Musiikki ei tunne rajoja

Juhla on alkamassa. Kuvassa esiintymispukuihinsa pukeutuneena on Kiteen mieskuoron yhteistyökumppani Sortavalan Akateeminen naiskuoro.
 

Sanoilla "Musiikki ei tunne rajoja", oli otsikoitu kahden kuoron voimin tuotettu 25-vuotisen kulttuuriyhteistyön juhla Sortavalassa lauantaina 28.2. Entisestä tyttökoulusta kunnostetun kirjaston juhlatila täyttyi paikallisesta yleisöstä. Kiteen mieskuorosta oli mukana parikymmentä laulajaa. Kumpikin kuoro esitti konsertissa oman ohjelmansa. Lisäksi kuultiin Kiteen mieskuoron johtaja Hannu-Heikki Hakulisen ja Sortavalan Akatemisen naiskuoron johtaja Valentina Voronetskajan sooloja ja myös johtajaparin laulamia duettokappaleita. Lopuksi kuorot yhdistettiin ja sekakuoromuodossa esitettiin venäjänkielinen Krushitsa (Päärynäpuu) ja suomenkielinen laulu Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.
     Sortavalan piirihallinnon johtaja Sergei Krupin toi juhlaan kaupungin tervehdyksen. Hän korosti puheessaan pitkäaikaisen kuoroyhteistyön suurta merkitystä rajanylittävän säveltaiteen ylläpitäjänä. Hän toi esiin senkin, että juuri järjestöjen välinen suora yhteistyö on mitä parhain tapa lähentää eri kulttuurien ihmisiä ja on omiaan poistamaan turhien ennakkoluulojen luomia asenteita. Sortavalan kaupungin puolesta ojennettiin kiteeläisille useita lahjaesineitä ja kuorojen johtajat palkittiin henkilökohtaisilla kunniakirjoilla.
     Ystävyyskuorotoiminta on ollut viime kuukausinakin melko laajasti esillä myös Pajapellon nurkan tarinoissa. Siksi tällä kertaa tekstiä on vähän, mutta muutamat kuvat varmasti välittävät tunnelmia Sortavalasta 28.2.2015

 

Salin toisella reunalla oleva joukko edustaa Kiteen mieskuoroa. Kaksi oikealla istuvaa daamia ovat naiskuoron pianisti Ludmila Novikova ja naiskuoron johtaja Valentina Voronetskaja  

 

Hannu-Heikki johtaa sekakuoroksi yhdistettyä joukkoa. Laulu on Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.

 

 

Valentina Voronetskaja ja Hannu-Heikki Hakulinen lauloivat duettona Oskar Merikannon Eino Leinon runoon säveltämän kappaleen Oi kiitos sä luojani armollinen.
 

 

Kiteen mieskuoron johtaja Hannu-Heikki ottaa vastaan Sortavalan kaupungin ja sen piirihallinnon tervehdystä. Puhumassa on johtaja Sergei Krupin oikealla puolellaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan osaston johtaja Ljubov Morshenko. Kukkia ojentamassa on vielä Svetlana-neito, hänkin kaupungin kulttuuriosastolta. 

 

 

Kiteen kaupungin ja suomalaisen ystäväkuoron tervehdyksen juhlaan välitti mieskuoron puheenjohtaja Matti Saukkonen. Hänkin totesi, että kuluneina vuosina on opittu paremmin tuntemaan molempien kansojen musiikkiperinnettä. Yksi esimerkki on se, että Sortavalan Akateeminen naiskuoro esitti tässäkin konsertissa erään Oskar Merikannon sävellyksen. Se oli Kesäillan valssi, jonka kuoro lauloi suomenkielellä.

 

 

Kuorotapahtumiin kuuluu vakiintuneesti karonkka-illanvietto. Konsertti on onnistuneesti päätöksessä ja nyt  voi ottaa jo vähän rennommin kuluttamalla aikaa hyvän ruoan ja vuosikymmenten aikana tutuksi tulleen ystäväjoukon parissa. Tämän koosteen kahdessa viimeisessä kuvassa karonkkapöydissä on niin kiteeläisiä vieraita, kuin Sortavalan naiskuorolaisiakin.

 

 

Kahdella pyörällä

 Jokatalvinen moottoripyöränäyttely Messukeskuksessa on vakiintunut pelinavaus uudelle ajokaudelle. Kymmeniin tuhansiin nouseva joukko on mukana katselmuksessa, jossa nähdään viimeisimmät ajokkimallit ja tavataan myös tuttuja. Monet tuttavuudet ovat syntyneet kesäisissä kokoontumisajoissa ja parhaimmillaan niistä on syntynyt ystävyydentasoinen kontakti, jota vaalitaan ajokauden ulkopuolelle jäävinäkin vuodenaikoina.
     Kiteeläiset motoristit suuntasivat matkaan perjantaina 30.1. Lähtijäjoukko mahtui juuri ja juuri kahteen bussiin, joihin porukka pujottautui jo aamuviideltä. Perillä Pasilassa oltiin noin klo 11 aikoihin. Aikaa näyttelyyn tutustumiseen jäi vajaat neljä tuntia, sillä reissu jatkui illansuussa Tallinnaan ja yöpymiseen Viru-hotellissa. Kohti kotimaata lähdettiin lauantai-iltana ja Kiteelle ehdittiin sunnuntaina aamuyön tunteina.

 

 

Näyttelyn portit ovat olleet avoinna vasta tunnin ajan. Silti suuri joukko harrastajia on jo paikalla.

Moottoripyöräilyn suosio on Suomessa edelleen suuri, mutta uusien motskareiden myynti on paljon pienemmissä luvuissa, kuin mitä ne olivat vaikkapa 2000-luvun parhaina vuosina. Syitä on monia. Eräs asiaan vaikuttanut seikka yli kymmenen viimeisen vuoden aikana on ollut käytettyjen ajokkien tuonti, päasiassa Saksasta. Tuojia olivat useat suomalaiset alan liikkeet, vaikka pääosan toivatkin yksityiset henkilöt. EU:n sisällä asiointi on kohtalaisen mutkatonta ja motskarisivustojen sosiaalinen media on ollut osallisena antamassa tietoa, kuinka osto- ja maahantuontiasioissa pitää toimia.

     Tätä nykyä käytettyjenkin moottoripyörien tuonti on vähentynyt tuntuvasti. Siihen on ollut vaikuttamassa kotimaisen tarjonnan kohtuullisen edullinen hintataso. Niinpä esimerkiksi Saksassa ja Suomessa myynnissä olevien ajokkien pyyntihinnoissa ei enää ole kovin suurta eroa. Kun maahantuonnin kuljetus maksaa nykyisin vähintään 400 euroa ja kun kustannukseen lisätään ainakin jonkintasoinen Tullin määräämä autovero sekä maahantuontirekisteröinnin kustannukset, kotimaasta löytyvä motskari on useassa tapauksessa edullisin vaihtoehto. Lähempää löytynyttä ajokkia voi rauhassa tutkia ja kokeilla vaikkapa kavereihin kuuluvan asiantuntijan kanssa ja hinnoissakin on monesti neuvottelun varaa.

 

Alentuneista myyntiluvuista johtuen maahantuojien varastoon on jäänyt myymättömiä edellisvuosien malleja. Kaupankäynnin piristämiseksi hintoja on alennettu roimasti. Muutaman vuoden takaista mallia, silti uutta ja todella luotettavaa Honda VFR800-pyörää, yritetään myydä parhaimmillaan peräti kuudentuhannen euron alennuksella. Järkevästi ajattelevalle ostajalle tuo olisi mitä mainioin kohde.

