sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Rompetta ja perinnettä niin Kuhmossa kuin Viron Tagadissa

 
Lokakuu on jo pitkällä. Karpalot odottavat poimijoitaan. Ahkerimmat ovat kuullun mukaan näitäkin saaneet talteen ämpärikaupalla. Oma karpalosuo on niin vetinen, että tohtineeko sinne mennä rämpimään. Sen verran kuitenkin kosketusta lajiin on, kuin valokuvasta näkyy. Harkinnassa tuota "apajaa" on silti pidettävä - jos vaikka muutaman litran saisi.....
     Sitä ennen kuitenkin palataan kesään ja sen moniin tapahtumiin. Vuorossa ovat kaksi mielenkiintoista paikkaa vanhoista koneista ja ajoneuvoista kiinnostuneille. Alkujutussa on kuvia Kuhmon perinnekone- ja rompetapahtumasta viime heinäkuulta.
     Toinen osa tarinaa on peräisin Virosta, Sakun kunnasta ja siellä Tagadin kylästä. Kiteeltä meitä oli bussilasti eteläisessä naapurissamme 3-5. päivinä lokakuuta. Tapahtuma on iso, aluetta on pari hehtaaria ja myyntipaikkoja noin 450. Yhden päivän mittaisessa aktiviteetissa ennättää arvioiden mukaan käydä yli 10.000 vierasta. Takadissa on keväästä 1995 lähtien pidetty "restauroijien päivän" nimellä nyt jo 40 tapahtumaa. Aikataulun voisi panna mieleen vastaisen varalle: Kevään tapahtuma on toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina  ja syksyllä romppeita kaupataan vastaavasti lokakuun ensimmäinen sunnuntai.
 
 
Kuhmossa nähtiin useita seniori-ikäisiä urheiluautojakin. Tässä on MG, BMC-yhtymän avomalli. Mallinimi on lyhenne sanasta Morris Garage. Näitä valmistettiin perustuotannosta "kustomoituina" versioina useita vuosikymmeniä. Kuvan yksilö lienee 1960- tai 1970-luvulta. BMC:hen ja sittemmin British-Leyland-konserniin sulautuneella Austin-Morris yhtymällä oli muitakin avomalleja, kuten vaikkapa Austin Healey Sprite.
 
 
Menestyksekkään etuvetoisen Morris- ja Austin Minin jälkeen BMC yritti uusia tuon buumin lukuisilla uusilla malleilla, Miniä suurempi Mailer oli teknisiltä ratkaisuiltaan Minin sukulainen. Uutta oli "hydrolastic"-jousitus. Kehitelminä seurasivat vielä Austin Maxi, sitten isokorinen Austin 1800. Lempinimillä perus-Mini tunnettiin "koirankoppina" ja Austin 1800-mallia herjattiin "kromosomi"-Miniksi. Viimeinen yritys jalostaa Mini-teemaa1980-luvun taitteessa oli, nyt jo Brititsh- Leyland-yhtymäksi muuttuneena konsernina, isoihin autoihin kuulunut ja takavuosien loistomallin nimellä markkinoitu Austin Princess, joka osoittautui fiaskoksi. Kaikki Mailerinkin jälkeiset kehitelmät olivat etuvetoisia. Kuvan auto on Austin Allegro, malli on arviona 1970-luvulta. Tämäkin on etuvetoinen ja myös varustettu "hydrolastic"- jousituksella. Malleista löytyi yksi miltei urheiluautoksi luokiteltava versio; 1750-kuutioisesta koneesta irtosi 91 hevosvoimaa. Siihen aikaan se oli kova luku tämän kokoiseen autoon.


Oranssi Opel Manta on hopeanhohtoisen Opel GT:n takana, mutta jonossa etummaisena komeilee Toyota Celican ST-malli, miltei urheiluautoksi luokiteltava japsi. Versio tuli markkinoille 1970-luvun alussa, mutta valmistus jatkui uusina mallikehitelminä ainakin vuoteen 2005. Tämä yksilö lienee vuosimallia noin 1980.
 
