lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulublogi 2012 Pajapellon nurkasta


Loppuvuoden eräänä perjantaipäivänä sain tehtävän toimia Kiteen Kirja-Infossa "kirjailijavieraana". Omana tarjoilunani oli kuumaa glögiä ja pipareita. Kuulumisia vaihdettiin ja keskusteltiin asiakkaiden kanssa Kiteenlahti-kyläkirjasta ja parikymmentä kävijää halusi sen pakettiin jouluajan lukemiseksi. Tuokin tapaaminen oli minulle taas eräs uusi kokemus. Kiitos siitä!

 Joulun rauha alkaa laskeutua Pajapellon nurkkaan. Se tapahtuu nyt jo 17. kerran tässä pienessä eläkevuosien pirtissä. Talo oli uusi, kun heinäkuussa 1995 tähän pysyviksi asukkaiksi muutimme. Näkymä oli jotenkin hämärä, kun silloin ajatteli, millaisiksi eläkeläiselon loppuvuodet muodostuisivat: tätäkö vain - lopun ja lähdön odottelua? Jalat ainakin olivat jo  lopussa: nivelrikkodiagnoosi kaikissa jalkojen neljässä suuressa nivelessä. Tammikuussa 1998 leikattiin vasen lonkka ja sain siihen ensimmäisen proteesinivelen. Jatkoa seurasi marraskuussa 2002, nyt molemmat polvet saivat rautaa. Vielä viisi seuraavaa  vuotta osittain rampana ja lokakuussa 2007 viimein neljäs proteesi oikeaan lonkkaan. Silti kaikki menneet eläkevuodet tarkasta alusta 10. toukokuuta 1994 ovat olleet kaikkea muuta, kuin lopun odottelua. Syksystä 2002 alkanut uusi elämä kirjoitusharrastuksen parissa on avannut aivan uudet näköalat. Niin on tapahtunut omaa elämää ajatellen ja myös siinä, kun historia lähellä ja kaukaa on  alkanut näyttäytyä ihan uudessa - perin mielenkiintoisessa valossa.

Luopumista pitää silti joka päivä opetella. Omat voimat hiipuvat, ja tuoni niittää satoa ikätoverien joukossa: Viimeisin iso menetys tapahtui keväällä 2012. Olimme Teppo Mikkosen kanssa läheiset ystävät. Vajavaisenakin hänen lähellään oli hyvä olla, hyväksyttynä, tasaveroiseksi itsensä kokien. Vielä hänen poismenoaan edellisen päivän olimme yhdessä, monia suunnitelmia tehden ja vireillä olleita asioita yhdessä hoidellen. Luin automatkalla Tepolle erään luonnostekstin, sen jonka olin laatinut Kiteenlahti-kirjaa varten rakennusneuvos Tauno Huhtilaisesta. Teppo kuunteli pitkän jutun keskeyttämättä. Sitten hän totesi kannustavasti: elävää kerrontaa! Sekin antoi voimia. Seuraavan päivän iltana olin jo vaimoni kanssa laivaristeilyllä ja juuri saapumassa Tallinnaan. Samaan aikaan, noin klo 21.00, sain tekstiviestin, myös kuorotoverilta, Matti Saukkoselta: Teppo Mikkonen ja toinen ystäväni Esa Pykäläinen ovat tänään iltapäivällä menehtyneet lento-onnettomuudessa!

 Lähes kaikki sinä päivänä mielessä olleet muut asiat menettivät hetkessä merkityksensä. Jälleen kävi toteen ison kirjan sana: Kun tuuli käy heidän ylitseen ei heitä enää ole! Onneksi meillä edelleen ovat ominamme noiden hyvien ihmisten muistot. Osaisimmepa ammentaa niistä rakennuspuita ja oppia oman elämämme lopputaipaleelle!

Haluan sydämellisesti toivottaa kaikille ystävilleni ja lukijoille mitä parhainta, lämpöä, lepoa ja läheisyyttä antavaa joulua, ja onnea tulevalle uudelle vuodelle 2013!

Joulurunoa ei Pajapellon nurkassa tänä vuotena syntynyt. Siksi pitää antaa suunvuoro paremmille osaajille - sellaisille, jotka ainakin omaan elämääni ovat osuvilla säkeillään paljon vaikuttaneet:

Juhani Töytäri

Tämä, varsinkin Positiivareista tuttu runoilija, herätti minut
näillä säkeillään – varmaan jo kaksi vuosikymmentä sitten:

Ei koskaan voi nauttia valmiista viljasta,
ei koota kypsiä tähkäpäitä
Jos ensin ei pellollaan uurasta
ja vakoihin vuodata kyyneleitä

Tässä kauniin ja ruman maailmassa
emme niittää voi mitä mielimme
Vaan elämän pelloilta korjaamassa
käymme sen, minkä itse kylvimme

Timo Töyrylä:

Keski-iän kynnykselle päässeen,
silti vielä nuoren miehen alkuetapilla
syntyneitä mietteitä, jo 1950-luvulla:

Eloni mittaan paljon
syntiä tehdä taisin -
vaan tekisin, tekisin jälleen,
jos uudelleen alkaa saisin!

