Juuria etsimässä

Juhanan pirtti Kesälahden Hummovaarassa on eräs karjalaisen kulttuurin historiaan liittyvä monumentti. Rakennus sijaitsee kivenheiton päässä mahtavasta ikihongasta, joka on silhuettina nähty myös suomalaisessa markka-ajan rahassa.

Useita satoja vuosia vanha mahtipuu, Lönnrotin petäjä, muistuttaa ajasta, jolloin Juhana Kainulainen saman puun juurella lauloi neljän päivän ajan kalevalaisia runoja Elias Lönnrotille. Harva tietää, että muun muassa koko Lemminkäisen taru ja suuri osa muustakin Kalevalan sisällöstä on Juhana Kainulaisen muistin varassa laulettuja kertomuksia.
Pohjois-Karjalassa muistetaan vielä opintokerhopariskuntaa, Aino ja Olla Teräsvuorta. Ainakin ennen sotia 1930-luvulla heidän johtamansa Rajaseudun kansankorkeakouluyhdistyksen toiminta täällä oli todella voimakasta ja laajaa. Ajat ovat muuttuneet ja varsinainen toimintakin on hiipunut muutamaan ikäihmisten ylläpitämään opintokerhoon, nekin Joensuun lähituntumassa.
Yhdistyksen omaisuus on säätiöity ja sen rahastotuottoja jaetaan erilaisille maakunnan kulttuurihankkeille lähes vuosittain yli kymmenen tuhannen euron kokonaissummalla. Kiteen mieskuoron historiakirja oli eräs säätiön apurahan saanut kohde vuonna 2005.

Esipuhe on pitkähkö, kun blogin teema on "Karjalaisilla juurilla" ja nykyisellä nimellä Rajaseudun kerhoyhdistyksen toimijoiden tämänvuotinen kulttuurimatka. Niitä yhdistyksen piirissä olevat ihmiset ovat tehneet nyt jo eläkkeelle siirtyneen matkatoimistoyrittäjä Teppo Mikkosen kanssa yli 40:n vuoden ajan. Niin kuin hyvin tiedetään, suurella osalla Pohjois-Karjalassa asuvista ihmisistä on taustana suvun varhaispolvien muutto Savosta Karjalaan 1600-luvun vuosikymmenten levottomina vuosina. Eräs syy tänne muuttoon oli, kun entinen ortodoksiasutus siirtyi uskonvainojen takia silloisen itärajan taakse ja kylät tyhjenivät tarjoten tulomahdollisuuksia uudelle väestölle.

Matkaa edelsi professori Veijo Saloheimon teemaa koskeva laaja esitelmä tuosta edelleen tutkijoita kiinnostavasta aiheesta. Blogin kuvasarja kertoo välähdyksiä kaksi päivää kestäneestä bussimatkasta Kesälahdelle, Kerimäelle, Rantasalmelle, Mikkeliin, Luumäelle, Ruokolahdelle ja jälleen Kesälahdelle. Lyhyeen ajanjaksoon mahtui suuri kulttuurinen anti. Teppo Mikkonen ja blokintekijä olivat varautuneet kykyjensä mukaan toimimaan matkanjohtajina ja kertomaan paikallisten oppaitten lisäksi matkakohteisiin liittynyttä historiallista tietoa.

Alkumatkalla pysähdyttiin Kiteen Puhoksen vanhassa teollisuusmiljöössä, mutta aamukahville mentiin Kesälahden Villalaan. Juhanantuvan seiniä ja taloa muutenkin kaunistavat taiteilija Leo Karppasen puukaiverrukset. Niitä on tässäkin pirtin seinällä. Juhanantupaa ihailtiin myös ulkopuolelta. Timo Holopaisen nykyään isännöimä ravintola tarjosi maukkaat ja karjalaisen keittiön herkkuihin perustuneet lisäkkeet kahvin höystönä. Kiitos siitä!

Kerimäen upea puukirkko on nähtävyys sinänsä. Tässä on sisänäkymä alttariseinältä.

Rantasalmen kirkko tuhoutui ukkosen sytyttämässä tulipalossa juhannuksen jälkeen, 27.6.1986. Nyt upea temppeli on jälleen kunnossa.
Rantasalmella kävimme myös Järviluonnonkeskuksessa ja tutustuimme siellä näyttelyyn ja katsoimme diaesityksen. Sen jälkeen mekin kannoimme huolta saimaannorpan säilymisestä.