 
Kuhmon romppeilla oli tämä Kainuussa uudesta asti ollut Austin A60. Valmistusaika lienee 1950- ja 1960-luvun vaihde. Taksina auto palveli uutuuttaan ja siksi katolla on taksi-kilpi aikansa mukaisena tunnuksena.
 

Opel GT oli 1970-luvulla monen pojan toteutumaton unelma. Kuhmossa ollut yksilö oli hienossa kunnossa.


"Piikkinokka"-Skoda, malli 1102, oli 1950-luvulla Suomessa hyvin yleinen auto. Länsituonti oli niukkaa, mutta Neuvostoliitosta, Tsekkoslovakiasta ja DDR:stä autoja tuotiin silloin rajoituksitta.

 
Toinen piikkinokka, nyt Moskvitsh, oli neuvostovalmiste. Se oli tosiasiassa Opel Kadett-kopio, sillä sodan päätyttyä saksalaisten autojen valmistuslinjat vietiin eräänlaisena sotasaaliina itäblokin maihin.

 
Tässä on rautaa lännestä. Ford Mustang on ollut tuotannossa noin 50 vuotta. Malleja on ehtinyt olemaan paljon, joukossa myös upeat cabrioletit.
 

Eicher kuuluu kadonneisiin saksalaismerkkeihin traktorina. Siksi se on harvinainen entisöitynäkin. Kuhmossa kesällä 2015 oli tämä keskiniittokoneella varustettu yksilö.

 
Zetor muistetaan, joten se ei enempää esittelyä kaipaa. Kuvan pari ovat molemmat sitä matalampaa, mutta myös nopeampaa 25A-mallia. Maantienopeus oli 32 kilometriä tunnissa.

 
Perätysten esiteltävinä nämä kaksi Allis-Chalmersia. Etummainen on Perkins P3 TA-dieselillä varustettu D-270. Takana on edeltänyt B-malli, tosin ne kaikki olivat kaasutinmoottorisia. Omistaja on käyttänyt taiteellista luovuuttaan maalamalla moottorin  mustaksi. Alkuperäisenä traktorit olivat kauttaaltaan oranssissa värissä.
 
 
Kuhmolaismobilisti Antero Kyllösen kokoelmista olivat jutun alkupuolen itäautot. Hänen on myös tämä Mc Cormick-Deering- Farmall vuodelta 1934.
 
 
Komeita brittiajokkeja ovat nämä kaksi BSA-moottoripyörää. Sikäläinen teollisuus joutui pahaan jamaan japsien vallatessa kaksipyöräisten markkinat. Kuvaan päässeet pelit ovat loppuvuosien tuotantoa, jota jatkui hiipuvana 1970-luvun puoleen väliin saakka.  

 
Britti on tämäkin, Royal Enfield, jonka iskutilavuus, kaksimukisenakin, taitaa olla 500-luokassa. Suurin piirtein mallit olivat ulkonäöltään lähes samanlaisia aina 1930-luvulta asti.

 
Omassa käytössämme oli Suomessa valmistettu Peko-merkkinen itseluovuttava elonleikkuukone. Kuvassa on esikuva, jenkeissä tehty Deering. Tarkassakaan tutkimisessa mitään eroa suomalaisessa kopiossa ei alkuperäismalliin ollut . Eroa tosin oli siinä, että sodanjälkeisen ajan teräsvalut olivat Värtsilä-Yhtymän Pietarsaaren tehtailla onnettoman hauraita. Remonttia piisasi etenkin haravien rullaradan osissa.
 
 
Yleiskuvaa Kuhmon romppeilta 2015. Tapahtuma oli nyt siirretty koulukeskuksen alueelta urheilukentälle ja sen ympäristöön.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

 
 Sitten Tagadiin. Yleisöä riitti tungokseen asti, vaikka kuvaushetkellä pahin ruuhka-aika oli vasta edessä päin.
 

Alkuperäinen DKW oli säilynyt 1930-luvun edustajana. Tätäkin kopioitiin surutta DDR:ssä. Mallinimi tosin oli vaihtunut muotoon IFA F8. 

