Juhannus 2013 - kaunista luontoa ja kesän välitilinpäätöstä

Suomen suvi merkitsee ikääntyneelle ihmiselle aina uutta mahdollisuutta saada kokea vielä kerran kesän ihmeellinen täyteläisyys. Tähän juhannusblogiin olen koonnut ja pariin kertaan lisännytkin kuvaotoksia ja pieniä ajatuksia kevätkesän 2013 päiviltä. Nuorempana ei juuri ehdi ajatella, saati tajuta vaikkapa sitä kauneutta, joka meille jokaiselle löytyy ihan läheltä. Muistan 1950-luvun puolesta välistä Kiteen nuorisoseuratalon pihalta suvijuhlan, jossa puhujana oli opetusneuvos Yrjö  Kallinen. Olin itse silloin noin 16-17-vuotias, mutta ymmärsin, että silloin äänessä oli todella vaikuttava puhuja. Esitys tempaisi minutkin mukaan ja ylimpänä mieleeni jäi tämä: "monet ihmiset  kulkevat läpi koko elämänsä ajelehtien tiedottomina ajan virrassa". Olen muistanut sanonnan kaiken ikääni, mutta vasta työelämästä irtipääsyn jälkeen olen todella oivaltanut tiedostavan elämänasenteen merkityksen. Jotakin sellaista olen halunnut tuoda esiin näissä blogikirjoituksissanikin. Lukijan arvioitavaksi jää, olenko pystynyt tuomaan sitä edes jossakin määrässä esille!
 Aloituskuvassa on näkymä Hännisenlammelta kohti sen takana kulkevaa maantietä, joka vie Kiteenlahdesta kohti Kiteen keskustaa.

 

Heleä kesä on ehtinyt juhannusaattoon. Ympärillä oleva kauneus on tämän keväisen lämpöaallon jäljiltä ollut mykistävä. Tässä kukkii pilvikirsikka kotipihan kaunistuksena. "Poikanen" vieressä odottaa mukaan pääsyä. Ehkä jo ensi kesänä sekin tuo oman kukintonsa ihailtavaksi. Tämän puun kukkaan tuloa kannattaa seurata. Joskus sen upein aika menee ohi jopa kahdessa päivässä!

  

 

Perinteinen sireeni joutui tänä kesänä kukkaan jo kesäkuun ensimmäisinä päivinä. Harvinaisen aikaista, sillä tavallinen ajankohta on kesäkuun puolessa välissä. Aikainen oli kesän ensimmäinen sadonkorjuukin: tuorerehupelloilla oltiin jo kesäkuun 10. päivänä.

 

Upea on tämäkin pihan komistus, koristeomenapuu. Se levittää lehtensä ja esittelee kukintojaan "vanhalla" paikalla Kankaalan pihapiirissä.

 

Viimeisimpänä kukkijana pääsi kesään juhannusruusu. Se on kukkinut jo kokonaisen viikon, mutta nuppuja on edelleen runsaasti. Kaunis kasvi se tämäkin on, noin viikon kestävänä loistonsa aikana jolloin sitä kannattaa käydä ihastelemassa!

 

Toukotöistähän se maamiehen kesä yleensä alkaa. ässä muokkaillaan peltoa tehokkaalla, 6-metrisellä joustoäkeellä. Pajapellon ukko jätti isännän vastuun pojalle jo kevällä 1994. Silti maamehen nuttua oli tullut jo siihen mennessä pidettyä harteilla noin 45 vuotta.

Omatekoista puunajokärryä piti testata ja kolme kuormaa koivukuitua siirtyi kymmenkunta kilometriä metsästä kotipihalle. Hyvin kesti kärry kuorman alla ja vanha Ford 5000-traktori selvisi vetokoneen tehtävästään kunnialla.

 

 

Siinähän sitä haastetta on, uskaltaneeko moiseen edes tarttua ennen syyskesän viileämpiä päiviä?

Mitenkähän olisi?

 

Eipä siinä muu auttanut,kuin oittaa härkää sarvista ja käydä pinon kimppuun. Nyt homma on jo voiton puolella. Päivä vielä pölkkyämistä ja halkomista, niin loputkin puut ovat jo varastopinoon laitettavia halkoja. Kovin on kuumaa, joten pitänee sitä pinoamista siirtää ainakin viileämmille vuorokauden ajoille.

