Kesä on pian eletty, pientä tilintekoa

 

Keväisen kesän kaunistaja Pajapellon nurkan mökin pihassa on pilvikirsikka. Tässä se kukkii keväällä 2022 ja nyt syksyyn päästyä korkeutta on sille tullut reilu metri lisää.

Kesään mahtuu tapahtumia. Pajapellon nurkasta katsoen siihen on kuulunut vanhan miehen raihnaisuuden tuomaa ja leikkausten siihen lisäämää toipilaan elämää. Sairaalakierros päättyi toukokuussa, mutta kahden kyynärsauvan antamaa tukea tarvittiin kesäkuun loppuun. Yhdellä sauvalla lääkäri ohjeisti yrittämään siitä eteenpäin. Nyt alkaa olla aika heittää sekin sivuun, vaikka täysin kivutonta liikkuminen ei vielä olekaan. Yritykset sienimetsässä liikkumiseen tarvitsevat vielä sauvaa avukseen, vaikka kivisessä ja mättäisessä maastossa liikkumisessa on sittenkin vielä omat ongelmansa. Mutta jospa se tästä pikkuhiljaa alkaisi taas sujumaan.

Tapahtumia, kuten alussa sanottiin, on silti ollut. Oma kiinnostus perinnekoneisiin on saanut käymään monissa sessioissa. Kiteen Puhos, Riihijärven maalaispäivä ja viimeksi Nurmeksen Vanhat Vehkeet tulivat käytyä paikanpäällä tarkoin katselemassa. Ulkomaillekin uskallettiin, kun 15-19.8. olimme bussimatkalla Baltiassa. Kohteina olivat Tallinna, Haapsalu, Hiidenmaan saari ja Saarenmaa. Kuressaaressa majoitumme Meri-hotelliin kahdeksi yöksi. Muutamia kuvia kesän kulusta tässä alempana. Ehkä syksyn saapuessa tähän ukon blogiin jaksaa kirjoitella taas enemmän.

Ensimmäinen kuva palauttaa mieleen oman mansikkamaan. Se on tarkoitus jo kyntää nurin, mutta runsas kukinta sai mielen muuttumaan. Mansikoita tuli oma tarvis ja jouduimme vielä kerran rakentamaan työlään verkkosuojauksen räkättejä varten.

Eräs pieni parannus oli aurinkosähkön ottaminen kesämökille. Kenno on pieni, noin 160 Wattia, mutta hyvin sen akkuun antama tehovarasto on mökkiläisen tarpeisiin riittänyt. Se on kooltaan 120 A.

Motskari on ollut huilimassa, kun lääkärit ovat sen vaaroista varoitelleet. Riihijärven maalaispaivään sillä sentään uskaltauduin.

 

Janeron Pentti Hurskainen oli laitellut Super Dextan varsin hienoon kuntoon. Tässä yllä ja alapuolella on muutamia otoksia työn tuloksesta.

Kari Monosen 500-kuutioinen, 2-sylinterinen Sunbeam S7 on todella hienosti entisöity. Ajokki kuvattiin Puhoksen perinnepäivillä. Uutena se oli potoskavaaralaisten veljesten Oiva ja Veikko Juvosen omistuksessa. Vuosimalli on 1952, joten ikää tällä upealla britillä on jo 70 vuotta. 

Teijon Tehtaat oli aikanaan eräs johtavista maatalouskonevalmistajista Suomessa  Sen mallisto oli varsin laaja. Tässä oleva valmiste on oikeastaan siroksikin kutsuttava kaasutinmoottori. Hurskaisen Kallen avulla sen valmistajaksi kuitenkin selvisi jenkkitehdas Delco-(Remy?). Laite on nimittäin valaistussähkön tuottamiseen tarkoitettu Delco Light, joka oli ilmeisesti ilmajäähdytteinen ja täydellisimmät versiot olivat varustettu kuorman ohjaamalla automaattikäynnistyksellä Suomessa tutumpien Lister-aggregaattien tapaan.