 

 

Markkinan hiipuessa saattaa löytyä melko edulliseen hintaan vähän ajettu ja laadukas moottoripyörä Tässä on tarjolla BMW R1200RT-malli, jolla on edessään vielä muutama satatuhatta huoletonta kilometriä. 

 

 

Uusissa R-sarjan Bemareissa on otettu käyttöön osittainen nestejäähdytys. Lähikuvassa näkyy R1200-mallin nestejäähdytetty sylinterinkansi. Ensimmäisenä tämä moottori asennettiin R1200GS-malliin. Tämän vuoden näyttelyssä samaa konetta nähtiin monessa muussakin BMW-versiossa. Kerrotun mukaan RT-mallissakin nestejäähykonetta olisi alettu käyttää vuodesta 2014. Omat havainnot asiasta tosin puuttuvat. Ulkomaisilla sivustoilla on ollut tietoja, jopa muutama kuvakin, seuraavasta R-bokserin päivityksestä. Silloin iskutilavuuden pitäisi jälleen kasvaa viidelläkymmenellä kuutiolla. Se moottorityyppi kantaisi nimeä R1250. Mahdotonta ounasteltu kehitys ei tietenkään ole.

 

Kawasaki on niin ikään vielä potrassa kunnossa. Muutaman vuoden takainen malli irtoaa alle kymppitonnilla.
 

Siihen, että suomalaisessa netin kautta tapahtuvassa kaupankäynnissä on nytkin kaikki kaksipyöräiset kokoluokat laskien tarjolla yli 20.000 moottoripyörää, on useita syitä. Tavallisin syy on kauppamuodon helppous: ajoneuvo voi ilman kustannuksia olla myytävänä, mutta silti käytössä. Omia haaveita suuremmasta tai muuten erilaisesta ajokista voi pitää mielessä. Ja jos entiselle löytyy ostaja, sen jälkeen on helppo ilman vaihdokkiongelmaa lähteä etsimään ”uutta” kaksipyöräistä. Toinen ryhmä moottoripyörien myyjistä on niitä, jotka syystä tai toisesta ovat luopumassa harrastuksesta. Perhetilanteen muutokset voivat olla taustalla tai joskus sekin, ettei sivusta katsoen hienolta vaikuttanut laji kuitenkaan itselle ”kolahtanut”.

 

Retro on muodissa. Siitä teemasta kuvaan pääsi Hondan 1960-luvun lopussa esiteltyä "Tuuttia", Honda CB750-mallia, muistuttava uutukainen CB1100. 

 

 

Kauneus ei välttämättä kuulu vain misseille ja muotisalonkeihin. Ainakin tekniikka-friikit saattavat pitää tätä Honda CB1100-mallin moottoria kauneuden edustajana omassa lajissaan. Samaan ajatukseen taidan taipua itsekin.

 



 

Matkaenduroitten sukua ovat nykyään markkinoille tulleet crossover-pyörät. Tässä on oikaistuna siis Suzukin näkemys sellaisesta. Kyseessä on päivitetty, mutta muuten jo pitkään tuotannossa ollut malli, 1000-kuutioisella Twinillä ryyditetty  V-Strom. Yleinen iskutilavuus näissä pyörissä on kuitenkin noin 700 kuutiota. Kyseisellä moottorikoolla oikein säädettynä saavutetaan hyvä vääntömomentti ja silti riittävä teho. Yleensä moottoreista otetaan silloin ulos 50-70 hevosvoimaa.

 

 

Kuten alempana jo ehdittiin kommentoida, alkuperäiseen koosteeseeni oli kuvateksteihin pujahtanut muutama virhe, kun tulkitsin omia otoksiani.  Pyydän asiaa anteeksi! Tässä kuvassa on Hondan uudella 1200-kuutioisella koneella varustettu Crosstourer-malli. Kone on hyvin nykyaikainen ja asennettiin puolenkymmentä vuotta sitten ensiksi uuteen keppivetoiseen Honda VFR1200-pyörään. Tämän V-moottorin erikoisuutena on sylinterien tavallisesta poikkeava sijoittelu. Poikittaisen koneen taaksepäin osoittavat sylinterit ovat kampiakselin pituussuunnassa moottorin keskellä. Kuljettajan paikalle on näin saatu enemmän tilaa. Eteenpäin kallistuvat sylinterit ovat silloin luonnollisesti moottorin uloimmissa päissä. Varustelistalla olevat metallikuoriset laukut ovat muovisia lujemmat, joten erilaisten kolhujen kestokin on parempi.

 



Hondan seikkailupyörä mallinimeltä NC700X on tyyppinä monipuolinen Siksi tämä ajokki sopii asfaltin lisäksi sorateille, jopa metsäpoluille. Enduro-ominaisuudet eivät ole ykkösenä ja rengaskokokin on kuten supermotoissa. Kuitenkin hauskan ajopelin yleispyörä-statuksessa on vahvasti mukana myös allroad-näkemys. Moottori on likipitäen sama 700-kuutioinen rivikakkonen kuin myöhemmin valmistukseen tulleessa NM4 Vultuksessa. Hondan moottorituotannossa tehtiin pari vuotta sitten valinta, jolla alle tuhatkuutioisten V2-koneiden valmistus lopetettiin joitakin customeita lukuunottamatta. Se merkitsi esimerkiksi pitkään tuotannossa olleen Deauvillen valmistuksen loppumista ja sama kohtalo tulee jatkossa myös Transalp- ja Africa Twin-malleille. Viimeisintä kehitystä on, että uutta moottoria päivitettiin vuoden 2015 malleihin. Ilmeisesti sylinterin läpimittaa kasvattamalla iskutilavuus on nyt vajaat 750 kuutiota, joka arvo näkyy myös muutetuissa mallinimissä.

 Hondan uusi moottorityyppi on kaksisylinterinen rivikone. Kun siinä on käytössä samanlainen "kolmilimppuinen" kampiakselirakenne, kuin oli V-twineissä, palamisväli ja sen kautta soundimaailma on vapaasti muokattavissa vaikka Harrikoita muistuttavaan "big bang"-kuosiin. Lisäpointti on Hondan tunnettu osaaminen siinä, mitä tulee kaksisylinteristen koneiden värinättömään käyntiin.

 

  Futuristista näkemystä edustaa Hondan suunnittelijoiden luomus mallina NM4 Vultus. Tehdas kertoo halunneensa antaa nuorten insinöörien ja muotoilijoittensa unelmille muodon, vaikka kaupallista menestystä ei huimasti tulisikaan. Tässäkin pyörässä iskutilavuus on 700 kuutiota ja sama moottorimalli on nykyään useissa muissakin Hondan keskikokoisissa moottoripyörissä.

 

Honda Vultus poikkeaa monista tavanomaisista moottoripyöristä myös eräiltä teknisiltä ratkaisuiltaan. Eräs erikoisuus on automaattinen kaksikytkinvaihteisto. Automatiikka on tosin ohitettavissa ja silloin vaihtaminen tapahtuu nappikytkimillä. Silti toimintojen ohjaus on sähköinen. Volkswagen-yhtymän DSG-vaihteistot ovat saaneet paljon kritiikkiä, vaikka ratkaisu toimii hyvin esimerkiksi Fordeissa ja Volvoissa. Honda on luotettava valmistaja, joten tehdas lienee testannut uutta vaihteistoa riittävästi ennen sarjatuotannon  aloittamista.
 