Julkisivun yksityiskohdissa on ilmettä, joka on tuttu mm. monista arkkitehti Josef Stenbäckin piirtämistä, luovutettuun Karjalaan jääneistä kirkoista.

 

Retkeläiset levähtävät Rantasalmen kirkossa. Uusitun kirkon sisätiloissa on nykyaikainen ilme.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Toisen matkapäivän ensimmäinen kohde oli Kotkaniemi. Se on entisen presidentin ja sitä ennen jo monessa muussa valtionhallinnon virassa palvelleen miehen kotitila. Näkymä on pihapiiristä.

Matkan yöpyminen tapahtui Mikkelissä. Edellisen iltapäivän aikana vierailtiin muun muassa Rantasalmen Parkumäessä. Rantasalmelta, Säämingistä ja monesta muustakin Pien-Savon pitäjästä muutti aikoinaan paljon uutta väestöä Keski-Karjalan tyhjenneisiin kyliin.
 

Presidentin jälkipolvea asuu edelleen Kotkaniemen tilalla ja maatilan ohella pitää avoinna valtionpäämiehestä kertovaa kotimuseota. Kuvassa olemme kuulemassa Ukko-Pekan pojan miniän esitystä presidentin ja talon vaiheista.

Takana näkyvä pysti on P.E.Svinhufvudista tehty näköisveistos. Kiteeläisenä löysin talon perhealbumista kiinnostavan kuvan, joka kertoi, että kun presidentin hautajaiset olivat vuonna 1944, siunaustilaisuudessa Luumäen kirkossa ruumissaarnan piti sotilaspastori Martti Nortia. Muistamme hyvin, että myöhemmin hän oli myös Kiteen kirkkoherra 1950- ja 1960-luvulla.

Nyt ollaan jo Ruokolahdella. Komea puukirkko sielläkin on!

Ruokolahden kirkon museoituna nyt oleva vanha tapuli on arvonsa mukaisesti hoidettu, kun sen kaunis paanukatto uusittiin kymmenkunta vuotta sitten.

Taidemaalari Albert Edefeldin eräänä pääteoksena pidetään maalausta "Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä". Eräs sen kopiosta löytyy Ruokolahden kotiseutumuseosta, jossa myös pistäydyimme.

Kotimatkalla piipahdimme vielä katselemassa kansallismaisemaa Punkaharjulla.
Ja kun matkaa aloiteltiin Kesälahdelta, sinne palattiin vielä toisena matkapäivänä. Kotiseutumuseon arvokkaimpia rakennuksia on Pyhäjärven Sorsasaaresta siirretty jyhkeä savupirtti. Se on alkuaan rakennettu vuonna 1726. Saareen se tehtiin ilmeisesti siksi, kun Uudenkaupungin rauhan raja vuonna 1721 tuli halkomaan Kesälahtea ja levoton rajaseutu luultavasti sai isännän viemään perheensä saareen. "Ehkä siellä on rauhallisempaa ja turvallisempaa asua", arvellaan rakentajan silloin ajatelleen.

Sisänäkymä pirtistä. Vankkahirsiset seinät, virsikannel pöydällä ja avoinna oleva biblia kertovat talonpoikaisesta elämäntavasta pian kolmen vuosisadan takaa.

Iso on uunikin. Mutta paljon oli silloin talossa asujia. Kerrotaan perheen olleen parhaimmillaan liki kolmikymmenpäinen. Kyllä siinä leipää, jos muutakin särvintä tarvittiin!

Eräs pirtin pöydistä on tehty yhdestä, mahtavan leveästä laudasta. Paljon muutakin kiintoisaa nähtävää Kesälahden kotiseutumuseo tarjoaa. Se on monen muun isomman museon tapaan myös ulkomuseo, joten historiallista rakennuskantaa alueella on melko paljon. Sisätiloissa taas on monenlaisia kiinnostavia esineitä menneitten vuosikymmenten ja -satojenkin vuosien ajalta

Kotiuduimme toisen päivän illansuussa, kun Joensuusta tapahtunut lähtö palautti loputkin matkustajat kotimaisemiin. Kiteelle jäi jo sitä ennen osa mukana olleesta joukosta. Joukkomme on jo varsin iäkästä väkeä. Mutta kun vireys on yhä hyvää tasoa, ehkä vielä ensi kesänäkin lähdemme tutustumaan meille vielä uusiin ja kiinnostaviin kulttuurikohteisiin.