Vanhempaa tekniikkaa edustavat nämä Eero Tiaisen Ford A-malli 1920-luvun lopulta ja Opel-kopiona Neuvostoliitossa valmistettu sodanjälkeinen piikkinokka-Mosse.

Kuljettajan "työpöytänäkymä". Fordin A-mallissa.

 

Puhoksessa oli paljon tavaraa myös rompetorilla

.

Aamupäivän yleisöä ja moottoreita lauantaina. Perinnepäivät 2022.

 .

Heikki Arpisen Zetor 25A uhkuu voimaa 1950-luvulta.

Yleisöä ja moottoreita tässäkin. Puhos 2022.

Teijon Tehtaat edustettuna näissäkin kuvissa. Alempi peräti dieselkoneena.

 

                                                           ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Nyt ollaan jo Nurmeksessa. Kentällä oli lukuisia nätisti entisöityjä veteraaniautoja.

 

Paikallinen viljelijä Ylä-Karjalasta oli saanut jenkkien uustuotanto-osien kauppiaita hyväksi käyttäen entisöidyksi tämän hellyttävän pienen 1940-luvun mallia olevan Farmall Cup-traktorin.

Porsche on on saksalainen traktorimalli, jota Hankkija tioi maahan 1950-luvulla- Alkuaan merkki tunnettiin Allgaierina, mutta nimi muuttui sitten Porscheksi. Myöhemmissä yritysfuusioissa tuotemerkki katosi.

Willys Whippet m.1927 edusti vanhimpia ikäluokkia Nurmeksen tapahtuman esillepanoissa.

Vuonna 1962 olen tullut mukaan Kiteen mieskuoron laulajiin. Nyt 60 vuotta myöhemmin juhlistimme pesisottelua heinä-elokuun vaihteessa rantakentällä.

 

Elokuun 14. päivänä Kankaalassa aloitettiin ohran puinti. Ensimmäisenä teriin jouitui Pajapellon mökin tontilla kasvanut laiho.

   ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ja Viroon:

Viron matkalta. Saarenmaan eteläisin kärki on pitkä Sörvenniemi. Paikallisesti se tunnetaan nimellä Sääre. Täältä lähtivät viimeiset saksalaisjoukot vuonna 1944 pakoon kohti Riianlahtea ja Saksaa. Paikalla on nykyisin matkamuistomyymälöitä sekä tämä komea majakka.

 Autolauttaa odotellaan jollakin Viron saarista, joita tuli tutuksi useampiakin.

 

Muhun saaren talonpoikaismuseo oli eräs nähtävyys- ja ruokailupaikka alkavalla paluumatkalla, torstaina 18.8.

 

Kuumaa oli, joskus piti ihan laskeutua istualleen ja hiukan lepäilemään Muhulla luonnon helmassa.

Ryhmämme jäseniä aamiaisella Viru-hotellissa perjantaina 19.8.2022.

 Virossa oli aiemmin käytössä paljon olkikattoisia rakennuksia. Puimurien aikana pitkät lyhdeoljet ovat loppuneet, mutta meriruoko korvaa mainiosti tuon puutteen. Kuvan yläreunassa näkyy katonlape ja ruokoladonta sen päällyksenä.

 

 

 

Kotoisiin maisemiin: Puinnit ovat loppusuoralla, karviaisia tuli todella paljon ja nyt ne on jo säilötty mainioksi hilloksi talvea odottamaan.

 

 

 

Kuvista tuorein on tältä päivältä, siis Ilmin päivä 26.8. . Puinnit ovat edenneet hyvin. Viimeinen ohrakuorma on menossa kuivurille. Vielä pellolla odottelee pystyä kauraa noin seitsemän hehtaaria. Puintien edistymistä on kovasti auttanut se, että kaikki viljat säilyivät lakoontumattomina.

 

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 

Siinä oli pieni katsaus menneeseen kesään. Paljon muistoja on vielä mielen sopukoissa. Jos intoa ja terveyttä riittää, palaamme niihin syksyn ja talven mittaan. 

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 

Nivelkirurgian pitemmät muistelmat

Monessa mukana - niin että hippulat vinkuivat!