Viime vuosina suomalaiset maahantuojat ovat joutuneet sopeutumaan laskeviin markkinoihin. Ostajia kiinnostavat tätä nykyä erilaiset moottoripyörätyypit kuin aikaisemmin. Ajajien ikäjakaumassa ovat nykyään suurena joukkona myöhäiskeski-ikää edustavat ja sitäkin vanhemmat motoristit. Se on alkanut näkyä markkinoilla niin, että suuret ja kalliit mallit ovat saaneet ostajia tästä taloudeltaan vauraasta ryhmästä. Pari vuotta sitten myyntilaston kärkipäässä oli esimerkiksi kuusisylinterinen BMW-malli K1600 GTL, jonka hinta on päälle 30.000 euroa. Tosin kappalemääräinen luku oli vain muutamia kymmeniä. Ostajajoukon keski-iän kerrottiin olleen viidenkympin ”paremmalla” puolella.
 

 

 Hondan Gold Wing-mallit ovat edenneet pitkän kehityskulun 1970-luvulla esitellystä GL1000 mallista lähtien. Nykyisessä mallissa moottorina on 6-sylinterinen bokseri  iskutilavuudeltaan 1800-kuutiota.Oikeutetusti Gold Wingin katsotaankin kuuluvan matkapyörien aateliin.

 

 

Suosittu keskiraskas Hondan ST1300 Pan European sai rinnalleen pienempikatteisen version. Tekniikka on yhteinen aikaisemman mallin kanssa, mutta vaihteeksi uutuus näyttää vakiomallia sirommalta. Tästä kuvasta voi nähdä senkin, että jopa kromia on nyt koristelussa entistä enemmän mukana.

 

 

BMW-tehtaan "ketteryyttä" uusien mallien lanseeraamisessa osoittaa tämä R1200-katupyörämalli. Rungon rakenneratkaisutkin ovat tässä tapauksessa BMW:lle uusia.

 

 

Bemarin ehdoton lippulaiva on tämä upea 6-sylinteriellä poikittaismoottorilla varustettu malli K1600 GTL. Sitä pidetään monessakin mielessä nykyisten matkapyörien teknisen kehityksen huippuna. Hinta, päälle 30.000 euroa, karkoittaa osan halukkaista ostajista, mutta silti esimerkiksi vuonna 2013 niitä myytiin Suomessa  uutenakin kolmisenkymmentä kappaletta.

Triumph vaalii vanhaa brittiperinnettä pitämällä mallistossaan ilmajäähdytteisiä twinejä, jotka tuovat mieleen sikäläisen moottoripyöräteollisuuden 1950-luvun loistokkaat vuodet. Tässä on tyylin eräs edustaja. On hyvä muistaa, että vasta pari vuotta sitten Triumphilta tuli  markkinoille uusi 1,7-litraisella koneella oleva malli, josta henkii retro, vaikka tekniikka muuten onkin uusinta uutta.  

 

 

Edellisen kuvatekstin kertoma mahtitwini Triumph Thunderbird Nightstorm on siis 1699- kuutioinen, teholtaan 97-hevosvoimainen ja painoltaan 340-kiloinen järkäle.

 



 Tässä näkyy uuden twinin moottori sivusuunnasta. Kromiakin on eri versioita komistamassa, mutta tämä malli on siitä erilainen, että esimerkiksi pakoputkisto ja vaimentimet ovat pintakäsittelyltään mustaa kromia.

.

Brittivalmistaja Triumph esitteli vajaat kymmenen vuotta sitten 2,3 litran kolmisylinterisellä rivikoneella varustetun Rocket III-malliston. Edelleen se on mp-tarjonnassa järeimmän  pään ajokki. Versioita löytyy customeista matkamalleihin ja siltä väliltä muihinkin lähtöihin.

 

Triumph Rocket III kone on muhkea ilmestys. Tässä tapauksessa kuvaussuunta on moottorin vasemmalta sivulta, siis imusarjan ja polttoainelaitteiden puolelta. 



Pitkään jatkuneen harrastuksen tuloksena syntyy oma vahva näkemys siitä, mikä on itselle sopivin ”genree”, josta seuraava ajokki tulee valita. Suuntaus näyttää olevan kohti matkaenduroita tai isohkoja matkapyöriä. Merkkeinä ovat silloin vahvoilla BMW:n GS-mallit, R-malliston RT-matkapyörät tai Hondan laadukkaana matkapyöränä tunnettu Pan European uusine muunnoksineen.

      Liian isoksi koettu Honda GL1800 Gold Wing on kalliina ja painavana ainakin Suomessa menettämässä suosiotaan. Kevyehköille matkaenduroillekin on olemassa oma vahva kannattajakuntansa. Moni haluaa lähteä asfalttiteiltä mutkaisille sorapäällysteille ja silloin esimerkiksi Hondan Transalp, Africa Twin, tai vastaavat Yamahan mallit nousevat ehdokkaiksi. Samaan ryhmään on noussut myös BMW:n R-mallien ”Gessuja” kevyempi F-mallisto.

  

 

MP-näyttelyyn 2015 oli eräs perinteitä kunnioittava motoristi saapunut omalla Ural-ajokillaan. Kaksi- (tai kolmi-)pyöräisten parkkipaikalla ei ollut tungosta.

Ettei totuus unohtuisi, kokoelmassa on hyvä olla vähän karheampikin näkemys moottoripyöräilystä. Alkuun bemarikopioista rautaesiripun takana kehittyneet Neuvostoliiton alueen sivuvaunumallit lienevät lukumäärältään maailman eniten valmistettuja, Pelkästään Ural-tehdas väsäsi omana osuutenaan parhaimmillaan näitä noin 240.000 kappaletta vuodessa. Vielä 1970-luvulla tuotantolinjoilta valmistui vuosittain 130.000 Uralia. On arvioitu, että kolmen eri tehtaan valmisteina Neuvostoliiton liikenteessä kolmipyöräisiä motskareita oli samaan aikaan ajoneuvorekistereissä vähintään 3 miljoonaa kappaletta. Kaksitahtimallit mukaan lukien entisellä Neuvostoliiton alueella oli 60 -70-luvuilla liikenteessä hyvin varovaisestikin arvioiden kuutisen miljoonaa moottoripyörää.

 

 

Lähes pahnanpohjimmaisena tässä kokoelmassa on tämä Kawasakin Custom VN900. Passaa tällä lähteä vaikka emäntää ajeluttamaan lämpimän kesäillan viihteeksi. Messutarjouksena ajokki olisi irronnut vähän päälle kymppitonnin sijoituksella..

 

Suuren yleisön tuntemista Harrikoista poikkeaviakin malleja on ollut pitkään tuotannossa. Harley Davidson Servi Car on eräs niistä. Tämä versio on palvellut niin pizzakuskien, kiinteistöhuoltomiesten ja suurten kaupunkien keskustoissa liikkeiden pikalähettien kulkineena.  MP-näyttelyssä 2015 näitäkin oli rakenneltujen pyörien osastolla useita. Kuvan yksilö on alkuperäinen muuten, mutta väritys lienee nykyisen omistajan valitsema.

 

 

Näyttelyssä  on perinteisesti ollut rakenneltujen pyörien osasto. Kuvasarjan viimeisinä ja Harrikkamiehiäkin muistaen ovat nämä kaksi otosta. HD-miehet eivät niinkään arvosta nuorimpia vuosimalleja. Ikä antaa ajokille arvokasta patinaa ja pitkä yhdessäolo saman ajokin kanssa on mahdollistanut motskarin rakentelun miestä itseään parhaiten ilmentävään asuun.