Siihen asti näkemiin! Ja kiitos kaikille mukana olleille, hyvän terveyden toivotuksin! Näin me kiteeläiset "matkanjohtajat" lämpimästi haluamme teille sanoa!

Viides kerta toden sanoo!

Kadriorgin puiston kukkaistutukset olivat vielä syyskuun lopussa silmää hivelevän kauniita.

Kari Suomalainen teki aikoinaan pilapiirroksen UKK:n ulkomaanmatkoista. Kuva kertoi, että lähtöä suunnitteleva maan isä peitti silmänsä, kastoi etusormen leimasintyynyyn ja painoi umpimähkään sormenpäällä leiman seinällä olleeseen maailmankarttaan. Muualla leimoja oli harvakseen, mutta Moskovan kohdalle niitä oli sattunut osumaan kymmenittäin.

Vaikka tässä ei maan isiä ollakaan, sama sairaus taitaa yhdistää monta tämän päivän matkailijaa, kenellä mihinkin suuntaan. Omalle osalle kun on tänä vuonna kertynyt jo viisi matkaa Viron eri kohteisiin. Ja neljännesvuosi on vielä edessäpäin. Kukapa tuon lopullisen saldon uskaltaa vielä mennä sanomaan!

Syyskuun viimeistä päivää vietettiin Tallinnassa opintomatkan merkeissä. Menneen kesän ehkä viimeinen todella lämmin päivä osui kohdalle, kun Tallinnassa ja myös Helsingissä mitattiin yli 20:n plusasteen lämpötiloja varjossakin!
Tallinnassa on nykyään lukuisia Viru-hotellia korkeampia rakennuksia, mutta silti suomalaisten 1970-luvun alussa rakentama 23-kerroksinen "torni" on vieläkin eräs kaupungin tärkeimmistä maamerkeistä.

Viru-hotellin ylimpien kerrosten parvekkeilta avautuu upeita näkymiä kaupungin ylitse.

Tämä panoraama suuntautuu matkustajasatamaa kohti.

Zoomaten kohteet tulevat lähemmäksi. Valoa riitti, joten yksityiskohdatkin toistuvat kuvissa hyvin.

Paikalliset oppaat kertoivat Tallinnan uusista nähtävyyksistä ja kehittyvistä palveluista. Tässä niitä tarinoita kuunnellaan Viru-hotellin 22. kerroksen parvekkeella.

Melko uusi kohde on turisteille äskettäin avautunut KGB-museo. Suurin osa laitteista vietiin pois, kun neuvostoajan joukot poistuivat Virosta maan itsenäistymisen jälkeen. Viru-hotellin 22. kerroksen tiloissa toiminut KGB:n vakoilupiste oli kerrotun mukaan todellinen solmukohta, jonka kautta kulki kaikki "lännestä", kuten USA:stakin välitetty vakoilutieto. Kuvaustilanteessa paikallinen opas kertoo niistä vuosista ja siitä, mitä noissa silloin salaisissa tiloissa vuosikymmenten ajan tapahtui.

Aurinko paistaa ja aurinkoisia ovat kuvaan osuneiden matkatoverien ilmeetkin!

Terassikansa nauttii kesän viimeisistä lämmönsäteistä Tallinnan vanhassa kaupungissa. 30.9.2011.

Kauneutta vaalitaan kaupungin puistoissa ja viheralueilla. Tämä näkymä on Kadriorgin puistosta. Ei uskoisi ajankulun olevan jo myöhäissyksyn kynnyksellä. Lähellä tätä puistoa sijaitsee myös Viron nykytaiteen museo Kumu.

Sinne jäi aurinkoinen Tallinna! Mutta kaikkien mukana olleiden mieleen jäivät kauniit ja lämpimät muistot. Uusia tuttuja saatiin ja entisiä tovereita tuli tavattua tälläkin matkalla. Kiitokset kaikille "reissussa" olleille seurasta, unohtamatta taustavoimana ollutta Pohjolan Matka-yritystä ja sieltä "saattajina" mukana olleita matkailualan ammattilaisia!

Ohi ovat taas heinäpoudat ja kesähelteet

Nostalgisin tuntein heinäpellolla. Kalusto on 1960-luvulta ja kuski mallia juuri ennen toista maailmansotaa!