 
Kaksi aitoa itäautoa Neuvostoliiton vuosilta. Autoilla oli kuitenkin yhteinen tekniikka, sillä taampana näkyvässä RAF-Latvija-pikkubussissa käytettiin edessä näkyvän Volga-mallin moottoria, vaihteistoa ja muutakin voimansiirtoa. 
 
 
Tapahtuman hengen mukaisesti paikalle sonnustaudutaan usein vanhoilla ajokeilla. Tässä pysäköintipaikalla on neuvostomallien lisäksi myös jenkkiauto "siipikauden" vuosilta.
 
 
 
Varman päälle reissuun. Tämä tapahtumaan Uralilla (tunnistus venttilikopan perusteella) saapunut vieras on pakannut mukaan majoittumisvarusteitten lisäksi varapyöränkin.
 
 
VMPK:n tapahtumaa Punkaharjulla muistellen tämä Tagadissa nähty Wanderer on 1910-luvulta. Valolaitteena oli karbidilyhty, vaihteistojärjestelyt olivat vasta kehittymässä, mutta matkaa näilläkin taitettiin,
 

Edelleen teemalla kopioidut alkuperäismallit: kuvassa on 1930-luvun lopun saksalainen DKW NZ350. "Uudestisyntyneenä" se sai nimen IC 350, tai IC49, muitakin mallinimiä toki oli, myöhempinä kehitelminä.  
 

Siinähän se nyt komeilee, tässä jo IC-versiona 1940-luvulta. Tankissa oleva logo tosin ei ole IC:n alkuperäinen. Mahdollista onkin, että näitä 350-versioita ainakin koottiin lyhytaikaisesti Izhevskin lisäksi jossakin muussa tehtaassa, Neuvostoliitossa tai muualla itäblokin alueella. Siinä on itäpyöristä tietäville kommentin paikka!


Erittäin hieno moottoripyörä oli tämä 250-kuutioinen NSU. Valmistus jatkui sotavuosia lukuun ottamatta vuodesta 1934 aina 1950-luvun puoleen väliin. Sitten tuli uusi mallisarja uudempine moottoriratkaisuineen.

 
 NSU:n detaljikuvassa näkyy entisöinnin upea laatu. Tuskinpa esimerkiksi tankin kromaus voisi olla tässä nähtyä parempi. Monista yksityiskohdista puhumattakaan.
 

 Unkarilainen Pannonia oli sekin melko yleinen motskarimerkki Suomessa 1950-luvulta lähtien. Valmistusta jatkettiin vielä 1970-luvulla, jolloin moottoripyöräily oli meillä miltei unohduksissa. Varsovan liiton maissa kaupankäynti jatkui sujuvana. Tässä on merkin hienossa kunnossa oleva edustaja, sivuvaunullinen Pannonia 250 vuodelta 1975.
 
 
Vähintään yhtä upeassa kunnossa kuin aikanaan tehtaalta lähtiessä on tämä 250-kuutioinen Jawa. Kromit ja kaikki maalipinnat sekä varustelu olivat "viimeisen päälle". Hintapyyntö oli 1500 euroa, millä ajopeli lähti ilmeisesti suomalaisostajan mukaan.
 
 
Projektikunnossa olevat Jawat olisivat lähteneet "uuteen kotiin" satasissa laskettavilla euroilla. 
 
 
DKW-malli tämäkin ja malli  lienee jostakin 1930-luvun vuosilta. Myös sodan jälkeen, lähinnä 1950-luvulla, oli myös 175- kokoluokassa  DKW-malleja. Kuutioita on 175, tämä "valistuneena arviona".
 

DDR:stä tuotiin Suomeen sotien jälkeen paljon MZ-merkkisiä moottoripyöriä. Kuvassa oleva keltainen  ja 175-kuutioinen CZ on kuitenkin tsekeistä ja 1970-luvun malleja. Muotoilussa näkyy jo uudempien suunnittelijoiden luomat linjat.


Jos "pappa"-Tunturi ei ole ehdoton vaatimus mopon entisöintiin, tässä on tarjolla itämaisia ehdokkaita. Parin sadan euron hintapyynneissä tuntui oleva tinkivaraakin. 
  
