Pelkosen Matin ura konekauppiaana

Matti Pelkonen myi koneita yli 30 vuotta 

 

 

Viimeinen työpäivä tutun pöydän äärellä. Lähtökahvitus on pian ohi ja työkaluna palvellut läppärikin joutaa kiinni. Pöytää koristavat tuore kunniakirja, monet läksiäislahjat ja kukkakorit.

Torstai 30.3. oli merkkipäivä silloin 63 vuotta täyttäneen Matti Pelkosen elämässä. Vuonna 1973 alkanut työura vieraan palveluksessa tuli päätökseen. Matti painoi Hankkijan Joensuun myymälän oven kiinni viimeistä kertaa konemyyjän ominaisuudessa.

Itsellisen viljelijän eräs mittari heti sotien jälkeen oli oma puimakone ja maamoottori. Ne olivat Matin kotitilallakin Kantosyrjässä, muutama kilometri rajantietä Korkeakankaasta Uusi-Värtsilän suuntaan. Isä-Viljo oli ajan tasalla myös jatkossa, kun osti taloon Fordson Dextan joskus 1960-luvun alussa. Omalla pellolla Matti sai tuntuman maatalouskoneisiin osallistuessaan kotitilan töihin jo koulupoikana. Pelkosten puimakone on muuten edelleen tallessa: viime syksynä Matti valjasti sen pitkän tauon jälkeen käyntikuntoon. Maamoottorin tosin toi paikalle Matin naapuri, Hannu Väistö. Hyvin irtosivat jyvät, vaikka kyseessä olikin leikkimielinen työnäytös.

Muutoksia on ollut paljon

Maatalouden ammattikoulutuksen saanut mies oli vuodesta 1973 lähtien Lihakunnan hankintamiehenä Kiteellä. Sitä pestiä kesti yhdeksän vuotta ja vuodesta 1982 alkanut konekauppa-ala antoi jatkossa työtä yli 30:n vuoden ajaksi. Maatalouden myllerrys heijastui kaupan alallekin ja alkuperäinen Hankkija-emoyhtiön toiminimi vaihtui matkan varrella ensi Noveraksi ja yrityksen lopulta suoritustilaan joutumisen jälkeenkin vielä useaan kertaan. Eräs välivaihe oli SOK:n ja Hankkijan yhteinen Hankkija-Maatalous Oy, joka myöhemmin kokonaan SOK-omistukseen siirtyneenä jatkoi toimintaa Agrimarket-ketjuna.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Lyhyt katsaus historiaan, tapaus Hankkija
Hankkija syntyi suomalaisen osuustoiminnan aamunkoitossa 1900-luvun alussa. Alkuaan sen tehtävä oli toimia apuna SOK:lle maatalouskaupan alalla. Hankkijalla oli muun muassa omaa koeviljely- ja kasvinjalostustoimintaa. Sitä varten oli jo varhaisessa vaiheessa oma koetila, Hankkijan Tammisto. Hankkija toimitti osuuskaupoille muun muassa viljelijöiden tarvitsemia koneita, polttoaineita ja väkilannoitteita.
Pellervolaisen perheen sisäiset kärhämät
Aikaa myöten alkoi muodostua keskinäistä kilpailua, etenkin kun Hankkijalla oli omia myymälöitä maakuntakeskuksissa. Raskaat maatalouskoneet, kuten traktorit ja puimurit, toimitettiin viljelijöille tavallisimmin Hankkijan toimipisteiden kautta. Polttoainekauppa oli ala, jossa epäsopua ensivaiheessa syntyi. Osuuskaupoilla oli omaa maatalouskonekauppaa SMK:n kautta, ja yritys siirtyikin kaupan kautta kokonaan SOK-omistukseen 1970-luvun alussa. Rautakauppa alkoi muutenkin eriytyä myös SOK:n omina toimintoina.
     Kun Hankkija toimi SOK-yhteistyössä, sillä ei ollut "suoria" henkilöjäseniä, kun ne kanavoituivat osuuskauppojen jäsenyyden kautta. Kärhämän vuosina Hankkija alkoi levittää omaa palveluverkostoa myös suurempiin kuntakeskuksiin. Uutta suoraa kontaktia viljelijäkuntaan haettiin perustamalla maatalousosuuskuntia seutukuntamyymälöitten ympärille. Näihin osuuskuntiin  Hankkija-uskollisimmat viljelijät liittyivät henkilöjäseninä mukaan.
Liikaa rönsyjä ja hallitsematonta kasvua
     Hankkija-konserni oli kasvanut vuosien saatossa ja rönsyjä alkoi olla liiaksi asti. Kaikkiaan mukana olleet toimialat laskettiin kymmeniin nousevilla luvuilla. Tytäryhtiönä oli alkuvuosista lähtien perinteisesti ollut MKT-meijerikonetehdas. Kone-edustuksissa tyttäriä olivat Belarus-maahantuoja Agroma Oy, sekä ruotsinkielisellä alueella maatalouskauppaa harjoittanut Oy Labor Ab. Kylvökoneita ja muitakin maatalouskoneita valmistanut mynämäkeläinen Junnilan Konepaja tuli sekin Juko Ltd-nimisenä Hankkijan syliin 1980-luvun alussa.
      Ratkaisuna erittäin kohtalokas oli Rakennustoimisto Armas Puolimatkan ostaminen osaksi Hankkijaa. Kauppa oli tehty oletuksella, että Puolimatkalla Neuvostoliitossa aikaisemmin ollut iso jalansija rakentajana jatkuisi edelleen. Niinhän ei käynyt, odotukset pettivät totaalisesti. Lopulta piti heittää hanskat tiskiin ja toiminta viimeisimmällä toiminimellä, Novera Oy, jäi lyhytaikaiseksi pyrähdykseksi. Suoritustila oli tosiasia ja paha henkinen takaisku talon uskollisimmille asiakkaille.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Uusille urille kaupan kautta
Kolme vuotta sitten SOK irrottautui maatalouskaupasta ja toiminnan osti tanskalainen Danish Agro, jolla on toimintaa pohjoismaiden lisäksi muun muassa Puolassa. Maaliskuun lopulla 2016 uusi omistaja luopui Agrimarket- ja Multasormi-brändeistä ja otti käyttöön perinteikkään Hankkija-nimen. Yrityksen markkinaosuus suomalaisesta maatalouskaupasta on yli 50% ja se työllistää meillä hieman yli tuhat ihmistä. Eräs ympyrä Matti Pelkosen elämässä sulkeutui siis täydellisesti maaliskuun lopussa: Hankkija otti miehen töihin vuonna 1982 ja kun nyt vuosikymmenten jälkeen työura tuli päätökseen, ainakin muodollinen maksaja viimeiselle palkkasummalle oli jälleen Hankkija.