Ihmiskeho on monimutkainen kokonaisuus. Monilla sen lukuisat systeemit ja toiminnot kestävät ainakin jonkinlaisessa kunnossa uskomattoman kauan, jopa 70-80  vuotta.  Toimivia mekanismeja vielä ikääntyneenkin ihmisen kehossa on miljoonia, mikä on sekin suuri ihme! Pajapellon ukon viimeaikaisen "kenttähiljaisuuden" eräitä syitä ovat olleet ikävuosien mukanaan tuomat ongelmat terveydessä. Vaikka monet kehon systeemit jotenkin toimivatkin, ainakin nivelet, sydän ja keuhkot muistuttelevat paremmistakin ajoista menneillä vuosikymmenillä.

 

Monella maaseudun nuorella työura alkoi vielä pitkälti 1960-lukua varsin nuorena. Peltotyöt ja työt kaikissa maaseudun askareissa olivat enimmäkseen omien lihasten varassa. Kun tiedetään, että kasvuikäisellä pituuskasvu, lihasten, rustojen ja luuston kehitys jatkuu tuonne parinkymmenen vuoden ikään, useimmilla sen ajan nuorilla raskas työ tuli kuvioihin monesti paljonkin liian aikaisin. Jos otamme otteen  esimerkiksi Pajapellon ukon niveliin, saamme havaintomateriaalia  riittävän läheltä  ja riittävän tutuista asioista. Kohteen valinta ei täytä kaikkia taiteen sääntöjä. Joudun siksi pyytämään anteeksi henkilökohtaisen aineiston liiallista esilläoloa. Puolustelen kuitenkin sillä, että ainakaan turhamaisuus ei ole ollut näitten valintojen taustalla. Oma harmini oli sattua syntymään ikäluokkaan  jolloin maatalouden mekanisoitumisen  aiheuttama töitten keveneminen ja ergonomia-näkökohdan yleinen tunnustaminen olivat vasta edessäpäin.

 

Kun jouduin ottamaan vastuun kotitilan töistä, olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Jo sitä ennen olin vuosia työskennellyt isäni ja äitini apuna tilalla. Isäni kuoli 53-vuotiaana joulunaikaan vuonna 1957. Onneksi armeija oli suoritettu vuotta aikaisemmin ja samalla kaikki haaveet koulunkäynnin jatkamisesta oli haudattu samalla sotasairaan isän avuntarpeella kotitilan töissä. Tosin tuo yhteinen talonpito kesti vain yhden kesän. Kun palasin armeijasta  9. 6. 1957, olimme kaksin äitini ja 7-vuotiaan sisareni kanssa jo vuoden 1958 alkaessa. Kylällä kansakoulun käyneet toverini jatkoivat muualla opintojaan, mutta katkeruutta asiasta nyt enää tuntematta totean, että oman kohtaloni ratkaisivat elämäni olosuhteet joihin en voinut vaikuttaa. Mutta töitä oli tiedossa, maatila ja sen rakennukset tarvitsivat nuoren miehen työpanosta. Tila oli onnettoman pieni, kolmen hehtaarin sammalsuo ja lisänä yhteensä vajaat 25 hehtaaria "kovaa maata", 15 hehtaaria peltoa ja kymmenen metsää. Rakennukset olivat lopussa ja suopellot huonoissa ojissa - mutta lisäksi töitä oli tarjolla naapureissakin - sikäli kun jaksoi niissä omien hommien lisäksi touhuta. Ja kun oma traktori oli saatu hankituksi, pientä ansionlisää voi hankkia senkin avulla.

 

Omalta tilalta kotikylän ja - pitäjän sivutoimiseksi yleismieheksi rakennuksille

 

Navetan rakentaminen oli nuoren isännän ensimmäinen merkittävä uudisrakennus Kankaalan tilalla. Kesä oli 1967, kun rakennus omana työnä kahden koulutoverin kanssa toteutettiin. Talon pellot oli salaojitettu kahtena edellisenä kesänä, kesinä 1964 ja 1965. Toinen rakentajistamme oli muurari ja koulutoverini Eero Matikainen Kankaanperältä. Hän se minut yllytteli putkitöihin, kun niitäkin olin sivuhomminani harrastanut. Silloin oli ilta jolloin Kiteenlahden seurantalolla syötiin kylän metsästäjien tarjoama hirvisoppa. Paikalla oli eräs kylän entisistä rakennusmiehistä, urakoitsijaveljesten vanhempi, Heikki Malinen.