 

 

Kilpailu supistuvilla markkinoilla on kovaa. Mukana ovat myös japanilaismerkit Kawasaki, Suzuki ja Yamaha. Italiasta tulevat muun muassa Ducati ja Moto Guzzi. Brittimerkkinä Triumph on pystynyt luomaan laajan ja kilpailukykyisen malliston. Ja tietysti on olemassa melkoinen joukko, joiden mielestä ainoa oikea motskari on nimeltään Harley Davidson. Kukapa tietää, mutta ainakin se on varmaa, että nykyisestä tarjonnasta löytyy jokaiselle ostajalle juuri itselle sopiva vaihtoehto.

Ruohonjuuritason kulttuurityötä 25 vuotta

 

Ystävyyskuorotoiminnan 20-vuotisjuhlat  olivat Kiteellä 30.10.2010. Yhteisesityksinä kuultiin osa juhlaohjelmasta. Tässä silloinen mieskuoron johtaja Teuvo Latvala toimii maestrona.

 

Yleisessä keskustelussa kaikki itärajan takainen näyttäytyy tätä nykyä suomalaisille perin kielteisenä. Silti järjestötasolla toimitaan valtakuntien rajan yli entiseen malliin. Myönteinen esimerkki löytyy Keski-Karjalasta ja Sortavalasta.

     Keski-Karjalan kunnat tekivät ystävyystoimintasopimuksen Sortavalan aluehallinnon piirissä olevien kyläneuvostojen ja Sortavalan kaupungin kanssa helmikuussa 1989. Suunnilleen yksi vuosi kehiteltiin muotoja mm. koululaitosten ja urheiluporukoiden suunnassa. Syksyllä 1989 Sortavalan kaupunki pyysi Kiteen vielä silloista kuntaa lähettämään 20-henkisen kulttuurivaltuuskunnan Sortavalassa helmikuun 25 päivänä 1990 järjestettävään ystävyystoiminnan 1-vuotisjuhlaan. Kiteen kulttuuritoimi heitti haasteen paikallisille järjestöille ja ainoa joka uskalsi siihen tarttua, oli Kiteen mieskuoro.

     Kuultuaan kiteeläisestä partnerista Sortavalan kaupunki asetti sikäläiseksi osapuoleksi Sortavalan Akateemisen naiskuoron. Vuonna 1977 perustettua laulajajoukkoa johti jo silloin aikanaan akateemisen loppututkinnon suorittanut valkovenäläistaustainen musiikin maisteri ja diplomilaulaja Valentina Voronetskaja. Aikaa myöten kehittyi olosuhteisiin nähden mittava kulttuurinen yhteistoiminta yli valtakuntien rajan. Kiteen mieskuoron taholta vastapuoli tutustutettiin mm. Oskar Merikannon luomaan sävelaarteistoon.

     Vastaavasti Kiteen mieskuorossa tuotettiin slaavilaisen musiikin konserttisarja ja samasta aineistosta muovattu CD-levy-, ja C-kasettimuotoinen musiikkitallenne Marianna. Oskar ja Aarre Merikannon musiikki taas oli esillä suuressa Merikanto-konsertissa, joka kuorojen yhteisvoimin pidettiin Sortavalassa kesällä 2009. Molemmat kuorot ovat ennättäneet vierailla nyt helmikuussa 2015 täyttyvän 25:n vuoden aikana rajantakaisilla ystävyyspaikkakunnillaan yhteensä kymmeniä kertoja. Ruohonjuuritason kulttuurinen yhteistyö on ollut jäntevää ja tuloksellista.
      Kiteen mieskuoron taiteellinen johtaja on nykyään Hannu Heikki Hakulinen,jonka ansiot Kiteellä tunnetaan. Kuluvan talven eräs harjoittelun aihe kuorolle on valmistautuminen jälleen konserttilavalle.
      Kuoroystävyyden 25v.-juhla on Sortavalan uudessa kirjastossa, entisen tyttökoulun kiinteistössä, Kalevalanpäivänä 28.2.2015. Tila antaa mukaanpääsymahdollisuuden vain ystävyystoiminnan piiristä tuleville vieraille, sillä istuimille mahtuu kuorojen lisäksi vain 40-50 henkeä. Konsertissa on arvokas kokoelma musiikkikappaleita niin venäläisiltä, kuin suomalaisiltakin säveltäjiltä.
      Helmikuun konsertin varsinaisiksi "helmiksi" voikin nimetä esimerkiksi Valentina Voronetskajan ja Hannu Heikki Hakulisen duettoesitykset ja soolokappaleet. Valentinan soolo on peräisin Mihail Glinkalta ja Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotismuiston merkeissä Hannu Heikki laulaa säveltäjämestarin upean kappaleen Ristilukki.
      Duettona kuullaan Oskar Merikannon Eino Leinon runoon säveltämä iki-ihana "Oi kiitos sa Luojani armollinen". Iso osuus ohjelmasta on luonnollisesti 25 vuotta yhteistyötä tehneillä kuoroilla, jotka nytkin eräänä osana ohjelmaa esiintyvät myös sekakuoromuotoisena juhlakokoonpanona. Tarpeelliset säestykset ovat Sortavalan Akateemisen naiskuoron konserttimestari ja pianisti Ludmila Novikovan käsialaa.

 

Kahden kuoron laulajista on aina löytynyt kumppani duettolauluihin. Edesmennyt mieskuoron puheenjohtaja Teppo Mikkonen esiintyi Valentina Voronetskajan kanssa usein  ja monesti laulut olivat suomalaisia sävellyksiä, joihin Valentina opetteli suomenkieliset sanat. Tämä otos on viiden vuoden takaa, kun Sortavalassa juhlittiin kuoroystävyyden 20-vuotista historiaa.

     Seuraava tapahtuma kuorolaisille on kesän 2015 laulujuhlat Sortavalassa. Pääosin juhlitaan lauantaina ja sunnuntaina  6-7. kesäkuuta. Teemaoja on useita: Yksi niistä kantaa nimeä Karjalaiset laulujuhlat, joita pidetään vuorovuosin myös Joensuussa ja Petroskoissa .Lisäksi juhlitaan Karjalan tasavallan 95-vuotista historiaa.
    Ainakin suomalainen  juhlayleisö noteeraa myös asian, mistä kuvanveistäjä Aapo Sailon vuonna 1935 paljastettu runonlaulajapatsas muistuttaa. Silloin oli kulunut 100 vuotta Kalevalan ilmestymisestä. Nyt kesällä 2015 voidaan Sortavalassa juhlia myös Kalevala-eepoksen 180-vuotista historiaa.

 

Havukaisten suku kokoontuu heinäkuussa Kiteellä

                   

Havukaiset kokoontuvat 4.7.2015 Kulttuuri- ja Sivistyskeskus Ilmarisen suojissa.

Kokouskutsu

Havukaisten sukuseuran varsinainen sukukokous

lauantaina 4.7.2015 alkaen klo 12.00

Paikka on Sivistys- ja Kulttuurikeskus Ilmarinen, Kipakka-ravintola.

(Sama kiinteistö Kiteesalin kanssa) osoite Koulutie 3 82500 KITEE

Kokouksen jälkeen on yhteinen lounas viereisessä huonetilassa. Ruokailun jälkeen siirrymme Kiteesalin puolelle seuraamaan Kyläparin Myllyteatterin tuottamaa sketsinäytelmää. Sen kestoaika on noin tunti.