Todella harvinaista on, että kuivaheinän korjuu osuu ensimmäiselle juhannuspäivälle. Kesän 2013 ollessa kyseessä sellainenkin ihme tapahtui. Yhtään vesipisaraa ei näille keskiviikkona 19.6 kaadetuille heinille ole niskaan tullut. Rutikuivaa luokoa ajetaan paalauskarheille lauantaina 22.6., jo puolilta päivin. Työkoneissa henkii nostalgia, mutta sehän ei asiaa haittaa! 

 

On illansuu ja tässä hyvin kuivuneita karhoja paalataan. Ja alakuvassa raikkaanvihreät paalit saavat jo kyytiä talvivarastoon. Muutama tunti vielä ja juhannuksenpitoon pääsee lopulta tämän heinäpellon omistaja. Onneksi on vielä toinen juhlapyhä huomenna edessä. Mutta poikkeuksellistahan tällainen pyhätyö kyllä on!

 

Hännisenlampi on Kiteenlahden viljelyhistorian tirkistysikkuna. Sen pohjaa tutkimalla ajoitettiin rukiin ja pellavan viljelyn aloittaminen täällä 1400-luvun alkuvuosikymmenille. Juhannuskuvassa lammen rannoilla kukkivat kurjenmiekat. Ne ovat saattaneet olla osa sen paikallista luonnonkasvistoa vuosituhanten ajan.                           

 

Pielisen kierros, kesäkuun ensimmäisenä lauantaina, tuli jälleen ajeltua. Nyt se oli osaltani jo kahdeksas kerta. Ikämotoristina sain muistoksi vanhimman kuljettajan pytyn ja kylkiäislahjat. Sama kunnia tosin  lankesi kohdalleni jo kerran aikaisemminkin, keväällä 2011.

 

Japsistrara-kokontuminen oli Kuopion Rauhalahdessa 14-16.6. 2013. Sielläkin ehdittiin kahden ajelutoverin kanssa pistäytyä.                                     

 

Nostalginen kuva otettiin Punkaharjun Lustossa 16.6. IFA F9 oli melko yleinen auto 1950-luvun lopulla Suomessa. Silloin sitä pidettiin melko tilavana perheautona. Samaa merkkiä ollut F8-malli oli huomattavasti pienempi ajokki.

Indian Chief-moottoripyörä oli varsin arvostettu ajopeli ajasta ennen sotia jonnekin 1940-luvun loppuun. Suomeen ei 1940-luvulla uusia Indianeja juuri saatu,mutta tässä sellainen on ja todella hienoon kuntoon entisöitynä. Tämäkin kuva on Luston tapahtumasta, joka oli kolmen päivän mittaisena 14-16.6 2013.

Juhannustunnelmia kaiken touhun jälkeen: Pieni on mökki, oman metsän puista saadut hirret ja paljon omana työnä rakennettukin. Keväällä 1981 lakkiaisviikonloppuna se tuli valmiiksi ja kohta saatiin ensilöylyt. Monet pienet kekkerit siellä on pidetty ja monien heinätöiden pölytkin pesty. Tässä mökki ottaa ilta-aurinkoa juhannuspäivän iltana 2013.

 

Kyllähän se niin on, että kaiken touhun keskelle ihminen tarvitsee paikkaa, jossa saa edes hetken levähtää ja rauhoittua. Omana henkireikänä luonnonrauhaan on jo yli 30 vuotta siis ollut pieni hirsimökki lähellä olevan järven rannalla. Yllä on pirtin sisäpuolelta otettu kuva, jossa ikkunasta avautuu järvinäkymää Hyypiin selälle. Suomalainen mänty on materiaali, josta suomalaiset ovat ikiaikaisen yhteiselon vuosina osanneet rakentaa niin taloja, kuin monenlaisia tarve-esineitä.  Rauhoittavana tekijänä se on osa tätäkin miljöötä. 

 

Tärkein asia loppuun: Parhainta juhannusta kaikille ystävilleni! Myös sille laajalle ja osaksi miltei tuntemattomien ihmisten joukolle, joka on seuraamasssa tätä Pajapellon nurkasta-blogia. Matkan varrella osuu toistuvasti juttuseuraksi ihmisiä, jotka kertovat näitä tarinoita lukevansa. Useimmiten palaute on ollut hyvin myönteistä ja kannustavaa. Kiitos siitäkin! Yllä oleva kuva on otettu Pajapellon nurkalta ensimmäisenä juhannuspäivänä 2013. Uljaasti hulmuaa Suomen siniristilippu!