Numeroita ja tapahtumia Matin työvuosilta

Konekauppa on kokenut suuria muutoksia Matti Pelkosen työuran vuosina. Vielä 1980-luvulla Suomessa myytiin vuosittain yli 10.000 uutta traktoria. Pohjois-Karjalaankin siitä määrästä upposi parhaimmillaan 300 yksilöä. Uusia 05-sarjan Valmeteja niistä saattoi olla yli sata kappaletta. Vilkas kausi kesti aina 1990-luvun vuosiin, tosin alenevin tunnusluvuin. Aallonpohja oli vuonna 1993, 2612  uutena rekisteröityä traktoria. - EU-Suomessa myynti asettui 5000 traktorin tasolle. Tuottajahinnat laskivat rajusti ja se vei viljelijöiltä uskoa tulevaisuuteen, Matti Pelkonen muistelee.
     Tämän ajan tietoja häiritsee traktorimönkijöiden mukanaolo tilastoissa. Alalla tosin tiedetään, että Pohjois-Karjalassa rekisteröidään vuosittain enää 40-50 normaalin kokoista traktoria.  Hyvät merkkiedustukset ovat tälläkin kaupan alalla yrityksen leipähampaita. Kun Matti tuli Hankkijaan 1980-luvun alussa, siellä asetettiin suuria toiveita uusien Valmetien myynnille.
     Valmistaja ei hyväksynyt Valmet-malliston myyntiä samoissa tiloissa entisen edustuksen, Massey-Fergusonin kanssa, joten Hankkija kaivoi esiin vanhan pöytälaatikkoyrityksensä, Konekauppa Pellervon. Sille annettiin Massikoiden myynti ja Valmetit tulivat emoyhtiölle. Sivumennen sanoen Matin ensimmäinen työnantaja Hankkija-konsernissa oli juuri Konekauppa Pellervo. Parin vuoden kuluttua todettiin, ettei tavoitteita saavutettu enempää Valmetin kuin Hankkijankaan puolella. Kalliiksi tullut yritys kiihdytti osaltaan emo-Hankkijan joutumista konkurssiin.