 
Peräkärrynlavallinen varaosia. Niin autoihin kuin moottoripyöriin sulassa sovussa. Alkuaan MZ-pyöristä tuttu kumiputki- ketjunsuojapari taitaa olla tuliterä. Myöhemmin ratkaisu kopioitiin moniin muihinkin itäpyöriin.
 
 
Kromiosissa löytyy, mutta itäblokin ajopeleihin nämäkin.


Mitähän rompepöydiltä ei löytyisi? Ylä- ja alakuvassa on pientä esimakua asiasta.

 
   


Neuvostoliitossa valmistettiin lukuisilla eri merkeillä myös pieniä nelipyörätraktoreita. Yleisimpiä lienevät olleet Belarus ja ehkä Vladimirets- merkit. Myös "kirjainmalleja" oli. Sellaisena voisi mainita vaikka tyypin T3-4K-14. Kuvassa on ilmeisimmin Belarus-versio takavetoisena mallina. 


Edelleen sama traktori lähikuvassa. Kaksisylinterinen bensakäyttöinen kansiventtiilikone kaksilla käynnistyslaitteilla. Moottorin kupeella näkyvät starttimoottori ja etupäässä jalkapoljin, josta koneen saa tulille moottoripyöristä tuttuun tapaan. Hintapyyntö työkoneineen oli 2000 euroa. Sillä sai varusteina kyntöauran ja puskulevyn. Myyjällä olisi kotonaan ollut varaosatarpeita varten toinenkin samanlainen peli. Lisää työkoneita ja toinen traktori mukaan, kaikki kolmella tonnilla, kuului tarjous.


Takaapäin otetussa kuvassa näkyvät hydraulinen nostolaite pumppuineen. Samaa kolmipiste-tekniikkaa kuin isommissakin, mutta lisänä vielä erillinen vetolaite.

 
Vielä yksi kuva hellyttävästä pikkutraktorista. Tämä on moottorin vasemmalta puolelta, josta näkyvät kaasutin, magneetto ja venttiilikansi.
 
 
Vertailun vuoksi Belarus-merkkinen pikkutraktori, joka kuvattiin muutama vuosi sitten Kuhmon rompepäivillä. Malli on nelivetoinen ja runko-ohjattu. Kääntösäde on pieni ja vetotehoa kokoonsa nähden hyvin, sillä moottori on kokonaan etuakselin etupuolella. 

 
Mitäpä sitä käy uutta moottoria suunnittelemaan, kun entinen on osoittautunut hyväksi. Pieni vertailu osoittaa, että Viron Tagadissa tarjolla olleessa takavetomallissa on sama kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen moottori kuin Kuhmoon tuodussa nelivedossa.
 

"Ropina" on pidetty ja pian suunnataan kohti Tallinnaa. Bussin vierellä suunnitellaan jo uutta reissua Tagadiin. Mikäpäs siinä, voisihan saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ensin vapunaaton juhlinta laivalla ja "restaurootite päev" sunnuntaina 1.5., vapunpäivänä. Pitänee laittaa harkintaan!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ 
 Tässäpä tulikin kelpo kuvapaketti, vanhaa tekniikkaa ja mieleenmuistumia meille nostalgiannälkäisille papparaisille. Vielä on iso lajitelma otoksia Seinäjoelta kesällä otettuina. Palataan tuonnempana  aiheeseen Etelä-Pohjanmaan traktorimuseoteemalla. Museon omistavan Matti Jaskarin kokoelmissa on noin 150 vanhaa maatalouden vetokonetta.
 

torstai 1. lokakuuta 2015

Ruskan kauneutta läheltä ja kauempaa

 
 
 Alkavaa ruskaa tämän blogin avauskuvana, joka tallennettiin jokunen vuosi sitten on Kolilta. Upeaa kansallismaisemaamme, eikö vain?
 
Syys-lokakuun vaihde on merkittävä paalu vuodenkierrossa, vaikka sadonkorjuun rippeitä usein jääkin lokakuun alkupäiville. Tyypillisesti kasvimailla on vielä nostamattomia juurikasveja, lanttua, ehkä porkkanaa, kaaliakin, mikäli se emännän kasvilajitelmaan kotipuutarhassa kuuluu. Kesän työt kuitenkin alkavat kaiken kaikkiaan olla viimeistään loppusuoralla.  Nyt on aikaa silmätä taas ympärilleen. Luonto on lähestyvän talven odotuksessa jälleen kerran pukeutunut juhla-asuun. Tähän erään "taitekohdan" blogiin olen koonnut muutamia otoksiani tietokoneen ihmeellisistä uumenista.
 