Tapahtuma päättyy kakkukahveihin samassa paikassa jossa kokous pidettiin.
Kokouspaketti tarjoiluineen ja teatteriesityksineen on sukuseuran jäsenille maksuton.
Tärkeää!
Tarjoilun mitoitusta varten kokoukseen ja ruokailuun tulevilta pyydetään ennakkoilmoittautumista 15.6.2015 mennessä. Yhteyshenkilö on sihteeri Liisa Pirhonen,
p. 050-5359743.
Varsinainen sukukokous alkaa 12.00 ja käsiteltävinä ovat säännöissä määrätyt asiat.
Niihin kuuluvat mm. hallituksen jäsenten vaali (sääntöjen mukaan kaikki ovat
samanaikaisesti erovuorossa), tiliasiat sekä jäsenmaksun määrääminen seuraavalle
tilikaudelle.
Hallitus odottaa jäseniltä vireää keskustelua ja ohjeita tulevan 2-vuotisjakson toiminnalle.

Jos sukuseuran jäsenillä on mukana näyttely- ja myyntiesineitä, ne ovat tervetulleita. Kokoustilan yhteyteen järjestetään sopiva paikka niiden esillepanoon.

Tervetuloa kokoukseen!

Havukaisten sukuseura ry

Piakkoin jakeluun lähtevä Havukaisten sukuseuran vuositiedote 2015 on tavallista tuhdimpi lukupaketti. Tällä kertaa sivuja on 16 ja muun muassa henkilöinä tulee esitellyiksi neljä Havukais-suvun edustajaa. Alla näytteinä tiedotteen teksteistä on sihteeri-Liisan laatima matkakertomus kesältä 2014 ja kaksi henkilökuva-artikkelia.
 

Sukuseuran matka Petroskoihin tehtiin kesällä 2014
 

 

Ryhmäpotretti otettiin kauniissa karjalaismaisemassa.

 

Rapionmyllyn kokoontumisessa kesällä 2012 tehtiin päätös seuraavan sukuseuramatkan kohteesta. Valinta oli kaunis Petroskoin kaupunki Äänisen rannalla. Alkuperäinen suunnitelma Pohjolan Matkojen kanssa typistyi siihen, etteivät pystyneet matkaa toteuttamaan, kun lähtijämäärän vähimmäistavoite 30 henkeä ei ilmoittautumisajan kuluessa täyttynyt. Kuitenkin reissuun teki mieli lähteä ja seuran sihteerinä käännyin autoilija Esa Karhun puoleen. Melkein samanlaisella konseptilla matka saatiinkin järjestymään ja aikataulukin oli alkuperäinen, 25-27.7. Havukaisten lisäksi saimme mukaan myös kaksi Matikaista.

    Pysähdyimme Kinnermäellä, tutustuimme Smolenskin Jumalan Äidin tsasounaan, ja söimme hyvin. Sattumalta kiteeläisiä tuttuja oli siellä samaan aikaan lounaskaverina. Toisena matkapäi-vänä olimme kaupunkikierroksella. Tutustuimme Karjalan Sanomat-lehden toimitukseen, jossa ystävälliset tytöt tarjoilivat meille kahvia ja esittelivät lehteä sekä sen tekemistä. Päivän kruunasi ruokailu Äänisen rannalla; ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja meitä todella palveltiin. Hienon näköinen ranta, olisi tehnyt mieli uimaan sillä ilma oli helteinen ja ”piitsi” täynnä auringonpalvojia – eipä arvannut varautua.

    Iltapäivällä sekoilimme sitten kaupungilla, eikä sieltä niin helppoa ollutkaan suunnistaa takaisin hotellille. Hotelli oli Zarechnaja, ihan siisti ja rauhallinen, eikä kovin kaukana Pohjola-hotellista. Ja kuka jaksoi, taisi viettää iltaakin siellä. Kolmantena matkapäivänä aamiaisen jälkeen lähdimme kotimatkalle Aunuksen kautta, jossa kävimme kaupoissa, torikin siellä oli ja kahvit juotiin.
    Vieläpä yhdet nokipannukahvitkin mahtuivat pitkän ajopäivän ohjelmaan. Kuljettajalla oli varusteet matkassa ja nuotiopaikka löytyi Salmin ja Pitkärannan väliltä. Laatokan rantatietä jatkoimme sitten Pitkä-rannasta Läskelään ja Kirjavalahden upeamutkaisen rantatien kautta kohti Sortavalaa. Siellä olivat jo kaupat ja tori kiinni, mutta pientä iltapalaa kuitenkin löytyi. Lähtiessä pyörähdimme vielä hotelli Piipunpihassa ja ihastelimme sen siistiä ja viihtyisää respa-kahviota.

    Matkaseura oli parasta A-luokkaa. Vielä monta päivää leukapielet olivat kipeänä nauramisesta, kiitos Teemu-velmulle! Onneksi ilmastointi toimi ja auto kesti osittain kuoppaistakin tietä. Meillä oli pieni bussi, joten lähekkäin saatiin olla, mutta kenenkään pinna ei tuntunut kiristyneen. Yksi vuorokausi lisää, se olisi tarvittu, on sinne kuitenkin sen verran matkaa. Kaupunki on iso ja matkapäivinä kuumuuskin oli huipussaan. Kiitos kaikille mukana olleille, olitte huippureissaajia!

Matkan kirjasi muistiin sukuseuran sihteeri Liisa Pirhonen. 

 Smolenskin Jumalan Äidin tsasouna Kinnermäellä kuului matkan ensimmäisiin nähtävyyksiin.

Ortodoksikirkko Petroskoissa mahtui kuvaan vain osittain.

Kirkon ikonostaasiseinää koristavat monet ortodoksiuskonnon tunnusmerkit.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kylmähermoinen Inka Kiteeltä

Jälleen yksi kilpailu on takana ja kaulaan saatu kultamitali kertoo menestyksestä.

 

Paikallisten lehtien urheilusivuja seuraavat ovat viime aikoina törmänneet Inka Havukaisen nimeen usein. Tämä kiteenlahtelainen nuori neitonen on tullut tutuksi ensin pesäpallon ja nyt ammunnan parista. Siviilissä Inka on 18-vuotias lähihoitajaopiskelija, opinnot ovat päättymässä keväällä. Inka asuu vanhempiensa Eijan ja Jounin kanssa Kiteellä Kiteenlahdessa Heinsyrjässä. Perheeseen kuuluvat myös isosisko Niina (s. -89) ja isoveli Jarno (s. -93), jotka asuvat jo omillaan.

     Inka asettuu sukupuussa Heinsyrjän Havukaisiin eli aika lailla suvun kantamailla elelee edelleen. Inkan kotitalo sijaitsee samalla paikalla kuin hänen ukkinsa Olavi, ”Mustanlammin Olli”, on syntynyt v. 1940. Olavin ollessa pieni perhe siirtyi isä-Taunon (”Heinsyrjän Tauno”) ja äiti-Lempin johdolla Mustalammelle. Siellä on Inkan Jouni-isä syntynyt vuonna 1963. Heinsyrjään Eija ja Jouni asettuivat v. 1993 ja Inka onkin ollut kiteenlahtelainen koko ikänsä.

    Urheilun saralla Inka harrasti pesäpalloa lähes 10 vuotta ensin Kiteen Pallo-90:n joukkueissa ja B-ikäisenä Susirajan Mailan joukkueessa. Inka saavutti pesäpallossa tyttöjen superpesiksen hopeamitalin v. 2012. Jo pesäpallouran aikana Inka harrasti myös ammuntaa ja vakiinnutti asemansa nuorten sarjojen kärkipaikoilla.
    Lopullinen lajivalinta tuli eteen v. 2013, kun panostaminen kahteen niin vaativaan urheilulajiin ei aika enää millään riittänyt. Valintaa ”helpotti” myös lievä polvivamma, mikä korjaantui leikkauksella.

