä'.

    Jopa on Pajapellon ukolla pultit mutkilla, kierteet kuluneet!
    Vaan Sinä jos kuka lähes kaiken kestät.

    Toivottavasti siirrät tarinaasi tänne, muuten tältä nuoremmalta ukolta jäävät tulevat vaiheet kuulematta, kun en noihin someloihin ja facebookkeihin ole ryhtynyt ja kierrän moiset (kotkotukset).

    Voimia ja jaksamista Sinulle ja perheellesi tässä muutenkin sekavassa mualiman tilanteessa sinne itärajan tuntumaan.
    Semppiä!

    VastaaPoista