 

  

 

Isännyyden alkuvuosilta: Isää ei enää ole, elonkorjuussa äitimuorin kanssa. Syksy oli ehkä 1958. 

 

 

Ensimmäinen omissa nimissä ollut traktori. Isän kanssa se noudettiin ajamalla Joensuusta kesällä 1955. Nyt elettiin lumista talvea 1955-1956.

 

 

Navetan rakennuksella kesällä 1967. Nuoruuden intoa, maahenkeä ja innostusta rakentamiseen, riitti. Perhettä oli vaimon lisänä jo kaksi lasta. Vesa-poika oli syntynyt muutama kuukausi sitten, maaliskuun lopulla 1967. 

Vanhat koneet ovat saaneet monesti sormet syyhyämään. Alemmassa kuvassa oleva David Brown löytyi heinäladon nurkasta Pyhäselästä. Pitihän se ostaa ja Helmisen Aarnen kanssa laitella työkuntoon. Kankaalan perheväkeä toukopellolla noin  keäällä 1975. Katri-tytär on kuvassa 10-vuotias.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Navettaa laajennettiin lisäelementeillä. Tässä on vuosi 1987. Isäntä ja putkimies Pekka toimii  hitsarina.

 

Aina ei saappaat olleet savessa: Myöhäissyksyllä 1977 itse UKK pistäytyi Kiteellä osana silloista presidentinvaalikampanjaansa. Oma roolini valtuuston puheenjohtajana oli isännöidä pressaa. Istun hänen oikealla puolellaan kuvan keskivaiheilla.

Malisen Heikki - hän se minut putkimiehen hanslankarikseen pestasi ja työt alkoivat jo "het muanantaina" lokakuun lopulla 1967. Yritys kehittyi yhden miehen voimin omalla toiminimelläni ja jatkoin urakointia maatilan sivuelinkeinona aina 1990-loppuvuosiin asti. Työtä oli paljon ja nuorella miehellä riitti intoa. Mutta ettei tarinan otsikko unohtuisi, keskenkasvuisena liikaa kuormittuneet nivelet alkoivat antaa oireita, sitten kun yli 25 vuotta noita urakoitsijan hommia olin paiskinut. Usein huonoissa olosuhteissa rakennuksilla - ergonomiasta ei niihin aikoihin juuri puhuttu. Polvet ensinnä alkoivat pettää, vaikka ensimmäinen leikkaus tehtiin lonkkanivelen uusintana tammikuussa 1998.

 

Leikkauskierteeseen, mutta onneksi ikä antoi mahdollisuuden jäädä työelämästä vähitellen pois.

Polvinivelten vuoro tuli marraskuussa 2002. Silloin molemmat polvet protetisoitiin samassa leikkauksessa. Vielä oli jäljellä oikea lonkkanivel. Sekin leikattiin Joensuussa Jarmo Kankaan sinne tuomalla uudella mini-incicio-tekniikalla lokakuun lopulla 2007. Uutta oli myös nivelen rakenne; se oli toteutettu metalli/metalli-nivelparilla. Se ratkaisu osoittautui huonoksi. Pian todettiin että nivelpari toisiinsa hankautuessaan irrotti metallipinnoista ioneja, jotka siirtyivät potilaan vereen aiheuttaen henkilöstä riippuen erilaisia ongelmia. Ionit olivat kahta metallia, kobolttia ja kromia. Niveliä ennätettiin asentaa Suomessakin tuhatmäärin. Iso osa niistä lienee tätä nykyä jo uusittu, mutta suuri harmi sekin asia oli niin sairaaloille kuin potilaillekin. Ja harmia piisaa edelleen.