.

Suojärveen tutustuttiin kevätretkellä

Suojärven uusi ortodoksikirkko keväisen päivän illansuussa 24.5.2013.

 Suojärvi on paikkakunta, joka varsinkin ajoilta ennen sotia  tunnettiin suurista metsistään, sahoistaan ja siihen aikaan jo kehittyneestä Suvilahden taajamasta. Lukuisat Kiteen miehet olivat siellä talvisin savotoissa. Hevoset, reet ja ja tarpeelliset rehut lastattiin junaan Matkaselässä ja kiskot veivät työporukat Suojärven asemalle. Joillekin miehille sattui elämänkumppanikin paluumatkaan. Niinpä Kiteenlahdessakin oli eräässä talossa suojärveläissyntyinen emäntä. Nykypolvi tietää yhdistää Suojärven ainakin Bomba-taloon, Aira Samuliniin ja "Hyrsylän mutkaan", jonne jäi iso joukko siviileitä mottiin ja sotavangeiksikin jo talvisodan alkupäivinä. Kiteen mieskuorosta oli liki 20-päinen joukko tutustumassa nykyiseen elämään Suojärvellä. Tieyhteys on huono, mutta onneksi parannustyöt ovat kaiken aikaa käynnissä. Itse kaupunki on melko ankea, mutta iloa tuo uusi, juuri valmistunut ortodoksikirkko, joka kohoaa komealla kummullaan kaupungissa hyvin keskeisellä paikalla.

Kevään kelirikkoaika ei ole paras mahdollinen valinta Suojärven matkaa varten. Tässä näkymä savisen hetteisellä alkumatkan tieosuudella Pitkärannan risteyksestä itään.

Sotilasmuistomerkki on lähellä Pitkärannan risteystä. Osa joukostamme on menomatkan ensimmäisellä tauolla muistomerkin vieressä.

Muistomerkki, Murheen Risti, on pystytetty suomalaisten ja venäläisten yhteistyönä. Suru on yhteinen, äidit kaipaavat poikiaan ja puolisot aviomiehiään. Sillä ei tässä suhteessa ole merkitystä kumpaisella puolella rintamaa taisteltiin.

Murheen Risti- muistomerkki on vaikuttavan suuri monumentti.

Karjala-hotelli oli majoituspaikkamme Suojärvellä. Kuoron miehet Matti Saukkonen ja Mauri Kakkonen keskustelevat paikallisen Marina-oppaamme kanssa.

Suojärven luterilainen kirkko sijaitsi korkealla mäellä. Samassa paikassa on nyt Karjala-hotelli. Silloisen temppelin muistokivi sijaitsee hotellin pihalla. Kirkko tuhoutui talvisodan alkuvaiheessa joulukuussa 1939.

Hotellin sisäänkäynti ja kuvassa on tarinoilla Mikko Turtiainen Erika ja Hannu-Heikki Hakulisen kanssa

Karjala-hotellin piha ja bussimme, jota kuljetti Linja-Karjalan "safööri" Pekka Havukainen.

Vaikka Suojärvi ei kuulukaan maailman metropoleihin, pankkia täälläkin tarvitaan.

Katunäkymää Suojärven keskustasta

Suojärveläinen "hruhtshovka", kuten neuvostoajan loppupuolen kerrostaloja heillä nimitettiin

Vaikka yleisnäkymä kaupungilla onkin ankea, toki muutamia uusia omakotitaloja hoidettune pihoineen siellä täällä näkyy olevan. Tässä on  niistä eräs.

Autot tarvitsevat huoltoa ja varaosia - idässä ja lännessä. Tässä "makasiinissa" sellaisia on tarjolla!

Polttopuitten tekoaika, huhti-toukokuu, on yhteinen niin Suomen,kuin Venäjänkin Karjalassa. Tämä "ranttee" sijaitsee Suojärvellä.

Suojärven vanha kirkko  tuhoutui talvisodassa, mutta kuva vuodelta 1928 kertoo millainen rakennus se oli.

Suuri ilo suojärveläisille on uusi kirkko. Se on juuri äskettäin valmistunut ja rahoitus tuli suurelta pietarilaisyriritykseltä, joka tekee siellä isoja tienrakennusurakoita.