Kasvipeite Kolin huipun jylhillä kallioilla on niukka. Silti vaikkapa vaivaiskoivuissa ovat jo alkaneen syysruskan sävyt. Pielinenkin häämöttää hieman. Korkealla ollaan, mutta kuvakulma on melkeinpä maanläheinen.

 
Tältä syksyltä ei näin komeaa pihlajaa taida löytyä. Siksi otos piti etsiä edellisiltä vuosilta. Mutta silloin kun kuva otettiin, oli näkymä näin uhkea. 
  

Oli asiaa Kainuuseen. Viikko sitten keskiviikkona ajelin kaunista ruskamaisemaa saman päivän edestakaisena matkana 720 kilometriä. Komeaa luonnon väritaidetta oli pakko muutaman kerran pysähtyä kuvaamaan. Tie vie pohjoiseen, Suomussalmelle, ja  Vartiuksen suuntaan Kostamustielle kääntyen, jopa ulkomaille.  

 
Samaa tietä, hieman erilaista pinnanmuotoa, mutta edelleen värikästä ruskaa, maanpinnalla ja tienvarren puissa.

 
Olemme Kuhmon Lentiirassa, Kainuun takamailla, Änättikylässä.  Änättijärven Takalahti, todellakin karttanimiä, pistää joenuoman tapaisena "vuonona" kohti hiljenevää kylän asutusta. Uusi silta on muuttanut maisemaa. Vartiuksen rajanylityspaikka on vajaan kymmenen kilometrin päässä. Siksi liikenne pyyhältää kiireisenä niin itään kuin länteen. Tälläkin paikalla on eletty vuosisatoja. Sillä on oma arvokas paikallinen historiansa. Se on ja varsinkin menneinä aikoina on ollut monen ihmisen rakastettu kotipaikka. Silti harva ohikulkija ehtii oman elämänsä tiimellyksessä sellaisia asioita ajatella.
 
Viimeistään tässä vaiheessa lukijalle herää kysymys: mikä tämän paikan tekee niin erikoiseksi, että se pitää nostaa Kainuun perukoilta esille? Vastaus on vuosien tuttavuus mieheen nimeltä Antero Kyllönen, joka on Kuhmossa toimivan mobilistiporukan ykkösmies. Hänen syntymäkotinsa pihalta siltaa ja tietä kohti tuo ylläoleva kuvakin on otettu. Saimme osaksemme talon tarjoamaa vieraanvaraisuutta Lentiiran matkallamme. Lämmin kiitos siitä! Matkan anti ei jää vain muistoihin ja muutamiin valokuviin. Jos suunnitelmat toteutuvat, asiasta kuullaan vielä. Media vain on toinen.
 
 
Muutamia vuosia sitten olimme ihastelemassa Lapin ruskaa. Kuva on polunvarrelta, kun patikoimme Lintu-Antin kahveilta Saariselällä olleeseen majoituspaikkaamme. Maaruskaa pohjoisessa on usein enemmän kuin meidän leveysasteillamme. Etenkin turkoosinväriset tunturinrinteet ovat kaukaa katsottuna erityisen upeaa nähtävää. 


Omassa maakunnassa taas: Selkuenharjulta kohti Kiteenjärveä otettuun kuvaan tallentui syysruskan asussa entinen Juho Pietarisen pihapiiri. Kauneutta löytyy usein hyvinkin läheltä. Siksi kannattaa joskus oikein pysähtyä ja irrottaa ajatukset arkisilta raiteiltaan. 

 
Tämä ruskamaisema on Havolan mutkasta. Hyypiinjärvi on matala. Mutta ei ihan; sen ainoa syvännepaikka on sattunut osumaan  tähän kuvaan. 
 