 

Minulla tuo ongelmarakenteinen nivel toimi kohtuullisen vähillä oireilla toistakymmentä vuotta. Se oli PKKS:n seurannassa vuoden - kahden välein. Viimeisen kerran nivel tutkittiin syyskuussa 2021. Säännöllinen seuranta lopetettiin silloin. Pyydettiin potilasta olemaan omalta puoleltaan yhteydessä tarpeen tullen. Nivelen todettiin olevan huonossa kunnossa ja erilaisia rappeutumiskomplikaatioita  niin nivelessä kuin sitä ympäröivissä luissa ja -kudoksissa havaittiin runsaasti. Lisäksi todettiin reisiluun keskellä olevan metallitangon irronneen luudutteestaan ja itse tanko liikkui väljähkösti luun sisälle sille poratussa reiässä. Nivelen vaihtoleikkaus laitettiin kiireisenä keskussairaalan listoille. Tuskallisten kipujen saattelema odotus alkoi joulukuun lopulla 2021.

 

Uusia haasteita ja lisää kipujen kestämistä

Oli korona-aika, oli tulossa hoitoalan lakkoja, oli jos jotakin, kuten keskussairaalan remontin aiheuttamaa viivästystä - ja kipujen täyttämä odotus vain jatkui. Lukuisten labra-kokeiden ja sairaalakäyntien tuloksena jalostui lopulta toimenpidepäivä: Leikkaus tehdään 13. huhtikuuta 2022. Niin tapahtui, mutta jo huomisaamuna potilas sai uuden tiedon: leikkaus epäonnistui. Reisiluuhun tuli uusi halkeama sen sisään laitettavaa metallitankoa asennettaessa. Lisäksi, kun tuo metallitanko oli repäissyt halkeaman itse luuhun ja tanko siitä halkeamasta tunkeutunut ulos luusta sen vieressä olevaan lihakseen, tuli uusi kipujen lähde. Harmin paikka - kun eivät nuo  kivut taaskaan vähentyneet - päinvastoin! Joensuussa todettiin jatkon haaste niin isoksi, että uusi leikkaus siirrettiin Kuopioon, yliopistolliselle sairaalalle.

 

Jälleen alkoi uusi odottelujakso. Muutosta tuli edelliseen se, että nyt se vähä liikkumisen mahdollisuus, joka ennen joulua alkoi kyynärsauvoin, oli tyystin menetetty. Jälleen kolme viikkoa, jokainen yö ja päivä eteenpäin laskien samaa kipua. Vapun alla perjantaina kivut yltyivät niin, että oli pakko tilata paariambulanssi kotiin ja minut siirrettiin Kuopioon kiireellisesti leikattavaksi, taisi olla kolmas päivä toukokuuta, kun ylilääkäri ja ortopedi Miettinen leikkasi isotöisenä hommana nivelen uuteen uskoon. Myös tämä toinen operaatio kesti reippaasti yli neljä tuntia!

 

Toipuminen on alkanut hyvin. Tarvitaan vähintään kahdeksan viikon aika, kunnes luutuminen on kehittynyt riittävästi ja niveltä voi alkaa kuormittaa normaalisti. Silloin kesä on jo pitkällä. 

 

Lukijalle tämä tarina on lähes uuvuttavan massiivinen. Monet ovat voineet seurata tätä sairasteluani Facebook-sivuillani tai jossain määrin vuosien mittaan blogijutuissani Pajapellon nurkasta. Laitan tämänpäiväisen päivityksen nyt blogiini. Saatan palata jutun loppuosaan vielä myöhemmin. Voin nostaa siihen muutamia leikkausten jälkeisiä asioita ja myös toivon mukaan valoisia näkyjä ukkelin uudesta kesästä, joka toivottavasi alkaa noin juhannuksena 2022!

Yhden vuoden litviikki

 

 

 

 

Vuosi on vierähtänyt. Marraskuussa 2020 aloin todenteolla puuhata kirjaa Brittien dieselit ja Charles Chapman.

Vaiheita on täälläkin kerrottu, joten siitä ei enempää. Kiitoksia on annettu monelle puuhassa auttaneelle. Dieselit-kirja oli kolmas tietoteos myös Pajapellon ukko-nimeä käyttävälle harraste-freelancerille.