Kirkossa on mahtavan hieno akustiikka, jonka saimme itse todeta, kun lauloimme siellä muutaman hengellisen sävelmän. Kirkossa oli hetkeä aikaisemmin  ollut messu ja siksi sisätiloissa leijaili suitsutusten jäljiltä vielä melkoinen savuverho.

Koristeellista osaavan sepän käsityötä on nähtävissä kirkon ikkunoiden teräsristikoissa.

Rakennus on uusi, mutta tulppaanit ovat jo ehtineet kukkaan seinustan kukkapenkissä.

Suojärvellä on suuri vanäläinen sankarihauta muistomerkkeineen. Kukitus on äskeisen voitonpäivän, 9.5., jäljiltä vielä kauniissa kunnossa.

Sama kukitettu muistomerkki läheltä otetussa kuvassa.

Hotellissa on neuvostoajan peruina vielä omatoimikeittiö niitä majoittujia varten, jotka eivät ruokaile hotellin ravintolassa.

Omaa porukkaamme ravintolassa iltatapalalla.

Paikallinen naislauluryhmä Makovtsvet, suomeksi Unikonkukka, kävi tervehtimässä kiteeläislaulajia. Keskellä on laulajien johtaja Natalia Ionina ja oikealla oppaamme Marina.

Unikonkukka-ryhmä esitti meille useita kappaleita ohjelmistostaan.

Kiteeläistä kuorolaulua yhteisessä illanvietossa. Hannu-Heikki on puikoissa.

Hannu-Heikin ja Natalian duettona oli slaavilainen sävelmä Unohtumaton ilta.

Hotellin respassa meitä palveltiin ystävällisen hymyn kera. Siksi liki viisikymmentä euroa hengeltä maksamaan tullut ruoka- ja majoituspakettilasku ei tuntunut liian isolta.

Yhteispotretissa kuoronjohtaja Natalian kanssa. Suomalaisseniori pääsi itseään parempaan seuraan!

Joukkomme on nyt lauantaina 25.5. jo paluumatkalla ja Kollaaan taistelumuistomerkin juurella. Paikka on miltei  Loimolan kylän kupeessa. Markus Lehtipuu kertoo Karjala-matkaoppaassa, että muistomerkin yläosa murtui vahingossa pystytyksen yhteydessä. Ilkivalta ei siis ollut kysymyksessä.

Suojärven matka on takana. Muistoissa sinne palataan monesti jatkossakin, ehkä uutta matkaakin  suunnitellen. Väkiluku kaupungissa on nyt vajaat 15000, kun neuvostoajan loppuvuosina Suojärvellä asui kaikkiaan noin 25000 ihmistä. Nykyään työtä tarjoavat vain muutamat metsänkorjuuta tekevät firmat ja rajavartiosto. Yleisesti Suojärvellä ja matkan varteen sattuneissa kylissä, kuten Piitsjoella ja Loimolassakin, sinnitellään pienilllä kotitarvepalstoilla ja satunnaisten ansioitten varassa. Oikeastaan on ihme, että lastenvaunuja työnteleviä äitejä ja isiä oli monesti katunäkymässä ja matkanvarren pikkukylissäkin. Ainakin se kertoo. etteivät elämänusko ja paremman tulevaisuuden näkymät ole ihmisten mielistä tyystin hävinnneet. Kun uusi tie joskus valmistuu, ehkä myös köyhyys lähtee sitä myöten pois koko Suojärven piiristä. Sitä ainakin tällä matkalla mukana olleet vilpittömästi toivovat!

Ja lopuksi pieni vinkki kuvien katselulle: Mene jutun alkukuvaan ja klikkaa hiiren vasenta painiketta sen päällä. Saat kaikki tarinan kuvat katseltaviksi yhtenä kavalkadina ja isossa koossa. Silloin kuvien yksityiskohdat toistuvat paremmin katseluelämyskin paranee!

Kevätsointuja Kipakka-ravintolassa

Kiteen Mieskuoron laulajajoukko johtajansa Hannu-Heikki Hakulisen kanssa. Vasemmalla on eräs konsertin säestäjistä, Timo Hacklin hanureineen.