 
Tämän ruskakuvan ottopaikka ei kiteeläisille ole vieras. Entinen SYP:n talo Kiteentien varressa on jo kauan palvellut muissa tehtävissä.
 
 
"Siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan". Nämä siivekkäät, valtava parvi valkoposkihanhia, jättää jäähyväisiä Kiteenlahden maisemakylälle.
 
  
Mikrotason ruskaa linssin tallentamana. Suojaisalla seinustalla sinnittelevät kukat eivät pelkää tulossa olevaa talven kylmyyttä.
 

Hyvän marjasadon antanut kesä on sekin päättymässä. Yksi otos sen kunniaksi; tässä näkyy luonnon sopusointuinen ympäristö. On jäkälää, pientä varpukasvistoa, ja ennen kaikkea erästä luonnonantia, joka kuuluu metsämarjojen aateliin, kypsää puolukkaa. 
 
 
Niin monta kertaa tämän syksyn mittaan Pajapellon nurkallekin kannettiin metsästä täysinäisiä puolukkaämpäreitä, että tämä kuva oli pakko ottaa mukaan. Jos puolukat ovat terveydenlähde kuten sanotaan, ennuste hengissä talvenylipääsystä on hyvä. 

 
Syystervehdys mustikkametsästä  päivämäärällä 30. syyskuuta armonvuonna 2015. Pöydällä maljakossa olevalle kimpulle voisi antaa taide-esineellisen nimen: "Mustikka jättää jäähyväiset kesälle". Tämäkin kasvilaji antoi kuluneena kesänä runsaan sadon. Poimimaan ennätti hitaampikin, sillä kaikkiaan aikaa siihen puuhaan oli täydet kaksi kuukautta, heinäkuun lopulta syyskuun loppuun.
 
Pajapellon ukon kesässä oli muutakin kuin marjankeruuta: moottoripyöräilyä, lisänä lukuisia sairaalareissuja ja tutkimuksia, sydänoperaatioitakin Tikkamäellä. Nyt vointi alkaa olla entistä ehompi. Siitä avusta minkä nykyisten lääkärien osaaminen ihmiselle voi antaa, pitää olla nöyrän kiitollinen. Kuten taakse pian jäävästä ihanasta kesästä. Sateetkin olivat tarpeen ja lopulta tullut lämmin syysjakso jätti hyvät muistot. 

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sato kypsyy pelloilla ja metsissä

 
 
Kesä 2015 on ehtinyt syksyyn. Vaikka kylmiä päiviä oli paljon ja satoikin usein, maa kantaa silti kelpo satoa. Metsissä on ollut runsaasti poimittavaa. Etenkin mustikkavuotena tämä kesä jää varmasti mieliin. Edellinen hyvä mustikkavuosikaan ei ole kaukana. Samat lähiseudulla olevat keruupaikat tarjosivat runsaan marjasadon kaksi vuotta sitten, kesällä 2013. Nyt odotellaan puolukoiden kypsymistä. Aurinkoa saaneet mättäät alkavat jo helottaa punaisenaan puolukkaterttuja. Jos malttaa odotella vielä kaksikin viikkoa, marjat ovat jo niin kypsiä, ettei sitä vanhojen sanalla tunnettua "sirppihallaa" enää tule. Yllä on kuva tilanteesta 28.8.2015. Lupaavan suuria marjoja siinäkin kypsyy! 
 

Tiedossa on, että hieman kesken kypsymisen puolukoissa on paljon pektiiniä, samaa ainetta kuin hillosokerissa. Keittämällä tehtyyn puolukkahilloon tulee tässä kypsyntävaiheessa pektiinin ansiosta hyvä hyytelöityminen. Hillosokeri lisää osaltaan hyytymistä ja antaa samalla tarpeellista makeutta muuten happamiin marjoihin. Kuva on aurinkoiselta mättäältä ajankohtana 3.9.2015. 

 
Siinähän niitä, syksyn ensimmäinen puolukkasaalis. Jatkoa poimimiselle ajatellaan vasta ensi viikon lopun hommina. Eiköhän parhailla paikoilla silloin liene jo "oikeasti" kypsiäkin marjoja.
 