 

Tätä päivää on, että vaihtokoneetkin ovat melkoisen järeitä ja käyttötuntimittareissa lukemat ovat  suurilta tuntuvia. Vielä 1960-luvulla vaihtoon saattoi tulla traktoreita, joissa tunteja oli vasta tuhat tai parituhatta. Nykyisin niitä saattaa olla seitsemän- kahdeksantuhatta. Silti käyttöikää on jäljellä vielä paljon.

 

Konekentältä löytyy vaihdossa tulleita työvälineitä moneen lähtöön. "Isännänlinjalla" tehtyjä muun muassa.

 

Kisa on tänään maailmanlaajuista

Maailmanlaajuinen kilpailu traktorimarkkinoilla on paljolti kolmen suuren, AGCO-yhtymän, John Deeren ja New Hollandin välistä. "Monimerkkitalo" AGCO:lla ovat isoina merkkeinä muun muassa Massey-Ferguson, Valtra ja premium-malli Fendt. Kilpailu on johtanut tilanteeseen, ettei kahta näistä kolmesta mahdu saman maahantuojan edustuksiin. Se oli taustalla vuosituhannen vaihteessa, kun John Deere vaati Hankkija-Maatalous Oy:tä luopumaan jo yli 45 vuotta edustamastaan Massey-Fergusonista. Tunnetusti se silloin meni Keskolle.
     Kovin pahana Hankkijan miehet eivät asiaa pitäneet. Aikoinaan tytäryhtiö Laborilta saatu John Deere-edustus oli merkkinä hyvä ja sitä oli myyty kasvavin markkinaosuusluvuin jo siihen mennessä yli kymmenen vuotta. Viimeisin vaihe on, kun Kesko tänä talvena otti myyntiin uuden Claas-traktorimerkkinsä. Massey-Ferguson jäi pakon edessä pois Keskon edustuksista ja on tällä hetkellä ainakin piirimyyntitasolla osittain ilman "kotia".
     Vielä yksi esimerkki edustuksien tärkeydestä Matti Pelkosella on Sampo-Rosenlew puimurista: kun valmistaja siirsi taannoin puimuriensa myynnin Valtralle, monilla Agrimarket-ketjun myyntialueilla koettiin jopa yli 30% menetys traktori- ja puimurilinjan kaupanteossa.
     Lohtuna on toki työkonemyynti. Traktorien järeytyessä työkoneetkin menevät uusintaan ja tätä nykyä niidenkin hinnat ovat kivunneet kymmenien tuhansien eurojen tasolle. Traktorien tehothan ovat huimasti kasvaneet. Vielä 1980-luvulla 80-100 hevosvoimaista traktoria pidettiin isona. Nyt teholuokka 200-250 hevosvoimaa alkaa olla melkoisen yleinen valinta.

 

 

Matin esimies, Hankkijan Kuopion Konekeskuksen myyntipäällikkö Marko Vartiainen, ojensi lähtiäisissä kukkakorin ja kunniakirjan, jolla Matti sai konemyyntineuvoksen arvonimen. "Puolivirallinen" tunnustus oli lajissaan vasta kolmas Itä-Suomessa.

Matin tulevaisuudensuunnitelmat ovat vasta hahmottumassa. - Jotakin perinteeseen liittyvää, ehkä virkistysmielessä askareita kotimetsikössä, Matti pohtii.  Myös omakotitalo ympäristöineen Kantosyrjässä tarjoaa sekin monenlaista puuhaa. - Ammatti oli elämäntapa, siksi en kokenut työtäni taakkana. Jokainen päivä oli uusi mahdollisuus, oli myös kiinnostavia matkoja ja sain työn kautta paljon antoisia tuttavuuksia, mies luonnehtii elämänhistoriaansa.

Pilkkeenteon konekannan päivitys työn merkeissä

 

 

 

Fahr käyttää hydraulihalkojaa ja Dextan perässä on puukärry. Molemmat traktoreissa olevista työlaitteista ovat omavalmisteita ja pääosin kierrätysmateriaaleista koottuja.

 

Kun elämänpiiri näin papparaisena pienentyy, askareetkin alkavat keskittyä pihapiiriin. Yleensäkin suomalainen perinne maaseudulla on, että näin huhtikuussa rankakasoja pienitään pilkkeiksi seuraavien talvien polttopuuntarvetta varten. Nykyisin kirves ja pokasaha ovat jo vähemmän työvälineinä. Monenlaiset tekniikan kehitelmät ovat tulleet tilalle. Aika paljon näkee talojen pihoissa kalliita puoliautomaattisia pilkekoneita. Vähemmälläkin selviää, ellei sitten polttopuukauppa ole osa toimeentuloa.