Keväistä huhtikuun viimeistä sunnuntaita 28.4. juhlistettiin Kiteellä lukion Kipakka-ravintolassa kahvikonsertin merkeissä. Paikalle oli saapunut pitkälti toista sataa mieskuorolaulun ystävää. Ohjelmavalinnoissa kuultiin kuoron perinteistä kumpuavia tuttuja lauluja. Säveltäjäniminä mukana olivat mm. Oskar Merikanto, Toivo Kärki, Jukka Kuoppamäki, jopa puolen vuosituhannen takainen keskieurooppalainen C.B.Pergolesi sävelmällä Jospa oisit kaunokukka.  Kuoron lähihistoriasta peräisin taas oli slaavilaisten laulujen osio. Siihen kuuluneet kappaleet olivat valintoja 1990-luvun lopulla toteutetusta slaavilaisen musiikin konserttisarjan ohjelmistosta, josta tehtiin myös kuoron ensimmäinen CD-tallenne Marianna.

 

Konsertin yksi teema oli huhtikuuun lopulla 2012 lento-onnettomuudessa menehtyneen puheenjohtajamme Teppo Mikkosen muiston kunnioittaminen. Se näkyi eräissä lauluvalinnoissa ja osaksi siitä syystä mukana oli Tepon ihaileman Oskar Merikannon sävellys Eino Leinon tekstiin. Laulu on Oi kiitos sä Luojani armollinen. Kappale esitettiin konsertissa Sortavalan Akateemisen naiskuoron johtaja Valentina Voronetskajan ja Hannu-Heikki Hakulisen duettona. Samaa laulua oli useita kertoja kuultu aikaisemmin duettoparilla, jossa edesmennyt Teppo Mikkonen lauloi miesääntä. Kun konsertin nimi siis oli Keväinen kahvikonsertti, tuo kahvitus tapahtui konsertin väliajalla. 

 

Laulajia ilahdutti useiden Teppo Mikkosen läheisten mukanaolo konserttiyleisössä. Tepon lapset, sisarusparveen kuuluvat ja muuta sukua oli päässyt juhlaan mukaan. Mieskuorolaiset lausuvat heille vielä tässä siitä lämpimät kiitokset!           

 

Eräs kuoron solisteista oli bassomme Eino Virtanen. Kiteeläisyleisön edessä solistin roolissa miestä ei aikaisemmin ole nähtykään. Omaa "Martti Talvelaamme" tullaan todennäköisesti kuulemaan jatkossakin, ainakin se tuntui olleen niin konserttiyleisön, kuin oman laulajajoukkomme toiveena!

Valentina Voronetskaja ja Hannu-Heikki Hakulinen tulkitsevat Oskar Merikantoa Kipakka-ravintolassa 28.4.2013.

Omaksi tehtäväkseni oli annettu konsertin välijuonto kahvitauon jälkeen. Muistelin siinä pidettyä entistä puheenjohtajaa Teppo Mikkosta. Hänen toimestaan Sortavalaan vietiin iso kokoelma Merikanto-sävellyksiä jo yli 20 vuotta sitten. Sittemmin niitä esitettiin Kiteen mieskuoron ja Sortavalan naiskuoron omissa ja kanssamme yhteisissä konserteissa lukuisissa yhteyksissä. Kohteliasta oli, että esityksen tiivistelmän kerroin Sortavalasta mukana olleelle naiskuoron lähetystölle heidän omalla kielellään.



Ravintolan yläparvekkeelta otetussa kuvassa näkyy viihtyisän ravintolatilan sisämiljöötä. Kuva kertoo myös siitä, erttä salin istuinpaikat olivat konsertissa täynnä yleisöä. Laulajajoukko johtajineen on kuvan vasemmalla reunalla. Laulajat haluavat tässä jälkikäteen kiittää kaikkia tapahtuman onnistumiseen vaikuttaneita. Jo mainitun Timo Hacklinin lisäksi säestäjinä olivat viulisti Liisa Karhu ja pianisti Tuula Tiainen, joka toimi myös kuoronjohtajana kappaleessa Kuljen yksin autiolla tiellä. Johtajaa tarvittiin, kun Hannu-Heikki itse esiintyi tuon laulun solistina. Iso kiitos kuuluu myös kaupungin kulttuuritoimiston "työmyyrälle", Seppo Savolaiselle! Hänen ansiotaan oli esimerkiksi kaunis konserttiohjelman käsilehti ja monet yleisjärjestelyt. Tässä blogikirjoituksessa olevat kuvatkin ovat hänen kamerastaan!