Tässä ensimmäisessä kuvassa ovat kaikki koviin kansiin päätyneet kirjani. 2005 marraskuussa ilmestyi Kiteen Mieskuoron 100v.- historiikki. 2012 tuli painosta 350-sivuinen Kiteenlahti-kyläkirja. Huhtikuun alussa 2021 alettiin myydä tätä viimeistä - Dieselit- teosta. Nyt senkin painos alkaa olla lopussa - vain muutamia kymmeniä kirjoja on enää myymättä. Alemmassa kuvassa on tämä viimeinen aikaansaannos.

 

 

 

 

 

Blogejani seuraaville on tuttu asia, että eräs lemmikkikasveistani on keväällä  lyhyen ajan kukkija, pilvikirsikka. Pitihän sitä menneenä keväänäkin seurata. Nopeakasvuista puuta ovat kohdanneet myös vastoinkäymiset, mutta nyt ollaan taas tässä vaiheessa.

 

 

 Toukotyöt eivät jää entiseltä viljelijältä unohduksiin - mukana pitää olla - vaikkapa katseella seuraten. Tässä perustetaan kotitilan pellolla nurmea toukokuun alussa 2021.

 

 

 

Dieselit-kirja tuli kesän mittaan huomioiduksi monissa maatalous- ja konealan lehdissä. Paikallislehti Kuhmossa julkaisi tämän arvioinnin 2.7.2021.

 

 

 

 

 Toukokuuta 2021. Tässä kolme kuvaa omavalmisteisen pilkekoneen kanssa tehdyistä polttopuuhommista. Pöllit olivat järeitä. Läpimittaa oli jopa yli 60 senttiä Hyvin ne halkesivat naapurikylässä asuvan kaverin "rantteella". 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Ensimmäiset mansikat kypsyivät juhannuksen tienoilla. Oma mansikkamaa on tuottanut satoa jo kymmenkunta vuotta. Ensi kesänä täältä vielä poimitaan näitä herkkuja, mutta sitten pitää etsiä uusi paikka pienelle viljelmälle. 

 

 

 

Jokakesäinen matka Savonlinnan torille on välttämätön ohjelmanumero. Lörtsykahvien juonti ja torin muu tunnelma on aina uudelleen koettava. Näin tapahtui menneenä kesänäkin.

 

 

 

Sadonkorjuuta on monenlaista. Kaksi kuvaa luonnontuotteista. Puolukkavuosi tämä taakse jäänyt kesä oli aivan uskomaton - jo toista kertaa peräkkäin.

 

                                           

                                            

Sieniäkin saatiin vähintään omaan tarpeeseen. Ikävää vain, että muutama vuosi sitten saatu kihti rajoittaa sienten käyttöä ruokapöydän herkkuina.

 

 

 

 

 Puinnit joutuivat ajallaan. Hellekesä tyrehdytti viljojen kasvun. Arvioitten mukaan satotaso jäi laajoilla alueilla noin puoleen normaalivuosista. Niin oli asia Kiteelläkin. Näillä eväillä täytyy kuitenkin seuraavaan satokauteen sinnitellä, toivottavasti sitten saadaan taas normaalit tulokset.

 

 

Siinäpä katsausta menneestä kesästä tulikin "piisalle" asti. Nyt elämme jo kaamosta ja ajatukset joulun odotuksesta täyttävät mielen.

 

Mutta omana viestinäni  vielä pieni asia: Erittäin hyvä joululahja perheen miesväelle tämä jutun alussa kerrottu monipuolinen Dieselit- kirja todellakin on. Painos on jo hyvin vähissä, mutta kiireisimmät ostajat ehtivät vielä kirjan saada. Postimaksut ovat syyskuun alussa taas nousseet, silti toimitan viimeiset kirjat helposti-paketteina tilaajan kirjelaatikkoon tai kirjeluukkuun entisellä hinnalla. Paketti on pehmustesuojattu, joten lähetys tulee ehjänä perille. Uutta painosta ei oteta, siksi uskon että kiiteltyä kirjaa pidetään pian arvoteoksena.