Kuluneen kesän piirteisiin kuului harvinaisen aikaisessa ollut kasvustojen kehitys. Harvoin kuivan heinän korjuu ehtii vuoroon jo ennen juhannusta. Nyt kävi niin, samoin kuin sekin, että kauranpuinnit alkoivat heti elokuun alkupäivinä. Se on liki kolme viikkoa normaalia aikaisemmin. Kuvassa pöyhitään heinäluokoa kesäkuun puolessa välissä.

Suomen kesä on lyhyt, niinhän sen olemme lukemattomia kertoja kuulleet. Kuluneessa sanonnassa on sekä totta että harhaa. Pitkän talven jälkeen viimein saapuvaan kevääseen ja kesään kohdistuu suuria toiveita ja odotuksia. Kesän viikot tuntuvat mennä huiskahtavan yllättävällä vauhdilla ohi. Mutta paljon tapahtumia noihin hektisiin pariinkymmeneen viikkoon mahtuu!

Kehkeytyvän luonnon kanssa yhtä jalkaa käyden miltei unohtaa oman ikänsä ja rajalliset, vielä mahdollisesti edessä olevat elinvuotensa. Kesä tempaa mukaansa niin nuoret kuin vanhatkin. Kun itse saa katsella kaikkea siihen liittyvää pirtin ikkunasta ja kotipihalta näkyvästä, alati vaihtuvasta maisemakortista, tuntee itsekin olevansa osa tuota luonnon suurta näytelmää.

Kesän jälkeen tulevaa talvea varten pitää varustautua monin tavoin: Oma lajinsa on hankkia kuivia polttopuita pakkaspäivien tarpeisiin. Ja parempi vielä, jos ne saavat odotella ja kuivua pinossa peitettyinä tai liiterissä vuoden, pari. Nämä vantterat pöllit ovat ukkelille omanlaisensa lopputili sieltä Perämetsästä, joka keväällä hakattiin. Korjuukoneen tasaus- ja hylkypätkille ei juuri polttopuuta parempaa käyttöä löydy.

Sama Dexta kuin heinäpellolla se tässä pyörittää pilkontaruuvia. Kyseessä ei tosin ole miehelle niin rankka puuha, kuin kuvasta voisi päätellä.

Kesä alkaa jättää hyvästejään. Näky puutarhan läpi naapurin pellolle kertoo syksyn värien tulosta maisemaan.

Tuttuja ja pitkäaikaisia tovereita tavattiin ruskan merkeissä Kolilla. Tässä aloitellaan yhteistä kävelylenkkiä raikkaassa syyssäässä.

Elokuun viimeisillä viikoilla tulivat vihdoin jo odotetut sateet. Sää oli vielä melko lämmin, joten sienet ampaisivat vauhdilla kasvuun. Syyskuun alussa alkaneella sienestyskaudella saatiin koreihin tosi hyvänlaatuisia haaparouskuja ja "karvalaukkuja", joista muutamia sellaisia tässäkin poseeraa syysvärisessä metsäpohjassa.

Yhden aamupäivän korjuutulosta Kiteenlahden ja Satulavaaran sienimetsistä. Kelpaa näistäkin rouskuista tehtyjä herkkuja maistella vaikkapa joulukinkun höysteenä!

Loppusyksyn antia ovat myös puolukat. Tämä kuva on otettu varsinaisesta terapiametsästä: Metsäpohjassa viihtyvä jäkälä kertoo, ettei peloteltu ilmastomuutos ja saasteet ole sentään kaikkea tuhonneet. Värikylläinen näkymä on oikeastaan eräs luonnon suurista taideteoksista.

Aamukasteiset puolukat ovat kypsiä ja herkullisia. Kelpaa noita talveksi talteen poimia!

Ei kotiintuomiksi pelkästään kuvia tälläkään kertaa tullut: Pari sankoa täyttyi puolukoista ja kun mustikatkin vielä maukkaina odottelivat poimijaansa, piti niitäkin kotiinlähtiessä muutamat litrat poimia. Kesä on tosin ollut ihana, mutta onhan syksylläkin puolensa!

Vai kuinka?

Reissu tehtiin, kuvia ja tarinoita Pärnusta ja Riikasta

Ravintola Lido Väinäjoen rannalla Riikassa.

Lidon sisäänkäynnin pylväskujaa.