Sen verran valmista pilkettä, että hyvällä kuvakulmalla röykkiö näyttää jopa isohkolta. Pari-kolme mottia tosiasiassa niitä tuossa vaiheessa vain on. 



 

Taakse jäävän talven näkyvä saavutus on Fahr-vanhuksen saanti työkuntoon. Tätä ennen sille ei mökkiläisellä vielä ole käyttöä löytynyt. Nyt huhtikuun puolessa välissä se jo antaa käyttövoiman voimaottoakseliin liitetylle hydrauliikkapumpulle. Kevyesti tuon jaksaa pitää käynnissä, kun maksimissaan tehontarve on noin 25 hevosvoimaa. 

 

 

Siinähän ne voimakoneet poseeraavat sulassa sovussa. Saksan ja brittien suuret erimielisyydet toisen maailmansodan vuosilta ovat tainneet jo unohtua. Kun näitä koneita kasailtiin rauhan töihin, sodan loppumisesta oli aikaa vasta viitisentoista vuotta. Fahr lähti tehtaalta joskus alkuvuodesta 1960 ja Dexta laivattiin Suomeen lähteväksi keväällä 1962.

 

 

Nyt mökin pihaan tuotiin todellisia mahtipöllejä. Halkomatta jäivät naapurissa, kun ei ollut riittävän tehokasta konetta. Täällä ne kyllä kohtasivat voittajansa. Tyvellä oli läpimittaa 63 senttiä ja pölli on 70 sentin pituinen. Jos laskemme keskiläpimitaksi 60 senttiä, tilavuutta on 198 litraa. Märkä koivupölli ei kellu vedenpinnalla, joten voimme arvioida tuollaiselle painoksi 200 kiloa. Jokseenkin mahdoton pöydälle nostettava siis, etenkin proteesipolviukolle. Onneksi koneessa on hydraulisesti toimiva nostopöytä.

 

Tässä välipölli, jolla silläkin on läpimittaa reippaasti yli puolen metrin.

 

 

Nostopöytä ottaa pöllin kätevästi maantasalta ja kippaa sen pienellä vivunliikkeellä halkaisulaitteeseen.

 

 

Järkäleen toisesta reunasta on jo lohkaistu yksi sektori irti. Nyt on meneillään halkaisu, jolla järeä koivupuu halkeaa neljään osaan. Siitä edelleen pienimällä syntyy oivallista polttopuuta leivinuunia ja talon lämmitystä varten.

 

Joku viisas väitti huomanneensa, että lukuisten polttopuupinojen ilmestyminen tontille on pahanedellistä iloa. Kertoi panneensa merkille senkin, että kun moinen ilmiö tulee pihaan ukolla on elinvuosia jäljellä enää seitsemän. Mitäpä tuohon pystyy sanomaan, kun ihan netistä se on luettu. Pientä näyttöä toiseenkin suuntaan tosin voisi omalla kokemuksella esittää: Tässä mökissä on asuttu nyt pian 21 vuotta. Kolme kertaa tuon seitsemän vuoden mitta. Isot puupinot eivät ole kokonaan tuota aikaa olleet pihankomistuksena. Mutta vuodesta 1999 asti, mikäli oikein muistan. Onhan siinäkin jo aikaa. Mutta ei tässä arvaa silti päätoimisesti alkaa lopullista lähtöä odottamaan.

Kevät tulee kohisten

 

Salmensilta Kiteenlahdentiellä on monen lintuharrastajan kiikarointi- ja valokuvauspaikka varsinkin kesän kuukausina. Nyt jokisuun sula on jo hyvin laaja. Värejä maisemaan antavat vain näkymässä olevat havupuut. Taivas on sentään sininen ja valoisana päivänä sama sini heijastuu myös järvenpinnasta. Kuva otettiin illansuussa 10.4.2016.

 

Syksyn pimetessä edessä olevat talvikuukaudet tuntuvat lähes toivottoman pitkiltä. Yhtä suuri yllätys on vuosi vuoden jälkeen huomata kevään olevan taas käsillä. Niinhän se kävi nytkin. Useana päivänä lämpömittarin lukemat ovat jo kivunneet yli kymmenen lämpöasteen. Ensimmäinen motskarireissukin tuli tehtyä jo 30. maaliskuuta Joensuuhun.