    Nyt Inka on panostanut ammuntaan tosissaan ja tulokset puhuvat puolestaan; panostus on kannattanut. Syksyllä 2014 Inka valittiin mukaan Marko Lepän vetämään valmennustiimiin (www.leppa.fi).
    Tiimin päätavoite on ampumaurheilun tukeminen hyvien yhteistyökumppaneiden avulla ja samalla se toimii nopeana tiedotuskanavana. Tämän tiedotuksen nopeuden me Inkan uraa seuraavat olemme saaneet huomata kisamatkojen aikana. Leppa.fi-tiimiin kuuluu viisi nuorta ampujaa. Tiimin tavoitteet ovat Rio de Janeiron olympialaisissa v. 2016.
 

         
 

Inka ja hänen Anschütz-merkkinen kilpailuaseensa. Alemmassa kuvassa ammunta on käynnissä

    Inkan katse saattaa olla suunnattuna myös olympialaisiin, mutta välietappeja on vielä runsaasti. Helmi-maaliskuun vaihteessa käydään Hollannissa ilma-aseiden EM-kilpailut. Näihin kisoihin pääsystä Inka on jo antanut vahvoja näyttöjä voittamalla mm. Unkarin avoimet kisat Szekszardissa sekä Kupittaan kisat Turussa. Ja tätä haastattelua tehtäessä seuraavana päivänä on jälleen lähtö kilpailemaan Tanhuvaaraan.
    Aikaa uralla kehittymiseen on vielä runsaasti, Inka kilpailee tässä vaiheessa N20 sarjassa. Kokemusta aikuisten kisoista kertyy pikkuhiljaa eikä kärki ole enää kaukana aikuisissakaan.

    Fyysisen ja henkisen panostuksen lisäksi Inkan harrastus vaatii todella paljon taloudellista panostusta. Inka käyttää Anschützin asetta, jonka hinta on noin 3.000€. Aseen, ammusten ja varusteiden lisäksi kustannuksia tulee kilpailu- ja leirimatkoista hotelliyöpymisineen. Kilpailuvuoden budjetti on reilun 10.000 euron suuruinen. Vaikka mukana on jo Leppä.fi-tiimi, vaatii laji omaa taloudellista panostusta runsaasti. Henkilökohtaisia sponsoreita harrastuksen tukemiseen onkin jatkossa löydyttävä. Kun osaaminen ja varusteet ovat kunnossa, toivottavasti myös talous järjestyy. Pidetään Inkalle peukkuja, toivottavasti EM-kisamatka Hollantiin toteutuisi! Kirjoittaja on Inkan täti Jaana Hukka.

 

¤¤¤¤

 

Losolan sukua: Arvo "Appo" Havukainen 70 vuotta

 

Kierrätystä se on tämäkin: Arvo Havukainen kunnostaa asiakkaan pirtinkalustoon kuuluvaa pöytää.

 

Havukaisten sukuseuran perustajajäseniin kuuluva Arvo ”Appo” Havukainen täytti viime vuoden huhtikuussa 70 vuotta. Nykyisin hän on uutta jaksoa mukana seuran hallituksessa sen varapuheenjohtajana. Sukukirjan ilmestyessä vuonna 2004 Arvon firma Havukainen Oy oli lähes laajimmillaan, kun puusepäntehtaassa oli pitkälti toistasataa työntekijää. Kirjassa on mukana Arvon oma kertomus yrittäjähistoriastaan, joten tässä yhteydessä siihen ei laajasti palata.

     Aikanaan Havukainen Oy sai lukuisia tunnustuspalkintoja niin kotimaakunnassa kuin valtakunnallisestikin. Eräs hieno kokemus oli Finlandia-talossa, kun valtakunnallisen yrittäjäjuhlan peräkkäisinä puhujina olivat silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö ja kiteeläis-"puuseppä" Arvo Havukainen. Yrityksen tuotanto meni noin 85% määräisesti ruotsalaiselle Ikealle. Se olikin kohtalokas asia, sillä kun Alvar Kamprad siirsi ostonsa Havukaiselta Kiinaan, se aiheutti kiteeläistehtaalle kestämättömän tilanteen ajaen Arvon yrityksen aikaa myöten suoritustilaan.
     Puhoksen teollisuusalueella sijainnutta Kiteen kaupungin omistamaa kiinteistöä laajennettiin useaan kertaan. Alkuun lunastettaviksi suunnitellut tilat olivat käytännössä kuitenkin Havukaisen vuokraamina, sillä kasvavan yrityksen käyttöpääomantarve ja koneinvestoinnit sitoivat likviditeetin niin, ettei varoja tehdasrakennusten itselle hankintaan liiennyt. Siten yrityksen loppuminen vuonna 2006 merkitsi taloudellisten riskien realisoitumista niin yrittäjälle, kuin Kiteen kaupungillekin.
     Vaikka yrittäjä tunnisti riskin pääosin yhden ostajan varassa olevalle tuotannolle, toisaalta sama asia antoi mahdollisuuden tehokkaalle toiminnalle, kun valmistettavia nimikkeitä oli vähän: esimerkiksi mäntyisiä ruokapöytiä valmistui vuodessa liki 200.000 kappaletta. Jos puhutaan pohjoismaisesta yrittäjämoraalista, puhtaita papereita Havukainen Oy:n kanssa tehdystä yhteistyöstä toiminnan loppuajalta ei Ikealle voi antaa.
     Oma tarinansa on yrityskonkurssin vaikutus ihmissuhteisiin. Arvo Havukainen kertoo, että iso määrä läheisiksi kumppaneiksi, jopa ystäviksi luulluista kavereista liukeni siinä tilanteessa tietymättömiin. Se tuntui epäoikeudenmukaiselta miehestä, jonka perusluonteeseen kuuluu rehellisyys. Elämäntavat täysin raittiiksi tiedetyllä yrittäjällä olivat moitteettomat. Lähimmät tukijat sentään säilyivät - ja yrittämisen halu.
     Kipan puheenjohtajuuttakin Arvolle riitti 10 vuotta. Niiden aikana tulivat kiteeläisen superpesiksen ensimmäiset kolme kulta- ja kolme hopeamitalia, ja tulihan sitä vielä pronssiakin.
    ”Losolan Heikin” pojalla puusepänala on geeneissä. Isähän oli rakennusurakoitsija ja puuseppä, suutarikin Hiitolassa 1930-luvulla useita vuosia. Arvo Havukaisen aika - eläkeläisenäkin - kuluu edelleen puusepäntöissä. Kiteen Sepänniemessä sijaitsevasta Kalustesoppi-verstaasta valmistuu tätä nykyä monenlaisia tuotteita. Pääosa on kaapistoja, keittiö- ja kylpyhuonekalusteita sekä mittatilaustöitä.
     Kierrätysideaa tukee saneerauskohteissa tarvittava ovien ja kalusteiden kunnostus maalaustöineen. Joskus taas työkalut pakataan autoon ja suunnataan kaupungille. Kohde saattaa olla osakehuoneisto, jonka omistaja uskoi sisustusremontin tutulle miehelle.

Havukaisten sukuseuran jäsenet toivottavat vielä jälkikäteen syntymäpäiväonnea ahkeralle jäsenelleen! Sama joukko uskoo, että Arvolla riittää jatkossakin aikaa ja harrastusta lastenlasten ukkina olon lisäksi myös sukuseuratyöhön.

Pekka Havukainen

 

Maailman menoa: Katynin tapahtumista pian 75 vuotta

 

Paikallisen tavan mukaan suruliputus Puolassa tapahtuu lippuun kiinnitetyin surunauhoin. Kuva on Gdanskin keskustassa sijaitsevasta, alkuaan tuhat vuotta sitten rakennetun Marian kirkon katedraalista. Täysin tuhottu temppeli rakennettiin uudestaan sodan jälkeen.