Matkan pisimmällä olleena kohteena oli Riika. Ryhmä purkatuu bussista kiertoajelun jälkeen ja varaustautuu kävelykierrokselle vanhaan kaupunkiin. Tässä vaiheessa sade oli hellittänyt, mutta ei pitkäksi aikaa, sillä kohta sadevarusteet olivat tarpeen. Kaikilla niitä ei ollut, joten lämmin kesäsade kasteli ainakin itseltäni hartiat likomäriksi.

Muita nähtävyyksiä oli paljonkin, mutta yksi joensuulaisen matkatoverin kameranlaukaus osui kohti matkanjohtajaa, jollaisena yritin johdatella sukuseuraväkeä matkan kiemuroissa parhaani mukaan. Silti suurin rooli oli kuljettajallamme Tarmo Mielosella ja Pärnussa ja Riikassa meitä luotsanneella Maija-opppaalla.

Yli puoli vuotta suunnitelmana ollut retki Baltiaan on siis nyt takana. Pärnun säät olivat mitä parhaita, mutta toinen kohde, Riika, otti vieraansa vastaan sateella. Hieno hansakaupunki tuli silti tutummaksi ja sade häiritsi oikeastaan vain kävellen tehtyä kierrosta vanhaan kaupunkiin. Tarinan otsikkokuvina on otoksia Baltian suurimmasta ruokaravintolasta, joka sijaitsee neljän kilometrin päässä Riikan keskustasta.

Otoksissa näkyvästä mahtavasta hirsilinnasta tuli miltei pääkohde koko Riikassa käynnille. Sellaisia bufee-pöytiä näkee harvoin ja ruokalajeja on kymmenittäin. Tosin ensimmäinen käynti oli vasta opettelua suuren tarjonnan antamien mahdollisuuksien hyödyntämiselle.

Menomatkalla Tallinnan satamassa. Laiturissa on Tallink-varustamon pika-alus Star, jolla teimme paluumatkan sunnuntaina 14.8. Menomatkalla yövyimme Baltic Princess -laivassa ja aamiaisen jälkeen suuntasimme bussilla Pärnua kohti.

Savonlinnalaisen rakennusliike Mikko Revon 1970-luvun alussa rakentama Viru-hotelli on edelleen eräs Tallinnan maamerkeistä.

Perillä ollaan! Tohmajärveltä, Kiteeltä ja pääkaupunkiseudulta lähteneitä matkalaisia asettui yhteiseen potrettiin Pärnun keskustassa.

Tässä ollaan jo matkalla kohti Riikaa. Kuva on otettu Latvian rajalla Iklan raja-asemalta. Tullimuodollisuuksia ei ollut, matka jatkui ilman tarkastuksia, kuten kahden EU-valtion rajalla kuuluukin.

Sateinen Riika, mutta silti kesäisen lämmintä.

Näkymä kohti Väinäjoen rautatiesiltaa. Lähellä oikealla sijaitsee vanha kaupunki, eräs Riikan nähtävyyksistä.

Vaikka kaupunki kärsi pahasti sota-ajan pommituksissa, sen arvorakennukset ovat nyt entistäkin ehommassa kunnossa.

Lido-ravintolan tarjoilutiskien alkupäätä.

Tämä kuva on Pärnusta. Kuvauspaikka oli vanha kaupungin portti ja näkymä avautuu majoituspaikkaamme, Spa-hotelli Viikingiä kohti.

Kesäinen katunäkymä Pärnun keskustasta.

Sunnuntai-aamuna 14.8. oltiin siinä vaiheessa, että kotimatka on edessä. Laukkuja kuormataan ja matka Tallinnan satamaa kohti alkaa. Via Baltica-tie Tallinnasta Pärnuun, Riikaan, Vilnaan ja edelleen Puolaa kohti on nykyään hyvässä kunnossa. Väylien parantamiseen kerrotaan käytetyn runsaasti EU-varoja.
Sunnuntai-iltana oltiin Helsingissä. Osa seurueesta erosi ryhmästä jo satamassa. Kotimatkalla jäi reisulla saatuja uusia tuttavia Kuusankoskelle ja suurin osa jatkoi Pohjois-Karjalaa kohti. Yhteinen näkemys oli, että sukuseurojen yhteisiä kesämatkoja tehdään jatkossakin. Pallo on nyt Matikaisten sukuseuralla, joka sai tehtäväkseen ideoida kesän 2012 matkaa. Mukavaa oli reissussa, mutta hyvä oli palata taas takaisin kotimaisemiinkin!