keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Vanhuuden turvaa Keski-Karjalan malliin

Ei meitä Keski-Karjalan mummoja ja ukkoja palele, jos näille maille päästään.
¤¤
Keski-Karjalassa on pantu hösseliksi sosiaali- ja terveystoimen alalla. Luovuutta piisaa vaikka muille jakaa. Helli -lippulaivasta on liian suuren kaarrenopeuden takia tosin tipahtamassa Rääkkylä, mutta pelastusrengasta onnettomalle ovat heittäneet niin kunnanjohtajat kuin monenmoisen hallinnon virkailijat omalta seutukunnalta. Ei siis hätää, parasta lienee uskoa kuin Manu muinaisen vaalikampanjansa puheessa: Kyllä se siitä!

Kymmenkunta vuotta sitten juhlittiin Kiteen Ruppovaaraan rakennetun hoitokodin ajanmukaista laajennusta. Olin mukana viemässä yrittäjille kukkakoria ja kahvipöydässä sitten lopuksi könysin seisaalleni pitämään kiitos- ja onnittelupuhetta. Loppuhuipennuksena sanoin: Siitä voitte olla onnellisia, kun tätä toimialaa ei koskaan viedä Kiinaan, kuten monelle muulle suomalaisyritykselle on käynyt! Kovasti siinä ympärillä nyökyteltiin, - Totta puhut!

Eipä tuo arveluni pitkään pätenyt, kun Kiteen uusi vanhainkoti on omistajilla, joita hyvinkin voi olla jo Kiinassa asti. Kallista palkkaahan nämä Suomen hoiturit kiskovat, halvemmat pitänee tuodakin jatkossa Filippiineiltä, Koreasta tai Puolasta, ehkä myös Romaniasta, samoin Bulgariasta. Kukapa tuon taannee, ettei joku kiinatarkin mukaan sattuisi. Pieleen, pahasti pieleen siis kiitospuheeni sanat osuivat!

Mutta uusimmat tiedot lupaavat hyvää: Kiteeltä ollaan Ketin edustamana parhaillaan mukana opintomatkalla Dubaihin. Siellä kuulutaan hanskaavan nämä vanhushoitohommat meitä paremmin. Oppi onkin tänne varmasti tarpeen, kun vanhusten osuus porukasta yhä kasvaa. Turvallinen tieto on ainakin se, etteivät Dubain öljysheikeiltä ensimmäisenä rahat lopu!

Entisenä putkimiehenä näenkin jo unia siitä, että eloni loppuvuodet saattavat kulua öljypumppujen tiivisteitä ja putkiliitoksia korjatessa. Kamelinkarvanahkainen teltta on mainio kämppä. Emännälle saattaisi löytyä vanhuuden askare saman, vielä elossa olevan eläimen harjaajana. Kun siitä jo ennakkoon puhuin, tämä tuumi: Tokkopa tuo jo ennen opittua lehmänsukimista kummempaa lienee!

Moni asia riippuu siitä, kuinka neuvottelut Dubain matkalla sujuvat. Parhaimmillaan Joensuun kentälle saattaa pyyhältää puolenkymmentä jumbojettiä, joihin kaikki Keski-Karjalan vanhukset kärrätään. Se olisi hyvä kilpailutuksen tulos, vaikka uusi vanhainkoto Arppentiellä jäisikin tyhjilleen. Itseä varten katselin toiveikkaana karttaa: Siellä näkyi pumppumestarille löytyvän hommia, ainakin Persianlahden rannoilta. Ykköspaikkoina rankkasin Dubain lisäksi Abu Dhabin. Arabiemiireissä koruostoilla käynyt tuttava rouva kertoi molemmissa olevan pumppua ja putkea riesaksi asti!

4 kommenttia:

  1. Out ihan oikeessa, Pekka, kyllä myö vanhat jouvvettaan sinne Tupaihin, joka on rypeny paljossa rahossaan. Ovat rakennelleet niitä palamusuaria sinne merreen, jotka kuulemma uppovvaa sinne vetteen. Jos meijjät ikäloput kyyvvittäs sinne, upottas sen siliän tien, eikä maksettas sen jäläkeen yhteiskunnale ennen mittään.

    Oikeen hyvä ehotus, Pekka, kannatettaan;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Aili-mummo! Olitpa tosi nopea, ei mummoksi uskoisi!

    Kankaalan Pekka.

    VastaaPoista
  3. Eikös se Espanjan malli soveltunutkaan Suomeen? Sieltähän käytiin ottamassa oppia vähän yli vuosi sitten.

    Ehkä nyt kaikki epäilevät Tuomaat alkavat uskoa, että täällä Keski-Karjalassa otetaan tämä vanhusten tulevaisuus vakavasti ja etsitään kaikin keinoin vaihtoehtoisia palvelu ja hoito malleja aikaa ja rahaa säästämättä.

    VastaaPoista
  4. Kohta ne saattaa lähteä tutustumismatkalle Sortavalaan. Varokaa vain ukot ja mummot, etteivät päättäjät ulkoista teitä säästövimmassaan Sortavalan vaivaistaloon.

    VastaaPoista