 

Suruliputus näkyy hyvin lähempää otetussa kuvassa. 



Olin huhtikuun lopulla 2010 Gdanskissa aikaan, jolloin olivat Puolan presidentin hautajaiset. Hän kuoli yhtenä suuren delegaation jäsenenä lento-onnettomuudessa, kun Katynin upseerimurhien muistotilaisuuteen Moskovaan matkalla ollut lentokone tuhoutui laskeutumisen yhteydessä.
     Olimme matkalla 13-17.4. ja kaupunki oli koko sen viikon suruliputettu, sillä koko Puolaa koskettavat hautajaistapahtumat olivat useilla paikkakunnilla lauantaina 17.4. Paikallisen tavan mukaan jokaiseen lipputankoon, autojen pienoislippuihinkin, oli kiinnitetty musta surunauha. Gdanskin vanhankaupungin keskusaukiolla oli suuri näyttely, jossa noin metri kertaa metri koossa olevilla valokuvilla kerrottiin Puolan kaupunkien tuhoista ja muusta kauheudesta, jota puolalaiset sotavuosina joutuivat kokemaan. Raakoja näkymiä kuvissa oli Katynin upseerimurhien jäljiltä avatuista joukkohaudoista.
     Kuvasin itse Gdanskin kaupunkia ja siirsin paljon näkymiä omaan kameraani. Mihail Gorbatsovin ja Boris Jeltsinin aikaan noita sotavuosien kauheuksia tunnustettiin, jopa pyydettiin anteeksi. Olen ajatellut, että jos nuo teot olisivat jääneet silloin anteeksipyytämättä, tänään saman valtion johto melko varmasti kieltäisi Stalinin tapaan, ettei mitään sellaista ole koskaan edes tapahtunut!

 

Puolalaiset yhteisöt olivat rinta rinnan järjestämässä Katynin 70-vuotismuistotapahtumaa keväällä 2010. Tässä on paikallisessa päivälehdessä ollut ilmoitus järjestelyissä mukana olleista tahoista.

Tämäkin tapa poikkeaa suomalaisesta: päivälehti 13.4.2010 oli täynnä muistoilmoituksia. Meillä kuolinilmoituksen julkaisijoita ovat vain omaiset ja  usein myös yritys, jossa edesmennyt on toiminut. Puolassa kunnioitusta osoitetaan niin, että jokainen joka tahtoo ottaa osaa suruun julkisesti, tekee sen omalla ilmoituksellaan.  Puolan presidentin ja hänen lähetystönsä jäsenten kuolinilmoitusten teksteissä kerrotaan monesti myös kuolemantapausten traagisista olosuhteista.

Maailma ei ole silti läheskään yksioikoisen mustavalkoinen, vikaa on sysissä jos sepissäkin.
     Vuodenvaihteen televisio-ohjelmia katsellessa on joutunut pohtimaan lännessä paljon hehkutetun "amerikkalaisen unelman" kääntöpuolta. Ei ole mitenkään voinut välttyä huomioista koskien jenkkien kaksinaamaisuutta esimerkiksi Venäjää kohtaan. Sitä on näkynyt Venäjän kanssa käydyssä debatissa ja monissa käytännön toimissa.
     Oma tonttikin kaipaisi korjaamista: syksyn mittaan on TV-dokumenteissa ollut paljon esillä mm. amerikkalaisten harjoittama mustan väestön ensi orjina pitäminen ja siitä eteenpäin jatkunut syrjintä ja rotusorto. Poliisin liipasinsormi on ollut herkkänä menneen kesän ja syksyn aikanakin, kun ammutuiksi on julkisuuteenkin tulleina tapauksina tullut lukuisia aseettomia afroamerikkalaisen taustan omaavia koulupoikia.
     Uudenvuoden päivinä tuli viimeinen ohjelma näistä asioista. Koululaitoksessa 90% lapsista on yksityiskouluissa. Loput kymmenen prosenttia, jotka ovat ns. yleisissä kouluissa, ovat joko värillisiä tai syrjäytyneeseen kansanosaan kuuluvia jenkkilapsia. Vankiloissa tai ehdollisessa vapaudessa on tätä nykyä noin 5,4 miljoonaa amerikkalaista. Värilliset ovat siellä väkimääräänsä nähden kymmenkertaisesti enemmän kuin muu väestö.
     Kahdeksankymmentä prosenttia alle 18-vuotiaista afropojista on joutunut tekemisiin ja tavallisesti myös rangaistuiksi poliisiratsioissa. Yleensä "mustan" nuorison tulevaisuuden ennuste on valtaväestöön verrattuna synkkä. Huumeongelma, joka on USA:ssa kaikkiaankin suuri, lakaistaan valtaväestön osalta maton alle, mutta on korostetusti uutisissa ja poliisin työnkäytössä, kun asia koskee väestönosaa, jotka ovat joko afrotaustaisia tai intiaaneja.
     Maailmalla muistetaan, kuinka jenkit ovat olleet mesomassa miltei koko edellisen vuosisadan jonkinlaisina "maailmanpoliiseina". Kaikki ei niissäkään puuhissa ole mennyt ihan "putkeen". Vietnamin sota ei ollut kunniakas, Afganistanissakaan ei kunniankukko laulanut. Irakissa saatiin ajoiksi valtava tuho ja kärsimys ennen kaikkea siviiliväestölle ja muutenkin tuhottiin perusteellisesti yhteiskunnan tarvitsema infra.
     Jos Saddam Hussein saatiinkin pois päiviltä, lukuisa määrä uusia "lohikäärmeeenpäitä" kasvoi tilalle. Britit ovat tänään todella katkeria amerikkalaisille, jotka tekaistuilla joukkotuhoaseitten rakentamisen uhkan perusteilla saivat höynäytettyä englantilaiset sotaan mukaan. Kuwait pienenä valtiona tarvitsi isompaa taustavoimaa, kun Irak hyökkäsi sen öljykentille. Se onkin ainoa helpommin mieleen tuleva juttu, jossa jenkkien mukaantuloa  voi jotenkin hyväksyttynä perustella.

Putinin uhosta puhutaan paljon ja hänen ongelmansa pärjätä omien silmissä teettää yhtä sun toista. Uskottavuus kuitenkin alkaa rapistua ja vaikka Johan Bäckman tekee rikollista työtä Suomea vastaan, lännessä on nykyään asumassa miljoonia venäläisiä, joilla on silmät ja korvat päässään. Heidän Venäjälle päin välittämäänsä maailmankuvaa ja sen merkitystä edelleen Venäjällä olevien ihmisten asenteisiin saatetaan vielä nyt pahasti aliarvioida.
     TV:stä tuttu Ville Haapasalo kävi uuden Kaukaasiaan suuntautuvan kiertomatkansa alussa Sotshissa. Olympiakaupungissa kisasoihdun alustaksi  tehty massiivinen rakennelma on jo nyt rapistumassa. Metritolkulla valkeata laatoitusta monumentiksi tarkoitetun arkkitehtuurin näytteen yläosasta on irronnut ja pudonnut alas. Vaikka asioita pitää näissä oloissa käsitellä silkkihansikkain, moni asia kertoo jo nyt, että "Sotshin ihme" taisi monessa suhteessa jäädä valtavan kalliiksi pyrähdykseksi.

 

Gdanskin keskustaa keväällä 1945. Toisen maailmansodan tuhot olivat täälläkin lähes mittaamattoman suuret.