 

Motskarireissun aihe oli läksiäiskahvitus Joensuun Hankkijalla. Taloa kauan palvellut Matti Pelkonen pääsi ansaituille eläkevuosille. Mies on keskellä entisten yhteistyökumppaneiden onniteltavana. Hymy on herkässä, kun työtaakan voi nyt laskea harteilta.

 

Hankkijan pihalta samana päivänä: siinä odottaa uusi Jontikka ostajaansa. Myyjä sille on nyt joku toinen kuin Matti. Pajapellon ukon motskari näyttää ikään kuin nuortuneen uuden kevään tullessa. Ikää sillä kuitenkin on jo 14 vuotta.

 

 

Vielä pari otosta kevääntuloa todistamaan. Zoomaten lähelle vedetty jäänreuna on todellisuudessa liki 500 metrin päässä. Jäänreunalla lepäilevät ja osaksi vedessäkin soutelevat sorsalinnut. Tilanne muuttuu päivittäin. Osa linnuista saattaa jäädä pitemmäksikin ajaksi, mutta useimmat jatkavat lentoaan pohjoista kohti.

 

Tuttu maisema kohti Kiteenjärveä. Peltoaukea on vielä talvilevossa, mutta vihreä väri valtaa nopeasti  tienoon kun ilmat lämpiävät pysyvästi. Tasankoalue on kokonaan entistä Kiteenjärven pohjaa. Tämäkin otos on huhtikuun toiselta viikolta.

 

 

Sisaren pienessä kodissa Vantaalla ovat päivänkiireet jo jääneet taakse. Viherkasvit ovat yksi harrastus, vanhat muistot valokuvina Kiteen synnyinseudulta sekä työelämän vuosilta ovat nekin asioita, joka pitävät "elämänsyrjässä" kiinni.

 

Kankaalan Taavetin ja Annan lapset vielä kerran yhteisessä kuvassa. Ikäjärjestys tällä kertaa on nuorimmasta vanhimpaan vasemmalta alkaen. Ensinnä on viime syksynä 65 vuotta täyttänyt Irja, sitten päivänsankari, Terttu, 75-vuotiaana. Pekka on oikealla ja toukokuussa ikää tulee - jos elää saa - jo 77 vuotta. Ryhmäkoti Arina, Vantaa, 8.4.2016. 



Viikonloppuna oli asiaa Etelä-Suomeen. Sisarella oli 75-vuotissyntymäpäivä ja se oli suurin aihe matkalle. Ne kaksi päivää jotka olimme poissa "vartiopaikaltamme" Pajapellon nurkasta, olivat merkinneet isoa hyppäystä kevään etenemisessä. Eniten se näkyi lumipeitteen vähenemisenä ja sulan suurena laajenemisena Hyypiiseen laskevassa jokisuussa. Ensimmäiset joutsenet tuossa sulassa nähtiin jo kolmisen viikkoa sitten.
     Nyt paikalla uiskentelee pääasiassa sorsia ja muita pienempiä vesilintuja. Lähiaikoina on odotettavissa monia muita muuttajia.  Varsinkin suuret hanhilaumat ovat Kiteenlahden aukeilla viihtyneet hyvin. Eivätkä ne vierailut ole pelkästään mukavia juttuja. Viime keväänä valkoposkihanhet likasivat, vaurioittivat ja myös totaalisesti tuhosivat Kiteenjärven rantapelloilta kymmeniä hehtaareita säilörehunurmea.
     Monenlaista puuhaa kevät tuo tullessaan. Rankakasoja on ilmestynyt pihapiireihin ja nopeimmat ovat jo ehtineet valmistaa niistä polttopuita kevätahavien kuivatettaviksi. Lajin verran polttopuusavottaa on itselläkin, mutta tällä kertaa huomattavasti aikaisempia keväitä vähemmän. Sen verran kuitenkin, että remontoitu Fahr pääsee näyttämään kykynsä oikeissa töissä.
     Blogikirjoitukset Pajapellon nurkasta ovat viime vuosina yleensä sisältäneet paljon kuvia. Tällä kertaa kuvallinen anti jää vähemmälle, mutta kesän mittaan kameraa tulee pidettyä taas enemmän mukana. Kesän kehittymistä seurataan taas kamerankin läpi etenkin kun luonto alkaa saada kesäistä väriloistoaan.