 
Kotipihan kukista daalia on syyskesän kaunistaja. Ahkera kukkija on ansainnut paikkansa tämänkin syksyn satotilanteista kertovassa blogissa.
 
 
Puinnit alkavat tyypillisesti ohrapelloilta. Sato oli korjuukypsää ylänköpelloillakin viikon - pari normaalia myöhemmin. Monesti puintiin on lähdetty heinä-elokuun vaihteessa. Tämän kesän ajankohta oli 21. päivänä elokuuta. Alavammat ohrapellot eivät vielä syyskuun alussakaan ole puintikunnossa. Satotaso näyttää olevan kohtalainen, vaikka kuluneella viikolla, 27-28.8., satoi rankasti ja lakoonnutti paikoin melko pahasti varsinkin rehevimpiä kaurakasvustoja. Se vaikeuttaa puintia ja usein nostaa myös kuivatuskustannuksia.
 
 
 
Kotipuutarhan runsaasta sadosta kertovat otokset ylä- ja alapuolella. Nyt on jo tilanne, että niin herukat kuin karviaisetkin ovat pakkasessa odottelemassa talvisia herkuttelijoita.



 
Sienimetsän antia. Kantarelleja ei ole paljon kohdalle osunut, mutta hyvä paikallistuntemus kotikylän metsiin on auttanut löytämään haaparouskuja niin paljon, ettei lisää enää tarvitse etsiä.
 




Sienikeittimö "ulkoistettiin" tänä syksynä pihamaan grillimökkiin. Kun kattilalla on kokoa 17 litraa, kerralla mahtuu ryöpättäväksi huomattavan paljon sieniä. Nestekaasu on siinä suhteessa siisti polttoaine, ettei nokea ollenkaan keittoastian kuvetta. 
 


Sama juttu mehustusmenetelmässä. Kaksi kuvaa kertovat, että maija porisi kuistilla erillisen keittolevyn päällä. Eipähän tarvinnut tislauspuuhissa olleiden pirtissä hikoilla eikä mehuroiskeitakaan lattioilta pyyhkiä.
 

 
 
 

Mustikkakesän poimintahistoriaa ovat todistamassa nämä kuvat. Yllä on ensimmäisen poimintakäynnin tulokset. Seuraavalla kerralla ämpärit olivat isommat. Silti metsässä kaksin olleet poimijat saivat astiansa täyteen, kun puolitoista tuntia on ahkeroitu. Mustikoitten laatu on tänä vuonna hyvä ja kerättävää on edelleen metsissä runsaasti.
 


 

 
Vielä silmäys kotoiseen daaliapenkkiin. Nyt kukkina ovat hyvässä sovussa keltaisen ja punaisen värin edustajat. Nuppuja on vielä paljon, mikä lupaa kukkaisloistolle aikaa vielä useaksi viikoksi.
 

Jättikokoiseksi voisi nimittää tätä keltaista lajinsa edustajaa. Läpimittaa on uskomattomat 28 senttiä ja samassa pensaassa on toinenkin lähes yhtä suuri daaliankukka.

Yksi päivityskuva viikonlopun aikaan. Viljelijä kun ikänsä on ollut, ammatista on tullut sellaiset "seepranraidat", ettei niistä koskaan irti pääse - eikä ole väliäkään. Hieno ammatti tuo luonnon kanssa yhdessä eläminen on ollut. Edellä sanottu riittänee perusteluksi kuvavalinnalle: Syyskuun neljännen päivän poutajakso ei kulunut hukkaan. Vajaan kahden tunnin puinti tuotti komean kuorman kauroja. Taustalla näkyy osa talon karjaa. Sillehän tässäkin puuhassa talven rehuvarastoa kartutettiin.

 
Päivitystä tämäkin: syyskuun 9. päivänä oli vuorossa perunannosto. Pelto ei suuren suuri ollut, siemeniä kylvössä oli vajaa sata kiloa. Satotulos riittää silti kahden perheen talvieväiksi perunan osalta. Harraste-Dexta sai tänä syksynä peräänsä pikku"fiksauksilla" ehostetun ikioman nostokoneen. Tämä pelihän edustaa sitä perinteistä ja luotettavaa heittopyörä-tekniikkaa.