Avattua joukkohautaa Katynin metsässä. Upseerimurhissa Katynissä teloitettuja oli 4310. Kaikkiaan Stalinin määräyksestä ammuttiin noin 22.000 vangiksi jäänyttä puolalaisupseeria.
 

Katynin upseerimurhista tulee ensi keväänä kuluneeksi 75 vuotta. Viisi vuotta sitten Venäjä suostui pitämään puolalaisten kanssa yhteisen surujuhlan tapahtuman muistona. Maailmantilanne on siitä lähtien edennyt huonoon suuntaan. Niin paljon, että tuskinpa vuonna 2015 Venäjältä saapuu presidentin johtama delegaatio Puolaan tuon ikävän historiallisen tapahtuman muistopäiväksi.

     Kaiken tällaisen edessä joutuu toteamaan: Kyllä maailmalla harmeja piisaa, enemmän kuin oikeastaan jaksaa edes ajatella. Pienempienkin asioiden kohdalle osuessa eläkeukkona lopulta jo alkaa tajuta kykyjensä vähyyden. Parempi on, ettei noitten maailman suurten murheitten takia kuitenkaan ala yöuniaan menettää. Hoidelkoot isot herrat juttunsa, meidän veteraanien iäksi niin vettä, happea, öljyä, kuin jonniinmoista sapuskaakin täällä Suomessa ehkä riittää!

  

 

Sodan jäljet näkyvät Puolan kulttuurikaupungeissa enää vähän. Valtava jälleenrakennustyö on nostanut esimerkiksi Gdanskin arvokkaaksi kulttuuriseksi muistomerkiksi hansa-ajalta. Matkailukohteenakin se on upea ja elämyksellinen, eritoten yhdessä lähellä sijaitsevan Sopotin rannikkokaupungin kanssa. 

 

Kuvanäkymiä ja lisää tekstiä Puolasta ja Gdanskin kaupungista ympäristöineen löytyy Pajapellon nurkan blogikirjoituksesta huhtikuulta 2010.
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ajatuksia Mika Waltarista ja vähän muustakin

 

TV-dokumentti 4.1. ja Mika Waltarin kirjojen herättämiä ajatuksia

TV-dokumentti Mika Waltarista tehtiin jo vuonna 2008, mutta ansaitsi kyllä sunnuntaina 4.1.2015 nähdyn uusinnan. Sinuhe egyptiläinen-kirjan, jota hyvällä syyllä pidetään kirjailijan pääteoksena, luin vasta vuonna 1998 tammikuussa. Aikaa oli lojuessani ensimmäisen lonkkaleikkauksen toipilaana. Teos on todella vaikuttava ja avautuu mielestäni parhaiten, kun lukija on jo kypsässä iässä ja elämänkokemus on antanut silmät havaita ja kokea asioita syvemmin.
      Eräs ohjelman keskustelijoista oli Panu Rajala. Siksi ei ole ihme, että tammikuisen aamun dokumentissa puhuttiin erityisesti hänen suullaan seksuaalisuudesta ja erotiikasta. Melko paljon pohdittiin sitäkin, että uskonnollisuus ja erotiikka kumpuavat ihmisellä samoista lähteistä. Siten ne kumpikin saattavat olla meille isoja voimanantajia. Uskonto oli suuri teema  ja sisällön lähde ainakin Waltarin alkukauden tuotannossa ja myös myöhemmin. Ja toisaalta: mieheksi ja naiseksi meidät on luotu, kohtaamaankin syvimmin toisemme juuri eroottisina olentoina.

     Lieneekö pahasti sanottu jos arvelee kaiken muun ympärillämme olevan kuuluvan vain eroottisen kohtaamisen tarvitsemaan elämän suureen rekvisiittaan? Tätä tuumin, kun ajattelen tavallisina arjen eläjinä monia kohtaamisiamme: eikö se usein ole juuri kohtaamista naisena ja miehenä, Luojan alunperin yhteen tarkoittamina seksuaaliolentoina?  Lähiesimerkki, ikääntynyt avioliitto, ei tosin liene esimerkeistä parhaita. 

      Waltarin Sinuhen eräs iso teema on läpi teoksen kulkeva rakkaustarina. Mies suostuu suuriin, uskomattomiin uhrauksiin, kun kohteena on haluttu nainen. Yhteinen ruukun rikkominen antiikkisen avioliiton rituaalina on nykyisen ajan ihmiselle outo, mutta vertauskuvallisena kiehtova asia. Rakkausteema näyttäytyy Sinuhessa monesti kauniina, mutta ihmisen väkevä eroottisuus myös karmeana, kuten kertomuksena kuolleitten talosta.
     Kirjojen mestari ammensi itsekin voimaa erotiikasta. Tunnettuja naisia, myös arvostettuja kulttuurivaikuttajia ja toimittajia, oli ajan mittaan muusan roolissa Waltarin lähellä. Itsekin hän myönsi tarvitsevansa rakastumisen huuman saadakseen luovuutensa kukkaan. Voiman tuojina tiedetään useampikin daami, jotka saivat tuon ihmeellisen roolin. Heistä tunnetuimpia ovat ehkä Leena Ilmari ja Helena Kangas. Molemmat naiset olivat sanantaitajia itsekin ja lisäksi korkeasti oppineita. Eino Leinon muusa L. Onerva muistetaan yleisesti, samoin kuin Leinon toinen inspiraation lähde, alkoholi.
      Meillä ihmisillä on arkisen minämme ja yksityisyytemme suojana moninkertainen, osaksi kulttuurinenkin kuori, kuin kolme, neljä manttelia päälletysten. Haluamme pitää tiettyä etäisyyttä ja siten suojella omaa sisintä. Tarvitaan jokin erityinen syy tai tapahtuma, että voisimme tulla esiin tuon suojakuoren alta. Yksi mahdollisuus on silloin, kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa samansieluisuudessa, "löytää saman aallonpituuden".
     Saattaa syntyä tilanne, jossa tuo kuori poistuu. Silloin on tarve olla toisilleen täysin avoinna, täydellä luottamuksella, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Siinä eroottisuuden antamassa avautumisen tarpeessa ja molemminpuolisessa läheisyyden ihanuudessa saattaa olla kohtaamisen suurin lahja ja yksi elämän hienoin asia.
      Pyhäpäivän rauhassa mietin sitä eroottisuuden ja uskonnollisuuden yhteyttäkin: Niissä molemmissa on kyllä sama kaipuu ja tarve tulla hyväksytyksi. Eroottisuuden huipentumassa, raukeuteen ja laukeamiseen päättyneessä syleilyssä, on kieltämättä sama taivastuntu kuin hiljaisuudessa koetussa Jumalan rauhassa. Tuntee, että on sulautunut johonkin itseänsä suurempaan, vapautunut kaikista ahdistuksista.
      Siitä levosta käsin saa taas aloittaa uudelleen arkipäivän vaelluksen. Se ero erotiikan ja uskonnollisuuden välillä tosin on, että erotiikassa voi hallita myös ihmisen raadollinen minä, itsekkyys ja salaiset sielunvammat. Jumalan yhteydessä taas vain iankaikkinen armo ja rakkaus. Kyseessä ovat elämän suuret asiat.
     Mika Waltarin oma ihmiskäsitys tulee vahvana esiin hänen teoksissaan. Jopa Komisario Palmu-teksteissä, vaikka sitä ei heti uskoisi! Kirjailijan sanoissa on kuin salattua voimaa. Ne tunkeutuvat tajuntaamme, lävistäen nykyisen aikamme monesti niin tylsän informaatiotulvan.
On hyvä, kun sellaisiakin asioita vielä on!