Unto Kupiainen:

Vanha viikate
Monisäkeinen runo kuvaa vertauksellisesti ihmiselämää vanhan viikatteen miettein.
Voimat ovat uupuneet, enää muistot ovat jäljellä. Tässä muutama säe runosta vanhan miehen mietteinä, miltei kuin omiani:

Kauan sitten heinäkuisin öin
terä hionnasta kiiltävänä,
sateen tieltä korret poikki löin
voittoisana, kaikki viiltävänä.
Terää heilutteli nuori varsi
vavahdellen hurmaa elämän,
- lahos puu, pois varren aika karsi,
itse myöskin kohta häviän
ruohonkorretkin nyt kosteat
viikatteet ois mua kovemmat.
- - - - - -
Yks on lohtu, helmaan heinäpellon,
jota loppuun saakka rakastan,
uinun helistessä kissankellon,
viereen horsman punaa pursuvan.
Keinuun nukahtaen suuren suven
kuuntelen nyt ääntä pisarain,
unohtaen täysin ruosteen ruven,
uneksien kauneudesta vain.
Kaataa minut solistessa veen
niitto kestävämmän viikatteen.
- - - - - -
Kaikkiviisas niin on luomistyössään
suuren säännön pannut kaikkeuteen;
päivän pään saa kukin kerran yössään,
kaiken kohtaa viilto viikatteen.
Tuskan kuinka jaksaisinkaan kantaa,
kiihko riemuun kuinka muuten ois,
jos en tietäis: täytyy kohta antaa
molemmat ne täydellensä pois.
Vasta alla suuren Viikatteen
elämä saa arvon täydelleen.

3 kommenttia:

  1. Pekka

    eipä totta tosiaankaan mennyt hukkaan vuotesi!

    Hyvää joulua ja satoisaa uutta vuotta Sinulle ja läheisillesi sekä ylenkyläläisille.

    t: kylänkävijä :)

    ps lukemisen puutteeseen suosittelen Mobergin Mastamuuttajia

    VastaaPoista
  2. Hyvää Tapaninpäivää Kankaalan väki.Kun joulupukki saapui meille jouluaattona, sain kolme kirjaa. Yhden oli tehnyt tyttäreni valokuvista; Ella ja mummi. Yksi oli tarkoitettu ehkä matkalukemiseksi Malesiaan ja se on Pirkko Koskenkylän; Pohjantuuli. Vielä paketeista paljastui yksi kirja ja se on sinun Pekka kokoomasi ja kirjoittamasi, Kiteenlahti.Pyörittelin sitä käsissäni ja sitten muistinkin, miten innolla kesällä tavatessamme siitä työstäsi kerroit.Nyt kun kirja oli käsissäni, en ihmettele yhtään, että henkseleitäsi paukuttelit. Saat todella olla ylpeä saavutuksestasi.Olet tehnyt miehen työn, mihin harva pystyy. Jouluaattoyö meni kirjaa selaillessa ja löysin sieltä oman kuvani lisäksi myös äitini, mummoni, siskoni, kummitätini ja monta, monta muuta tuttua ihmistä.Nyt olen selailun jälkeen ryhtynyt lukemaan sitä systemaattisesti alustapitäen. Monet sivut, vielä varmuudeksi uudelleen. Kiitos myös henkilökohtaisesta omistuskirjoituksesta.
    Terveisin Lapista Asta Repo

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitoksista!
    Kun tapasimme elokuun alussa, oli juuri menossa kesätauko kirjaprojektissa. Sitä kesti huhtikuun lopulta elokuun puoleenväliin. Siitä eteenpäin ja loppua kohti työ taas jopa melkoisen kiihtyvänä tiimellyksenä jatkui. Tuota henkselien paukuttelua en itse muista, kun taisi silloin tavatessamme olla vielä jonkin verran hämärän peitossa, ehtiikö kirja ollenkaan valmiiksi ennen joulua 2012. Loppurutistuksessa kun vielä sivimääräkin kasvoi noin sadalla. Mutta koossa se sitten 24.11. julkistamistilaisuudessa Kiteenlahden seurojentalolla oli. Tuntoni kirjanteosta olen kertonut sen alkulehdillä kahdessa pienessä tekstipätkässä.

    Lukijapalautetta on jo ehtinyt tulla monelta taholta. Kiitollinen olen siitä, että ihmiset ovat halunneet nähdä lopputuloksen onnistuneeksi. Kun tunnet harrastajataustani, voinet ymmärtää myönteisen palautteen kannustavan vaikutuksen!

    Toivotamme mitä parhainta uutta vuotta sinne Joulumaan kupeeseen, ehkä taas ensi suvena tapaamme!
    Ystävyydellä,
    - Pekka ja Ilmi.

    VastaaPoista