Historian siipien havinaa ja edelleen potunnostokone-teemassa; ruotsalainen maatalouskoneteollisuus oli alkuun lukuisten valmistajien käsissä. Laatu oli yleensä hyvää ja rakenteissa käytetty teräs maailmankuulua. Tämä kuvassa oleva kone oli alkuun merkiltään AVA-Herkules. Toimiala-rationalisoinnin nimissä tehtaita yhdisteltiin ja usein pienemmät valmistajat joutuivat fuusioitumaan isoihin yrityksiin. Niin kävi myös Arvika-Verkenille, AVA-tuotemerkin omistajalle. Vuonna 1960 se liitettiin maatalouskoneitakin valmistaneeseen Bolinder-Munktelliin. Volvo oli jo ollut B-M-tehtaan pitkäaikainen kumppani dieselmoottorien ja traktorien tuotannossa. Joskus 1960-luvun alussa Arvikan maatalouskoneet, kuten leikkuupuimurit ja traktorien työkoneet, siirtyivät myös tunnuksiltaan B-M/Volvo tuotemerkin alle. Jonkin aikaa muun muassa heittopyörä-tyyppisten perunannostokoneiden valmistusta jatkettiin BM-Volvo-tunnuksin, kunnes aika oli ajanut pienten maatalouskoneitten ohi, jolloin valmistus lopetettiin. Siinä mielessä tämä viime talven aikaan omaan konearsenaaliin siirtynyt kone on oikeastaan arvokas keräilyharvinaisuus: Konekilvessä on alkuperäinen tuotenimi AVA Herkules, mutta vaihteistokotelossa komeilee tehtaalla lisättynä tuotemerkkinä myös BM-Volvo-logo!
 

Viimeinen lisäys tähän sadonkorjuu-teemaan - ja edelleen päiväyksellä 9.9.2015. Perunat tulivat nostetuiksi, joten iltapäivän puuhana oli sonnustautuminen puolukkametsään. Marjat alkavat olla mehukkaan kypsiä, mistä todisteina ovat nämä kaksi täysinäistä kymmenen litran astiaa.
 

 
Vanhuuteen  ei liity pelkästään eläkevuosien leppoisaa lekottelua. Uutena asiana omaan eloon vuosi on tuonut hankalia sydänoireita, vaikka itse luulin kauan, etteivät moiset omalle kohdalle satu. Helmikuussa todettu kohtalaisen vaikea oikean ja vasemman kammion epätahtisuus aiheutti neljä kipukohtausta, joista viimeisin iski päälle heinäkuun lopulla. Se merkitsi matkaa Joensuuhun "pii-paa"-autolla. Jo aikaisemmin kesällä oli tehty yksi sähköinen rytminsiirto, joka kuitenkaan ei antanut pysyvää apua. Keskussairaalassa tehdyn varjoainekuvauksen tulos oli, että sepelvaltimot ovat täysin puhtaat. Epätahtinen pumppaus aiheutti sydänlihakselle saman tilanteen kuin sepelvaltimoiden ahtautuma. Diagnoosi vei ukon kiireellisenä potilaana tahdistimen asennusjonoon. Operaatiopäivä oli 21. elokuuta. Toimenpide vaikuttaa onnistuneen, vaikka kokemusta uudesta elosta on vasta viikon verran. Sydäntä ohjaava tahdistin on etävalvonnassa internetin kautta. Laitteen valmistaja on Amerikassa ja kaikki valvontalaitteen kokoama tieto kulkee ensin jenkeissä olevalle serverille ja sieltä edelleen välitettynä Joensuuhun sydänspesialistien tarkistettaviksi. Laite on ohjelmoitu niin, että se tietyin väliajoin luo tuon kerrotun yhteyden ja siirtää potilaan nukkuessa tahdistimen muistiin kertyneen aineiston eteenpäin. Yllä olevassa kuvassa näkyvä laite on nukkujan läheisyydessä yöpöydällä, mikä varmistaa tietoyhteyden toimivuuden. Kaikkeen pitää tottua ja vanhuuteen liittyvät ikävätkin asiat on vain hyväksyttävä!